Kööpenhaminan kaupunginvaltuusto päätti tänään viimeisessä kesätaukoa edeltävässä kokouksessaan virallisesti uuden Ungdomshusetin luovuttamisesta osoitteesta Dortheavej 61. Päätös syntyi kahden tunnin keskustelujen jälkeen äänin 38-13.
Vuonna 1982 avattu vanha Ungdomshuset osoitteessa Jagtvej 69 häädettiin maaliskuun ensimmäinen päivä 2007, jonka jälkeen häätöä vastustaneet mellakat ja protestit ovat aiheuttaneet valtiolle ja kaupungille noin 150 miljoonan kruunun laskun. Dortheavejn uusista tiloista päästiin sopimukseen huhtikuun alussa, kun tilaa vaatineet nuoret uhkasivat saartaa poliitikot sisälle kaupungintaloon mikäli uutta Ungdomshusetia ei kuulu.
Kööpenhaminan kaupungin ja Tanskan parlamentin tekemien laskelmien mukaan Ungdomshusetin häätäminen on mellakoineen päivineen aiheuttanut yhteiskunnalle noin 144:n miljoonan tanskan kruunun (~20 M€) vahingot.
Ungdomshusetin ylimääräinen talokokous hyväksyi tänään tarjouksen uudesta Ungdomshusetista osoitteeseen Dortheavej 61. Ylihuomiselle suunniteltu kaupungintalon saarto peruttiin samalla, sillä sen tavoitteet on nyt saavutettu.
Osoitteessa nyt toimiva yhteisökeskus Kulturhuset tarjosi alunperin tiloja omasta aloitteestaan muutama viikko sitten, ja Ungdomshusetin maanantaikokous hyväksyi tuolloin alustavasti tarjouksen. Tänä aamuna uutiset kertoivat kaupungin hyväksyvän Ungdomshusetin muuton tiloihin, niin että nuorille annetaan puolet Kulturhusetin päärakennuksesta, sekä lisärakennus kokonaan.
BlokR:n tarkoitus on pitää yllä poliittista painetta, jotta Kööpenhaminan poliitikot luovuttaisivat käyttöömme uuden "ungdomshusin" 4. huhtikuuta asetettuun määräaikaan mennessä. Torstaina 3. huhtikuuta pidetään viimeinen kaupunginvaltuuston kokous ennen tätä päivämäärää. Tuolloin on kulunut jo yli vuosi siitä kun Kööpenhaminan kaupunginvaltuusto määräsi poliisin tyhjentämään Ungdomshusetin, "ratkaisuna" valtuuston itsensä luomaan ongelmaan. Määräystä seurannut terrorisminvastaisten erikoisjoukkojen toimeenpanema häätö oli Tanskan historian suurin poliisin ja armeijan yhteisoperaatio.
Tanskan Århusissa avattiin viime perjantaina uusi itsehallinnollinen sosiaali- ja kulttuurikeskus. Viimeiset viisi vuotta "Lisää vapaita tiloja yhteenliittymä" on tapellut kaikin tavoin kaupunginvaltuuston kanssa oikeudesta saada autonominen kulttuurikeskus kaupunkiin. Perjantaina 14. maaliskuuta uudet tilat avasivat vihdoin ovensa erittäin hyvin onnistuneilla juhlilla, joilla yritettiin kiinnittää huomiota kaupungissa kasvaviin natsihyökkäyksiin.
Norjan Bergenissä iskettiin Tanskan konsulaattia vastaan tämän viikon tiistain vastaisena yönä. Julkisivuun heitettiin maalipommeja, seinään maalattiin uutta taloa vaativia graffiteja, sekä "Intet glemt! Intet tilgivet! 69" (Ei unohdettu! Ei anteeksiannettu!). Tiedotteessaan iskusta vastuun ottanut Bergen AFA sanoi halunneensa "osoittaa solidaarisuutta ystävillemme Tanskassa".
Keskiviikon vastaisena yönä iskettiin Tanskan suurlähetystöön Islannin Reykjavikissa. Seinään kirjoitettiin "We will never forget!" (Emme koskaan unohda!), ja lähetystön salkoon vedettiin merirosvo- ja '69'-liput.
Kööpenhaminan kaupungin ensimmäiset kaksi tilaehdotusta uudelle Ungdomshusetille ovat vastatuulessa. Ensimmäisen ehdotuksen Ungerenin maanantaikokous tyrmäsi suoraan ja toisessa naapureiden vastaanotto on ristiriitainen. Pormestari Ritt Bjerregård väläyttelee kuitenkin jo kolmatta vaihtoehtoa.
Noin kolmetuhatta ihmistä osoitti mieltään Kööpenhaminan kaupungintalon edustalla Ungdomshusetin häädön vuosipäivänä. Paikalla kuultiin konsertteja, pidettiin puheita ja jaettiin ruokaa. Mukana oli useita lapsiperheitä ja tunnelma rauhallinen, vaikka monet mielenosoittajat olivatkin naamioituneet ja poliisi otti aiemmin kiinni kaksi ihmistä syytettynä sivarikytän kimppuun käymisestä Nörrebrogadella.
Puolen yön maissa puretun Ungdomshusetin tontille kokoontui kolmisensataa nuorta mustissa pukeissa ja naamioissa.
Alunperin eiliselle suunniteltu Kööpenhaminan kaupungintalon saarto (BlokR) toteutetaan 3. huhtikuuta, mikäli poliitikot eivät ole sitä ennen antaneet uutta Ungdomshusetia nuorille. Toimintapäivää siirrettiin aiemmin tässä kuussa, koska konkreettisia taloehdotuksia oli noussut esiin, ja maaliskuun puolivälissä tapahtuville naapurustokuulemisille haluttiin antaa rauha.
3. huhtikuuta on kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous naapurustokuulemisten jälkeen, ja silloin on tarkoituksena sulkea suurella kansalaistottelemattomuustempauksella kaupungintalon uloskäynnit, eikä poliitikkoja päästetä ulos elleivät he tuo mukanaan avaimia uuteen taloon. Kööpenhamina on ollut vuoden ilman Ungdomshusetia, eikä toista vuotta aiota enää odotella.
Kööpenhaminan kaupungintalolle tämän kuun 21:lle päivälle suunniteltu saarto perutaan, ilmoitti saarron takana olevan BlokR -ryhmä. Saarron tarkoituksena oli sulkea Kööpenhaminan kaupungintalon uloskäynnit niin, ettei poliitikot pääse pois talostaan ennen kuin he ovat antaneet nuorille uuden Ungdomshusetin. Nyt poliitikot ovat kuitenkin osoittaneet konkreettisen tilan (Fredrikssundsvejenin koulun) uudeksi Ungdomshusetiksi ja naapureiden kuulemisprosessikin on aloitettu. Näin yksi saarron tavoitteista on jo saavutettu, eikä aktion tekeminen olisi tässä tilanteessa kovin mielekästä, vaan nyt halutaan antaa rauha naapurustokuulemisile. Ylipormestari Ritt Bjerregaard on sanonut uuden talon ehdoksi naapureiden hyväksynnän. Naapurusto on jakautunut asiassa kahtia.