Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 09:44
 
Lisää Facebook-sivustolle

Yliopistokamppailut kiihtyvät Kaliforniassa

Kaliforniassa pitkin syksyä velloneet kiistat yliopistojen uudistamisesta ja maksujen korottamisesta on kiihtyneet. Viime viiikolla opiskelijat tekivät valtauksia ainakin viidellä Kalifornian Yliopiston kampusalueella reaktiona päätökseen korottaa opiskelumaksuja 32%.


Los Angelesissa oli varsin kuohuva tilanne kun mellakkapoliisit yrittivät estää opiskelijoita menemästä rakennukseen jossa 32% korotuksesta oltiin päättämässä.

Berkeleyssä opiskelija valtasivat kampusalueen merkittävimmän rakennuksen.

Santa Cruzissa vallattiin tällä kertaa kaksi rakennusta useamman päivän ajaksi. Yliopiston johdon kokoushuone pistettiin paskaksi.

Amor Y Resistencia -blogissa listattiin myös kamppailun huonoja hetkiä, etenkin kuinka itsensä nimittäneet opiskelijajohtajat osoittivat toistuvasti roolinsa taistelun rekuperaattorina. Berkeleyssä he estivät ihmisiä ryntäämästä hallintorakennukseen, ja anarkistin sanotaan joutuneen pidätetyksi sen jälkeen kun opiskelijaorganisaattori oli osoittanut hänet poliisille. Los Angelesissa valtaus joutui sitä vastustavien opiskelijaorganisaattoreiden häirinnän kohteeksi.

 

Lisää Kalifornian opiskelijakamppailuista osoitteessa:

http://occupyca.wordpress.com/

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/29-11-kalifornia-yliopistot

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

”Valtio on taloudellinen yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on pitää kansa sen verran hengissä, että sen kustannuksella voi elää...”
Aki Kaurismäki
Voima 6/2011 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta