"The earth is not dying, she is being murdered. And we know who is killing her and we have their names and addresses."
Utah Phillips
Takku Facebookissa Takun tarjoamat verkkosyötteet (feedit)
Luo tunnus! | Kirjaudu 22.12.2014 @ 10:21
Lähetä artikkeli sähköpostina Tulostettava versio Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Marinin jalanjäljissä - Barcelonan “Operaatio Pandora”

[Juan Caradura]

Vuonna 1996 alkoi Italiassa oikeusprosessi kymmeniä anarkisteja vastaan. Sen pisti liikkeelle valtakunnan syyttäjä Antonio Marini ja siitä tuli Italian pisin oikeusprosessi. Vuonna 2004 viimeiset tuomiot luettiin ja 68:sta alunperin kiinniotetusta vain 11 tuomittiin. Vuoden 2010 elokuussa Chilen poliisivoimat aloittivat “Operaatio Salamanterin” ja sama käsikirjoitus toisti jälleen itseään – ratsattuja “sosiaalikeskuksia”, salamavalojen välkettä ja poliitikkojen yrityksiä ymmärtää “radikaaleja”, samalla kutsuen heitä terroristeiksi. Yksi termi, mikä on toistunut aina Marinin päivistä on “Vallan keskukset”, kun milloin poliisit, milloin poliitikot ovat puhuneet vallatuista sosiaalikeskuksista. Median ja poliitikkojen retoriikkaa on syytä tarkastella, sillä sen ainoana tarkoituksena on tuoda anarkismi “terrorismin vastaisen sodan” piiriin.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Vielä pari sanaa “Kapinallisesta anarkiasta”

Lue myös: Pari sanaa "kapinallisesta anarkiasta"

[Juan Caradura]

Vuonna 1996 joukko pääosin italialaisia anarkisteja teki “pakkolunastus” aktion Santander - pankkiin, Cordoban kaupungissa Espanjassa. Heidän nimensä olivat Claudio Lavazza, Giovanni Barcia, Michelle Pontolillo ja Giorgio Eduardo Rodríguez Dip. Ryöstöä seurasi tulitaistelu, jonka aikana kaksi kyttää kuoli ja toverit jäivät kiinni. Myöhemmin oikeudenkäynnin alettua Claudio Lavazza luki lausuntonsa oikeudelle:

“En halua yrittää oikeuttaa toimintaani tässä salissa, oikeuden mielipide ei merkitse minulle mitään enkä aio tehdä minkäänlaisia sopimuksia luokkavihollisteni kanssa. En myöskään aio puolustella itseäni yleisen mielipiteen edessä, saman joka katsoo välinpitämättömänä ihmisten jokapäiväistä kärsimystä, tappaen tuhansia ja sitten järkyttyy kahden poliisin tappamisesta. Kun me laukaisemme aseemme he kutsuvat meitä murhaajiksi ja kun kytät tappavat se on oikeutta.”

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Kokeellista ainesta

We are not delicate, not
China that belongs in the cabinet
But experimental material
To be shot into space
Perish in flames
And discover new passages
Out
of
this
world.

Rolling Thunder #6:n pääkirjoitus, syksy 2008.

Viimeistelimme tämän numeron keskellä mielenosoituksia Demokraattipuolueen valtakunnallista kokoontumista vastaan Denverissä, missä anarkistit yrittävät uudistaa massamielenosoituksia. Joka päivä loputtomia kokouksia, vääriä hälytyksiä, jännittyneitä pattitilanteita, täpäriä pakoja; joka yö, toisten nukkuessa tai rellestäessä, loputonta editointia ja pohdiskelua. Seuraavassa numerossa pystymme raportoimaan kaikesta tästä syvällisemmin; nyt voimme tarjota vain seuraavan anekdootin.

Parisen sataa ihmistä on kokoontunut puistoon keskustassa: jotkut Ruokaa Ei Aseita:n illalliselle, jotkut vaan hengaamaan, ja jotkut epäröivästi vastaakseen mustablokki-kutsuun joka tuli kuukausi aiemmin, mutta jota ei koskaan kunnolla organisoitu. Haarniskoituja poliiseja partioi tusinan ryhmissä ympäri puistoa ja ympäröivillä kaduilla, enemmän kuin nurmikolla istuvia nuoria mustien huppareiden kanssa. Piti tulla auto banderollien kanssa, mutta puskaradio kertoo, että kuski on pidätetty ja auto takavarikoitu; ei vaikuta olevan mitään scoutteja tai viestintäverkostoja valmiina. Huhuja liikkuu jostakin toisesta tapaamispaikasta. Kuluu kokonainen tunti ilman että kukaan tekee mitään; poliisitkin vaikuttavat menettävän mielenkiintonsa.

Lopulta, kun suurin osa ihmisistä on lähtenyt ja vaikuttaa varmalta, ettei mitään tule tapahtumaan, pieni joukko - ehkä kymmenen tai viisitoista - vetävät huppunsa ja maskinsa päälle ja epäröivästi alkavat huutaa iskulausetta: "A! Anti! Anticapitalista!" Pieni torvi päästää heikon tuuttauksen. He ryhtyvät marssimaan tiiviissä pienessä kimpussa.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Itsenäisyyden pyhää välilihaa on kosketeltu ilman lupaa

Itsenäisyyspäivän mellakoitsijat vahvistivat kansan syvien rivien vieraantumista yhteiskuntakriittisestä ajattelusta ”ainakin 100 000 euron edestä”. Samaan aikaan taloustasa-arvosta ja muista Tärkeistä Asioista huolissaan olevat mielenosoittajat kevensivät oloaan huutamalla suomenkielisiä lauseita ääneen. Linnalle koitettiin päästä, mutta aika moni sai teleskooppipampusta reisille, päätyen myös putkaan. Molemmat tahot toimivat ukkosenjohdattimena paremmin tietävien viisastelevalle pahennukselle, sekä tietenkin kätevänä maaliosastona valtion pakkovaltaresurssien vuotuisharjoituksissa. Myös räkää kärkkyvien iltapaskojen irtomyynti kasvoi.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Miksi musta lippu?

Minulta on usein kysytty miksi me kannamme mustaa lippua. Mitä sillä tarkoitetaan ja mistä se on tullut? Musta lippu on historiassa noussut esiin nälän, kärsimyksen ja kuoleman värinä, joten ei ole ihme että liike joka on ideologisesti syntynyt 1800-luvun poliittisesta ilmapiiristä ja on historiallisesti sitoutunut köyhälistön ja työväen kamppailulle on ottanut sen yhdeksi symbolikseen. Punaista luppua on myös käytetty työväen kamppailun symbolinena, joten miksi anarkistit päätyivät käyttämään mustaalippua symbolinaan? Etsiessän selitystä mustan lipun käytölle, löysin Howards Ehrilchin analyysin mustan lipun symbolismista, jonka koen kiteyttävän sen takana piilevän aatteen ja syyn miksi se päätyi keskeiseksi osaksi anarkistista symbolismia:
Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Luokkaretki: hilpeä Disneykerjäläinen ja porvariston hillitty raivo

Riia Colliander // US puheenvuoro 11.12.2014

"A riot is somebody talking. A riot is a man crying out, ‘Listen to me mister. There is something I’ve been trying to tell you and you’re not listening'."
    - Federal Communications Commissioner Nicholas Johnson.

Tunnustan jo alkuun pari seikkaa: kyllä, osallistuin itsenäisyyspäivän Luokkaretki -tapahtumaan. Ei, en identifioi itseäni anarkistiksi. Ei, en lukenut uutisaviisien otoksia aiheesta ennen maanantaita. Kutsutaan sitä vaikka tottumukseksi: sen aikaa tapaa kestää ennen kuin tekstisisällöissä ehditään edetä klikkaushuoraavista kohukuvaliitteistä toimituksellisempaan materiaaliin. Siihen asti tiedän lukemattakin, että "idiootit riehuivat, verovaroja palaa, ei poliittista sanomaa".

Sellainen sävy ei yllätä. Mutta se on valitettavaa. Hedelmätöntä. Epäkiinnostavaa. Itse en ole oikeastaan kiinnostunut pohtimaan, mitä tavaraa ikkunaan heittävälle yksilölle tulisi tehdä. Sitäkin kiinnostuneempi olen kyllä kysymään, miksi hän niin kukaties teki. Sellaiset kysymykset tapaavat jäädä kohukuvien ja norsunluutorninärkästyneisyyden piirissä kysymättä. Kaava on yksinkertainen: mikäli vastaus saattaa olla epämiellyttävä, on parempi olla kysymättä. Turvallisempaa piiloutua närkästyksen tai lynkkaysmielialan taakse kuin kysyä, mikä näin reagoin – ja mikä voi nostaa jossakussa toisessa sellaisen kiukun, että se ottaa ja nakkaa roskiksen ikkunaan? Kun pyrin lohkomaan mahdollisia syitä sille tai tälle, en pyri löytämään syitä hyväksyä niitä. Ymmärrän vain, ettei kukaan lakkaa olemasta uusnatsi tai hakkaamasta perhettään siksi, että kutsun häntä idiootiksi. Löytääkseni yleisen ja yksilötason syitä yksilön valinnoille joudun usein ennen kaikkea poistumaan omalta mukavuusalueeltani, kohtaamaan asioita jotka ovat vieraita, vastenmielisiä, pelottaviakin. Silti se on ainoa tapa todella päästä syntyjen syvien juurelle. Ihmisellä on lajina taipumus pelätä ja peloissaan vihata vieraita asioita. Syntyy yleistyksiä ja ylilyöntejä. Sellainen käytöskaava on tärkeää tiedostaa ja varoa sen sudenkuoppia.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Pari sanaa "Kapinallisesta anarkiasta"

Juan Caradura

Helsingin itsenäisyyspäivän “mellakointi” on jälleen hämmentänyt niin suomalaisen median, kuin myös ne paljon puhutut “tavalliset ihmiset”. Samaan aikaan media on kuitenkin nostanut esiin jopa niin sanotut “insurrektionistit”, nuo anarkisteista pelottavimmat ja arvaamattomimmat, yrityksissään ymmärtää mitä rakkaan Suomen kaduilla oikein tapahtuu. Analyysi tästä on ollut tyypillistä kaaoksen ja epäjärjestyksen maalailua, samoin kuin “insurrektionalismin” esittäminen kokonaisena “isminä”, aatteena, jolla tulisi olla ratkaisu kaikkiin yhteiskunnallisiin ongelmiin. Niin sanottu “kapinallinen anarkia” ei mielestäni ole aate, vaan taktiikka ja sitä tulisi tarkastella sellaisena. Sen ympärille on vaikea luoda koko yhteiskunnan kattavaa mallia. Myös Suomen anarkistiliikkeen sisällä käydään keskustelua “kapinallisesta anarkiasta” mutta mielestäni sen taso ei ole kovinkaan korkea, johtuen ehkä juuri sen puuttumisesta suomen poliittisesta historiasta. Usein se pyritään esittämään vahvan individualistisena eli yksilökeskeisenä suuntauksena, joka helposti muuttuu egoistiseksi ja eskapistiseksi ja jossain tapauksissa jopa nihilistiseksi.

 

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Romanos lopetti nälkälakon

[Peristerakis]

Romanos lopetti nälkälakon, mutta kuten yleensä kun pelataan umpikierojen politiikkojen kanssa lopputulos ei ole kovin selkeä, eikä voitto kovin yksiselitteinen tulkinta tapahtumista. Tiedämme hyvin, ettei tässä maailmassa mitään saada ilmaiseksi. Päin vastoin, politiikassa yritetään pelata niin pitkälle, ettei voittajia enää oikeastaan ole vaan enemmän tai vähemmän kunniakkaita tappioita. Ja näin myös Romanosin tapauksessa.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Luokkaretkikeskustelu ja sen sivupolut

Luokkaretki -mielenosoitus iskulauseineen, ikkunoiden rikkomisineen ja virkavallan vastustamisineen toi jälleen esiin sen tärkeän viestin siitä, että yhteiskunta on kaaoksessa ja täynnä ristiriitoja. Jälkipyykin laadusta voi päätellä iskun osuneen kohteeseensa. Taantumuksen joukoilla, poliisilla, medialla, elinkeinoelämän hyötyjillä ja näille "uskollisilla" kansalaisilla tuntuu olevan täysi työ vyöryttää viestimet tukkoon liturgialla: mitään konfliktia ei ole, Suomessa on kaikki oikein, talouspoliittinen järjestelmä toimii moitteettomasti ja ihmisten kokema osattomuus tai vapauden ja vaihtoehtojen tarve ei ole todellista vaan yksittäisten luusereiden maailmantuskaa – ja mikä pahinta, että yhteiskunnassa oleva rakenteellinen sorto ja tietyn valta-asemassa olevan vähemmistön ylempiarvoisuus on oikeutettua. Tällaiset reaktiot ovat joko ajattelemattomuutta, tietentahtoista propagandaa tai sokeaa kuuliaisuutta, jolle poliittisen eliitin puhe on aina totta.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Särkyneiden ikkunoiden mieli

[Sono ottimista per la volontá]

Kuva: ikkunanrikkomista: ei näin, vaan näin

Lähellä särkyneet ikkunat herättävät ihmisissä paljon tunteita. Ulkomailla tai Suomessa menneisyydessä särkyneet ikkunat tuntuvat olevan ymmärrettäviä, mutta saman tapahtuessa lähellä omaa todellisuutta, asia näyttää monille vaikealta. Mihin osutaan, kun osutaan ikkunaan?

On tietenkin erilaisia rikottuja ikkunoita: yhdet on rikottu turhautumisesta, toiset humalaisen päähänpistosta ja kolmannet tietoisista taktisista syistä. Suomessa lähiaikoina mielenosoituksissa rikotut ikkunat on rikottu pääosin juuri tietoisesti ja selvin päin (tämä on oma ja monen muun mielenosoituksissa paikalla olleen havainto).

Tässä esitän ajatuksia siitä, mikä mieli tällaisen taustalla on. Esittämällä ajatuksia tällaisena ”ulkopuolisena ymmärtäjänä” en tarkoita, että suosisin tällaista taktiikkaa tai katsoisin sen hyödylliseksi, mutta ei myöskään ole politiikan tutkijan tehtävä tuomita sitä. Suomalaisessa mielenosoituskulttuurissa asia on uusi, ja on tiedostettava sen taustat.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Sadan tuhannen euron mielenosoitus: kertomus Luokkavierasjuhlista 2014

10359506_10202082316219749_4449797180579423535_n

Vallankumouksen hedelmiä

Itsenäisyyspäivänä on kaksi perinnettä: presidentinlinnassa jonotetaan kättelemään ja linnan ulkopuolella yritetään häiritä juhlintaa ja sörkkiä railoja päivän melankoliseen nationalismiin. Molemmat perinteet uudistuivat viime vuonna, kun kättelyt järjestettiin Tampereella ja ulkona järjestettiin Kiakkovierasjuhlat. Tänä vuonna virallinen juhla palasi Helsinkiin, mutta epävirallinen juhla riistäytyi uomista ja virtasi kaduilla miten sattuu. Poliisi arvioi, että illan aikana tuhottiin yksityisomaisuutta sadan tuhannen euron edestä:

Itsenäisyyspäivän illan aikana vahingoitettiin Hakaniemen ja keskustan alueella runsaasti yksityistä omaisuutta: parikymmentä henkilöautoa ja toistakymmentä kiinteistöä kärsi vahinkoa. Vahinkoina oli mm: peilien rikkomisia, lasien rikkomisia ja sotkemisia.

Illan aikana yksi metrovaunu jouduttiin poistamaan käytöstä, koska se oli sotkettu kauttaaltaan sisätiloista.

Tämän hetkinen vahinkoarvio illan tapahtumista liikkuu sadantuhannen euron hujakoilla.

Poliisi on ottanut tapahtumaan liittyen kiinni 23 henkilöä, ja heidän osaltaan esitutkinta aloitetaan sunnuntaina kuulustelemalla heitä.

Ylelle puhunut poliisi arvioi vahinkojen nousevan moniin satoihin tuhansiin. Ilta äityi niin villiksi, että Ilta-Sanomien toimittajaa epäillään mellakoinnista. Iltalehti puolestaan mässäilee ”tuhogallerialla”.

Voi sanoa, että ”mielenosoitus yllätti poliisit”.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Kreikka: ruutitynnyri on nostettu tulen päälle

[Peristerakis]

15-vuotiaan Alexandros Grigoropuoloksen murhasta 2008 Kreikassa alkanut radikaalipoliittinen kuohunta näytti jo hetken lamaantuneen. Kohtalokkaan luodin ja Alexandroksen kuolinkamppailun paikan päällä todistaneen Alexandrosin ikätoverin ja läheisen ystävän anarkisti Nikos Romanosin nälkälakko on kuitenkin herättänyt arvaamattomia voimia, jotain mikä näyttää karkaavan hetkenä minä hyvänsä käsistä. Kapina on palannut takaisin.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Ryöstelyn puolesta

Ryöstely on ollut yksi oikeudenmukaisimmista valkoisen ylivallan vastaisista taktiikoista koko Amerikan historiassa.

Kun Fergusonin protestit jatkuivat hellittämättömästi vielä viikon kuluttua Michael Brown Juniorin kuolemasta, osa mielenosoituksia tukeneista twiittaajista ja vasemmistomedioista alkoi kritisoida ryöstelijöitä vihaisesti. Jotkut väittivät että pahimmat röystelijät ja omaisuuden tuhoajat ovat itse asiassa valkoisia. Toiset pelkäsivät, että tilanne synnyttäisi stereotyyppistä ja vahingollista mediakuvastoa. Näyttäisi myös, että Fergusonin kaduilla oli vähintään yhtä paljon mielenosoittajia, jotka yrittivät estää ryöstelyä, kuin niitä, jotka itse asiassa yrittivät ryöstellä. Vaikka olen eri mieltä näistä väliintuloista, ymmärrän että he (ryöstelyä estäneet) toimivat huolesta taistelun onnistumista kohtaan. Tahdonkin kunnioittaa kaikkia niitä urheita ja inspiroivia tekoja, joita he ovat tehneet viimeisten viikkojen aikana.

Erityisesti osa paikan päällä olevista poliitikoista, kuten kunnanvaltuutettu Antonio French ja New Black Panther Partyn jäsenet, estävät ryöstelyä ainoastaan säilyttääkseen komennon itsellään ja heikentääkseen vastarintaa. Mutta on myös monia muita, jotka eivät tule väliin vahvistaakseen poliittisesti etuoikeutettua asemaansa. Kirjoitan tämän kritiikin solidaarisuudesta näille jälkimmäisille – sekä niille, jotka ryöstelevät – ja vastustaakseni poliitikkoja ja muita protestin laannuttajia. Tarkoitukseni on elävöittää keskustelua niiden keskuudessa, jotka osallistuvat sorron vastaisiin protesteihin Fergusonissa ja kaikkialla muuallakin, missä poliisi pitää väkivaltaisesti yllä valkoista ylivaltaa tai kolonialismia.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Let's talk about weed, baby! (osa 2)


kannabiksen vastaista propagandaa on usein värittänyt avoin seksismi ja rasismi

Juan Caradura
Kannabiksen ympärille on luonnollisesti syntynyt useita myyttejä ja legendoja vuosituhansien saatossa. Yksi näistä, joka on edelleen elossa, on legenda Hassan Bin Sabbahista (1050 – 1124) ja hänen Fedayeen (uskolliset) sotureista, joista myöhemmin alettiin käyttää nimitystä “Hashasheen” hashiksen syöjät. Väitetään että sanan “assassin” (salamurhaaja) juuret ovat juuri näissä tarinoissa sotureista, jotka legendan mukaan taistelivat isäntänsä puolesta hatsipäissään, tavoitteena paratiisi ja sylin täydeltä neitsyitä. Kuitenkin legendan takana tuntuu olevan paljon monimutkaisempi tarina.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Let's talk about weed, baby! (osa 1)


Yksi Barcelonan Kannabis-klubeista

Juan Caradura

Kannabiksen viihdekäyttöä ollaan laillistamassa ympäri maailmaa. Harva tietää että moni Euroopankin maa on kaikessa hiljaisuudessa laillistanut – tavalla tai toisella – myös viihdekäytön ja hypännyt suoraan “lääkekäyttö-kysymyksen” yli, joka edelleen jakaa mielipiteitä esimerkiksi Yhdysvalloissa ja on monien mielestä vienyt keskustelua pois siltä tasolta, jolla sen tulisi olla eli sen täydellisessä laillistamisessa. Tietenkin valtion ja isojen yritysten rooli on ja tulee olemaan suurin ja tärkein kysymys koko laillistamisprosessissa ja esimerkiksi Philip Morris tupakkayhtiö on jo ilmaissut mielenkiintonsa myös kannabistuotteiden valmistamisessa. Tehdään pieni katsaus muutaman maan tilanteeseen kannabiskeskustelussa ja vilkaistaan kasvin historiaa. Varoitus! Tämä artikkeli on kirjoitettu erittäin pilvessä!

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Lyön sinua koska rakastan sinua

[Suvi Auvinen]

Olen valitettavasti seurannut muutamaa parisuhdeväkivaltatapausta hyvin läheltä. Kyseisissä tilanteissa oikeutus väkivaltaisen osapuolen teoille on aina löytynyt hyvin helposti. Syyt vaihtelevat ”olin niin ärsyttävä ettei sillä ollut muuta mahdollisuutta kuin lyödä” ja ”oli minussakin vikaa”-akselilla.

Lyöjän syliin silti palataan aina uudestaan ja uudestaan, koska ”se kuitenkin rakastaa minua.” Kohtaamieni parisuhteiden väkivaltaisille osapuolille on ominaista fyysinen ylivertaisuus alistettuun osapuoleen nähden, vankka usko omien tekojen oikeudenmukaisuuteen ja syvälle haudattu epävarmuus ja pelko omasta asemasta. ”Lyön sinua koska rakastan sinua”, oli yksikin kylmäävä kusipää sanonut kerran, selittäen ystävälleni tekevänsä tästä paremman ihmisen hakkaamalla tähän vähän käytöstapoja.

Tolstoi kirjoitti kuuluisan avausfraasinsa :”Jokainen onnellinen perhe on onnellinen samalla tavalla. Jokainen onneton perhe on onneton omalla tavallaan.” En usko Tolstoin väitteeseen, vaikka se kirjallisesti onkin tehokas aloitus tiiliskiviromaanille. Minusta vaikuttaa ennemminkin siltä, että kaikki alistetut ovat onnettomia samalla tavalla. Ja kaikki alistetut tahtovat ymmärtää alistajaansa ja löytää oikeutuksen tämän teoille.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Toiveissa kiltti natsimarssi

[Kansan Uutiset]

Valtamedia on ihmeissään fasismin kanssa. Se kyllä irvii stereotypioille junttipersuista ja kiljunatseista, mutta vain siinä määrin kuin onnistuu kiinnittämään kuviin alaluokkaisia, maalaisia tai mielestään muuten vain mauttomia määreitä.

Fasismi ei ole sille ongelma. Salonkikelpoisia fasisteja kuunnellaan ja heille annetaan tilaa. Kuitenkin sekä katunatsi että (kabi)nettinatsi ovat sataprosenttisesti samalla asialla. Toinen ei tule toimeen ilman toista. Kumpikaan ei tule toimeen ilman yhteiskuntaa, jossa fasismi nähdään silkkana mielipidekysymyksenä.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Äärivasemmisto ja vaihtoehtoliikkeet sanoutuvat irti väkivaltaisesta ekstremismistä

Sisäministeriö käynnisti vuonna 2012 kansallisen toimenpideohjelman väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseksi. Ministeriön mukaan ekstremistisen väkivallan kuva on kolmijakoinen, siihen kuuluu 1) ääri-oikeisto, 2) ääri-islam sekä 3) ääri-vasemmisto ja radikaalit vaihtoehtoliikkeet. Ohjelman puitteissa on vuodesta 2013 saakka tuotettu puolivuosittain tilannekatsauksia väkivaltaisesta ekstremismistä Suomessa. Ekstremismillä ministeriö tarkoittaa "radikaalia ideologiaa, oppia tai ääriajattelua, jonka keskeisenä sisältönä on luoda demokraattisten periaatteiden vastaisiin, perusteellisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin tähtääviä laittomia toimia ja politiikkaa".

Olemme tutustuneet huolella ja harkiten toimenpideohjelmaan sekä tilannekatsauksiin ja tulleet siihen tulokseen, että äärivasemmiston ja vaihtoehtoliikkeiden on viimein aika irtisanoutua väkivaltaisesta ekstremismistä. Avaamme seuraavassa tähän historialliseen päätökseen johtaneita ajatuskulkuja.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Laissez-faire antifasismia

[Ilon Militantti]

Lauantaina 18.10 antifasistinen Varisverkosto ajoi ihmisjahdissa olleet Suomen vastarintaliikkeen uusnatsit pois Helsingin keskustasta. Toinen kerta tässä kuussa kun natsit ovat kohdanneet itseään väkevämpää vastarintaa ja päätyneet nuolemaan haavojaan.

Toistaiseksi häiritsevin reaktio Helsingin tapahtumiin on yllättäen tullut fasismin vastaisen verkkoprojekti paljastettu.fi:n taholta. Kynäilystä vastasi sivustolle aktiivisesti kirjoittava Panu Höglund, selkääntaputtelijanaan kyseisen sivuston ylläpitäjä.

Tekstissään Höglund katsoo tapahtumia kahden ääripään teorian kautta asettuen maltillisella antifasismillaan sinne keskelle, oletetun suuren yleisön joukkoon, jossa järki hallitsee tunteita ja hyvyys pahuutta.

Tulostettava versio Lähetä artikkeli sähköpostina Tilaa aihe 'Takku - Artikkelit - Pohdinnat (Atom)'

Barcelona, rakastettuni – Tarinoita “Tuliruusun" kaduilta (osa 6: 1975-1978)

Saavuin Barcelonaan vuonna 1971, kun MIL perustettiin liittyäkseni Guerrilloihin. Sanotaan niistä ajoista nyt mitä tahansa, ne olivat ilon ja optimismin aikoja, täynnä innostusta ja elämää, riippumatta Francosta ja repressiosta. Ainoa asia mikä meillä oli, oli radikaali optimismimme ja halu muuttaa asioita”.

- Jean-Marc Rouillan (GARI, Action Directe)

Kysymyksesi minulle on: onko oikein vuodattaa verta? Minä sanon että kysymys on paljon “pehmeämpi”: oliko silloin (70-luvulla) oikein vuodattaa verta?”

-Georges Minangoys (Action Directe)


Unohdettu ajanjakso Espanjassa – Taistelu vankiloiden sisällä.

Francon viimeisten vuosien aikana vankiloissa viruvat ihmiset elivät ilman minkäänlaisia oikeuksia. Kidutus ja kohtuuttoman pitkät ajat eristyksessä olivat arkipäivää, ruoka oli ällöttävää ja riittämätöntä, ainoa kontakti omaisten kanssa oli usein huudot kaltereiden välistä. Fasismin tukijat suojelivat raiskaajia vankiloiden sisällä, jotka puolestaan toimivat vasikoina ja kaikki työ oli periaatteessa orjatyötä.

Ensimmäinen | Edellinen | 1 2 3 4 | Seuraava | Viimeinen

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Miete

That is why we maintain there is a need for the formation of small groups based on the concept of affinity, even tiny groups made up of very few comrades who know each other and deepen this knowledge because there cannot be affinity if one does not have knowledge of the other. One can only recognise one’s affinities by going into the elements that determine one’s differences, by frequenting each other. This knowledge is a personal fact, but it is also a question of ideas, debate, discussions. A small group of comrades, a small group who simply meet in the evening to have a chat would not be an affinity group but a group of friends, pub-mates who meet in the evenings to talk about anything under the sun. On the contrary, a group that meets to discuss things and in discussing prepares itself for doing and through that doing contributes to developing discussion that transforms itself into discussion about things to be done, this is the mechanism of the affinity group. So how then can affinity groups enter into contact with others where the deepened knowledge that exists in the single group does not necessarily exist? This contact can be assured by informal organisation.
Alfredo M. Bonanno
The Anarchist Tension 

Käyttäjätiedot





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

Mediakeskus

Mediakeskus

banneri_vaaris

Väärinajattelija

banneri_jkldiy

JKL DIY

banneri_akirjasto

Anarkistinen kirjasto

banneri_meemit

Anarkistimeemit

banneri_varis

Varis-verkosto

banneri_kaninkolo

Mustan kanin kolo

banneri_vapaa

VAPAA

banneri_tyrni

Tyrnikirjasto

banneri_hirvitalo

Hirvitalo

banneri_oulutopia

OulUtopia

banneri_dena

Squat Dena

banneri_kapis

Kapinatyöläinen

banneri_pif

Punk In Finlandnet

AMR Hki

AMR Hki

banneri_squathki

Squat HKI

banneri_aryhma

A-ryhmä

banneri_kirjakahvila

Turun Kirjakahvila

banneri_fifi

fifi.voima.fi

banneri_akl

Aseistakieltäytyjäliitto

banneri_tasajako

Tasajako

banneri_vallankumouksen

Vallankumouksen hedelmiä

TURVA-verkosto

TURVA-verkosto

banneri_oikeuttae

Oikeutta eläimille

banneri_hyokyaalto

Hyökyaalto

banneri_stoptalvivaara

Stop Talvivaara

banneri_vastavirta

Vastavirta