(Tuleva Kapina) - Löytäkää toisenne

• Miltä tahansa kantilta katsottuna
• Ensimmäinen piiri - "I AM WHAT I AM"
• Toinen piiri - "Hupi on elintärkeä tarve"
• Kolmas piiri - "Elämä, terveys ja rakkaus ovat epävarmoja – miksi työn tulisi olla poikkeus?"
• Neljäs piiri - "Yksinkertaisempaa, hauskempaa, liikkuvampaa, turvallisempaa"
• Viides piiri - "Vähemmän omistuksia, enemmän yhteyksiä!"
• Kuudes piiri - "Ympäristö on teollinen haaste"
• Seitsemäs piiri - "Me rakennetaan tänne sivistynyttä tilaa"
• Lähtekää liikkeelle!
• Löytäkää toisenne
• Järjestäytykää
• Kapina
• Loppusanat

Sitoutukaa siihen,
minkä tunnette olevan totta.
Lähtekää liikkeelle siitä.

Kohtaaminen, havainto, suuri lakkoaalto, maanjäristys: jokainen tapahtuma tuottaa totuutta muuttamalla tapaamme olla maailmassa. Ja päinvastoin, mikään havainto, joka on meille yhdentekevä, joka ei kosketa meitä eikä sido mihinkään, ei ole enää sen arvoinen, että sitä pitäisi kutsua totuudeksi. Jokaisen eleen, jokaisen käytännön, jokaisen suhteen ja jokaisen tilanteen takana on totuus. Yleensä me vain välttelemme sitä, hallinnoimme sitä, mikä nykyään tuottaa niin monien hulluuden. Todellisuudessa kaikki sisältyy kaikkeen muuhun. Tunne, että elää valheessa, on sekin totuus. Kysymys on siitä, että pitää siitä kiinni, että lähtee liikkeelle siitä. Totuus ei ole näkökulma maailmaan, vaan sitoo meidät siihen peruuttamattomasti. Totuus ei ole jotain mikä meillä on, vaan se kannattelee meitä. Se tekee ja purkaa meidät, muodostaa ja kumoaa meidät yksilönä; se kasvattaa etäisyyttä moniin ja tuo lähemmäksi niitä jotka kokevat saman totuuden. Eristynyt olento, joka pitää tiukasti kiinni totuudesta, tulee väistämättä kohtaamaan muita kaltaisiaan. Itse asiassa jokainen kapinallinen prosessi saa alkunsa totuudesta josta emme suostu päästämään irti. Hampurissa 1980-luvulla muutama vallatun talon asukas päätti, että vastedes heidät häädettäisiin vain kuolleiden ruumiidensa yli. Tankit ja helikopterit saartoivat naapuruston, katutaistelut kestivät päiviä, suuria mielenosoituksia – sekä pormestari, joka lopulta antoi periksi. Kun Georges Guingouin, “Ranskan vastarintaliikkeen ensimmäinen taistelija”, aloitti 1940, hänellä oli vain päättäväisyytensä vastustaa natsimiehitystä. Tuolloin hän oli kommunistipuolueelle pelkkä “metsissä elävä hullu”, kunnes metsissä eli 20 000 hullua ja Limoges vapautettiin.

Älkää perääntykö siitä mikä ystävyydessä on poliittista.

Meille on annettu neutraali ajatus ystävyydestä, joka ymmärretään pelkkänä mieltymyksenä ilman mitään seurauksia. Mutta kaikki läheisyys on läheisyyttä yhteisessä totuudessa. Jokainen kohtaaminen on kohtaaminen totuuden yhteisessä vahvistamisessa, vaikka sitten tuhon vahvistamisessa. Mitkään siteet eivät ole viattomia aikana, jolloin jostain kiinni pitäminen ja kieltäytyminen päästämästä irti johtaa yleensä työttömyyteen; aikana jolloin joutuu valehtelemaan saadakseen työtä, ja jatkamaan työntekoa voidakseen jatkaa valehtelemista. Ihmiset, jotka vannovat kvanttifysiikan nimeen ja toimivat sen mukaisesti kaikilla elämänalueilla, eivät ole yhtään vähempää poliittisesti sitoutuneita kuin ihmiset, jotka taistelevat monikansallista maatalousjättiä vastaan. He kaikki päätyvät enemmin tai myöhemmin vaihtamaan puolta ja taistelemaan.

Työväenliikkeen pioneerit pystyivät löytämään toisensa verstaista, sitten tehtaista. Lakkoilemalla he pystyivät osoittamaan lukumääränsä ja paljastamaan rikkurit. Heillä oli palkkasuhde, joka asetti Pääoman puolueen Työn puoluetta vastaan, ja jonka pohjalta he pystyivät vetämään solidaarisuuden ja taistelun linjoja kautta maailman. Meillä on koko sosiaalinen tila josta löytää toisemme. Meillä on jokapäiväinen alistumattomuutemme, jolla voimme osoittaa lukumäärämme ja paljastaa pelkurit. Meillä on vihamielisyytemme tätä sivilisaatiota kohtaan, minkä pohjalta voimme vetää solidaarisuuden ja taistelun linjoja kautta maailman.

Älkää odottako mitään organisaatioilta.
Varokaa kaikkia piirejä,
ja ennen kaikkea, älkää tulko sellaiseksi.

Kun lähtee tosissaan murtamaan sidosta yhteiskuntaan, ei ole tavatonta törmätä organisaatioihin – poliittisiin, työväen tai humanitaarisiin järjestöihin, kaupunginosayhdistyksiin jne. Niiden jäsenten keskuudesta saattaa jopa löytää väkeä, joka on vilpitöntä – vaikkakin hieman epätoivoista – tai innostunutta – vaikkakin hieman vehkeilevää. Organisaatiot ovat houkuttelevia niiden selkeän johdonmukaisuuden vuoksi – niillä on historia, toimisto, nimi, resursseja, johtaja, strategia ja linjaukset. Ne ovat kuitenkin tyhjiä rakenteita, joita ei niiden mahtavista alkuperistä huolimatta voida koskaan täyttää. Kaikissa asioissaan kaikilla tasoilla nämä organisaatiot ovat ennen kaikkea huolissaan omasta selviytymisestään organisaationa, eivätkä juuri muusta. Niiden toistuvat petokset ovat usein vieraannuttaneet niiden omat, omistautuneet rivijäsenensä. Juuri tästä syystä niiden parissa saattaa silloin tällöin törmätä kunnon ihmisiin. Mutta kohtaamisen antama lupaus voidaan toteuttaa vain organisaation ulkopuolella, sekä väistämättä sitä vastaan.

Paljon kamalampia ovat sosiaaliset piirit, niiden pehmeä rakenne, juorut ja epämuodolliset hierarkiat. Välttäkää niitä kaikkia. Joka ikinen piiri suuntautuu jonkun totuuden vaarattomaksi tekemiseen. Kirjallisuuspiirit ovat olemassa sotkeakseen kirjoittamisen selkeyden. Anarkistipiirit tylsistyttääkseen suoran toiminnan suoruuden. Tiedepiirit salatakseen tutkimuksensa merkityksen ihmisten enemmistöltä. Urheilupiirit sulkeakseen saliensa sisälle ne erilaiset elämänmuodot joita niiden pitäisi luoda. Ennen kaikkea tulee välttää kulttuuri- ja aktivistipiirejä. Ne ovat vanhainkoteja, jonne kaikki vallankumoustoiveet ovat perinteisesti menneet kuolemaan. Kulttuuripiirien tarkoitus on havaita orastava intensiteetti, ja selitellä vaarattomaksi kaiken sen merkitys, mitä ikinä oletkaan tekemässä, kun taas aktivistipiirien tehtävä on valuttaa kaikki energiasi sen tekemiseen. Aktivistipiirit levittävät hajanaisen verkkonsa kaikkialle maahan, ja niihin törmää jokaisella vallankumouksellisen kehityksen polulla. Niillä ei ole tarjota mitään muuta kuin tarina lukemattomista tappioistaan, ja niiden tuottama katkeruus. Niiden uupumus on vienyt niiltä kyvyn tarttua nykyhetken mahdollisuuksiin. Sitä paitsi kurjaa passiivisuuttaan vaaliakseen ne puhuvat aivan liikaa, mikä tekee niistä epäluotettavia poliisin suhteen. Aivan samoin kuin on hyödytöntä odottaa niiltä mitään, on tyhmää pettyä niiden halvaantuneisuuteen. On paras vain hylätä tuo kuollut taakka.

Kaikki piirit ovat vastavallankumouksellisia, koska niitä kiinnostaa vain oman murheellisen mukavuutensa säilyttäminen.

Muodostakaa kommuuneja.

Kommuunit syntyvät kun ihmiset löytävät toisensa, tulevat toimeen toistensa kanssa ja päättävät yhteisestä suunnasta. Kommuuni on ehkä se, mistä päätetään juuri sillä hetkellä kun normaalisti lähdettäisi eri teille. Se on riemu kohtaamisesta, joka selviytyy odotetusta lopustaan. Se saa meidät sanomaan “me”, ja tekee siitä elämyksen. Omituista ei ole se, että toistensa kanssa samalla taajuudella olevat ihmiset muodostavat kommuuneja, vaan se että he pysyvät erillään. Mikseivät kommuunit voisi levitä nopeasti kaikkialle? Jokaiseen tehtaaseen, jokaiselle kadulle, jokaiseen kylään, jokaiseen kouluun. Vihdoinkin ruohonjuuritason neuvostojen aika! Kommuuneja jotka hyväksyvät sen mitä ovat, missä ovat. Ja jos mahdollista, kommuunien monimuotoisuus joka syrjäyttää yhteiskunnan instituutiot: perheen, koulun, ammattiliiton, urheiluseuran jne. Kommuuneja jotka eivät erityisen poliittisen toimintansa lisäksi pelkää järjestää materiaalista ja moraalista toimeentuloa jäsenilleen ja niille jotka ajelehtivat tuuliajoilla. Kommuuneja jotka eivät määritä itseään sen mukaan ketkä ovat sisä- ja ketkä ulkopuolella – kuten kollektiiveilla on tapana – vaan ytimessään olevien sidosten tiheydellä. Eivät jäsenyyden perusteella, vaan niitä elävöittävällä hengellä.

Kommuuni syntyy aina, kun muutama ihminen päättää yksilöllisistä pakkopaidoistaan vapautuneena turvautua yhdessä ainoastaan itseensä, ja mittelee voimiaan todellisuutta vastaan. Jokainen korpilakko on kommuuni; jokainen kollektiivisesti ja selkeältä pohjalta vallattu talo on kommuuni. Vuoden 1968 toimintakomiteat olivat kommuuneja, kuten myös Yhdysvaltojen karanneiden orjien yhteisöt tai Bolognan Radio Alice vuonna 1977. Jokainen kommuuni pyrkii olemaan itse oma perustansa. Se pyrkii hävittämään kysymyksen tarpeista. Se pyrkii murtamaan kaiken taloudellisen riippuvuuden ja kaiken poliittisen alistamisen; se rappeutuu piiriksi sillä hetkellä kun se menettää yhteyden perustanaan oleviin totuuksiin. On kaikenlaisia kommuuneja, jotka eivät jää odottelemaan sen koommin keinoja kuin suuria ihmismääriäkään järjestäytyäkseen, ja vielä vähemmän “oikeaa hetkeä” – joka ei koskaan koita.

---

Alkuperäisteksti ”Se Trouver” on kappale Näkymättömän Komitean
kirjasta Tuleva kapina (L’Insurrection qui vient, 2007)