Alkusoitto: Mitä enemmän asiat muuttuvat...
Ydinperhe oli joskus patriarkaatin perusta, ja halu sen lakkauttamiseen oli radikaali vaatimus. Perheet ovat nyt yhä pirstoutuneempia - mutta onko se silti pohjimmiltaan laajentanut naisten valtaa tai lasten itsemääräämisoikeutta?
Valtamedia koostui joskus vain muutamasta televisio- ja radiokanavasta. Ne eivät ole vain moninkertaistuneet äärettömyyksiin, vaan niitä täydentää Facebookin, YouTuben ja Twitterin kaltaiset mediat. Mutta onko nyt päästy eroon passiivisesta kuluttamisesta? Ja kuinka paljon käyttäjät todella voivat hallita näiden formaattien rakenteita?
Elokuvat edustivat joskus katsojana olemiseen perustuvan yhteiskunnan ruumiillistumaa; tänä päivänä videopelit antavat meidän olla tähtiä omissa eeppisissä ammuskeluissamme, ja videopeliteollisuus tekee yhtä paljon rahaa kuin Hollywood. Elokuvayleisössä jokainen on yksin; korkeintaan voi buuata jos juoni on surkea. Uusissa videopeleissä taas voi olla kanssakäymisessä toisten pelaajien kanssa reaaliajassa. Mutta onko tämä suurempaa vapautta? Onko siinä enemmän yhteenkuuluvuutta?
Joskus saattoi puhua sosiaalisesta ja kulttuurisesta valtavirrasta, ja alakulttuuri itsessään tuntui kumoukselliselta. Nyt johtajamme pitävät "monimuotoisuutta" etusijalla, ja alakulttuuri on kulutusuyhteiskunnan elintärkeä moottori: mitä enemmän identiteettejä, sitä enemmän markkinoita.
Joskus ihmiset kasvoivat samassa yhteisössä vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa, ja matkustamista voitiin pitää pysyviä sosiaalisia ja kulttuurisia muotoja häiritsevänä horjuttavana voimana. Tämän päivän elämää kuvaa jatkuva liike, kun ihmiset yrittävät pysyä mukana markkinoiden vaatimuksissa; tukahduttavien muotojen tilalla meillä on jatkuva hetkellinen muutos, yleismaailmallinen pirstoutuminen.
Työntekijät pysyivät joskus samassa työpaikassa vuosia tai vuosikymmeniä, kehittivät sosiaaliset siteet ja yhteiset viitekohdat, jotka mahdollistivat vanhanaikaiset ammattiliitot. Tänä päivänä työllistyminen on yhä enemmän väliaikaista ja epävarmaa, kun koko ajan enemmän työläisiä liukuu tehtaista ja liitoista palvelualoilla ja pakolliseen joustavuuteen.
Palkkatyö oli joskus erillinen elämän piiri, ja oli helppo tunnistaa ja kapinoida tuottavuutemme riistämistä vastaan. Nyt olemassaolon kaikista puolista on tulossa "työtä", toimintaa joka tuottaa arvoa kapitalistiselle taloudelle: sähköposteja tuijottamalla kasvattaa mainosmyyjien pääomaa. Kapitalistisessa taloudessa olevien erillisten spesialistin roolien tilalla näemme yhä enemmän pääoman joustavaa, kollektiivista tuottamista, josta suuri osa tapahtuu palkatta.
Maailma oli joskus täynnä diktatuureja, joissa valtaa käytettiin selvästi ylhäältäpäin, ja ne voitiin haastaa sellaisina. Nyt ne tekevät tilaa demokratioille, jotka vaikuttavat sisällyttävän enemmän ihmisiä poliittiseen prosessiin, ja näin legitimoivat valtion tukahduttamisvoimat.
Valtiovallan perustana oli joskus kansakunta, joka kilpaili toisten kansakuntien kanssa omien etujensa puolesta. Kapitalistisen globalisaation aikana valtiovallan edut ylittävät kansakuntien rajat, ja konfliktin vallitseva muoto ei ole sota vaan poliisitoimi. Sitä käytetään silloin tällöin roistovaltioita vastaan, mutta sitä sovelletaan jatkuvasti rahvasta vastaan.
Joskus pystyi vetämään rajan, vaikka sitten epämääräisen rajan, niin kutsuttujen ensimmäisen ja kolmannen maailman välille. Nykyään ensimmäinen ja kolmas maailma elää rinnakkain jokaisessa suurkaupungissa, ja Yhdysvalloissa valkoista ylivaltaa hallinnoi afroamerikkalainen presidentti.
