Antifasistisia partioita Ateenassa
Uutiset | tiistai, 2.10. 2012 @ 01:56
Katselukertoja: 774

Sunnuntai-iltana Ateenassa antifasistit ottivat yhteen sekä poliiseja että fasisteja vastaan. Antifasistien ryhmät ovat partioineet katuja öisin vastauksena fasistien tukijoiden tekemiin hyökkäyksiin. Syyskuun aikana nähtiin useita muutamien kymmenien moottoripyöräpartioita.
Syyskuussa nähtiin useita rasistisia väkivallantekoja eri puolilla Ateenaa. Viime viikolla äärioikeistolaisen Kultainen Aamunkoitto -puolueen jäseniksi epäillyt henkilöt hyökkäsivät tansanialaista yhteisökeskusta vastaan ja vahingoittivat siirtolaisomisteisia kauppoja Amerikis-aukiolla. Silminnäkijöiden mukaan paikalla olleet poliisit eivät puuttuneet tilanteeseen millään tavalla. Toisessa välikohtauksessa kahden ihmisen kimppuun hyökättiin puukoilla näiden poistuttua rasismin vastaisesta mielenosoituksesta Ateenan lähiössä. Moottoripyörillä poistuneiden miesten hyökkäyksen uhrit joutuivat sairaalaan.
Aiemmin syyskuussa Kultaisen Aamunkoiton tukijat hyökkäsivät torikojuja pitäneitä siirtolaisia vastaan. Kojuja hajotettiin ja joissain tapauksissa koko prosessi kuvattiin videolle. Yksi välikohtaus oli poliisin kannalta nolo, sillä yhden poliisin nähtiin ottavan osaa hyökkäykseen. Kun poliisi vaikuttaa olevan niin läheisissä väleissä Kultaisen Aamunkoiton ja äärioikeiston kanssa, ihmiset pyrkivät organisoimaan vastauksen itse.
Antifasistisia moottoripyöräpartioita on järjestetty useaan otteeseen. Ateenan keskustassa elää paljon siirtolaisia, jotka joutuvat usein yllämainittujen kaltaisten rasististen hyökkäysten kohteeksi. Tästä syystä antifasistit ovat alkaneet partioida alueella.
Sunnuntai-iltana raportoitiin partion yhteydessä puhjenneesta yhteenotosta Agios Pentalaimonosin alueella. Jossain vaiheessa moottoripyöräpartio kohtasi ryhmän fasisteja. Seuranneen hyökkäyksen jäljiltä yksi fasisti tarvitsi sairaalahoitoa. Valtamedia puhuu fasistien sijaan "asukkaista" ja sanoo yhden "asukkaan" vetäneen aseen esille.
Yhteenoton jälkeen poliisin DELTA-moottoripyöräyksikkö hyökkäsi partiota vastaan useaan otteeseen. Tämä johti useisiin pidätyksiin (eri raporttien mukaan 15-23) ja myös loukkaantumisiin antifasistien puolelta. Maanantai-iltana poliisin päämajalla järjestettiin solidaarisuusmielenosoitus pidätetyille. Poliisi hyökkäsi noin kolmensadan hengen mielenosoitukseen ja noin 20 ihmistä otettiin kiinni.
Hyökkäyksiä poliisia vastaan
Ateenassa hyökättiin viikonloppuna poliiseja vastaan ainakin kahteen otteeseen.
Lauantaina keskiyöllä Exarchiassa hyökättiin polttopulloilla MAT-mellakkapoliisin partiota vastaan. Kyseessä oli reaktio poliisin julkaistua yleislakkopäivänä pidätettyjen mielenosoittajien kuvia. Tekijät, "toverit solidaarisuudessa", lopettivat tiedotteensa sanoilla: "Solidaarisuutta kaikille ylivallan panttivangeille. Mikään ei ole ohi. Kaikki jatkuu..."
Samana yönä hyökättiin Akropoliksen poliisiasemalle Ateenassa. Yhteensä kahdeksan ajoneuvoa syttyi palamaan – yksi poliisin partioauto, yksi poliisin siviiliauto, neljä moottoripyörää (kolme poliisin) ja kaksi poliisin takavarikoimaa autoa. Ketään ei otettu kiinni.
[libcom | Contra Info | From the Greek Streets 1,2]
































