Miksi anarkistit eivät äänestä
Mielipide | maanantai, 11.04. 2011 @ 11:50
Katselukertoja: 808
Elisée Reclus
Yhteen lauseeseen pystytään tiivistämään kaikki mitä yleisestä äänioikeudesta voidaan sanoa.
Äänestäminen tarkoittaa oman valtasi luovuttamista.
Yhden tai useamman hallitsijan valitseminen, lyhyeksi tai pitkäksi aikaa, tarkoittaa vapaudestaan luopumista.
Kutsuttiin sitä absoluuttiseksi monarkiksi, perustuslailliseksi kuninkaaksi tai pelkäksi kansanedustajaksi, valtaistuimelle, virkaan tai edustajantuoliin nostettu ehdokas tulee aina olemaan herrasi. Ne ovat henkilöitä, jotka laitetaan lain "yläpuolelle", sillä niillä on valta tehdä lakeja, ja koska niiden tehtävä on huolehtia lakien noudattamisesta.
Äänestäminen on idiooteille sopivaa hommaa.
Se on yhtä typerää kuin sen uskominen, että kaltaisemme ihmiset saisivat yhdellä kellonlyömällä tiedon ja ymmärryksen kaikesta. Valittu ehdokas säätää lakeja kaikista asioista maan ja taivaan välillä; kuinka tulitikkurasia tulisi tehdä tai olla tekemättä, tai kuinka käydä sotaa; kuinka parantaa maatalouttta, tai kuinka parhaiten tappaa heimollinen arabeja tai muutama neekeri. Sitä saattaisi ehkä uskoa, että niiden älykkyys kasvaa suhteessa aiheiden määrään, joita ne joutuvat päissänsä pyörittelemään, mutta historia ja kokemus opettaa toista.
Vallassa olemisella on hulluksi tekevä vaikutus; parlamentit ovat aina kylväneet murhetta.
Eduskunnissa vallitsee, kohtalokkaalla tavalla, niiden tahto jotka ovat keskiverron alapuolella, sekä moraalisesti että älyllisesti.
Äänestäminen tarkoittaa häpeällisen petoksen ja pettureiden valmistelua.
Äänestäjät eivät selvästikään usko ehdokkaiden rehellisyyteen, ja tämä näkyy jossain määrin myös vaalikamppailun kiihkon keskellä.
Mutta jokaisella päivällä on huomisensa. Ihmiset muuttuvat heti kun olosuhteet muuttuvat. Tänä päivänä ehdokkaasi kumartaa nöyrästi edessäsi; huomenna hän lähettää sinut matkoihisi. Äänien kerjäläisestä on tullut herrasi.
Kuinka työläinen, jonka olet nostanut hallitsevan luokan pariin, voisi olla sama kuin aiemmin, sillä nyt hän voi puhua tasa-arvoisen toisten sortajien kanssa? Katsokaa kenen tahansa heistä nöyristelyä, kirjoitettuna kaikkialle heidän kasvoihinsa, sen jälkeen kun he ovat seurustelleet teollisuuspamppujen kanssa tai käyneet kuninkaan kutsumana vierailulla hovissa.
"Talon" henki ei ole syvä, vaan korruptio. Jos lähettää keskuudestaan jonkun likaiseen paikkaan, ei pidä jälkeenpäin yllättyä, jos hän tulee takaisin mädässä kunnossa.
Näin ollen, älä luovu vapaudestasi.
Älä äänestä!
Sen sijaan että luovuttaisit etujesi puolustamisen joillekin Toisille, hoida asiat itse. Sen sijaan että yrittäisit valita neuvonantajan ohjaamaan sinua tulevaisuuden toimissa, tee asia itse, ja tee se nyt! Hyvien ihmisten ei tarvitse kauaa odotella mahdollisuuksia.
On pelkuruutta asettaa toisten harteille vastuu omasta toiminnastaan.
Älä äänestä!













