Luo tunnus!
Kirjaudu
tiistai, 22.05. 2012 @ 23:07
 
Lisää Facebook-sivustolle

Chile: Päivitys anarkisti- ja mapuchetovereiden tilanteesta

Kaikki olemme jo varmasti kuulleet että 14.8. Valtion/Pääoman kätyrit pidättivät 14 toveria epäiltyinä niin sanotusta “Pommi-keissistä” jossa on kyse yli sadasta pommi-iskusta Chilen valtion alueella vuodesta 2006 lähtien. Kuusi ihmistä on vapautettu koska todisteita heitä vastaan ei olla löydetty. Loput saattavat pahimmassa tapauksessa joutua odottelemaan oikeudenkäyntiä “ennaltaehkäisevässä” vankeudessa ja eristysselleissä jopa 180 päivää. Syytteiden mennessä läpi voivat tuomiot olla jopa 20 vuotta vankeutta.


Koko juttu haiskahtaa jälleen kerran lavastukselta. Viranomaisten tietämättömyydestä kertoo muun muassa se että he väittävät pidätettyjen olevan pommi-iskuista vastuussa olleen joukkion “johtajia”. Silti mediassa pidätettyjä kutsutaan anarkisteiksi, joilla tunnetusti ei johtajia ole.

 Pommi-keissistä on kehittynyt jotakin, joka muistuttaa huonoa novellia ja se hyppää silmille sanomalehtien sivuilta miltei päivittäin. Tarinan päähahmot ovat Chilen sisäministeri, syyttäjä ja heidän poliisi-kätyrinsä, jotka jahtaavat “ei-toivottuja” anarkisteja. Nykyisen repression juuret ovat vuoden 2006 syyskuun kymmenennessä päivässä – syyskuun 11. aattona -  jolloin chileläiset perinteisesti muistelevat läheisiään, jotka katosivat tai kuolivat diktatuurin aikana. Kun toiset surevat, osa kansasta perinteisesti ilmaisee raivonsa lähtemällä kaduille ja haastamalla vastuussa olevan väkivaltakoneiston.

 Nämä olivat syitä Molotovin Coctailin heittämiselle Chilen parlamentin seinään. Kyseiset kuvat levisivät ympäri maailmaa; demokratian symboli räjäytettiin tuusan nuuskaksi. Kaksi viikkoa myöhemmin poliisi ratsasi “La Mansion Siniestra” nimisen squatin pidättäen 6 ihmistä, joita syytettiin Molotovin Coctailien valmistuksesta, siis samasta asiasta kuin tällä hetkellä pidätettynä olevia kahdeksaa toveria. Tällöin poliisi takavarikoi “pomminvalmistus-materiaaleja”, jotka todellisuudessa olivat tavallisia kotitalouksissa käytettäviä asioita. Molotoveja ei koskaan ollutkaan. Kuusi pidätettyä vapautettiin, mutta vasta 11 päivän jälkeen, jonka aikana heidät alistettiin jatkuvasti psykologisiin ja fyysisiin rangaistuksiin ja henkilökohtaisia tavaroita takavarikoitiin.

 Samaan aikaan kun Chilen taloudellinen tilanne on huonontunut vuosi vuodelta –  ja esimerkiksi kuilu köyhien ja rikkaiden välillä on kasvanut vuodesta 2006 13-15% - haluaa hallitus käyttää tuhansia miljoonia pesoja kymmenen uuden vankilan rakentamiseen, joka loisi tilat 16500:lle uudelle vangille. On tärkeää huomauttaa että Mideplan:n (Ministerio de Planificacion y Cooperacion) tutkimukset osoittavat 64%:n vangeista olevan lukutaidottomia, eivätkä ole suorittaneet loppuun edes peruskoulua ja he ovat Chilen marginalisoiduimpia ja köyhimpiä ihmisiä. Valtiota kuitenkin kiinnostaa vain heidän lukitseminen vankiloihin sen sijaan että yrittäisivät tarjota heille työkaluja parempaan elämään.

 “Demokraattisten Puolueiden Allianssi” oli vallassa vuosikymmenen ajan diktatuurin jälkeen, tappaen 42 ihmistä ja auttaen – muutoksen sijaan – muokkaamaan “Chilen Poliittista Perustuslakia” joka oltiin luotu jo Pinochetin aikana, vahvistaen sitä reformein ja jatkaen perinteitä joihin kuuluvat sosiaalisten liikkeiden tuhoaminen ja “terrorismi-lakien” viimeistely. Yksi uudistus on poliisille kuuluva oikeus pidättää ihmisiä ilman konkreettisia todisteita, tämä mahdollistaa lavastukset ja poliisien juonittelut (montajes policiales, vaikea löytää toimivaa käännöstä) niitä kohtaan, jotka ovat vaaraksi järjestelmälle.

Kuvassa presidentti Piñera

Muiden järjettömyyksien ohessa nykyinen “Muutoksen Hallitus”, jota johtaa Sebastian Piñera, on avoimesti diktatuuria puolustava ja tärkeä tukija nykyiselle uusliberaalille talousmallille. He muun muassa antoivat chileläisille mahdollisuuden luottokorttien hankintaan ja he saavat nyt työskennellä orjuudessa maksaakseen velkansa. Piñera on kuuluisa kampanjastaan “Taistelu Syrjäytymistä Vastaan” (espanjankielessä käytetään sanaa Delinquentes, joka useissa sanakirjoissa kääntyy suomenkieleen “rikollisena” mutta yleiskielessä ainakin täällä Espanjassa se viittaa lähiten suomenkielen sanaan “syrjäytyneet”) jossa hän on osoittanut tukensa “turvallisuuskoneistolle”, toisin sanoen vangitsijoille, jotka puolestaan varmistavat työskentelyrauhan ystävilleen – bisnesmiehille ja kapitalisteille. Varmistaakseen asioiden rullaavan mukavasti presidentti on palauttanut sorron historiallisesti vainottuja kansanryhmiä vastaan, kohottanut Carabinerojen määrää 15000:n ja nostanut siviilipoliisien palkkoja, jotka ovat muutaman viime kuukauden aikana nousseet 18 prosenttia. Tämä “Taistelu Syrjäytymistä Vastaan” on tehokkaasti kääntänyt kansan mielenkiinnon pois räjähdysherkistä kysymyksistä, kuten tällä hetkellä käynnissä olevasta Mapuche-vankien nälkälakosta. Samaa voi sanoa naurettavista “pelastusyrityksistä” 33:n kaivostyöläisen kohdalla, jotka ovat edelleen jumissa kaivoksessa jossa he työskentelevät. (Tänään 27.8. valtamediat uutisoivat, että hallitus on ilmoittanut pelastustoimien saattavan kestää jopa joulun yli!! suom.huom)

Tämän kaiken jälkeen voimme kysyä: ketkä ovat todellisia terroristeja?

 Lähetämme pyynnön kansainvälisen verkoston luomiselle 14. päivä pidätettyjen tovereiden tueksi. Tänään tarvitsemme sitä enemmän kuin koskaan! Internationalistit ympäri maailmaa, muuttakaa solidaarisuutenne toimintaan haastaaksemme Chilen valtion valheet ja kidnappaukset!!

englanninkielinen hieman espanjakielisestä poikkeava artikkeli Täällä

Concepcionin korkein oikeus myöntänyt luvan Mapuche-vankien pakkoruokintaan!

Yli 40 päivää nälkälakossa olleet Mapuche-vangit ovat vaarassa joutua pakkoruokintaan. Kyseinen toiminta on virallisesti kielletty ja julistettu kidutukseksi Tokion Sopimuksen vuodelta 1975 mukaan. Vankien paino on tippunut lakon aikana 7-12 kiloa. Yritän ehtiä kirjoittamaan kattavamman päivityksen aiheesta lähipäivinä. Espanjaksi kattavampi artikkeli löytyy La Haine – sivustolta.

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20100827153445213

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Rekisteröityjä käyttäjiä: 1
Vieraita sivustolla: 2

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
keskiviikko 23.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

Ne, jotka todella hakevat radikaalia muutosta, eivät voi hakea vakuutuksia päättäjiltä, sillä ainoa vakuus joka meillä voi olla on kunniamme säilyttäminen vallankumouksellisina ihmisinä maailmassa, jossa emme voi elää vapaana. Kaikki muu on traagista naiiviutta tai elämästä tehtyä vieraannuttavaa mystifikaatiota. Anarkistit, jotka eivät muodosta liikettä ja joilla ei ole sen koommin linjauksia kuin keskusjärjestöjäkään, elävät itseorganisoinnin tilanteissaan monenlaisilla eri tavoilla. He jättävät kentän auki kaikille kokeiluille. Juuri tästä syystä he välttävät visusti esittämästä täsmällisiä ohjeita ja ideologisia reseptejä siitä miten homma pitäisi hoitaa. Ainoa periaate josta pidämme tiukasti kiinni - ei pelkästään anarkistien suhteen, vaan kaikkien niiden suhteen jotka pyrkivät nykytilanteen kumoamiseen tähtäävän itsemääräämisen polulle - on se että mitä vapaampia olemme, sen parempi.
http://takku.net/article.php/20100114-laillistamista-vastaan

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta