Luo tunnus!
Kirjaudu
perjantai, 10.02. 2012 @ 11:52
 
Lisää Facebook-sivustolle

Tukholma: Fittja 10 tarvitsee tukea

Poliisin puuttuminen nuorisokeskuksen asioihin Tukholman liepeillä Fittjassa johti kolme yötä kestäneisiin levottomuuksiin. Nyt kymmentä ihmistä syytetään tuhopolton valmistelusta ja yhtä myös mellakoinnista.


Kuluneen vuoden aikana mellakointi ja tuhopoltot ovat levinneet Ruotsin kaupunkialueilla. Köyhien yhteisöjen nuoret ovat sytyttäneet tulipaloja ja hyökänneet paikalle tulleita palomiehiä ja kyttiä vastaan. Levottomuus liittyy selvästi siihen tyytymättömyyteen jota he tuntevat omaa tilannettaan kohtaan; lokeroidut kaupungit, surkeat elinolosuhteet omilla alueilla, valtavirtayhteiskunnassa esiintyvä syrjintä. Minne tahansa he menevät, he kantavat mukanaan alueensa mainetta.


Mutta poliitikkojen tarjoama vastaus on aina sama - poliisin otteiden koventamista ja ehkä, ehkä joitain sosiaaliohjelmia nuorten pitämiseksi kiireisinä ja poissa kaduilta.

Fittjassa, köyhässä kaupunginosassa Tukholman laidalla, puhkesi muutaman yön kestäneitä mellakoita sen jälkeen kun poliisi puuttui nuorisotilan asioihin sunnuntaina 25. lokakuuta.

Tiistaina pidätettiin yksi ihminen, ja seuraavana päivänä mellakkapoliisi teki ratsian hänen kommuuniinsa. Asunnosta pidätettiin vielä 9 muuta ihmistä. Seuraavana viikonloppuna heidät kaikki laitettiin tutkintavankeuteen syytettynä tuhopolton valmistelusta. Yhtä syytetään myös mellakoinnista.

Poliisi ja media ovat alusta asti väittäneet että pidätetyt ovat "tunnettuja Antifasistisen toiminnan jäseniä" jotka ovat tulleet Fittjaan mellakoiden alettua. Kymmenikköä kuvaillaan "rikollisina aikuisina" ja "ulkopuolelta tulevina rettelöitsijöinä" ja heidät esitetään vastuullisina alueella esiintyneisiin mellakoihin ja vahingontekoihin.

Toistuvasti vedetään yhtäläisyyksiä viime talven mellakoihin Malmön Rosengårdissa, jotka seurasivat eri asukasryhmien pyörittämän yhteisökeskuksen häädöstä. Jotkut tulivat sinne hakemaan apua kotiläksyihinsä, toiset rukoilemaan. Rakennuksen omistava yhtiö sanoo nyt, että keskus on tarkoitus korvata koululla joka opettaa asukkaille kuinka elää asunnossa(!). Keskus oli hetken aikaa paikallisten nuorten valtaama. Kun heidät häädettiin, turhautuminen ja suuttumus kasvoi. Lähistöllä asuvat aktivistit liittyivät mukaan osoittamaan solidaarisuuttaan häädetylle nuorisolle, aivan kuten he olivat tehneet aiemmin Kööpenhaminan Ungdomshusetin kaltaisten autonomisten sosiaalikeskusten kohdalla.

Ja median silloin laatima kuva näyttää monella tavalla samalta kuin tänään esitetty kuva, jossa ulkopuolelta tulevat aktivistit aiheuttavat levottomuuksia ja tuhoa jo valmiiksi haavoittuvaisella alueella.

Se on yksinkertaista medialogiikkaa - skenaario jossa hyvä tarina syntyy helposti tunnistettavista syntipukeista. Todellisuudella ei ole paljoa tekemistä asian kanssa, se jää vain tarinan kulissiksi. Nämä otsikoiden takana olevat ihmiset ovat kuitenkin todellisia ja tarvitsevat tukeamme.

Voit kirjoittaa tukikirjeitä. Kirje merkitsee vangitulle paljon, se murtaa vangin eristyneisyyden. Kirjeitä voi lähettää AMR:n kautta: ABC, Box 4081, 102 62 Stockholm ja toimitamme ne perille. Tai lähetä sähköpostia osoitteeseen abc-stockholm ät anarkisterna piste com. Muista että syyttäjät lukevat kaiken.

Myös rahallinen tuki on tervetullutta.
IBAN SE12 9500 0099 6034 0873 8973
BIC NDEASESS
Nordea, Sweden
(To: ABC, Fittja)

Voit auttaa levittämään sanaa laittamalla tähän tekstiin linkittävän bannerin sivuillesi.

Ja jos olet Tukholmassa voit lahjoittaa kirjoja, lehtiä, vaatteita ja CD-levyjä Kafé 44:ssa (Tjärhovsgatan 46, T-Medborgarplatsen) josta toimitamme ne eteenpäin vangeille. Muista olla kirjoittamatta mitään kirjoihin, sillä kirjassa oleva omistuskirjoitus saattaa johtaa siihen että sitä ei toimiteta perille.

Solidaarisesti,
AMR Tukholma

[anarkisterna.com]

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/fittja10

No trackback comments for this entry.

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Tukholma: Fittja 10 tarvitsee tukea
Pispalan AMR, torstai, 12.11. 2009 @ 14:45
Kommentti irroitettu omaksi artikkelikseen: Tampere: tukea Tukholman tovereille la 14.11. @ pub Yläkerta

Muokattu torstai, 12.11. 2009 @ 15:34 kirjoittaja Admin

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 8

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Even road-building, arguably a comparatively simple task in industrial society, is a highly complex process. To take into account the production and supply of materials, the relationship of the road to its destinations, its durability and the effects its construction will have on society as a whole, is not a simple question of political decision-making followed by an obedient execution of the will of "the People," unless every one of these processes - from the mining and production of the materials to the secondary effects of the road on the neighborhoods or ecosystems it passes through - could be thoroughly discussed, decided, and eventually regularly overseen by the assemblies, which would surely condemn people to endless meetings and paralyze society altogether.
David Watson
Beyond Bookchin - Preface for a Future Social Ecology  (1996)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta