Aktivisteja pidätetty Valko-Venäjällä
Uutiset | sunnuntai, 5.09. 2010 @ 11:20
Katselukertoja: 386
Avainsanat: valko-venäjä venäjä himk solidaarisuus repressio
Valko-Venäjän Indymedia kertoi, että poliisi pidätti kuusi aktivistia perjantaiaamuna maan pääkaupungissa Minskissä. Pidätetyt joutuvat todennäköisesti olemaan kopissa ainakin maanantaihin. Poliisi ei ole antanut mitään tietoja. Lisäksi muiden aktivistien asuntoja on pidetty silmällä.
Asunnoista vietiin puhelimia, tietokoneita ja lukemistoa.
Pidätysten arvellaan liittyvän maanantaina 30. elokuuta tehtyyn polttopullohyökkäykseen Venäjän suurlähetystöä vastaan. Iskusta otti vastuun aiemmin tuntematon anarkistiryhmä.
Kaikki pidätysten ja valvonnan kohteena olleet ihmiset ovat osallistuneet erilaisiin yhteiskunnallisiin liikkeisiin ihmisoikeuksien, työläisten oikeuksien ja tiedonvapauden suojelemiseksi.
Paikalliset uskovat pidätysten liittyvän myös tuleviin vaaleihin, sillä Valko-Venäjällä on ollut tapana kasvattaa yhteiskunnallisten aktivistien tukahduttamista vaalien alla.
Tilanne Minskissä on tällä hetkellä hieman sekava ja liikkeellä on erilaisia huhuja pidätysten ja kotietsintöjen määrästä. Kuusi pidätystä on varmistettu.
Lisää tietoa kun sitä tulee saataville.
AMR Tampere
Valko-Venäjältä tullut englanninkielinen viesti:
http://avtonom.org/en/node/13213














