Ammattimaisuutta kehiin

Mustan Pispalan keskustelun alustukseksi anarkistisesta järjestäytymisestä.

Teksti on Ruotsista (tiedot tuonnempana).

Se käsittelee&kritisoi poliiittisen toimintaryhmän ja kaveriporukan välisen eron hämärtymistä.

Ammattimaisuutta kehiin

Nykyisin ulkoparlamentaarisessa liikkeessä voi olla vaikeaa määritellä, mikä on kaveriporukka, mikä taas työporukka. Eddie Summanen pohtii ystävyyden ja politiikan yhdistelmää.

Poliittisissa toimintaryhmissä ei ole harvinaista, että jäsenet jo ennestään ovat läheisiä ystäviä tai rakkaussuhteissa keskenään. Siihen, että ryhmät usein juontavat juurensa aiemmista ihmissuhteista, on tietysti monia syitä. Usein on yksinkertaisinta aloittaa toimintaa jo valmiiksi läheisten ihmisten kanssa, ja toki  ystävien kanssa toimimisessa on monia hyviä puolia. Esim. turvallisuus:  tiedetään valmiiksi, että toisiin voidaan luottaa. Tämä voi olla perustavanlaatuinen kysymys, riippuu ryhmän toiminnan luonteesta. Voi sitäpaitsi olla ihanaa tuntea jotain konkreettista  koituvan siitä ajasta, jonka joka tapauksessa käyttäisi yhdessä hengailuun ja keskusteluun.

Tiettyjä ongelmia ilmaantuu nopeasti, kun päädytään työskentelemään ystävien kanssa. Näitä on tärkeää pohtia.

Riskinä on, että yksityiset konfliktit vedetään mukaan ryhmään. Kokoukset menevät yksityisistä asioista keskustelemiseksi. Luvatuista hommista tulee helpommin luistettua. Suurin ongelma on ehkä se, että ryhmässä tuntevat itsensä ulkopuoliseksi ne, jotka eivät kuulu kaveriporukkaan yhtä itsestäänselvästi kuin toiset. Kaveriryhmässä voi olla sanattomia sopimuksia tietyistä kysymyksistä ja näitä voi olla hankala kyseenalaistaa. Päätöksetkin on ehkä tehty epävirallisesti ennen kokouksia, kun kaverukset ovat jo keskustelleet keskenään.

Ystävyys-ja rakkaussuhteille perustuvat ryhmät ovat hyvin haavoittuvaisia. Mitä jos tulee erimielisyyttä tai suhde loppuu? Jotkut työryhmät ovat ajallisesti rajattuja, mutta  pyrkimys rakentaa pitkäaikaista liikettä yksityisten ihmissuhteiden varaan on yleensä hataralla pohjalla.

Olemattomat rajat poliittisten ja yksityisten "toveruuksien" välillä tekevät harvoin hyvää. Moni tahtoo irrottautua työstä vapaa-aikanaan hengata kavereidensa kanssa rennosti tarvitsematta "edustaa". Tätä on kunnioitettava. Ehkei huvita puhua polittisista strategioista keskellä yötä, sitä ennemmin vaan joisi oluensa ja pitäisi hauskaa.

No, mihin tästä? Ensin on päätettävä, millaisen toimintaryhmän itse tahtoo. Iso kaveriporukka ja pari muuta tyyppiä? Jos näin, niin miten asiat hoidetaan? Halutaanko  verkosto vai suljettu ryhmä, johon ihmiset valitaan mukaan?  Tärkeää on olla rehellinen. Älä siis väitä ryhmän olevan kaikille, jos sen jäsenet oikeasti haluavat toimia vain yhdessä lähimpien kavereidensa kanssa.

Toki on voitava työskennellä yhdessä ystäviensä kanssa. Kuitenkin on tärkeää vetää raja yksityiselämän ja politiikan välille ~ vaikka henkilökohtainen onkin poliittista!

Järjestäminen ja tekeminen on usein hauskaa, mutta silti voi olla hyvä pitää poliittista työtä nimenomaan työnä. Ammattimaisuus mottona voi merkittävästi helpottaa.

Selkeät kokousrakenteet asialistoineen, puhekierroksineen ja vastuiden kierrättämisineen yhdistettynä avoimeen keskusteluilmapiiriin, jossa ryhmän henkilökohtaisia suhteita kyseenalaistetaan niistä vaikenemisen sijaan. Siinä se. Sisäpiirivitsejä ja sen sellaista vältetään. Pohdi myös toimintaa ennen kokouksia ja niiden jälkeen: esim. jos tervehdyksenä halaat vain muutamia valittuja juuri ennen kokousta, se vaikuttaa koko kokouksen tunnelmaan. Siinä näytetään, keillä on erityinen keskinäinen side ja keillä ei. Jos porukasta osa menee kokouksen jälkeen kaljalle ja siellä keskustelee asioita pidemmälle kuin mitä kokouksessa, voi sekin olla ongelma.

Ei-kavereiden kanssa työskennellessä on helpompi sietää itsestä hankalalta tuntuvia tyyppejä. Tätä etua on harvoin huomioitu. On aivan eri asia istua ärsyttäväksi kokemansa tyypin kanssa kaksi tuntia tehokkaassa kokouksessa kuin ajatella, että (kokouksen lisäksi)  "nyt täytyy tuonkin kanssa mennä kokouksesta baariin  ja ryhtyä käymään kahvilla, vain siksi että ollaan samassa ryhmässä".

Yksi mahdollinen ratkaisu feministifestivaaleilla tai muilla foorumeilla on se, että tiettyjen ihmisten tehtävänä on katsella porukkaa ja huomioida uusia tai yksin tulleita osallistujia. Ihan vaan tervehdys tai toisen tapahtuman flyerin tarjoaminen voi  riittää. Tullessaan huomioiduksi kokee heti itsensä enemmän osalliseksi. Avoimuus ja uusien ihmisten tervetulleeksi toivottaminen on myös tärkeää, että poliittinen työ voisi jatkua ja kehittyä.

Eddie Summanen

Käännös a.