Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 10:50
 
Lisää Facebook-sivustolle

Kaksi anarkistia Serbiasta: Meitä kidutettiin vankilassa

Kaksi kuudesta Belgradissa pidätetystä anarkistista on ilmoittanut oikeusasiamiehelle, että heitä nöyryytettiin ja hyväksikäytettiin heidän pidätyksensä aikana. Viisi anarkosyndikalistia pidätettiin syyskuun 4. päivänä 2009 - ja yksi pari päivää myöhemmin - epäiltyinä Kreikan suurlähetystöä vastaan tehdystä iskusta, jossa lähetystö kärsi lieviä vaurioita. Tästä huolimatta heitä on syytetty "kansainvälisestä terrorismista." Tällä hetkellä kaikki kuusi toveria ovat vapaalla takuita vastaan, mutta heitä tullaan edelleen syyttämään terrorismista 23. maaliskuuta alkavassa oikeudenkäynnissä.


Maaliskuun 2. päivä julkaistussa tiedotteessa oikeusasiamies Saša Janković kertoi kahden pidätettynä olleen anarkistin kärsineen hyväksikäytöstä ja nöyryyttämisestä, jotka ilman muuta voidaan luokitella kidutukseksi. Kaksikko istui vankilassa yhteensä kuusi kuukautta neljän muun pidätetyn kanssa. He ovat Anarchosyndicalist Initiative (ASI) nimisen ryhmän aktiiveja. Saša Janković teki yhdessä Vankien Oikeuksien vara-oikeusasiamiehen Miloš Janković'n kanssa yllätystarkastuksen kyseiseen vankilaan 12. päivä helmikuuta. He tarkastivat vankien nukkumatilat sekä puhuivat heidän kanssaan. Lausunnossaan he totesivat, että myös nukkumatiloissa on puutteita, mutta kyseiset puutteet ovat kaikille samat, eivätkä johtuneet heidän poliittisista suuntauksistaan. Serbian vankiloissa viruu tällä hetkellä noin 11000 vankia, kun tilaa vankiloissa on 6000:lle vangille, mutta vaadittavia laajennuksia ei olla saatu toteutettua.

 

lähteet: FoNet, AIT (españa)

 

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20100304134409212

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 14

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Criminal self-help has another advantage over resort to the law. You retain your autonomy and possibly even have an opportunity for creativity. If you go to the police, that’s all you can do. Whatever happens after that, if anything does, is out of your hands. You may even be disadvantaged if you later resort to private retaliation because you have, in advance, notified the police that you are a suspect if something happens to your enemy. If, on the other hand, you go in for do-it-yourself justice right from the get-go, you are at least self-sufficient.
Bob Black
“Wild Justice” - Crime as an Anarchist Source of Social Order  (2011)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta