Media ei halua kuulla ääntänne, puhua poliisiväkivallasta, huonoista kouluista, korjausta kaipaavista asunnoista, alasajetuista nuorisotaloista tai syrjinnästä. Ne haluavat nähdä palavia autoja ja rikottuja ikkunoita...

Kyse on kapinasta. Osa yhteiskunnasta on kuollut.

Syrjäytymisestä on viime vuosien aikana esitetty julkisesti lukuisia erilaisia, vaikkakin hyvin yksipuolisia mielipiteitä. Puhetta on ollut määrällisesti niin paljon, että tämä sosiologisesti kyseenalainen termi on indoktrinoitu peruskäsitteeksi lähes kaikkiin keskusteluihin, jotka koskeva sosiaalisiksi ongelmiksi käsitettyjä ilmiöitä, ilman sen syvällisempää pohdiskelua.

Suomalaismedioiden analyysit Tukholman viimeöisten lähiömellakoiden syistä voidaan niin ikään kiteyttää tähän yhteen sanaan: syrjäytyminen. Koska kyseistä käsitettä käytetään myös tässä yhteydessä, on selvää, että Ruotsin poliisin ja nuorten väliset yhteenotot sekä nuorten harjoittama yksityisomaisuuden tuhoaminen halutaan nähdä osana tätä aikaisempaa julkista keskustelua ikään kuin lähiöiden tapahtumat olisivat jonkinlainen empiirinen todiste ajatuksiaan esittäneiden poliitikkojen ja sosiaaliviranomaisten argumenteille. Voitto syrjäytymisteoreetikolle.

Syrjäytyminen on tämän päivän sosiaalipoliittinen diagnoosi, johon liittyy vahva negatiivinen lataus. Julkisessa diskurssissa syrjäytyminen on sellaisten ihmisten kohtalo, jotka eivät syystä tai toisesta pysty osallistumaan yhteisenä käsitettyyn työ- ja kulutuskulttuuriin ja poliittiseen järjestelmään. Siitä seuraa oireita: päihteiden käyttöä, ääri-ilmiöitä, mielenterveysongelmia, huliganismia, väkivaltaa ja moraalittomuutta, joista taas syntyy ylimääräisiä kuluja yhteiskunnalle. Vasemmistolaiselta haiskahtava täsmennys tähän analyysin on, että syrjäytyneet oireilevat silloin kun he kokevat olevansa osattomia yleisestä vauraudesta. Kunniaton voitto vasemmistolle.

Yhtä kaikki, syrjäytyminen nähdään eräänlaisena sosiaalisena tautina, jonka tunnusmerkkinä on kyvyttömyys oman elämän hallintaan. Koska itsenäinen elämänhallinta uupuu, on asiaan oikeutettua puuttua ulkoa päin sosiaalityöllä ja politiikalla, kuten poliitikkojen lausunnoista on voinut huomata.

Pantterin Puremia

Comrades,

Haymarketin verilöylyssä, Chicagossa 4.5.1886 poliisi surmasi ja haavoitti 8-tuntista työpäivää vaatineita anarkisteja ja sosialisteja. Seurasi pommi-isku, jonka tekijää ei koskaan saatu kiinni, mutta seitsemän tuomittiin kostoksi hirteen - syyttöminä, myönnettiin myöhemmin. Heille julistettiin muistopäivä, 1.5.

Samaa 8 tunnin työaikaa vaadittiin Suomessa marraskuun suurlakolla 1917 ja saatiinkin - ja saatiin siitä myös maksaa 1918. Yleinen äänioikeus, palkalliset lomat ja työehtosopimukset. Siinä joitamia muita työväenliikkeen saavutuksia, jotka on tapeltu - ja joiden puolesta on tultu tapetuiksi.

Antti Rautiainen (Puheenvuoro)

Alppilan koulun ruokalan tapahtumat 25. maaliskuuta aiheuttivat tämän vuoden toistaiseksi laajimman julkisen keskustelun. Viime tiistaina opetusvirasto tuli vihdoin julkisuuteen oman versionsa kanssa , mikä nolasi kaikki koulukurin puolesta ristiretkelle lähteneet, vaikka opetusviraston versio ei tietenkään välttämättä ole lopullinen totuus. Iltapäivälehdet ehtivät jo tehdä yhden täyskäännöksen, tehden opettajista moraalipaniikin kohteen oppilaiden sijasta . Viimeksi joku media yritti suunnata moraalipaniikin lastentarhojen lapsiin.  

Vallankumouksen hedelmiä -blogista.

Lehtien lukeminen ahdistaa, koska lehdissä haastatellaan nuorena menestyneitä ihmisiä, jotka vaikuttavat yksin kaiken saavuttaneilta huippuyksilöiltä. Miksen minä tunne tuollaisia ihmisiä? Tai, no, tunnenhan. Miksen ole sellainen? Olenkohan syrjäytynyt?

Tai sitten median täyttävät asiantuntijat, jotka kertovat, kuinka kaikki tuloeroista ja syrjäytymisestä ilmakehän lämpötilaan on menossa päin helvettiä.

Tällaista taustaa vasten satunnaisia edistyksen ihanuutta hehkuttavia juttuja ei voi pitää muuna kuin vittuiluna.

Teksti julkaistu alunperin kolumnina Viri-lehdessä.

Tampereen keskusta-aluetta vaivaa vakava liikennejärjestelyllinen epäkohta: Ratapihankadussa on mutka. Tampereen yhdyskuntalautakunta päätti 3. huhtikuuta, ettei näin voi jatkua. Katu on saatava suoraan. Liikennemäärät kasvavat lisärakentamisen myötä, ja autojen on päästävä ohittamaan keskusta sujuvasti. Kadunmutkassa sijaitsee vuonna 1907 rakennettu Valtion rautateiden entinen tavara-asema. Yli sadan vuoden ajan se on radan varressa seurannut tamperelaista elämänmenoa, mutta nyt se on purettava autoliikenteen tieltä pois.

Olli Tammilehto

Australialaisessa kulttuurilehdessä Overland on hiljattain (eteläisen pallonpuoliskon syksyllä 2013) ilmestynyt uusia näköaloja avaava kirjoitus uusliberalismin ja vallitsevan ilmastohulluuden välisistä yhteyksistä: Beyond Denial, Neoliberalism climate change and the left

http://overland.org.au/previous-issues/issue-210/feature-philip-mirowski-jeremy-walker-antoinette-abboud/

Sen ovat kirjoittaneet Philip Mirowski, Jeremy Walker ja Antoinette Abboud. Mirowski on hyvin tunnettu vallitsevan taloustieteen kriitikko, joka työskentelee yhdysvaltalaisen Notre Damen yliopiston taloustieteen ja tieteen historian ja filosofian professorina.

 Olli Tammilehto

Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Pasi Toiviainen kirjoitti blogikirjoituksessaan ”Kahden asteen kiista – Ilmastonsuojelun loppu” ansiokkaasti lähenevästä ilmastokatastrofista. Hän arvosteli voimakkaasti poliitikkoja ja ympäristöaktivisteja siitä, että nämä uskovat olevan vielä mahdollista pitää ilmastonlämpeneminen korkeintaan kahdessa asteessa. Toiviainen jakoi ilmastonmuutoksen tosissaan ottavat ihmiset kahteen leiriin: Toisella puolella ovat hänen itsensä kaltaiset realistiset ilmastoalarmistit, jotka ymmärtävät, että peli on jo menetetty: ilmastokatastrofia ei voi välttää. Toisella puolella taas seisovat vanhoja mantroja hokevat ympäristönsuojelijat, jotka uskovat yhä katastrofin olevan vältettävissä, kunhan satsataan lisää teknisiin muutoksiin ja saadaan aikaan parempia ilmastosopimuksia.

Nyt kun M5S (suom. huom. MoVimento 5 stelle eli "Viiden tähden liike") on menestynyt ennätysmäisesti emme enää voi olla tutkimatta poliittista tyhjiötä, jota Grillon ja Casaleggion liike edustaa ja täyttää.  M5S vie radikaalien poliittisten liikkeiden paikan Italiassa. Poliittisessa järjestelmässä on kuilu, jonka M5S täyttää pitääkseen sen... tyhjänä.

Tervetuloo Helsinkiin. Sporakiskot kolisee, porttikongit solisee, nii!
Tervetuloo Helsinkiin, itä ja länsi.
Stadin stailii, meitsit painii iha eri sarjas.
Tervetuloo Helsinkiin. Pari smurffii ja poliisii, mut iha vitun iisii, nii!
Tervetuloo Helsinkiin, pohjois ja etelä.
Stadin stailii, meitsit painii iha eri sarjas. 

Helsingin seudun liikenne (HSL) kouluttaa uusia matkalipun tarkastajia jahtaamaan liputta matkustavia. Tällä halutaan tietenkin panna vähävaraiset kuriin ja estää vapaata liikkumista yhteisessä kaupunkitilassa.  Metro.fi uutisoi asiasta liberaalimedialle tavanomaiseen tapaan eli täysin HSL:n näkökulmasta (paljon HSL:lle kertyy kuluja, yhteiset verorahat, rehelliset matkustajat, blaa blaa). Jutussa ei tietenkään mainita sanallakaan mitä kontrollin kohderyhmä itse ajattelee asiasta tai pohdittu erilaisia vaihtoehtoja, jotka todella helpottaisivat vähävaraisten liikkumista kuten halvempaa tai kokonaan ilmaista joukkoliikennettä.

Tarkastajat käyttämässä "voimakeinoja".

Persujen fasistisiivestä kajahtaa taas. Koska Haavisto oletettavasti selittää avoimen natsistisia höpinöitään viinan ja läpän piikkiin, poltan minäkin nyt yhden neuvoa-antavan. Jos ei muuten, niin ainakin voin vedota syyntakeettomuuteen.

Vihdoin rasismista puhutaan siitä kaikkein tärkeimmästä näkökulmasta: niiden jotka siitä joutuvat itse ottamaan hittiä.

Voitteko kuvitella, että ihmiset vaihtaisivat kadun puolta teidät kohdatessanne? Että joutuisitte katsomaan tarroja, joissa julistettaisiin että te uhkaatte lasten tulevaisuutta. Tai että kotirappukäytävässänne olisi symboli, joka merkitsisi teidän tappamistanne?

Tällaista tapahtuu siellä missä minä asun.

Kyllä nämä vihan merkit tietysti minuakin ahdistavat, mutta vielä enemmän ahdistaa kun ystäväni kysyy luulenko että hänen on tästä kaikesta johtuen turvallista kulkea naapurustossamme.

Ei jumalauta, miten tuollaiseen kysymykseen vastataan?

Suomalaista katsomokulttuuria koetellaan jälleen. Tällä kertaa sisäministeriö, Palloliitto, jääkiekon SM-liiga ja Poliisihallitus pohtivat työryhmässä tulisiko aloittaa lain valmistelu, joka mahdollistaisi laillisen kansallisen rekisterin ”häiriköistä”. Rekisterin avulla poliisi voisi seurata ”ääriaineksia” ja antaa porttikiellon näille eri urheilutapahtumiin.

Olli Tammilehto

Kävin tänään lasteni kanssa paikallisen museon joulunavajaisissa. Iäkäs mies mainitsi sattumalta kaupasta, joka oli hänen nuoruudessaan ollut pienessä Persbölen kylässä. Aloimme jutella menetetyistä palveluista. Kerroin, että Fiskarsin ruukissakin oli ollut kolme ruokakauppaa. Hän innostui kertomaan kaikista seitsemästä kaupasta, jotka olivat vuosikymmeniä sitten olleet Pohjan pienessä kirkonkylässä. Kun olimme jo ulkona, hän muisti, että oli unohtanut kaksi kauppaa, jotka olivat kirkonkylän lähellä.

Varsova – 11. marraskuuta 2012 tapahtuneiden nationalistimellakoiden jälkeiset päivät ovat olleet meille vakavan pohdinnan aikaa. Se on ollut sitä myös tilannetta seuraaville ystävillemme eri puolilla maailmaa. Olemme heränneet uuteen todellisuuteen. Ei missään hyperbolisessa tai teoreettisessa mielessä vaan käytännön uuteen todellisuuteen, eksponentiaalisesti eskaloituvaan fasistiterroriin kaupunkiemme kaduilla. Palaneita asuntoja, sairaalaan pahoinpideltyjä antifasisteja, murhia, nationalistien suurmielenosoituksia kaupunkiemme halki ja nyt vielä nationalistimiliisien muodostamista sekä kehoituksia tasavallan kaatamiseen. Aivan kuten isovanhempamme 80 vuotta sitten, kysymme nyt itseltämme: "Kuinka tämä voi tapahtua meidän aikanamme?"

Olli Tammilehto

Mika Saarela vähättelee (HS Mielipide 21.10.) esiin tuomaani lapsiperheiden kokonaistyömäärän suuruutta vertaamalla sitä menneisyyden työaikoihin. On kuitenkin monia antropologisia ja historiallisia tutkimuksia, jotka vakuuttavasti osoittavat, että siirryttäessä keräilystä ja metsästyksestä maanviljelyn kautta moderniin teollisuusyhteiskuntaan työaika on vain kasvanut. Joissakin maissa työtaistelujen avulla saadun palkkatyöajan lyhennyksen on suurelta osin mitätöinyt se, että paljolti samoissa maissa perheen kaikki aikuiset jäsenet tekevät palkkatyötä, jolloin lapsiperheen suuresta työtaakasta on suoriuduttava pelkästään iltaisin ja viikonloppuisin.

Juha Jokela väittää vastineessaan (HS Mielipide 21.10.), että lasten tuoman ilon turvin kyllä selviää ylisuurista työmääristä. Monet selviytyvätkin, mutta liian suuri rasitus johtaa vääjäämättä murtumisiin. Huonosti tehdyn sillan yli pääsevät useimmat vaurioitta. Kuitenkaan sitä, joka lopulta putoaa sillan mukana jokeen, ei voi syyttää romahduksesta.

Antti Rautiainen (Puheenvuoro)

Lupasin helmikuussa kertoa "parin päivän päästä" mikä keskustelu on mielestäni ajankohtaisempaa kuin kysymys perustulosta, mutta tauko venyikin yli puolen vuoden mittaiseksi.

Viime vuosikymmenien aikana keskustelu palkoista on Suomessa rajattu poliittisten nuorisojärjestöjen, ja yhä enemmän myös itse puolueiden toimintakentän ulkopuolelle. Teema on varattu palkansaajien ja työnantajien järjestöille. Ja voi kysyä, eivätkö anarkistit ole juuri tätä halunneetkin? Vaikka Suomessa ei koskaan olekaan ollut puolueesta riippumattomia syndikalistisia ammattiliittoja, aikanaan sosialistipuolueiden ay-siipi oli aina dynaamisempi ja vei asioita enemmän eteenpäin vievä kuin niiden parlamentaarinen siipi.