Luo tunnus!
Kirjaudu
tiistai, 22.05. 2012 @ 22:51
 
Lisää Facebook-sivustolle

Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!

Teksti tulostusvalmiina A5-lenttarina tresquat.netissä

image

Osoitteessa Pispalan valtatie 72b sijaitseva vanha puutalo joutui ensi kertaa purku-uhan alle alkuvuodesta 2004. Saman vuoden vappuna joukko tamperelaisia valtasi talon yhteiseen käyttöön. Talon omistanutta kaupunkia asia ei tuntunut pahemmin kiinnostavan, ja varsin pian valtauksen jälkeen kaupungin työmiehet kävivät hakemassa talon purkamisesta kertovan kyltin pois.

Käytännössä Tampereen kaupunki karisti ”ongelman” harteiltaan myymällä talon muutaman tuhannen euron pilkkahintaan Ahjolan setlementille, joka antoi valtaajien jäädä taloon. Seuraavan kahden vuoden aikana talossa järjestettiin erilaista toimintaa. Oli leffailtoja ja ruuanlaittoa, kellarissa työtila polkupyörien korjausta varten, yläkerrassa pieni kirjasto. Välillä vain istuskeltiin pihalla. Talossa majaili satunnaisesti muilta paikkakunnilta ja ulkomailta tulleita vierailijoita.


Kesällä 2006 talossa väliaikaisesti majaillut koditon piti muutamat turhan railakkaat kemut, ja Ahjola laittoi talon kiinni. Tavarat ja työkalut päätyivät kaatopaikalle, kun juhlien isäntä ei välittänyt ajoissa kertoa eteenpäin tyhjennyksestä. Talo jäi jälleen tyhjilleen.

Keväällä 2009 muutama asuntoa tarvinnut paikallinen huomasi hylätyn ja rapistumaan jätetyn talon. Ovessa ei ollut minkäänlaista lukkoa, ja se pysyi ”teljettynä” oveen nojanneen tiiliskiven avulla. Asunnottomat päättivät samalla sekä ratkaista asunto-ongelmansa, että herättää talon uudestaan henkiin. Uudet asukkaat kunnostivat paikkoja ja talosta tuli jälleen paikka vallattomalle yhteisöllisyydelle ja ajanvietolle – omistajaa ei talon kohtalo tuntunut kiinnostavan.

Talven myötä vakiasukkaat lähtivät pikkuhiljaa kuka minnekin. Osa löysi kämpän Pispalasta, toiset lähtivät kokonaan muualle. Talo jäi yhteiseen käyttöön ja siellä järjestettiin pienimuotoisia tapahtumia.

Talolla on järjestetty myös muutama talkoopäivä teemalla ”Fix Shit Up”. Viimeisin oli 11.-12. helmikuuta. Lauantaina 27. helmikuuta järjestettiin uudet avajaiset. Paikalla kävi mukavasti ihmisiä pitkin iltaa.

Maanantaiaamuna 1. maaliskuuta talolle ilmestyi kaupungin työmiehiä aikomuksenaan naulata ovet kiinni. Kävi ilmi, että kaupunki oli ostanut talon Ahjolalta 28. tammikuuta. Työmiehet sanoivat, että mikäli valtaajat eivät poistu, poliisi tulee tyhjentämään talon.

Seuraavana päivänä, tiistaina 2. maaliskuuta, talolta lähti ihmisiä tapaamaan kaupungin kiinteistöisännöitsijä Juhani Pentinmäkeä. Hän teki selväksi, että kaupunki haluaa talon tyhjäksi. Pentinmäen mukaan vastuu talon tyhjentämisestä on kuitenkin Ahjolalla, mutta jos Ahjola ei kutsu poliisia, kaupunki tulee sen tekemään.

On selvää, että kaiken sen jälkeen mitä talo on antanut meille, ja mitä me olemme antaneet talolle, ei tule tilannetta jossa lähtisimme vapaaehtoisesti.

Ilmeisesti poliisia ei ole vielä pyydetty häätämään meitä, mutta mikäli poliisi poistaa meidät täältä väkivalloin, pidämme häätöä pyytänyttä tahoa vastuullisena ja tulemme toimimaan sen mukaisesti.

Väkisinkin tässä herää muutamia kysymyksiä. Tampereen kaupunki on varsinkin viime aikoina ollut kovin innokas myymään omistamiaan kiinteistöjä, välittämättä niiden historiallisesta, kulttuurisesta tai sosiaalisesta arvosta. Rahapulassaan kaupunki on valmis leikkaamaan satoja tuhansia euroja sellaisista perusasioista kuin lasten kouluruuasta, ja samaan aikaan suunnittelee täysin suuruudenhulluja rakennushankkeita, kuten keskustatunnelia ja tornihotellia.

Miksi ihmeessä kaupunki haluaa nyt yht'äkkiä ostaa syrjässä sijaitsevan pienen puutalon, jonka se halusi purkaa maan tasalle kuusi vuotta aikaisemmin? Miksi ihmeessä kaupunki haluaa poliisivoimin häätää ainoat ihmiset, jotka ovat mitään talon eteen tehneet, ja joille talosta on muodostunut tärkeä yhteisesti pidetty paikka?

Talo on hyvässä kunnossa. Vettä ja sähköä tänne ei tule, mutta olemme pärjänneet mainiosti ilmankin. Kaiken ympärillä olevan stressin, kiireen ja hälyn keskellä talo on meille paikka, jossa voimme tavata toisiamme omilla ehdoillamme, kaukana keskustan kulutuskeskeisestä muovikulttuurista. Meille kyse ei ole rahasta, vallasta ja kontrollista, vaan yhteisestä vastuunotosta ja asioiden tekemisestä itse. Olemme tähänkin asti pärjänneet omillamme, emmekä pyydä tai halua kaupungilta mitään muuta kuin että meidät jätetään rauhaan.

Häätöuhasta huolimatta tulemme jatkamaan toimintaa kuten tähänkin asti. Tulemme järjestämään erilaisia mielenilmauksia häätöuhkaa vastaan. Toivomme ihmisten tukevan meitä parhaaksi katsomillaan tavoilla. Talolle voi tulla kahvittelemaan, keskustelemaan, pelaamaan lautapelejä ja muuten vaan viettämään aikaa. Häätöuhan takia ovi on todennäköisesti kiinni, mutta sisään pääsee koputtamalla. Emme ole lähdössä minnekään.

 

2. maaliskuuta 2010

Squat Hyhkyn porukka
Pispalan valtatie 72b
hyhky@tresquat.net

 

P.S. Toivoisimme myös, että voisitte kohteliaasti saattaa mielipiteenne myös asiasta vastaavan virkamiehen Juhani Pentinmäen tietoon.

Kiinteistöisännöitsijä Juhani Pentinmäki
Frenckellinaukio 2 D
PL 487, 33101 Tampere

050 554 5889
020 716 6159
juhani.pentinmaki@tampere.fi

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/2010030304255138

No trackback comments for this entry.

6 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!
Anonyymi, torstai, 4.03. 2010 @ 16:59

Torstaina 4. Maaliskuuta Klo 17.45 poliiseja Squat Hyhkyn lähistöllä.
Ottavat kuvia talosta ulkoapäin ja lähtevät. Poliisit ilmeisesti
valmistautuvat häätöön, kaikki tuki talolla ja huomisen
mielenosoituksessa on siis enemmän kuin tervetullutta! Squat Hyhky pysyy!

Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!
Anonyymi, perjantai, 5.03. 2010 @ 10:02

Perjantaiaamuna n. klo 10 kaksi poliisia squatin ovien takana. Kyselivät johtajaa ja yhteyshenkilöä sun muuta. Pieni kuumotus jatkuu.

Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!
kissakala, maanantai, 8.03. 2010 @ 23:26

mikä tilanne? wots up?

Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!
Anonyymi, tiistai, 9.03. 2010 @ 18:50

Tresquatissa lisää. Muun muassa skannauksia tämän päivän Tori-lehdestä.

Poliisi on sanonut suoraan että niitä ei kiinnosta häätää taloa ja toivovat että asiaan löytyisi joku muu ratkaisu. Ahjola on käärmeissään siitä että tekivät jo vuosi sitten rikosilmoituksen valtauksesta ja pyysivät poliisia tyhjentämään talon, mutta kytät eivät tehneet mitään ja sanovat nyt ettei vuoden vanhalla rikosilmoituksella ole enää mitään väliä.

Aika hauska tilanne. :)

Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!
Anonyymi, tiistai, 9.03. 2010 @ 23:02

Tori-lehden artikkelissa kaupunki sanoi myös haluavansa neuvotella.

Squat Hyhkyn tilanne - Tampereen kaupunki, mitä helvettiä nyt taas?!
Anonyymi, torstai, 11.03. 2010 @ 15:27

 

Hyhkyn valtaus jatkuu ja jatkuu

10.03.2010 - 19:06 - Kommentit: 11

 

Talonvaltaus osoitteessa Pispalan valtatie 72 B on jatkunut vaihtelevasti keväästä 2009 lähtien. Tällä hetkellä on epäselvää, kenen pitäisi toimia luvattoman hengailun lopettamiseksi. Valtaajat aikovat pitää kiinni kunnostamastaan pesäpaikasta. Squat Hyhkyn puolesta pidettiin mielenosoitus tänään keskiviikkona ja perjantaina aiotaan kokoontua Ahjolalla.

- Riippuu Ahjolasta, saavummeko juhlimaan päättynyttä häätöuhkaa, vai osoittamaan turhautumisemme, valtaajat uhoavat tiedotteessaan.

Puutalon siirtyi Ahjolan Kannatusyhdistys ry:ltä takaisin Tampereen kaupungin omistukseen tammikuun lopulla, ja ränsistyneen talon tulevaisuus on avoinna. Kaupungin vaihtoehdot ovat myyminen, vuokraaminen tai purkuluvan hakeminen.

Kiinteistöisännöitsijä Juhani Pentinmäki arvioi, ettei Ahjola ole ollut kovin kiinnostunut rakennuksesta.

- Ahjolan pitäisi puuttua luvattomaan asumiseen, mutta se on päästänyt tilanteen tällä tolalle, Pentinmäki huokailee.

Ahjolan toiminnanjohtaja Jari Ranta myöntää, että rakennuksen tyhjentäminen on heidän vastuullaan.

- Taloon murtauduttiin viime keväänä ja teimme rikosilmoituksen. Meille oli ikävää se, ettei poliisi tehnyt mitään. Nyt pitääkin selvittää miksei, Ranta puhuu.

 

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 4

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
keskiviikko 23.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

Vangit kaduille, Poliisit hautaan!
-iskulause espanjasta

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta