Olli Tammilehto

Helsingin Sanomia ja muuta valtamediaa seuratessa on oppinut, että Haiti on hyvin vaarallinen paikka: ei kuitenkaan maanjäristysten vaan haitilaisten takia. Ryösteleviä ja muuten vauhkoja ihmisiä rauhoittamaan on pitänyt lähettää 16 000 sotilasta. USA on ottanut haltuunsa maan kaikki lentokentät ja satamat. Yhdysvaltojen sotalaivat saartavat tuota pientä saarivaltiota. Sotilaiden ja sotakaluston tuominen on väistämättä viivästyttänyt avustuskuljetuksia. Ilmateitse ja laivoilla pääkaupungin lentokentän tuntumaan tuodut avustustarvikkeet ovat siirtyneet vasta pitkän viiveen jälkeen hätää kärsiville, koska tarvikkeita on voinut kuljettaa vain raskaan sotilassaattueen vartioimana. Haitilaiset ovat maksaneet tästä ”turvallisuudesta” valtavan hinnan: Läheskään kaikkia elävältä hautautuneita ei saatu pois ajoissa raunioiden alta. Maanjäristyksessä vahingoittuneita ei ehditty hoitaa ennen tappavien komplikaatioiden ilmaantumista. Usein ainoa, mitä paikalla olevat lääkärit ovat voineet tehdä, on amputoida jäseniä ilman nukutusta ja kivun lievitystä.

Tie on edessä eikä takaisin ole kääntymistä. Ei siksi ettemme voisi, vaan koska emme halua.

Päätös on tehty, ja se koskettaa koko päivittäistä olemassaoloamme: jatkuva kapina kaikkea vastaan mikä sortaa meitä; hallitsijoiden yhteiskuntarauhaa vastaan kohdistuvan laskelmoidun jatkuvan sabotaasin kestävä leviäminen; ihmisten kanssakäyminen, joka syntyy sydämestä ja sydämellä rakentuvien ajatusten, herkkyyksien ja hankkeiden yhteisöstä; jaettu kokemus vastarinnasta, joka kohdistuu siihen miten meitä yritetään muuttaa tilastoiksi riistettyjen armeijassa, jotka etsivät turvaa pääoma-valtion suojaverhon alta - alistuva turvallisuus ristiriidassa tarttuvan kumoukselliseen vapauteemme hyökätä, tuhota, olla odottamatta.

Koska olemme kyllästyneet keskustelemaan menetelmistä, kohteliaasti kuuntelemaan rehenteleviä pelkureita. Koska meitä ei kiinnosta yleiskokouksiin vaikuttaminen, liittojen "voittaminen puolellemme", tai vanhaksi tuleminen odottaessamme että "suuri enemmistö" ymmärtää tai hyväksyy protestimme.

15. tammikuuta räjähti pommi Chilen pääkaupunki Santiagon keskustassa sijaitsevassa Falabella -ostoskeskuksessa. Räjähdys tapahtui viideltä iltapäivällä toisen kerroksen urheiluvälineliikkeessä. Kaksi ihmistä loukkaantui lievästi.

Räjäytyporukka Efrain Plaza Olmedon toverit kirjoittivat seuraavan viestin kommenttina Falabellan pommiin.

Mitä tulee 15. tammikuuta tapahtuneeseen pommiin Falabellan ostoskeskuksessa Paseo Puentessa, uskomme että seuraavien huomioiden tekeminen on välttämätöntä:

Hyökkäykset pääomaa ja valtiota vastaan edustavat askelia tiellä kohti vallitsevan järjestyksen tuhoa ja vapaan maailman rakentamista.

Niiden leviäminen ja tiheys ovat ravistelleet maata niiden jalkojen alla, jotka luulivat kumouksen jo kuolleen. Kuinka väärässä he olivatkaan. Mitä enemmän ne käyttävät terrorin politiikkaa, sitä enemmän tapahtuu kapinallisia tekoja. Mitä enemmän poliiseja ne käyttävät noitavainoissaan, sitä enemmän syntyy sotaa käyviä ryhmittymiä.

Sunnuntaina 31. tammikuuta 1010, vasemmistolainen päivälehti Eleftherotypia julkaisi ensimmäisen Vassilis Paleokostasin koskaan kirjoittaman julkisen kirjeen. Hän on legendaarinen kreikkalainen rosvo, jonka kaksi helikopteripakoa Koridallosin vankilasta ovat tehneet hänestä vapauden symbolin. Kirje julkaistiin vain pari päivää ennen kahden anarkistin oikeudenkäynnin alkua tiistaina 2. helmikuuta. Polikarpos Georgiadisia ja Vaggelis Hrisohoidisia syytetään Paleokostasin avustamisesta kaksi vuotta sitten tapahtuneen teollisuuspamppu Mylonasin sieppauksen aikana. Vassilis Paleokostas ja veljensä Nikos, myös legendaarinen rosvo, ovat tunnettuja pankkiryöstäjiä, jotka eivät ole ryöstöjen yhteydessä vahingoittaneet ketään, mutta ovat jakaneet osan saaliista syrjäisten vuoristoalueiden köyhille. Paleokostasit ovat elävää jatkumoa sosiaalisesti tietoiselle rosvokulttuurille, joka kukoisti Ottomaanien imperiumin sekä Kreikan itsenäisyyden ensimmäisen sadan vuoden aikana.

Nyt kun oikeudenkäynti teollisuuspamppu G. Mylonasin sieppauksesta on alkamassa tiistaina 2. helmikuuta, haluaisin selventää muutamia asioita.

Elämäni eri vaiheissa olen ollut karkuri, yhteensä lähes 12 vuotta pakosalla (toivon lisää olevan tulossa) ja 8 vuotta vankina.

Kaikki nuo vuodet kun olen ollut, ja kuten yhä olen, valtion jahtaama, ei ole ollut ensimmäistäkään vasikkaa toimittamassa minua syyttäjieni käsiin. Vaikka elokuussa 1991 tapahtuneen ensimmäisen pakoni aikaan vasikoille antelias Kreikan valtio lupasi suuren palkkion minusta. Päinvastoin, tapasin ihmisiä joiden sanoissa oli totuutta ja kunniaa. Ihmisiä jotka avasivat ovensa minulle, tarjosivat suojaa ja apua, usein vielä välittämättä riskeistä joita he itselleen ottivat. Ihmisiä jotka auttoivat minua vaikeina aikoinani (kuten vankilapaossa) vaarantaen oman elämänsä, ihmisiä jotka todistivat että tässä maassa ei ole vain alistuneita ja nöyriä veikkosia, vaan myös monia (yllättävän monia) jotka arvostavat jahdatulle annettavan kunnioituksen ja solidaarisuuden perinteitä. Ylpeitä ihmisiä jotka halveksuvat vasikointia, orjuutta ja virkavaltaa.

Osoitan julkisesti kiitollisuuteni kaikille noille uskomattomille ihmisille heidän tärkeästä avustaan, sekä siitä että he antoivat minulle ilon tavata heidät.

Aachenin vankilassa Saksassa istuva anarkistivanki Gabriel Pombo Da Silva kutsui kansainvälisen vankien nälkälakon kaatuneiden tovereiden muistoksi välille 20. joulukuuta - 1. tammikuuta. Lisää nälkälakosta 325:ssa: 1,2,3

Veljet ja siskot, epämuodollinen mutta silti koordinoitu kapinallisen rakkauden ele on nyt takanamme. Se ilmaistiin, koettiin ja tunnettiin niin monilla eri keinoilla kuin vain luovuutemme, mielikuvituksemme ja halumme mahdollisti.

En selvästikään ole ainoa, joka syvästi liikuttui kutsuun tulleesta vastauksesta, vallankumouksellisen solidaarisuuden osoituksesta ja sen tuloksista. Enkä ole ainoa joka ei halua että kaikki noiden päivien aikana kokemamme ja jakamamme jäisi "vain" eleeksi. Eleet ovat (hetkien, tovereiden ja tilanteiden) muistamista varten. AJATUKSET ja TEOT ovat eteenpäin menemistä varten.

Emme muistele omiamme sen takia että voisimme luoda "alttareita" joissa itkeä jokaisen kuoleman vuosipäivänä, vaan pitääksemme toverimme mukana elämässämme ja toiminnassamme.

      Helsinkiläiseltä talonvaltaajalta                     (Mediakirjastossa printtivalmiina yhden A4:n pamflettina)

      Tila on aihe, jota virallisessa politiikassa pohditaan aika vähän - politiikassa saatetaan käsitellä kysymyksiä liittyen yhteen tai toiseen fyysiseen tilaan, mutta se tapahtuu etäältä, jossain virastossa kaukana itse paikalta. Tila, ja tilaan liittyvä politiikka, jää aika abstraktille tasolle.
Autonomisessa, eli alhaalta päin itsemääritellyssä politiikassa, tila usein konkretisoituu aivan toisella tavalla. Tähän on yksinkertainen syy. Viralliselle, ”legitiimille” politiikalle tila on annettu, itsestään selvä. Se on resurssi, joka on yhtä varmasti saatavilla kuin rahaa on pankissa ja valtaa on salkussa, ja sitä voi abstrahoida, kontrolloida ja hallinnoida.

      Virallisesti hyväksyttyjen poliittisten rakenteiden ulkopuolelle asettuvalle liikehdinnälle ei ole automaattisesti suotua tilaa. Se ei mahdu järjestelmän sisälle, järjestelmän ehtoihin, usein varsin kouriintuntuvasti: ei ole tilaa. Ei viljelytilaa maattomille pienviljelijöille tai kaupunkinaapurustojen puutarhoille, ei toimitilaa antikapitalistisille kulttuuriprojekteille, ei biletilaa sopimattomille alakulttuureille, ei katutilaa radikaalien liikkeiden mielenosoituksille, ei asuintilaa rahattomille. Ei elintilaa yhteiskunnan ulkopuolisille yhteisöille. Ei seinätilaa vapaalle taiteelle gallerioissa saati kaduilla. Ei tilaa edes eheälle luonnolle, joka ei tuota liikevoittoa (keruutuote- ja matkailualojen voittoja ei ilmeisesti lasketa). Ei ole tilaa - ellei sitä järjestä itse!

Tammikuun 9. ja 10. päivä sadat maahanmuuttajat nousivat kapinaan Rosarnossa, etelä-italialaisessa pikkukaupungissa. Sen jälkeen kun joitain heistä oli ammuttu ilmakiväärillä, sulkivat kepeillä ja kivillä aseistautuneet kapinalliset kaupungin päätiet barrikadein. Rosarnon keskustan myymälöiden ja yritysten ikkunoita hajotettiin, barrikadit sytytettiin palamaan ja seurasi ankaria yhteenottoja kyttien ...ja joidenkin paikallisten kanssa, jotka vaativat että 'kaikki mustat on karkotettava Rosarnosta'. Jotkut kansalaiset ajoivat autoillaan päin maahanmuuttajia, toiset tarttuivat patukoihin, kirveisiin ja aseisiin tukahduttaakseen kapinan. Tammikuun kymmenennen päivän iltana kytät ja kansalaiset onnistuivat yhteisvoimin ajamaan maahanmuuttajat pois kaupungista. Yli tuhat maahanmuuttajaa siirrettiin pidätyskeskuksiin odottamaan karkotusta, sadat muut pakenivat Rosarnosta jalan, autolla tai junalla. Kaikki neljä tuhatta maahanmuuttajaa on häädetty Rosarnosta.

No way to delay
That trouble comin' every day
-Frank Zappa

En pysty muistamaan päivää, jolloin tulin vakuuttuneeksi siitä, että maailmamme tulee voimakkaasti muuttumaan elinaikanamme ja että tyttäreni elää aikuisena niin erilaisessa todellisuudessa, että sitä voi olla mahdotonta tunnistaa samaksi maailmaksi. Luulen että noin viisi vuotta sitten aloin ymmärtää mistä energiakriisissä on kyse - planeetallamme ei ole riittävästi polttoainetta, jotta voisimme jatkaa elämäntapaamme entiseen malliin (ja vaikka olisikin, ei ole etujemme mukaista lämmittää ilmakehäämme enempää).

Ongelmia on tulossa. Monet sanoisivat, että ne ovat jo täällä.

Tim Simons ja Ali Tonak (counterpunch)

Kymmenvuotisjuhlansa koittaessa globalisaation vastainen liike heräsi unestaan. Niin saattoi odottaa, sillä poliittisessa toiminnassa törmää usein vuosipäiviin ja menneiden muisteluun. Häiritsevää ei kuitenkaan ole historiallisen hetken juhliminen, vaan yritys herättää liike henkiin uudella nimellä: globaalin oikeudenmukaisuuden liikkeestä (Global Justice Movement) ilmasto-oikeudenmukaisuuteen.

Jos radikaalin hetken hengen uudelleenluominen olisikin niin helppoa, että 'globaali' vain korvataan 'ilmastolla'; jos vain liikkeet syntyisivät niin helposti! Itse asiassa tämä strategia, jota puskettiin täydessä mitassaan Kööpenhaminassa järjestetyn YK:n COP15 -ilmastonmuutoskokouksen aikana, on osoittautumassa enemmän haitaksi kuin hyödyksi meille, jotka olemme viimeisen vuosikymmenen ajan aktiivisesti vastustaneet kapitalismia ja sen kaikkialle kurkottavia globaaleja rakenteita. Yritämme tässä kuvailla joitain ongelmallisia puolia siinä että yritetään uudelleenbrändätä kymmenen vuoden takaisiin tapahtumiin liittyvää käytäntöä. Tulemme tarkastelemaan seuraavaa: luonnon taloudellistaminen sekä epäsuora turvautuminen markkinoihin ja rahoitusratkaisuihin rakennemuutoksen kiihdyttäjinä, globaalin etelän valtioiden sisäisten luokkakonfliktien hämärtäminen yksinkertaistetun pohjoinen-etelä -kahtiajaon puolesta, sekä militantin toiminnan rauhoittaminen seurauksena monikansallisten kansalaisjärjestöjen ja reformististen ympäristöryhmien liittoumasta, jolle on annettu minimaalinen pääsy vallan kammareihin vastineena onnistuneesta liikkeen poliisina toimimisesta.

Teksti tulostusvalmiina A4-lentolehtisenä

   ”Kirjoitamme tämän tekstin koska olemme vakuuttuneita siitä, että ydinvoiman vastainen liike yleensä, ja ‘uusi’ liike erityisesti, voisi edistää taisteluita ‘kriisiä’ ja kapitalismin työväenluokkaa vastaan tekemää hyökkäystä vastaan. Tällä hetkellä ajankohtaisin kysymys on: Miten voimme organisoida pääomaa vastaan? Yrityksenä vastata tähän kysymykseen, tarkastelemme ydinvoiman vastaista liikettä sosiaalisen järjestäytymisen liikkeenä, jota määrittelee siihen osallisten ihmisten luokkaintressi, sen suhde pääomaan, sen historialliset, maantieteelliset ja psykologiset taustat.”     -Midnight Notes, 1979

   “Vaikka tämä kirjoitus ydinvoiman vastaisesta liikkeestä USA:ssa ja Euroopassa on kirjoitettu 1979, se on edelleen pätevä puheenvuoro etsiessämme selkeyttä taistelun pohjaksi. Sen ilmestymisen jälkeen ydinvoimanvastainen/rauhanliike on kasvanut ja levinnyt, johtuen ennen kaikkea Euroopan miinoittamisesta ydinohjuksilla. Kasvu on ollut valtavaa, mutta logiikka ja laatu ovat pysyneet samana kuin tämän kirjoitushetkellä. Sitä suuremmalla syyllä tämä kannattaa tänään lukea kriittisesti uudestaan.”      -Alfredo M. Bonanno, 1985

   Vielä 25 vuotta tätä myöhemmin, 2010, tulee tätä tekstiä lukiessä tunne että historia kiertää kehää. Tällä hetkellä ei ole meneillään niin paljon ydinvoimanvastaista liikehdintää, joskin yritystä esiintyy. Samaa voi sanoa ydinvoimaliikkeen sisaruksista, ympäristö- ja rauhanliikkeistä. Näitä yrityksiä auttaaksemme voimme (tällä kertaa) yrittää ottaa opiksi menneisyydestä ja sen toistumisista. Liike palaa usein jopa kuin tiedostamattaan historiaansa: yritämme löytää tai toistaa liikkeiden menneiden kohokohtien tunnelmaa,  ja päädymme apinoimaan menneitä tapahtumia siinä toivossa että ne heräisivät eloon. Silloin emme kykene luomaan mitään uutta. Parempi olisi purkaa vanhat rakenteet mielissämme, ja vääntää rautalangasta, mistä kaikessa olikaan kyse. Tähän tämä teksti on oivallinen. Jotkin tekstin osat eivät ole enää ajan tasalla, mutta ne voivat silti osoittaa merkittäviä yhtäläisyyksiä vuosien 1979 ja 2010 välillä. Esimerkiksi, Ilmastokysymyksen voidaan nähdä vastaavan monia tässä kuvattuja 70-luvun ‘energiapulan’ piirteitä: esim väite että on rakennettava lisää ydinvoimaa.

Koko teksti ilmestyy suomeksi 2010 kevään mittaan. Tässä joitain otteita siksi aikaa. Alkuperäinen teksti on luettavissa englanniksi (myös tulostusvalmiina vihkosena) Anarkistisesta Verkkokirjastosta. -Kääntäjä

El Paso Occupato ja Barocchio Occupato

Tulostusvalmis pdf kirjastossa

Johdanto englanninkieliseen käännökseen

Tämä teksti ilmestyi ensi kerran vuonna 1995 Italian vallatuille tiloille ja sosiaalikeskuksille osoitettuna pamflettina, jonka olivat laatineet kaksi anarkistista vallattua tilaa. Muutaman tätä edeltäneen vuoden aikana oli kehittynyt joidenkin tiettyjen vallattujen tilojen laillistamista tavoitellut liike, joka toimi suurelta osin milanolaisen Leoncavallo -sosiaalikeskuksen ympärillä (joka tunnetaan nykyään hyvin yhtenä niistä paikoista, joista Ya Basta! ja Valkohaalarit saivat alkunsa). Alusta asti tämä laillistamisliike lähti paitsi neuvotteluihin valtion instituutioiden kanssa, myös luomaan liittoja tiettyjen virallisten vasemmistopuolueiden kanssa. Se, että ensimmäiset tähän liikkeeseen lähteneet sosiaalikeskukset olivat osa Autonomiaa, paljastaa heidän desentralisminsa ja "autonomiansa" puhtaan välineellisen luonteen. Laillistetut sosiaalikeskukset ovat tätä nykyä kaikki yhden tai toisen vasemmistopuolueen leirissä. Tässä tekstissä kirjoittajat esittävät ensin omat perustelunsa sille miksi he tekevät valtauksia. Sen jälkeen he tarkastelevat mitä laillistamisliike merkitsee Euroopan valtausten lähihistoriassa, ja millaisia vaikutuksia ylivallan kanssa käydyillä neuvotteluilla ja tehdyillä kompromisseilla on itseorganisoitumisen projektiin, sekä erityisesti niihin tiloihin jotka torjuvat laillistamisen, kompromissit ja neuvottelut vallan kanssa.

(kirjoittanut: E. N. Anderson)

Noemy Chan on nuori Maya-nainen Meksikossa, joka kokkaillessaan ruokaa huomasi lastensa huiskivan kepeillä perhosia ilmasta. Noemy pudotti samantien veitsen kädestään ja juoksi poimimaan maahan pudonneet perhoset syöttääkseen ne lapsilleen. Tapahtumien opetus oli ilmeinen: tappaa saa vain syödäkseen.

Perinteinen Maya-maailma sijaitsee Quintana Roon sademetsien sisäosissa ja siellä eläimiä tapetaan ainoastaan ankaran tarpeen vaatiessa. Eläimiä voidaan myös tappaa, mikäli ne laiduntavat ihmisten ravintokasveilla. Tappamisen on kuitenkin suotavinta tapahtua molempien em. motiivien vallitessa. Kun eräänä aamuna tapasin perheen, joka kantoi säkissään kuollutta nokkakarhua - he sanoivat: "Se söi meidän maissimme, joten nyt me syömme sen." Noemyn kotikaupungissa Chunhuhubissa jopa riistalihan myynti on rajoitettu ainoastaan paikallisten omavaraisviljelijöiden keskinäiseksi kaupaksi. Surullinen tapa myydä salametsästettyä riistaa kapunkeihin ei toistaiseksi ole levinnyt näin syvälle pusikkoon.

Mitä eroa on permakulttuurilla ja luonnonmukaisella puutarhuroinnilla..? Nämä ovat usein kysyttyjä kysymyksiä, joihin ei aina anneta riittävän tarkkoja vastauksia - ja vastaukset voivat vaihdella hurjasti riippuen siitä keneltä kysytään.

Permakulttuurissa on pääasiassa kysymys suunnittelusta - Se on kestävien ympäristöjen suunnittelua, jonka keskipisteenä on kuinka tarjoamme elantomme tavalla joka toimii yhdessä luonnon prosessien ja ekologian kanssa. Perustuen sanoihin Permanent (eli kestävä, tai pysyvä) sekä Kulttuuri (sisältäen maatalouden, agriculture), Permakulttuuri ottaa huomioon kaikki ihmiskulttuurin osa-alueet, ei ainoastaan ruoantuotantoa, vaan myös sen kuinka rakennamme, järjestäydymme ja käytämme kaikkia resurssejamme, mukaan lukien ihmisvoimavarat.

Flesh machine, ego te provoco ja muut toverit pohtivat Kreikan valtion kapinantorjunnan strategiaa Alexisin murhan vuosipäivän alla, 4. joulukuuta.

Kreikan valtion viime joulukuun jälkeen kehittämä kapinantorjunnan strategia on viimeisen kahden kuukauden aikana siirtynyt uuteen totalisaation vaiheeseen. Jos puhumme tukahduttamisen sijaan kapinantorjunnasta, se johtuu siitä että jälkimmäisessä ei ole niinkään kyse sotilaallistyyppisestä väliintulosta, vaan integroituneesta poliittisesta ja sosiaalisesta teknologiasta, jonka tarkoitus on tuottaa suostumusta, pelkoa ja tappiomielialaa. Sen päämääränä ei ole hävittää kapinalliset välittömästi, vaan poistaa heidän elintilansa: kapinan käsitteellinen, erittäin tunnepitoinen ja kulttuurinen taso. Tämän ennaltaehkäisevän strategian kohteena on kapinallisesta tapahtumasta versonut mahdollisuuksien rikkaus. Se on matalan intensiteetin sodankäyntiä, poliittis-psykologista sodankäyntiä, siinä mielessä että sen päämääränä on kapinan poliittisen, sosiaalisen ja psykologisen koostumuksen syövyttäminen. Kapinantorjunnan perusperiaate on samaan aikaan "voittaa mielet ja sydämet", sekä "olla ottamatta kaloja pois merestä, ja sen sijaan kuivattaa meri jossa kapinalliset uivat kuin kalat". Se tehdään "erottamalla ja yhdistämällä". Erottamalla kapinalliset mahdollisuuksistaan, erottamalla kapinalliset poliittisista ja sosiaalisista yhteisyyksistään, erottamalla kapinalliset toisistaan. Ja samaan aikaan yhdistämällä sosiaalista tyytymättömyyttä reformikutsuihin, esittämällä kapina takapajuisuuden tuotoksena, ja yhdistämällä tukahduttamisen voimat laajojen yhteiskunnan osien kanssa, esittämällä nuo voimat sekä humaaneina, ihmisystävällisinä että tehokkaina.

(Frederic Patenauden artikkelista mukaillen suomennettu)

Richard Wrangham on brittiläinen primatologi, jonka kirja "Catching Fire: How Cooking Made Us Human" kyseenalaistaa moneti tavanomaiset elävään ravintoon liittyvät teoriat. Frederic Patenaude arveli skeptisesti kirjan olevan jälleen yksi lihaa syövän tiedemiehen kepeä yritys perustella tapojaan. Kirja kuitenkin osoittautui sisällöltään innostavaksi. Teos tuo valoa lukuisiin kiistanalaisiin kysymyksiin ja romuttaa monia tuoreravinnon myyttejä. Wranghamin tutkimusten johtopäätelmät kuitenkin yllättävät tukemalla osaltaan vähärasvaista hedelmiin perustuvaa ruokavaliota.

Arvioidaanpa ensiksi joitakin nykykirjallisuudessa esiintyviä elävään tuoreravintoon liittyviä uskomuksia:

Katsaus Herran vuoteen 2009

Kalastajat ampuivat ilotulitteita poliisia kohti Euroopan komission päämajalla
(kuva vuodelta 2008)

Valtakunnan ajanlasku on siirtymässä pian uudelle kymmenluvulle ja tavanmukainen rakettimyrsky kerää voimiaan. Kellon lyödessä kaksitoista täysin abstrakti sekunti, jolla ei ole mitään yhteyttä mihinkään todellisiin luonnonilmiöihin tai vuodenaikojen kiertoon, saa aikaan käsittämättömän hulinan joka muistuttaa lähinnä joukkopsykoosia.

Uusi vuosi, abstraktin ajan juhla, on puhdas vieraantumisen juhla. Kotiseutujemme muille kuin ihmisasukkaille se on silkkaa terroria, jolla ihmiset korostavat tätä vieraantuneisuuttaan elämästä ja luonnosta. Uusi vuosi on myös sosiaalisuuden juhla. Vuodenvaihteen maaginen sekunti tuottaa keinotekoisen "yhteisyyden" tunteen, joka on karkea pilakuva siitä yhteisestä elämästä, joka tuotannon, politiikan ja vapaa-ajan eriytymisen, ajanlaskun ja muiden kolonisaation vaikutusten myötä on menetetty.

Ei ihme, että Ranskan heinäkuun vallankumouksessa 1830 ihmiset ympäri Pariisia alkoivat spontaanisti tuhota julkisia kelloja. Samat raketit ja pommit, joilla nyt juhlitaan kellon ja kalenterin diktatuuria, olisi mahdollista kääntää myös tuota diktatuuria vastaan, kuten monissa mellakkatilanteissa eri puolilla maailmaa on tehtykin...

Viettäessäni viimeisiä päiviä Tanskassa odotellessamme merkityksetöntä päätöstä COP15-ilmastokokouksesta, lähdin käymään "omavaraiskylässä" parin tunnin junamatkan päässä Kööpenhaminasta. Kuten mainitsin vaihtoehtoista maataloutta käsittelevässä kirjoituksessani, Ekokylät ovat keino vapautua riippuvuudestamme kaupunkien yksilökeskeiseen, kulutukseen ja hyödykkeisiin perustavaan järjestelmään. Voimme jälleen oppia elämään yhdessä maalla aidosti kestävämmllä tavalla, mikä on erityisen tärkeää ottaen huomioon kohtaamamme ilmasto- ja luonnonvaraongelmat. Jotta en toistaisi itseäni, viittaan näihin kirjoituksiin joiden mukaan kaupunkielämä on täysin kestämätöntä ja meidän on muutettava takaisin maalle:

• Forests of Sweden
• About Food Sovereignty and Access to Land

Tuhansien muiden maailman pelastamista haluavien joukossa kokoonnumme yhteen marssiaksemme kohti Bella Centeriä. Mutta jokin tuntuu olevan vialla. Iskulauseet tuntuvat liian tutuilta. "Perinteinen viisaus ja uusi teknologia täytyy kulkea käsi kädessä." Emmekö ole juuri lukenut tätä kaikkialla kaupungissa olevista mainoksista?

Killa T / The Network for Asian Liberation (2005)

Foorumilla: Thaimaa karkottamassa hmongeja (YLE Uutiset 27.12.2009)

Valtakulttuurin keskellä varttuessani olen oppinut paljon sen tekemästä tuhosta ja julmuuksista. Yksi tärkeä piirre, jonka tämä kulttuuri on hionut huippuunsa, on vaikeneminen. Olen oppinut, etteivät tämä kulttuuri ja tämä sivilisaatio kerro lapsillemme julmuuksistaan, vaan vain romantisoivat niin kutsuttuja "saavutuksiaan", jotka perustuvat petokseen, murhaan ja edistykseen.

Koska olen taustaltani vietnamilainen, on elämäni ollut täynnä ikivanhaa kansanperinnettä ja tarinoita, joiden teemana on jokapäiväinen elämä. Isäni oli suuri tarinankertoja ja runoilija; yksi asia, josta hän puhui suurella kunnioituksella, mutta joka ei vastannut kansantarinoiden kertomuksia, oli Laosin ja Vietnamin rajamaiden vuorilla elänyt alkuperäisväki. Hän sanoi, että alkuperäisväen ihmiset kävelevät paljain jaloin satoja kilometrejä käydäkseen kauppaa Khe Sanhin ja Vietnamin maaseudun muiden kyläläisten kanssa. Isäni käytti heistä nimitystä "meo", joka heidän omalla [hmongin] kielellään tarkoitti orjuutta tai halveksuntaa¹. Isäni ei tiennyt mitään sanan tästä merkityksestä, ja siitä huolimatta hän ihaili heidän yksinkertaisia elämäntapojaan, ja kertoi minulle aina heidän kulttuurinsa kauneudesta.