Uusi Väärinajattelija on ilmestynyt!
Muut | sunnuntai, 18.07. 2010 @ 20:00
Katselukertoja: 1 483
Avainsanat: vaihtoehtomedia anarkismi väärinajattelija
Väärinajattelijan neljäs numero ilmestyi kuin ilmestyikin sopivasti juhlistamaan vuonna 2005 uudistuneen lehden viisivuotista taivalta. Kansitaiteilijamme Sanna on päässyt värikansiin siirtymisen myötä käyttämään koko palettiaan. Lehden sisällöstä mainittakoon esimerkiksi antropologi-kirjoittajien "Ihmisyys ja anarkia"-teema, sekä ilman temaattista pyrintöä kummunnut joukko ympäristö-aiheisia juttuja. Tutustu monenkirjavaan sisältöön tarkemmin nelosnumeron omalla sivulla. Voit myös levittää mainostekstiä sähköpostitse ym. Tulostettava mainosjuliste tulossa.
Lehti tuli painosta myyntiin viikonloppuna Tampereella pidetyille Musta Pispala -festivaaleille. Ensi viikonloppuna Väärinajattelijaa myydään kädestä käteen ainakin Ilosaarirokissa, jossa sitä löytynee myös jonkun distron pöydältä. Akateemisen kirjakaupan hyllyihin Vääris tullee ensi viikolla, nyt sitä on jo saatavissa esimerkiksi Mustan kanin kolosta Helsingissä ja Vastavirta-klubilta Tampereella. Uusia jälleenmyyjiä ovat esimerkiksi Distr@ction- ja Kummakerho-distrot. Jälleenmyyjistä päivitetyn tiedon löydät tilaus-sivulta.
[päivitetty 13.7.2010]














