Minkä takia varastat kaupasta, valtaat taloja ja katuja, käytät huumeita, teet pimeitä töitä tai pissaat kadulle? Etkö usko yhteiseen hyvöön, johon laki meitä pyrkii ohjaamaan? Olet turmeltunut yhteiskunnan vihollinen, joka rikkomalla yhteistä sopimusta osoittaa haluttomuutensa kuulua kyseiseen yhteiskuntaan. Tai sitten olet välinpitämätön oman edun tavoittelija, psykologisesti häiriintynyt yksilö tai idiootti, etkä ymmärrä mitä teet. Aamen.

Kiinnostavampi näkökulma lain kysymykseen saattaisi kuitenkin olla edellisen vastakohta:

Miksi noudatat lakia?

 

Takun pamflettikirjastoon on lisätty vappulukemiseksi uusi pamfletti josta löytyy käännöstekstit:

• Anarkistinen ratkaisu ilmastonmuutokseen - Peter Gelderloos
• Synkkä ekologia – Totuuden etsintää jälkivihreässä maailmassa - Paul Kingsnorth
   

Peter Gelderloos

Jos, kuten aiemmin kirjoitin, vihreä talous tulee vain lisäämään bensaa ilmastonmuutoksen liekkeihin ja globaalin tason hallinto ei kykene ratkaisemaan ongelmaa, niin kuinka anarkistit katsovat, että yhteiskuntaa tulisi muokata jotta kasvihuonekaasut vähenisivät ja jo muuttunut maailma selviäisi?

Ei ole olemassa yhtä anarkistista ratkaisua. Monet anarkistit kieltäytyvät edes esittämästä tällaisia ja sanoen että mikäli yhteiskunta vapautuu valtiosta ja kapitalismista, se muuttuu orgaanisesti eikä ennalta annettujen pohjapiirustusten mukaan. Politiikka, joka näkee ja ohjailee maailmaa ylhäältä käsin on sitä paitsi erottamaton osa sitä kulttuuria, joka on vastuussa planeetan tuhosta ja sen asukkaiden alistamisesta.

Jo pelkästään se ettei FBI halunnut aikansa ihmisten ja tulevien sukupolvien tietävän Lucy Parsonsista mitään on jo riittävä syy kiinnostua hänestä. Lucy Parsons kuoli vuonna 1942 89-vuotiaana oman Chicagossa sijainneen talonsa tulipalossa. Tuhka oli tuskin jäähtynyt kun Chicagon poliisi ratsasi jäännökset talon raunioista, takavarikoi kaikkiaan 3000 niteellisen verran kirjallisuutta ja kirjoituksia "sukupuolesta, sosialismista ja anarkiasta" ja luovutti sen FBI:n haltuun. Lukuisten Parsonsin tuttavien pyynnöistä huolimatta tuo kirjallisuus ei koskaan nähnyt enää päivänvaloa.

Chicagon poliisilla oli tietyssä mielessä hyvä syy haluta Parsonsin muisto häivyttää mahdollisimman nopeasti. Heidän omien sanojensa mukaan Lucy Parsons oli "vaarallisempi kuin tuhat mellakoijaa." Viimeiset 40 vuotta Parsonsin elämästä Chicagon poliisi yritti estää häntä puhumasta julkisuudessa ja rutiininomaisesti pidätti hänet "rikoksien" takia kuten mm. vallankumouksellisten esitteiden kadulla jakamisesta. Tunnettu USA:n työväenliikkeen historioitsija Studs Terkel havaitsi kuinka harvinainen etuoikeus aikansa ihmisillä oli ylipäätänsä kuulla Parsonsin puheita hänen viimeisinä vuosinaan poliisin jatkuvan ahdistelun takia.

Muutoksen kevään entinen päätoimittaja Ville Lähde kävi Helsingissä, A-Ryhmän järjestämällä Häiriöitä-luennolla, kertomassa 90-luvun radikaalista ympäristöliikkeestä ja Muutoksen Kevään roolista tuona aikana. Alustuksesta ja keskustelusta jäi mieleen kysymys siitä miksi suoraan toimintaan perustunut ympäristöliike kuihtui, ja se voisiko vastaava toiminta yleistyä nykyään. Suoraan toimintaan pohjautuvalle ympäristökamppailulle on mielestäni taas tarvetta ja tavallisten ihmisten globaalia ympäristötuhoa vastaan käymään paikalliskamppailuun keskittyvä julkaisu kykenisi herättämään liikkeen taas henkiin ja estämään päätään nostavan ekofasismin ja -nationalismin yleistyminen.

Atlas Saarikoski

Vihapuheessa on kyse syrjinnästä, ei tunteesta.

Nettiviha on viime vuosina yltynyt, samalla kun rasismin, seksismin ja äärioikeiston uusi aallonharja on noussut nousemistaan. Ratkaisuksi on tarjottu sensuuria, nettipoliisia, omilla nimillä kirjoittamista ja vihapuheen ja viharikosten kieltämistä.

Vihapuheella tarkoitetaan vähemmistöihin kohdistuvaa syrjivää puhetta. Silti se tunnistetaan yleensä tunteesta: vihasta. Niinpä mikä tahansa vihainen puhe on alkanut tarkoittaa vihapuhetta.

Samalla syrjinnästä ja syrjinnän vastustamisesta on tullut yksi ja sama asia.  Kaikki vihaisuuteen liittyvä on alettu niputtaa yhteen. Miten tässä näin kävi?

- eli perustelut näkemykselle, jossa riista voi olla osa fruitariaanista ruokavaliota.

Fruitarianismi on elämäntapa, jossa ruokavalio muodostetaan hedelmistä ja siemenistä. Määrittelyjä aatteelle ja motiiveja fruitariaaniksi ryhtymiseen on lukemattomia. Fruitarianismia voidaan pitää esimerkiksi veganismin laajempana muotona, jossa muiden eliöiden riiston ja tappamisen välttäminen laajennetaan koskemaan eläinkunnan lisäksi myös kasvikuntaa. Monelle se voi olla jotain aivan muuta, mutta tässä esseessä käsittelen vain tarkasteluni kannalta oleellisia fruitarianismin puolia.

Metsästys, jota tässä käsittelen, tarkoittaa puolestaan villien eläinten tappamista ihmisen tarpeiden tyydyttämiseksi, esimerkiksi ravinnoksi tai nahan hyödyntämiseksi. Metsästys voi pahimmillaan olla paljon muutakin, mutta eettiseen metsästykseen sisältyy aina kunnioitus saaliseläintä kohtaan ja saaliin hyödyntäminen.

bell hooks (suomennos Juha Suoranta)

Täydellinen hiljaisuus ympäröi minua. Olen noussut vuorelle katselemaan maailmaa ympärilläni. Täällä puiden, ruohon ja muun versovan maailmassa en pelkää. Tämä on maa, johon synnyin, kesyttömyyden maailma. Erämaa puhuu minussa. Olen kesytön. Kuulen sukuni vanhimpien moitteet äidilleni hänen salliessaan ”rehottamiseni”, antaessaan luvan kirmata veljeni kanssa ikään kuin mikään sukupuoli ei erottaisi meitä. Kasvamme yhdessä Kentuckyn kukkuloilla, koemme kaukana sivistyksestä syntyvän vapauden. Jo lapsena tiedän, että maalla varttuminen ja saloseudut jättävät ihmisen vaille leimoja. Varttuessamme emme käytä sellaisia sanoja kuin ”maalaisjuntti”. Maalaiset elävät eristyksissä tiloillaan taajamien ulkopuolella, korpi-ihmiset asuttavat syrjäseutujen niemiä ja notkoja. Täällä asuminen tarkoittaa kesyttömyyttä. Mustat ja valkoiset ovat yhtä villejä. Materiaalisesti kaikki ovat rutiköyhiä, mutta tietävät, miten tullaan toimeen. He eivät halua kahlita itsessään eivätkä luonnossa olevaa kesytöntä. Kentuckyn kukkuloilla opin ensimmäistä kertaa kesyttömyyden tärkeyden.

Vallankumouksellisen taistelun oikeusjuttu lähenee loppuaan. Ennalta arvattava tuomio tullaan julistamaan 3. huhtikuuta Ateenassa. Vallankumouksellinen taistelu kaikkien vapauden puolesta ei kuitenkaan sammu. Solidaarisuutta syytetyille ja Lambros Foundasin muistolle! Vapauden kaiho on suurempi kuin yksikään vankila! - suomentaja

-----------------

24. lokakuuta 2011.

Aloitan kommentoimalla meitä vastaan esitettyä pääsyytettä. Meitä syytetään "terroristijärjestön perustamisesta, joka tähtäsi valtion perustuslaillisen järjestyksen kaatamiseen tai muuttamiseen." Haluan korostaa tätä kohtaa. Tämä syyte itsessään on suurin todiste siitä että tämä on poliittinen oikeudenkäynti. Ei ole parempaa tunnustusta siitä, että kyseessä on aseistautunut ryhmä, joka on kääntynyt yhteiskunnan valtarakenteita vastaan. Syyte sellaisenaan todistaa, että olemme poliittisia subjekteja yhteisillä poliittisilla päämäärillä. Ryhmämme toiminta oli selkeästi poliittista.  

Ette kuitenkaan myönnä, että olemme poliittinen ryhmä. Jos tekisitte sen, myöntäisitte että tällä järjestelmällä on poliittisia vastustajia. Myöntäisitte, että Vallankumouksellinen taistelu (Epanastatikos Agonas) on poliittinen ryhmä, joka ajaa toisenkaltaista yhteiskuntaa: toisenlaista sosiaalista, poliittista ja taloudellista järjestelmää. Jos tunnustaisitte että teillä on poliittisia vastustajia, tunnustaisitte että tässä yhteiskunnassa - tässä järjestelmässä jota uskollisesti palvelette - on ihmisiä jotka haaveilevat ja taistelevat toisenlaisen yhteiskunnallisen järjestyksen puolesta.

Me haluamme ottaa tällä tiedotteella vastuun seuraavista aktioista osana kamppailua valtion, pääoman, patriarkkaatin ja kaikkien ylivaltaan perustuvien järjestelmien tuhoamiseksi. Kamppailua, jonka tavoitteena on luoda vapaaehtoisuuteen ja solidaarisuuteen perustuvia suhteita sekä maailmanlaajuisella että paikallisella tasolla. Toisin sanoen osana kamppailua anarkiasta.

5. toukokuuta: kerroimme yöllä eräälle lapselle tarinan anarkistien taistelusta Francoa ja demokratiaa vastaan.

13. toukokuuta: valmistimme terveellisen aterian kroonisesti sairaalle toverille.

17. toukokuuta: kirjoitimme kirjeen mellakkaan osallistumisesta vangitulle toverille.

12. kesäkuuta: hoidimme eräiden ystäviemme lapsia, sillä he kärsivät taloudellisesta epävarmuudesta ja ovat pakotettuja käymään palkkatöissä.

16. kesäkuuta: puhuimme julkisesti naapureillemme tarpeesta polttaa pankkeja ja hyökätä poliisien kimppuun, jotta voimme toteuttaa unelmamme.

19. kesäkuuta: kerroimme joillekin vasemmistolaisille aktivisteille, että me naamioituneet emme ole polisiin soluttautujia vaan tulemme omana itsenämme. Selitimme myös miksi on välttämätöntä ja hyödyllistä naamioitua ja lähteä voimalla kaduille.

20. kesäkuuta: annoimme puutarhastamme vihanneksia ystäville ja naapureille, ilman rahan tai minkään muun vaihtoa.

Tukijo, Vapauta!

Kulon Progon pienviljelijät ovat kamppailleet itseorganisoituneesti Jaavan saarella Indonesiassa valtiota, aluehallintoa, kaivosyhtiöitä, kansalaisjärjestöjä ja poliitikkoja vastaan vuodesta 2007 saakka estääkseen maansa muuttamisen rautakaivokseksi.

Vahva mies on kuollut. Hänen kuolemansa aiheuttaa merkittävän poliittisen muutoksen Venezuelan poliittisessa maisemassa.

Tämän hallintojärjestelmän vahvuus on äkillisesti muuttunut sen heikommaksi lenkiksi: se oli tehty ainoastaan Chávezista. Chávezin jälkeen hallinnon ainoa ratkaisu on rakentaa absoluuttista sitoutumista hänen muistoonsa. Hallituksen todellinen hauraus on paljastunut. Chávezin hallitus yritti todistaa "kansansosialistisen" luonteensa rakentamalla irvokasta henkilökulttia. Nyt henkilökultista on enää jäljellä henkien manaaminen.

Antti Rautiainen:

Kirjotin tammikuun alussa Timo Vihavaisen "länsimaiden tuhosta", mutta en saanut kritiikkiin mahdutettua näkemystäni siitä, mitä anarkismilla, ja antiautoritäärisellä sosialismilla on tekemistä "länsimaisen kulttuurin" kanssa.

Jos "länsimaisella kulttuurilla" tarkoitetaan antiikin orjavaltiota, keskiaikaista feodalismia tai uuden ajan absolutismia, ei antiautoritäärisellä ajattelulla ole niiden kanssa mitään tekemistä. Jos taas antiikista poimitaan vallitsevan järjestelmän sijasta katakombien lahkolaiset, keskiajalta hereetikot ja uudelta ajalta esimerkiksi 1600-luvun englannin diggerit ja ranterit, niin ehkä onkin. Tosin samanlaista mystiikkaan taipuvaista radikalismia on esiintynyt myös esimerkiksi Kiinan ja arabikulttuurin historiassa. Eksplisiittinen ja sekulaari anarkismi on kuitenkin hyvin länsimainen ilmiö, siksi että länsimaat saavuttivat ensimmäiseksi sen taloudellis-kulttuurillisen kehityksen asteen, jolla tällainen ongelmanasettelu tuli ajankohtaiseksi. Miksi saavuttivat?

Talvivaara ja Pyhäjoki, tässä oppia ja toivoa.

Kävin kaksi vuotta sitten kreikkalaisessa Keratean kylässä.

Sen vehreille lähikukkuloille oli kaavailtu valtavaa kaatopaikkaa, jonka paikalliset pelkäsivät tuhoavan ympäristön, saastuttavan pohjavedet ja uhkaavan lähistöllä olevia historiallisesti merkittäviä alueita. Samalla se olisi tietysti laskenut kyläläisten tonttien ja omistusten hintoja.

Hankkeesta oltiin tehty lukuisia valituksia viranomaisille, mutta tämä ei arvatenkaan johtanut haluttuihin tuloksiin. Kaikkiaan siis hyvin tyypillisen oloinen tapaus.

Helsingin Yliopiston A-ryhmä aktivoitui uudelleen viime syksynä ja on siitä lähtien järjestänyt Häiriöitä-luentosarjaa. Tere Vadénin viimekertainen luento Loppulamasta on ollut CrimethInc.in vierailun ohella osanottajamäärältään suurin yleisömenestys. Tällä kertaa Skypen välityksellä luennoi Mathias Wåg. Paikalla oli vajaa parikymmentä kuulijaa. Wågin luennon nimi oli "Alku josta tuli päätös" ja se käsitteli Ruotsin autonomisten liikkeiden historiaa 90-luvun taitteesta 00-luvun alkuun.

Seuraavassa tekstissä referoin vapaasti Wågin luentoa keskittyen erilaisiin Ruotsissa toimineisiin ryhmiin ja verkostoihin. Luennon laajempaa yhteiskunta-analyysia koskevan osion olen rajannut pois.

Antti Rautiainen (Puheenvuoro)

Ainoa lukemani Pekka Himasen kirja on Hautomo. Se on kokoelma mitäänsanomattomia latteuksia. Ei miestä voi yhden kirjan perusteella tuomita, ja Hakkerietiikkaa minulle on myös kehuttu. Kaikki lukemani sitaatit Sinisestä kirjasta ovat kuitenkin olleet joko latteita itsestäänselvyyksiä, tai ympäripyöreää mutta koukeroisesti muotoiltua paskaa.

En aio lukea kirjaa kokonaan, koska mielipiteeni ei ketään kiinnosta. Kirjan taso ei kiinnosta yhteiskuntaa, sitä kiinnostaa ollaanko kilpailutettuja  ja vertaisarvioituja. Eli keisarin alastomuuden voi perustella vain vetoamalla johonkin vielä merkittävämpään keisariin, jonka vaatteet ovat myös vähissä. Himasen tapauksessa näitä merkittävämpiä keisareita on kolme, eli vertaisarvionti, viittausindeksi ja kilpailutus.

MIELIKUVITUS, TODELLISUUS, SYNTYMÄ JA KUOLEMA



Zorro: Olet usein todennut, että oikeiston poliittinen ontologia perustuu todellisuuden rajoittamiseen väkivallalla ja repressiolla.



David Graeber: Realismi tarkoittaa heille väkivallan fundamentaalista tärkeyttä.



Z: Oikeistolaisen ajattelun ydin on siis poliittinen ontologia, joka antaa väkivallan määritellä yhteiskunnan ja terveen järjen mittapuut?



D: Kun ihmiset sanovat: ”hei, olkaa realistisia”, mitä todellisuutta he silloin tarkoittavat? Tällainen lause viittaa johonkin tiettyyn realismiin, mutta mikä se realismi on, jota suositaan? Minusta oikeiston ja vasemmiston herkkyydessä on yksi keskeinen ero, johon keskustelu aina tuntuu palaavan. Vasemmisto käyttää termejä tuotanto, asioiden tekeminen, luominen, luovuus. Tämä on ikään kuin salainen todellisuus, jota ihmisten ei - oikeiston mielestä - pitäisi ajatella lainkaan.

Se miten oikeisto puhuu taloudesta, kätkee koko tuotannon ajatuksen. Yksinkertaisesti se mitä tapahtuu, on että tuotteita tuotetaan, ne menevät markkinoille ja niitä kulutetaan. Nykyisessä yleisesti omaksutussa ideologiassa markkinat ovat rationaalisuuden muoto ja kulutus taas yksilöllisyyden itseilmaisun muoto - tuotanto ei ole tässä millään lailla läsnä. Siitä ei puhuta lainkaan, se on markkinoiden ulkopuolella. Tuotanto, luominen, mielikuvitus, asioiden tekeminen ja niiden tuleminen olevaksi ovat asioita, joita meidän ei pitäisi nähdä lainkaan - sekä toisaalta niiden tuhoaminen. Se on mielenkiintoista, jos sitä tarkemmin pohtii, että on nämä kaksi ääripäätä, joita ei haluta esittää. Se on kuin amerikkalainen televisio. Oikeaa syntymää tai kuolemaa ei näytetä. Televisiossa vastasyntyneet ovat kahden kuukauden ikäisiä. Näemme jatkuvasti simulaatioita siitä miten ihmiset kuolevat, mutta todellinen kuolema on kielletty. Samalla tavoin asioiden tekeminen ja hävittäminen on pidetty poissa silmistä. Objektit siis vain ovat olemassa. Toisin sanoen luominen ja tuhoutuminen on tukahdutettu. Tämänlainen herkkyys uupuu oikeistolaisesta todellisuudesta. Come on, mikä on suurin voima tässä maailmassa? Emme vain halua myöntää sitä.

Suunnittelin puhuvani Tampereella tammikuussa pidetyssä fasismin ja rasismin vastaisessa mielenosoituksessa valtavirtapolitiikan ja fasismin yhteydestä. Fasismikeskustelu kun usein jää vain ns. ääriryhmistä ja heidän edesottamuksistaan puhumiseksi tavoittamatta itse maaperää tai etiikkaa, joka fasismia ruokkii. Sanat jäivät räntäsateessa sanomatta, mutta nyt Jyväskylän puukotustapausta seuranneen keskustelun takia koen entistä suurempaa tarvetta palata aiheeseen. 

Se, että poliitikot, media, virkavalta ja kansa tuomitsevat uusnatsien viimeaikaiset toimet on laiha lohtu. Kolme ensimmäistä vesittää antifasisitisen kamppailun sisällöllisesti ja viimeinen vesittää muodon vain toistelemalla edellisten tekemiä harhaanjohtavia päätelmiä. Ikään kuin väkivaltakoneisto tai ns. oikeus ja keskustelu sinällään poistaisi fasisimin.