Skitsofrenia, antipsykiatria ja anarkismi

David James

He leikkivät.
He leikkivät etteivät leiki.
Jos paljastan heille, että näen heidän leikkivän,
rikon sääntöjä ja he rankaisevat minua.
Minun on leikittävä heidän leikkiään,
ettei nähdä, että näen leikin.
  - R.D. Laing, M.D. Knots, 1974
Antipsykiatrinen psykiatri

Hienoimmat lahjat tulevat meille hulluuden kautta
- Platon (Faidros)

Eräs aihe, josta monet anarkistit tuntuvat olevan haluttomia puhumaan, on mielenterveys ja se miten psykiatria tekee yhden likaisimmista hommista tämän kammottavan, tukahduttavan järjestelmän toiminnassa pitämiseksi.

Psykiatriasta selviytyneet törmäävät sortoon jopa anarkistisissa piireissä ja skeneissä. Ihmisiä, joilla on elämässään tunneperäisiä ongelmia tai erilaisia tietoisuuden tasoja, kutsutaan sekopäiksi ja heidät suljetaan ulkopuolelle. Kun "skitsofreenisiksi" leimatut ihmiset lakkaavat ottamasta lääkkeitään Rainbow Gatheringissä (tai melkein missä tahansa sen puoleen), heidän päätöstään ei yleensä tueta eikä kunnioiteta. CALM ("Vaihtoehtoisen elävän lääkinnän keskus") passittaa tällaisia ihmisiä suurtapaamisista joka vuosi psykiatrisille osastoille, jossa he kokevat jotain aivan muuta kuin rauhaa ja rakkautta.

Sitä kutsutaan tahdonvastaiseksi psykiatriseksi hoidoksi. Eikä sitä voi hyväksyä. Kenenkään ei pitäisi joutua pakon edessä ottamaan mielialalääkkeitä vasten tahtoaan, tai saada sähköshokkeja ilman suostumustaan, tai joutua suljetuksi minkäänlaiseen helvetin häkkiin.

Tässä artikkelissa keskityn skitsofreniaan. Mitä "skitsofrenia" tarkalleen ottaen on? Sen kreikan kielen etymologinen merkitys on "särkynyt sielu" tai "särkynyt sydän". Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan 58-116 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa on kokenut akuutin skitsofrenian puhkeamisen. Monet kuvaavat vajoamisen eräänlaiseen tyhjyyteen tai eristykseen. Tämä tapahtuu, koska sen subjektiivisen sisäisen maailman, johon he ovat uppoutuneet, ja ulkopuolella olevan tavallisen arkimaailman välillä on valtava ristiriita. Näiden kahden välillä näyttää olevan totaalinen kuilu. Juuri näin käy yhteiskunnassamme: tällaisen henkilön ympärillä olevat ihmiset eivät luota yhtään siihen mitä on tapahtumassa! Niinpä koko asetelma on kielteinen, ja tämä aiheuttaa pelkoa ja väärinkäsityksiä molemmin puolin.

"Näyttää siltä, että kokemus ja käyttäytyminen, joka leimataan ”skitsofreeniseksi”, on poikkeuksetta kyseisen ihmisen keksimä erityinen strategia elää sietämättömässä tilanteessa. Hän on elämäntilanteessaan alkanut kokea olevansa kestämättömässä asemassa. Hän ei voi tehdä elettäkään tai olla tekemättä elettäkään ilman, että häntä ahdistaisivat ristiriitaiset ja paradoksaaliset paineet ja vaatimukset, työntö sinne ja veto tänne, sekä sisäisesti koettuna että ulkopuolelta, ympärillä olevista ihmisistä tulevana. Hän on ikään kuin shakkimatti-tilanteessa."
-R.D. Laing

R.D. Laing väittää, että on mahdotonta ymmärtää potilaan eksistentiaalista tilannetta, jos hänet nähdään pelkkänä oirekimppuna tai organismina. Jos yritämme ymmärtää skitsofreeniseksi kutsutun henkilön eksistentialistista fenomenologiaa¹, ei auta vastata uusilla esteillä niihin muureihin, joita hän on pystyttänyt maailmaa vastaan tai itsensä sisälle.

Jos joku esimerkiksi kertoo olevansa kuollut, hän saattaa kuvailla oman olemassaolonsa todellisuutta siten kuin hän sen itse kokee. Useimmat psykiatrit eivät kuitenkaan hyväksyisi tätä. On vaikea käsittää skitsofreenikon "toivotonta yksinäisyyttä ja eristyneisyyttä," Laing sanoo.

Hän kuvailee tuskaa, joka liittyy siihen mitä kutsutaan skitsofrenian puhkeamiseksi: "Hänen kehonsa: tämä raivon, kauhun, halun ja epätoivon tyyssija. Tämä elämän tyyssija, joka on liian raastava ja liian täynnä liian monen häneen kietoutuvan konfliktin ja ristiriidan aiheuttamia huolia, joita hän ei pysty ratkaisemaan tai joista hän ei pääse yli. Mitä hän tekee? Hän vetäytyy kehostaan. Hän erottaa itsensä siitä. Hän kieltäytyy olemasta se, elämään sitä, asumasta siinä, täyttämästä sitä itsellään."

Kukaan ei väitä, että "skitsofrenialla" ei ole mitään biologista perustaa. Mutta vaikka nähtäisiinkin yhteys biologian ja "skitsofreenisten" käyttäytymismuotojen välillä, ei se millään muotoa tee sellaisista käyttäytymismuodoista merkityksettömiä. Jos näitä käyttäytymismuotoja tarkastellaan fenomenologisesti, ne voidaan ymmärtää yksilön yrityksenä kamppailla pelottavan eksistentiaalisen tilan(teen)sa kanssa, kun hän katselee tätä aikaa, joka on murhaavan globaalin sivilisaation kuolinkamppailun kourissa. Jos jokainen, joka alkaa tiedostaa aikamme todellista, kammottavaa luonnetta, leimataan skitsofreeniseksi, huumataan lääkkeillä ja laitostetaan, se takuulla vaarantaa kaiken tietoisen kehityksen kohti villiä, vapaata, kestävää ihmisyhteisöä.

Kirjassaan The Politics of Experience Laing sanoo, että käyttäessään käsitettä "skitsofrenia" hän ei viittaa mihinkään sellaiseen tilaan, jonka hän uskoisi olevan ennemmin mentaalinen kuin fyysinen, tai sairauteen, vaan leimaan, jonka jotkut ihmiset lyövät toisiin tietyssä yhteiskunnallisessa tilanteessa. "Skitsofrenian" "syy" ei selviä tarkastelemalla pelkästään mahdollista diagnoosia, vaan koko sosiaalista kontekstia, jossa "psykiatrinen seremonia" toimitetaan.

Hän jatkaa, että käytännössä sellaista "tilaa" kuin "skitsofrenia" ei ole olemassakaan, vaan leima on sosiaalinen asia, ja sosiaalinen asia on poliittinen tapahtuma.

Victor Barbetti, esseessään "Classification and the Treatment of the Patient," kritisoi luokittelun järjestelmää sanoen:

"Luokitellessamme yritämme tiivistää tai ryhmitellä aineistoa samankaltaisuuksien perusteella. Välittäessämme toisesta ihmisestä pyrimme avaamaan maailmaa, joka on jo valmiiksi liian ahdas ja välinpitämätön heidän yksilöllisyydestään. Ensin mainitulla tavalla me keskitymme yksityiskohtiin ja saamme aikaan rakenteita; toisella me etsimme vapautta sieltä missä sitä näyttäisi olevan vain vähän tai ei lainkaan." Hän jatkaa: "DSM:n kaltaiset luokittelujärjestelmät² ovat poliittisten ja historiallisten prosessien (kuten kapitalismin, rasismin, valtion, kristinuskon ja patriarkaatin) tuotteita. Nämä prosessit tuottavat sanattomia määritelmiä siitä, mitä pidetään tai ei pidetä 'terveenä' tai 'normaalina'."

Kirkin ja Kutchinsin mukaan aloitetta luokittelujärjestelmän luomiseksi, ylläpitämiseksi ja hiomiseksi eivät missään historian vaiheessa ole tehneet ammattia harjoittavat kliinikot. Miksi? Koska hyvät kliinikot tietävät, että riippumatta siitä, miten monta diagnoosiluokitusta potilaan kaulaan voidaan ripustaa, tapahtuu paraneminen arvostelusta vapaassa ympäristössä.

Neuroleptiset lääkkeet (kuten Haldol, Thorazine, Resperidal, Zyprexa jne.) joita "skitsofreniaan" määrätään, aiheuttavat vakavia vaurioita. Yli viidellekymmenelle prosentille niillä hoidetuista potilaista kehittyy hirveä tardiiviksi dyskinesiaksi eli viivästyneeksi pakkoliikeoireyhtymäksi kutsuttu sairaus, joka aiheuttaa nykimistä ja kouristuksia kasvoissa, suussa, kielessä, kaulassa, hartioissa, selässä, käsissä ja jaloissa. (American Psychiatric Association, 1992; Breggin, 1983; 1990; 1991). Uudemmat lääkkeet aiheuttavat tätä vähemmän, mutta sen sijaan ne aiheuttavat enemmän tardiivia psykoosia tai vahingoittavat aivojen ylempiä alueita. Myös hengitykseen ja puheen tuottamiseen liittyvät lihakset voivat vahingoittua. Muita läheisesti tähän liittyviä neurologisia häiriöitä, joihin ei ole hoitoa, ovat tardiivi akatisia (tuskallisia sisäisen jännityksen ja ahdistuksen tunteita sekä pakottava tarve liikuttaa kehoaan). Tardiiviin dystoniaan taas liittyy toistuvia lihaskouristuksia kasvojen, kaulan ja hartioiden seudulla, ja sekin voi olla rujouttavaa, rampauttavaa ja tuskallista.

Siitä, kuinka monet kaikkiaan kärsivät tardiivista dyskinesiasta, ei ole täsmällisiä tietoja. Yhdysvalloissa on nykyään ainakin noin miljoona tardiivia dyskinesiaa potevaa, ja maailmanlaajuisesti kymmenet miljoonat ovat kärsineet siitä neuroleptikuurin aloittamisen jälkeen. Pitkäaikaiseen neuroleptien käyttöön liittyy sekä kognitiivisten toimintojen rappeutumista että aivojen surkastumista. Neuroleptien käytön puolustajat väittävät, että skitsofrenia itse aiheuttaa tämän rappeutumisen. He ovat väärässä. Skitsofreenisiksi leimattujen ihmisten ruumiinavauksissa yli sadan vuoden ajan tehdyt aivotutkimukset eivät ole osoittaneet mitään sellaisia vaurioita ennen neuroleptien keksimistä vasta äskettäin. Eikä tämä ole vielä pahinta. Joillain ihmisillä reaktio neurolepteihin karkaa täysin hallitsemattomaksi ja aiheuttaa pahanlaatuisen neuroleptioireyhtymän, joka on ns. eurooppalaiseen unitautiin (Encephalitis lethargica) verrattava hengenvaarallinen akuutti aivotulehdus.

Miten neuroleptit "toimivat"? Ne salpaavat dopamiini-välittäjäaineen reseptoreita aivoissa. Myös otsalohkon toiminta tukahtuu – seurauksena käytännössä kemiallinen lobotomia. Uhrista tulee heikko ja väsynyt. Heidän tahtonsa murtuu; heistä tulee passiivisia ja säyseitä. Heistä tulee "helpommin hallittavia" ja he valittavat vähemmän.

Ei ole mitään näyttöä siitä, että neuroleptit vaikuttaisivat millään tavalla niin sanottuihin psykoottisiin oireisiin, kuten harhaluuloihin ja -aistimuksiin. Pääasiassa neuroleptit tukahduttavat raivoa, kapinallisuutta ja spontaania toimintaa ylipäätään. Tästä syystä ne toimivat tehokkaasti ja niitä käytetään aina kun halutaan sosiaalista kontrollia: mielisairaaloissa, vanhainkodeissa, vankiloissa, hoitoloissa, klinikoilla ja poliittisilla pidätysleireillä. Tämä laaja-alainen käyttö saa vaikuttamaan naurettavalta väitteen, että ne olisi tarkoitettu nimenomaan "skitsofreniaan". (Niitä käytetään jopa eläinlääkäketieteessä eläinten lannistamiseen.)

Loren Mosherin kaksoissokkotutkimukset ovat osoittaneet, että akuutti skitsofrenia -diagnoosin saaneet toipuvat paremmin ilman lääkitystä, elämällä kodinomaisessa ympäristössä (jos ei kotona) "ei-ammattimaisten" ihmisten kanssa, jotka osaavat kuunnella ja välittää. Heistä tulee itsenäisempiä, eivätkä he saa tardiivia dyskinesiaa tai pahanlaatuista neuroleptioireyhtymää.

Ei ole vakuuttavaa näyttöä siitä, että skitsofrenia olisi biokemiallinen häiriötila. Ainoat biokemialliset epätasapainot, joita mielenterveyspotilaiden aivoissa on havaittu, ovat lääkkeiden aiheuttamia. Myöskään skitsofrenian geneettisestä perustasta ei ole painavaa näyttöä. Psykiatrit ansaitsevat rahansa määräämällä lääkkeitä. Jos he torjuisivat biokemiallisen selitysmallin ja pakottamisen, joka siihen liittyy, he eivät pystyisi kilpailemaan psykososiaalisten ohjaajien kanssa, jotka laskuttavat vähemmän. Siksi American Psychiatric Association lähtikin "kumppanuushankkeeseen" lääkeyhtiöiden kanssa. Vakiintunut psykiatria on tullut täysin riippuvaiseksi lääketeollisuuden taloudellisesta tuesta. Niinpä lääkeyhtiöt tänään mainostavatkin psykiatrisia lääkkeitä, ja psykiatrit, jotka myös on ostettu ja palkattu, jakavat niitä.

Miten sitten voimme ymmärtää ja pitää huolta niistä, jotka parhaillaan kokevat emotionaalista tuskaa ja ahdistusta? Pitäisikö meidän ajatella, että he ovat "sekopäitä" tai "skitsofreenikkoja" tai vajavaisia objekteja, vai ihmisolentoja jotka kamppailevat eksistentiaalisten, poliittisten, emotionaalisten ja sosiaalisten ongelmien sekä henkilökohtaisen konfliktin kanssa? Pitäisikö meidän lääkitä heidät kuuliaisiksi, toimittaa heidät mielisairaalaan; vai yrittää ymmärtää heitä, antaa heidän voimautua ja jopa oppia heiltä?

Mutta jos etsimme parempaa tapaa tukea emotionaalista tuskaa kokevia ihmisiä, niin mistä pitäisi lähteä liikkeelle? Kaikkein tärkeintä on kunnioittaa jokaisen ihmisen vapautta, ketä haluaa auttaa. Jos he eivät halua apuasi, niin painu hittoon. Kaikki hyvää tarkoittavat väliintulot johtavat lopulta samaan kamalaan tilanteeseen, jossa jo olemme. Jos haluamme kutsua itseämme anarkisteiksi, meidän pitäisi ymmärtää ettemme voi antaa kellekään valtaa suhteessa keneenkään toiseen. Epätasaiset valtasuhteet eivät johda paranemiseen. Olen itse elänyt yli vuoden eri puolilla Yhdysvaltoja ihmisten kanssa, jotka on diagnosoitu skitsofreenisiksi ja pakotettu ottamaan neuroleptejä vastoin tahtoaan. Autoin heitä lopettamaan niiden käytön, autoin heitä selviytymään vieroitusoireista ja varmistin, ettei kukaan yrittänyt enää pakottaa heitä takaisin järjestelmään.

Laing sanoo, että terapeuttina toimivan on pystyttävä asettamaan itsensä ihmisenä toisen ajatusmaailmaan sen sijaan, että näkisi toisen vain objektina omassa maailmassaan, siis omien käsitystensä kokonaisjärjestelmän sisällä. Tämän toisen asemaan asettumisen on tapahduttava niin, ettei arvostella ennakolta kuka on oikeassa ja kuka väärässä.

Jos jätetään yksityiskohdat sikseen, niin yksi asia on hänelle hyvin selvä: mikä tahansa tekniikka, joka koskee toista ottamatta huomioon itseä, käyttäytymistä ottamatta huomioon kokemusta, suhdetta ottamatta huomioon suhteissa olevia ihmisiä, ja ennen kaikkea objektia-joka-pitää-muuttaa ennemmin kuin ihmistä-joka-pitää-hyväksyä, vain ylläpitää sairautta jonka se väittää parantavansa. (s.53)

Laing: Enemmän henkilön inhimillisyydestä kertoo se, että voi vain olla toisen kanssa riippumatta siitä missä tilassa toinen on, ilman tarvetta vaikuttaa häneen millään tavalla, yrittämättä muuttaa häntä sopivaksi omaan käsikirjoitukseensa niin sanoakseni, ja kuitenkin eloisan vastaanottavaisena hänen ihmisyydelleen. Mutta jos ne tuskaisat ja epätoivoiset tilat, jotka tavallisesti tunnetaan "mielisairautena", nousevat meidän käytöksestämme toisiamme kohtaan, niin myös niiden ratkaisun täytyy löytyä tästä ihmisten välisestä kohtaamisesta, parantavasta yhteisestä pohjasta joka voidaan perustaa terapeuttisen suhteen kautta.

Jäljellä on vielä yksi tutkittava alue: mahdollisuus, että jokin siitä, mikä kuvataan tai diagnosoidaan "skitsofreniaksi", on itse asiassa läpimurto eikä niinkään romahdus. En väitä, että jokainen "skitsofreeniseksi" diagnosoitu olisi jonkinlaisessa ylivertaisessa terveen järjen tilassa tai olisi palannut aiempaan tervejärkisyyteen, jonka sivilisaatio on suurelta osin hylännyt. Silti minusta tuntuu, että jotkut ihmiset näyttävät (tai näyttivät aikanaan), että tässä ajatuksessa voi olla jotain perää.

Joka tapauksessa normaalit ihmiset eivät ole "tervejärkisiä" vaikka miten yritettäisi niin kuvitella. Päätänkin tämän artikkelin tarkastelemalla joitain kirjoituksia, joiden mukaan "skitsofreenikot" ovat jonkinlaiseksi primitiiviseksi tervejärkisyydeksi kuvaillussa tilassa.

R.D. Laing väittää, että normaalien ihmisten tila on vieraantumisen tila, unessa olon, tiedottomuuden, järjiltään olemisen tila. Hän jatkaa:

Yhteiskunta arvostaa suuresti normaalia ihmistään. Se kasvattaa lapset kadottamaan itsensä ja tulemaan mielipuolisiksi ja siis normaaleiksi. Normaalit ihmiset ovat tappaneet ehkä 100.000.000 kaltaistaan normaalia ihmistä viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana.

Jo kauan ennen kuin ydinsota tuli mahdolliseksi, meidän on täytynyt tuhota oma mielenterveytemme. Me alamme lapsista. On välttämätöntä saada heidät kiinni ajoissa. Ilman perusteellista ja nopeaa aivopesua heidän likaiset mielensä näkisivät meidän likaiset temppumme. Lapset eivät vielä ole ääliöitä, mutta me kyllä teemme heistä kaltaisiamme imbesillejä, joilla on korkea älykkyysosamäärä jos vain mahdollista...

Psykiatrin auktoriteetti yhdistettynä siihen, että hän pitää henkilön "poikkeavaa" toimintaa "sairautena", pakottaa tämän lähes väistämättä omaksumaan esineellistävän kuvan itsestään; Foucault (1967) kiteyttää tämän prosessin parilla sanalla, kun hän puhuu potilaasta "lääkäriin vieraantuneena."

"Jos ihmislaji selviytyy, niin luulenpa, että tulevaisuuden ihmiset pitävät meidän valistunutta aikakauttamme todellisena pimeyden aikana... He näkevät, että se mitä pidettiin “skitsofreniana” oli yksi niistä muodoista, joissa valo alkoi kajastaa meidän aivan liian sulkeutuneisiin mieliimme, usein aivan tavallisten ihmisten kautta," väittää R.D. Laing.

John Weir Perryllä on samanlaisia tuntemuksia:

"'Sairauden' käsitettä voidaan hyvin pitää sopivana – ei akuutissa sekavuustilassa olevaan – vaan psykoosia edeltävään persoonallisuuteen joka on perusteellisen uudelleenjärjestymisen tarpeessa. Tässä tapauksessa akuutin psykoosijakson aikana tapahtuvaa uudistumisprosessia voidaan pitää luonnon tapana saattaa asiat oikealle tolalleen."

Michael O'Callaghan piti New Yorkissa vuonna 1992 puheen, jossa hän pohti akuutin "skitsofrenian puhkeamista"  psyyken sisäisenä Maailmanloppuna:

"Valtavirran psykoanalyysistä, autoritaarisista uskonnoista, tukahduttavista yhteiskunnista ja lääketeollisuudesta huolimatta – jotka tulkitsevat tilan edelleen väärin mielen murtumiseksi – kasvava tieteellinen näyttö viittaa siihen, että tämän visionäärisen jakson luonnollinen tarkoitus on henkilökohtainen parantuminen, taiteellinen inspiraatio ja sosiaalinen uudistuminen.

Harvat tietävät, että 'skitsofrenian puhkeaminen' – silloin kun sitä ei keinotekoisesti estetä lääkkeillä – on väliaikainen ilmiö. Akuutti visionäärinen vaihe kestää luonnostaan noin neljäkymmentä päivää, jonka jälkeen psyyke palaa vähitellen normaaliin tietoisuuden tilaan. Kiinnostavaa tässä on se, että akuutin vaiheen näkyjen sisältö pyörii egon tuhoutumisen ja uudelleenkoostumisen ympärillä, jota symboloivat paitsi voimakkaat hallusinaatiot itsen kuolemasta ja jälleensyntymästä, myös musertava maailmanlopun ja ajan lopun subjektiivinen kokemus."

Willis Harman jatkaa pohdintaa toiveikkaassa huomautuksessaan:

"Kaikki, mitä olemme psykoterapiasta oppineet, viittaa siihen, että juuri sillä hetkellä kun ihminen kokee koko elämänsä romahtavan ympärillään, on kaikkein todennäköisintä, että hänen sisällään alkaa uudelleenjärjestyminen joka on läpimurto hänen kasvussaan kohti kypsyyttä. Me toivomme, me uskomme, että juuri sillä hetkellä kun yhteiskunnan tulevaisuus näyttää kaikkein toivottomimmalta – että silloin yhteiskunta kaikkein todennäköisimmin muuttaa muotoaan kasvaessaan kohti kypsyyttä, kohti ihmissielun kohottamista ja tyydyttämistä aidommin kuin koskaan ennen."

VAROITUS: Yrittäessään vieroittautua monista psyykenlääkkeistä, ihmiset voivat saada vakavia ja jopa hengenvaarallisia emotionaalisia ja fyysisiä reaktioita. Lyhyesti sanottuna, paitsi että on vaarallista aloittaa psyykenlääkkeitten käyttö, myös niiden lopettamiseen liittyy riskejä. Sinun EI pitäisi lopettaa niiden käyttämistä kerralla. Suosittelen, että yrität löytää kopion Peter Bregginin ja David Cohenin kirjasta Your Drug May Be Your Problem: How and Why to Stop Taking Psychiatric Drugs sekä Peter Bregginin kirjasta Toxic Psychiatry, joka on hyvä lähtökohta, jos haluaa saada tietoa psyykenlääketeollisesta kompleksista sekä psykiatriasta selvinneiden liikkeestä. Katso myös www.mindfreedom.org ja www.antipsychiatry.org.

The Doctor Is Sick (Green Anarchy #13 / Summer 2003)

Suomentajan huomautukset
1. "Fenomenologia eli oppi ilmiöistä tutkii todellisuuden ilmenemistä ihmiselle hänen kokemusmaailmassaan" (Wikipedia) Jos haluaa ymmärtää paremmin, mitä Laing oikeastaan tarkoittaa eksistentialistisella fenomenologialla, niin sitä voi yrittää selvittää hänen esseestään The Use of Existential Phenomenology in Psychotherapy.

2. DSM-IV on useimpien psykiatrien Yhdysvalloissa käyttämä diagnoosijärjestelmä. Suomessa käytetään sen sijaan ICD-10-tautiluokitusta, jossa skitsofrenia-diagnoosi edellyttää seuraavat yleiset kriteerit:

Vähintään yksi seuraavista oireyhtymistä tai oireista ilmenee suurimman osan aikaa (tai jonkin aikaa useimpien päivien aikana) vähintään yhden kuukauden kestäneen psykoottisen sairausjakson aikana:

• Ajatusten kaikuminen, ajatusten siirto tai riisto tai ajatusten lähettäminen
• Kontrolloimiseen, vaikuttamiseen tai ohjatuksi tulemiseen liittyvät harhaluulot, jotka potilas selvästi liittää vartalon tai raajojen liikkeisiin tai erityisiin ajatuksiin, toimintoihin tai tuntemuksiin; harhaluuloiset havainnot.
• Kuuloharhat, joissa äänet kommentoivat potilaan käyttäytymistä tai keskustelevat potilaasta keskenään tai toisentyyppisiä ääniä, jotka kuuluvat jostakin ruumiinosasta.
• Muut itsepintaiset harhaluulot, jotka ovat kulttuuriin sopimattomia ja täysin mahdottomia (esim. kyky kontrolloida säätä, tai olla yhteydessä toisesta maailmasta olevien muukalaisten kanssa).

Vaihtoehtoisesti vähintään kaksi seuraavista oireyhtymistä tai oireista ilmenee suurimman osan aikaa (tai jonkin aikaa useimpien päivien aikana) vähintään yhden kuukauden kestäneen psykoottisen sairausjakson aikana:

• Pitkäkestoiset minkä tahansa aistin aistiharhat, jotka esiintyvät päivittäin vähintään yhden kuukauden ajan ja joihin liittyy harhaluuloja (jotka voivat olla joko ohimeneviä tai osittaisia) ilman selvää mielialaan liittyvää sisältöä tai joihin liittyy itsepintaisia yliarvostettuja ajatuksia.
• Neologismit (potilaan keksimät omat sanat) katkot tai irralliset väliintulevat tavallisen ajatuksen kulun katkaisevat ajatukset. Seurauksena on puheen hajanaisuus tai merkityksen menetys.
• Katatoninen käytös, kuten kiihtymys, pysähtyminen outoihin asentoihin tai vahamainen taipuisuus, negativismi, mutismi (puhumattomuus) ja täydellinen pysähtyneisyys.
• "Negatiiviset" oireet, kuten huomattava apaattisuus, puheen vähäisyys ja tunteiden latistuminen tai epäsuhtaisuus.