"Yksikään hallitus ei taistele fasismia vastaan tuhotakseen sen. Kun porvaristo huomaa valtansa lipsuvan, se esittelee fasismin pitääkseen kiinni etuoikeuksistaan."
Buenaventura Durruti
Takun tarjoamat verkkosyötteet (feedit)
Takku Facebookissa
Luo tunnus! | Kirjaudu lauantai, 25.05. 2013 @ 02:04
Lisää Facebook-sivustolle

Mielenosoitukset pakottivat Kiinan valtion perääntymään tehdaskiistassa

Paikalliset juhlivat Shifangin kaupungissa Kiinassa, kun valtio päätti hylätä suunnitelmat kuparisulaton rakentamisesta. Paikalliset pelkäsivät tehtaan myrkyttävän heidät. Kommunistipuolueen päätös oli ilmeisesti seurausta mellakoinnista sekä pidätetyille osoitetusta tuesta. Myönnytyksellä hallinto on osoittanut haavoittuvuutensa aikana, jolloin sekä Euroopan että Yhdysvaltojen talouskriisit koettelevat myös Kiinan kansantaloutta.


Ilmoitus oli lyhyt: "Shifang ei rakenna tätä hanketta." Mutta aivan kuten Wukanin mellakoille periksi antaminen viime vuonna, se osoitti kuinka Kiinan viranomaiset tekevät kaikkensa välttääkseen vastarinnan liekkien leviämisen. Monissa vähälle huomiolle jääneissä tapauksissa kansannousut on vain yksinkertaisesti tukahdutettu. Mutta toisissa tapauksissa – ehkä niissä, jotka ovat nopeasti saaneet sekä kansallista että kansainvälistä huomiota – ne antavat sentin verran periksi, jotta eivät menettäisi kilometriä. Parinkymmenen "epäillyn rikollisen" vapauttaminen sen jälkeen, kun olivat "saaneet kritiikkiä ja koulutusta sekä katuneet virheitään", tuntuu vahvistavan tätä näkemystä.

Shifang sijaitsee Sichuanin maakunnassa, jota vuoden 2008 maanjäristys koetteli rajusti. "Toipuminen" on edelleen käynnissä ja asukkaiden edessä heiluteltiin työpaikkojen "porkkanaa", jolla koitettiin ylittää huolet vesistön saastumisesta. Sensuurin takia on vaikea löytää aineistoa paikallisten huolista, mutta Ma Jun ympäristöasioiden instituutista kommentoi asiaa seuraavasti:

Raskasmetallihankkeet ovat aina erittäin saastuttavia. Tietenkin se huolettaa ihmisiä. Valtio julkaisi vain lyhyen version tehtaan ympäristöraportista, jossa ei ollut mitään kiinteästä jätteestä ja jätevesistä. Sen olisi pitänyt julkaista täysi versio.

Viime viikon maanantaina ja tiistaina mielenosoittajat hajottivat virastotalon oven sekä ikkunoita ja heittelivät poliiseja kivillä. Poliisit vastasivat väkivaltaisesti, mikä levisi pitkin kiinankielistä internetiä kuvina ja videoina hakatuista ja verta vuotavista mielenosoittajista. Tiiastaina virastotalon edustalla oli massiivinen mielenosoitus, jolloin virkavalta päätti perääntyä.

Valtion nopea periksiantaminen korostaa kommunistipuolueen pelkoja maanlaajuisesta kansannoususta, kun vientivetoinen talous alkaa osoittaa romahduksen merkkejä. Kun tilaukset Euroopasta ja Yhdysvalloista vähenevät, vienti on alimmillaan sitten maaliskuun 2009, jolloin ensimmäinen kriisiaalto oli pahimmillaan. Ostopäällikköindeksi laski viime kuussa 0,2 ja on nyt 50,4. Jos laskua tapahtuu vielä 0,5 se tarkoittaisi taantumaa.

Diktatuurin u-käännös Shifangissa on ehkä antanut sille enemmän aikaa valmistautua, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Kiina tulee lähitulevaisuudessa olemaan räjähtävien luokkataisteluiden näyttämö.

[the commune]

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20120711122658411

Here's what others have to say about 'Mielenosoitukset pakottivat Kiinan valtion perääntymään tehdaskiistassa':

Mielenosoitukset pakottivat Kiinan valtion perääntymään tehdaskiistassa | 15M Suomi | Scoop.
[...] curating content on your favorite topic.'+ ''+ ''+ ' See How'+ ''+ '', fixedCouldNotClose: true ~); ~, 3000); ~); takku.net- Today, 1:29 PM Rescoop Mielenosoitukset pakottivat Kiinan valtion perääntymään tehdaskiistassa [...] [read more]
Tracked on keskiviikko, 11.07. 2012 @ 14:28

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 19.04.2013 -
torstai 30.05.2013
lauantai 25.05.2013
sunnuntai 26.05.2013
tiistai 28.05.2013
perjantai 31.05.2013 -
sunnuntai  9.06.2013
sunnuntai  2.06.2013
lauantai  8.06.2013 -
maanantai 10.06.2013
sunnuntai 16.06.2013
tiistai 18.06.2013 -
lauantai 29.06.2013
sunnuntai  7.07.2013
lauantai 10.08.2013
lauantai 14.09.2013

Miete

Isoisä keskeytti löylynheiton huomauttaakseen, että monet hänen pojistaan olivat itse asentaneet sähkökiukaat omakotitaloihinsa niiden rakentamisen yhteydessä ja että tornionlaaksolainen kulttuuri oli sen seurauksena tuomittu pikaiseen tuhoon. Huomautuksen kohteeksi joutuneet pojat puolustautuivat sanoen, että kiukaat oli ostettu Suomesta ja että ne sen vuoksi olivat laadultaan lyömättömiä, täysin verrattavissa puulämmitteisiin kollegoihinsa, ja että ne olivat saaneet suomalaisessa Saunalehdessä arvosanaksi viisi viidestä saunavihdasta. Siihen isoisä tokaisi yrmeästi, että sähkö oli naurettavin kaikista Etelä-Ruotsin kautta saapuneista keksinnöistä, keksintö, joka oli hemmotellut väestön piloille, pienentänyt työmiesten ja naisten lihasmassaa, laskenut kylmänsietokykyä, tärvellyt hämäränäön, aiheuttanut lapsille meluvahinkoja ja vienyt heiltä kyvyn syödä pilaantunutta ruokaa, ja joka paraikaa oli hävittämässä sukupuuttoon tornionlaaksolaista sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, koska kaikki työt suoritettiin nykyisin pikavauhtia moottoreiden avulla. Kohta puoliin seksikin varmaan korvattaisiin sähköllä, koska se oli sekä hikistä että rasittavaa puuhaa ja koska kaikkea sellaista pidettiin nykyisin vanhanaikaisena.
Mikael Niemi
Populaarimusiikkia Vittulajänkältä  (2000)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

Mediakeskus

15M Suomi

banneri_vaaris


banneri_wikikko

banneri_oikeuttae

banneri_jkldiy

banneri_akirjasto

banneri_hirvitalo

banneri_viri

banneri_anarkisminet

banneri_hyokyaalto

banneri_kapis

banneri_vallankumouksen

banneri_lehtilehti

banneri_kirjakahvila

banneri_oulutopia

banneri_fifi

banneri_sanoei

banneri_akl

banneri_stoptalvivaara

banneri_tasajako

banneri_tyrni

banneri_kaninkolo

banneri_vastavirta

banneri_vallattomia

banneri_pif

banneri_aryhma

Ilon militantti