Viesti Texasissa verovirastoon lentäneeltä

Torstaiaamuna 18. helmikuuta pienkone lensi liittovaltion virastotaloon Texasin Austinissa. Virastotalossa on myös verovirasto IRS:n toimistot. Liittovaltion poliisien mukaan lentäjä oli hetkeä aiemmin sytyttänyt talonsa palamaan. Konetta lensi 53-vuotias Joe Stack, joka lähetti ennen lentoa verkkoon alla olevan kirjoituksen otsikolla "No, herra veroviraston Iso Veli... ottakaa paunan verran lihaani ja nukkukaa hyvin."

Stackilla oli ohjelmistokehityksen konsulttifirma, jonka hän oli perustanut Kaliforniassa 1983. Hän soitti myös bassoa paikallisessa bändissä.

Jos luette tätä, kysytte epäilemättä itseltänne: "Miksi tämä tapahtui?" Yksinkertainen totuus on siinä että kyseessä on monimutkainen asia, joka on ollut tuloillaan jo pitkään. Tämän kuukausia sitten aloitetun kirjoitusprosessin tarkoitus oli olla terapiaa sen oivalluksen edessä, että maailmassa ei ole riittävästi terapiaa korjaamaan sitä mikä on todella rikki. Tarpeetonta sanoa, tämä vuodatus voisi täyttyä pelkistä esimerkeistä toisensa jälkeen. Olen huomannut kirjoitusprosessin olevan turhauttavaa, ikävystyttävää ja ehkä hyödytöntä... etenkin kun otetaan huomioon törkeä kyvyttömyyteni ilmaista selkeästi ajatuksiani tässä pääni sisällä raivoavassa myrskyssä. En ole ihan varma mikä siinä on terapeuttista, mutta epätoivoiset ajat kysyvät epätoivoisia keinoja.

Meille kaikille on opetettu jo lapsena että ilman lakeja ei olisi yhteiskuntaa, vain anarkiaa. Surullista kyllä, jo pienestä pitäen, vastineena omistautumisesta ja palveluksesta, meitä aivopestään uskomaan että valtio tarkoittaa oikeutta kaikille. Meitä aivopestään vielä lisää uskomaan että täällä on vapautta, ja että meidän tulisi olla valmiita luovuttamaan elämämme valtion perustajaisien edustamille jaloille periaatteille. Muistatteko? Yksi niistä oli "ei verotusta ilman edustusta". Olen koko aikuisikäni koittanut oppia pois siitä roskasta mitä minulle syötettiin vain muutaman vuoden ajan lapsuudessani. Näinä päivinä kuka tahansa, joka asettuu vastustamaan noita periaatteita, leimataan saman tien "sekopääksi", petturiksi tai pahemmaksi.

Siinä missä hyvin harvat työtä tekevät ihmiset sanoisivat etteivät he ole saaneet reilua osaansa veroista (kuten minä sanon), omalta elinajaltani voin sanoa suurella varmuudella ettei koskaan ole ollut poliitikkoa joka olisi äänestänyt yhdestäkään asiasta kaltaisteni edut mielessä. Eivätkä ne ole pätkääkään kiinnostuneita minusta tai mistään mitä minulla on sanottavaa.

Miksi kourallinen konnia ja rosvoja voi toteuttaa mielettömiä hirmutekoja (ja GM:n johtajien tapauksessa tehdä niin kymmeniä vuosia), ja kun niiden rahasammon on aika murskaantua mässäilyn ja käsittämättömän typeryyden alle, liittovaltiolla ei ole mitään ongelmaa rientää kaikella voimallaan auttamaan niitä muutamassa päivässä, ellei jopa tunnissa? Silti samaan aikaan vitsi nimeltä amerikkalainen terveydenhuoltojärjestelmä, sekä sen lääke- ja vakuutusyhtiöt, murhaavat kymmeniä tuhansia ihmisiä vuodessa, ja vielä varastavat kuolleilta ja rampauttamiltaan uhreilta, eikä tämän maan johtajat näe tätä yhtä tärkeänä kuin muutaman vastenmielisen rikkaan kaverinsa pelastamista. Ja poliittisilla "edustajilla" (varkaat, valehtelijat ja itsekkäät kusipäät olisi paljon tarkempi ilmaus) on loputtomasti aikaa istuskella vuosi toisensa jälkeen ja väitellä "kauhean terveydenhuolto-ongelman" tilasta. On selvää etteivät ne näe mitään kriisiä niin pitkään kunhan kuolleet ihmiset eivät tule hidastamaan yhtiövoittojen valumista heidän tileilleen.

Ja oikeusjärjestelmä? Sallikaa mun nauraa!

Miten kukaan järkevä ihminen voi selittää tuon valkoisen norsun arvoituksen keskellä vero- ja koko oikeusjärjestelmäämme? Tässä meillä on järjestelmä, joka on niin monimutkainen, että edes terävimmät korkeimmin koulutetut oppineet eivät sitä ymmärrä. Silti se armotta pitää uhrinsa "vastuussa", väittämällä että heidän tulee täysin noudattaa lakeja joita edes asiantuntijat eivät ymmärrä. Laki "vaatii" allekirjoituksen veroilmoituksen alle; silti kukaan ei voi rehellisesti sanoa ymmärtävänsä mitä allekirjoittaa; jos tämä ei ole "pakon sanelemaa" niin mikä sitten on. Jos tämä ei ole merkki totalitaarisesta hallinnosta, niin ei sitten mikään.

Kuinka päädyin tähän?

Johdatukseni todelliseen amerikkalaiseen painajaiseen alkoi 80-luvun alussa. Valitettavasti olin jossain vaiheessa 16 vuotta kestänyttä koulutustani keksinyt järjettömän ja mahtailevan luulon siitä että osaisin lukea ja ymmärtää tavallista englantia. Jotkut ystäväni tutustuttivat minut ryhmään ihmisä jotka lukivat ja keskustelivat verolaista. Tarkkaan ottaen he keskittyivät osioihin, joissa käsiteltiin ihmeellisiä "verovapautuksia", jotka ovat tehneet katolisen kirkon tapaisista karkean korruptoituneista instituutioista niin uskomattoman rikkaita. Opiskelimme lakia huolellisesti (ja apunamme oli joitain "parhampia", kovapalkkaisimpia ja kokeneimpia verojuristeja mitä alalta löytyy), ja sitten aloimme tehdä juuri sitä samaa mitä "isot pojat" tekivät (paitsi että emme varastaneet seurakunnaltamme tai Jumalan nimessä valehdelleet hallitukselle suunnattomista voitoistamme). Näimme paljon vaivaa sen eteen että teimme kaiken näkyvästi, seurasimme kaikkia sääntöjä, juuri niin kuin asiat lain mukaan tulisi tehdä.

Tämän harjoituksen ja ponnistelun tarkoitus oli saada uudelleen tarkasteltaviksi lait, joiden avulla organisoidun uskonnon hirviöt voivat tehdä sellaista pilkkaa elantonsa rehellisesti tienaavista ihmisistä. Tästä kuitenkin opin että jokaisesta laista on kaksi "tulkintaa": toinen erittäin rikkaille, ja toinen meille muille... Niin, ja hirviöt ovat niitä jotka tekevät ja valvovat lakeja; inkvisitio elää ja voi tänä päivänä hyvin tässä maassa.

Tämä pieni isänmaallisuuden oppitunti maksoi minulle yli 40 000 dollaria, kymmenen vuotta elämästäni, ja palautti eläkesuunnitelmani takaisin lähtöruutuun. Se myös sai minut tajuamaan ensi kertaa, että elän maassa jonka ideologia perustuu täyteen valheeseen. Se sai minut tajuamaan myös sekä oman hyväuskoisuuteni, että sen kuinka käsittämättömän tyhmää amerikkalainen valtaväestö on; että ne nielevät siimoineen päivineen paskapuheen "vapaudestaan"... ja että ne jatkavat sitä silmät ummessa huolimatta silmiensä edessä olevasta valtavasta todistusaineistosta, ja kaikesta siitä mitä heidän ympärillään tapahtuu.

Ennen kuin olin edes kunnolla toipunut ensimmäisestä oppitunnista sen suhteen mitä oikeus todella tarkoittaa tässä maassa (noin vuoden 1984 tienoilla, sen jälkeen kun olin kulkenut insinöörikoulun läpi ja "maksanut seurauksia" noin viiden vuoden ajan), tunsin että minun täytyi koittaa toteuttaa unelmani riippumattomaksi insinööriksi ryhtymisestä.

Mitä tulee insinöörityöhön ja unelmaan riippumattomuudesta, harhaudun hieman aiheesta todetakseni, että olen varma siitä että perin isältäni kiinnostuksen luovaan ongelmanratkaisuun. Ymmärsin sen jo hyvin nuoressa iässä.

Riippumattomuuden merkitys kuitenkin kävi minulle ilmi vasta myöhemmin, opiskelujeni alkuvuosina. Olin 18 tai 19 kun asuin omillani Pennsylvanian Harrisburgissa. Naapurini oli vanha eläkeläisnainen (yli 80-vuotias vaikutti minulle tuolloin muinaisjäänteeltä), jonka miesvainaa oli ollut terästehtaalla töissä ennen eläköitymistään. Hänen miehensä oli työskennellyt koko ikänsä keskisen Pennsylvanian terästehtaissa, joissa suuryhtiö ja ammattiliitto oli luvannut hänelle eläkkeen ja terveydenhuollon vastineeksi 30 vuoden työpalveluksesta. Sen sijaan hän oli yksi tuhansista, jotka eivät saaneet yhtään mitään, sillä kelvoton tehtaanjohto ja korruptoitunut ammattiliitto (puhumattakaan valtiosta) ryöstivät heidän eläkerahansa. Hänen vaimonsa eli pelkällä sosiaaliturvalla.

Jälkeenpäin tarkasteltuna tilanne oli naurettava, sillä tässä minä elin syöden kuukausien ajan leipää ja pähkinävoita (tai keksejä silloin kun oli varaa törsätä). Kun opin tuntemaan tuon ihmisparan ja kuulin hänen tarinansa, tunsin hänen ahdinkonsa omaani suuremmaksi (loppujen lopuksi tunsin kuitenkin kaiken olevan vielä edessäni). Yhdessä vaiheessa vaihtaessamme tarinoita ja sääliessämme toistemme elämäntilanteita, olin aidosti kauhistunut kun hän yritti isoäitimäiseen tapaansa vakuuttaa minut siitä että olisi "terveellisempää" syödä kissanruokaa (kuten hän teki), sen sijaan että yrittäisin saada kaiken ravintoni pähkinävoista ja leivästä. En pystynyt menemään sinne asti, mutta se teki vaikutuksen. Päätin olla luottamatta siihen että suuret yhtiöt huolehtisivat minusta, ja että vastaisin itse omasta tulevaisuudestani ja itsestäni.

Takaisin 80-luvun alkuun ja siinä minä olin korvat märkinä aloittamassa urakkapohjalta toimivana ohjelmistoinsinöörinä... ja kaksi vuotta myöhemmin, kiitos Arthur Andersenin limaisten johtajien (sama porukka joka myöhemmin antoi meille Enronin ja muita vastaavia katastrofeja) ja yhtä limaisen New Yorkin senaattorin (Patrick Moynihanin) keskiyöllä tekemien saunasopimusten, näimme vuoden 1986 verouudistuksen, sekä sen pykälän 1706.

Teille jotka ette ole perehtyneet asiaan, tässä ydinkohta veroviraston pykälästä 1706, joka määrittää työläisten (kuten sopimusinsinöörien) kohtelun verotuksessa. Konferenssikomitean raportin pykälän tulkinnasta voi löytää osoitteesta täältä (http://www.synergistech.com/1706.shtml#ConferenceCommitteeReport), josta löytyy myös keskeiset kohdat joita se lisäsi pykälään 530. Lisätietoa näiden lakien vaikutuksesta tekniikan palvelutyöläisiin ja heidän asiakkaisiinsa löytyy keskustelustamme (http://www.synergistech.com/ic-taxlaw.shtml).

Huom.

• "Toinen henkilö" on asiakas perinteisessä asiakas-myyjä -suhteessa.
• "Veronmaksaja" on työnvälittäjä, meklari, värvääjä tai työpaikka.
• "Henkilö", tai "työntekijä" olet sinä.

Täytyy sanoa että ymmärtääkseen mitä siinä sanotaan täytyy lukea koko homma, mutta se ei ole kovin monimutkainen. Ratkaiseva kysymys on siinä että ne olisivat yhtä hyvin voineet laittaa minun nimeni suoraan kohtaan (d). Lisäksi ne olisivat voineet olla yhtään suorasukaisempia vain julistamalla minut suoraan rikolliseksi ja kansalaisoikeudettomaksi orjaksi. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin en vieläkään saata uskoa silmiäni.

Vuoden 1987 aikana käytin lähes 5000 dollaria "taskurahojani" ja vähintään 1000 tuntia aikaani kirjeiden kirjoittamiseen ja lähettämiseen kelle tahansa senaattorille, kongressiedustajalle, kuvernöörille tai etanalle joka saattaisi kuunnella; kukaan ei kuunnellut, ja ne kaikki kohtelivat minua niin että haaskasin heidän aikaansa. Käytin lukemattomia tunteja Los Angelesin moottoriteillä ajamassa tapaamisiin milloin minkäkin epäjärjestäytyneen ammattiryhmän kanssa jotka yrittivät luoda kampanjaa tuota hirmutekoa vastaan. Tämä kaikki vain huomatakseni kuinka vain muutama myyrä meklareiden puolelta pystyi helposti suistamaan ponnistelumme raiteiltaan; meklareiden, jotka olivat juuri alkamassa nauttimaan rahantuloa uudesta "vapauden" julistuksestaan. Niin ja ei pidä unohtaa että kaikki tuohon käyttämäni aika tarkoitti tulonmenetystä, sillä se oli pois töiltäni.

Kuukausien kamppailun jälkeen huomasin koko homman olleen turha. Parasta mitä saatoimme saada oli ilmoitus veroviraston tiedottajalta että he eivät tule soveltamaan tuota lisäpykälää (eli siis ahdistelemaan insinöörejä ja tutkijoita). Tämä osoittautui välittömästi valheeksi, ja pelkkä pykälän olemassaolo alkoi vaikuttamaan tulokseeni; ja se oli tietenkin koko homman tarkoitus.

Taas, eläkesuunnitelmani palasi lähtöruutuun paikoilleen. Jos minulla olisi ollut yhtään järkeä, olisin hylännyt insinöörinhommat kokonaan katsomatta taakseni.

Sen sijaan aloin paiskia sadan tunnin työviikkoja. Sitten tuli Los Angelesin lama 1990-luvun alussa. Johtajamme päättivät etteivät ne enää tarvitse kaikkia noita ylimääräisiä ilmavoimien tukikohtia Etelä-Kaliforniassa, joten ne suljettiin tuosta vain. Lopputuloksena oli alueen taloudellinen hävitys, joka veti vertoja runsaasti julkisuutta saaneelle S&L -fiaskolle Texasissa. Kuitenkin, koska aiheuttajana oli valtio, ketään ei kiinnostanut kaikki kotinsa menettäneet nuoret perheet, tai katu toisensa perään laudoitettuja taloja, jotka oli hylätty vauraille luottofirmoille, jotka saivat valtion rahoitusta tulojensa pönkittämiseksi. Menetin taas eläkkeeni.

Vuosia myöhemmin, selviydyttyäni avioerosta ja jatkuvasta taistelusta liiketoimintani saamiseksi jaloilleen, aloin taas kerran tuntea että asiat lähtisivät rullaamaan. Sitten tuli nettikupla ja syyskuun yhdennentoista painajainen. Johtajamme päättivät että kaikki lentokoneet jäivät maahan ikuisuudelta tuntuvaksi ajaksi; ja kauan sen jälkeen, 'erikoistilat' San Franciscossa olivat turvallisuuden suhteen hälytystilassa kuukausia. Sen seurauksena yhteyden pitäminen asiakkaisiin kävi kohtuuttoman kalliiksi. Ironista, sen jälkeen mitä ne olivat tehneet, hallitus tuli lentoyhtiöiden avuksi miljardeilla meidän verodollareillamme ... kuten yleensä, ne jättivät minut mätänemään ja kuolemaan samalla kun pelastivat rikkaat, kyvyttömät kaverinsa MINUN RAHOILLANI!

Näiden tapahtumien myötä meni liiketoimintani, mutta minulle jäi kuitenkin eläkkeeni ja säästöni. Tässä vaiheessa ajattelin muutoksen tekevän hyvää. Joten näkemiin Kalifornialle, päätin kokeilla Austinia. Joten muutin, vain huomatakseni että täällä ollaan säälittävän omahyväisiä ja tehdään helvetin vähän todellista insinöörityötä. Työn löytäminen ei ole koskaan ollut niin vaikeaa. Palkat ovat kolmanneksen siitä mitä tienasin ennen romahdusta, sillä täällä palkkoja hallitsee kolme tai neljä suurta yritystä, jotka yhteistyössä ajavat hintoja ja palkkoja alas... ja tämä siksi että oikeusministeriö on täysin rosvohommissa, eikä välitä paskaakaan kenenkään tai minkään muun palvelemisesta kuin omien rikkaiden kavereidensa.

Selviytyäkseni joutuin purkamaan säästöjäni ja eläkkeitäni, joista viimeisin oli pieni henkilökohtainen eläkesäästötili. Tämä tapahtui vuonna jolloin kuluja oli jättimäisesti, eikä taalaakaan tuloja. En tehnyt tuona vuonna veroilmoitusta, koska luulin ettei minun nollatulojen vuoksi tarvitse tehdä sitä. Röyhkeä valtio päätti olla eri mieltä. Mutta ne eivät ilmoittaneet siitä minulle ajoissa, joten ethinyt tehdä laillista valitusta, ja kun yritin saada valitukseni vetämään, minulle kerrottiin ettei se ole enää mahdollista valitusajan umpeuduttua. Ja sitten kumarrus antamaan oikeudelle 10 000 dollaria.

Joten nyt tullaan nykypäivään. Kirjanpitäjien maailmasta kerätyn kokemuksen jälkeen vannoin talouskriisin myötä etten koskaan enää mene yhteenkään kirjanpitotoimistoon. Mutta tässä sitä ollaan uudella avioliitolla ja veneellisellä paperittomia tuloja, puhumattakaan uudesta kalliista varallisuudesta, pianosta jonka käsittelystä minulla ei ollut hajuakaan. Merkittävän mietinnän jälkeen päätin että olisi vastuutonta olla hakematta ammattiapua; suuri virhe.

Saatuamme kaavakkeet takaisin olin hyvin optimistinen että kaikki olisi kunnossa. Olin vienyt kaikki vuoden tiedot Bill Rossille, ja hänen tuloksensa vastasi sitä mitä olin odottanut. Paitsi että hän ei ollut laskenut mukaan Sherylin ilmoittamatonta tuloa, 12 700 dollaria. Eikä asiaa auttanut se, että Ross tiesi koko ajan sen puuttuvan, eikä minulla ollut hajuakaan siitä ennen kuin hän huomautti siitä kuulemisen puolivälissä. Siihen mennessä oli käynyt karulla tapaa selväksi että hän edusti itseään, ei minua.

Tämä jätti minut keskelle katastrofia, jossa yritin puolustella tapahtumia jotka eivät liity millään tavalla mihinkään veroasioihin (ainakin veroasioihin liittyneet tapahtumat oli huonosti dokumentoitu). Asat joista en ollut koskaan tiennyt mitään ja asiat joista vaimoni ei aavistanut että ne saattaisivat koskaan kiinnostaa ketään. Lopputulos on... no, katsokaa ympärillenne.

Muistan lukeneeni pörssiromahduksesta ennen "suurta" lamaa, ja kuinka vauraat pankkiirit ja liikemiehet hyppivät ikkunoista, tajuttuaan tyrineensä ja menettäneensä kaiken. Eikö ole ironista, että olemme tässä maassa päässet 60 vuoden aikana niin pitkälle, että ne tietävät nyt kuinka korjata tuo pieni taloudellinen ongelma; ne vain varastavat keskiluokalta (jolla ei ole mitään sanomista siihen, vaalit on pelkkä vitsi) turvatakseen perseensä ja "normibisneksensä". Nyt kun rikkaat mokaavat, köyhät saavat kuolla heidän virheidensä tähden... eikö olekin fiksu, siisti ratkaisu.

Mitä liittovaltion virastoihin tulee, ilmailuvirastoon viitataan usein oikeutusti hautakivivirastona. Ja se tuskin on ainoa. Hiljattainen presidentillinen sätkynukke GW Bush kavereineen tekivät meille kaikille kahdeksan vuoden ajan selväksi että tämä kritiikki pätee yhtä lailla koko valtioon. Mikään ei muutu ellei tule ruumiita (ellei se ole valtion vauraiden emäsikojen etujen mukaista). Tekopyhiä läpeensä täynnä olevan hallinnon alla elämä on yhtä halpaa kuin niiden valheet ja omahyväiset lait.

Tiedän että tuskin olen ainoa joka päättää että nyt sietokyky on ylittynyt. On aina ollut pelkkä myytti ettei ihmiset enää kuole vapautensa puolesta tässä maassa, eikä se ole rajoittunut tummaihoisiin ja köyhiin maahanmuuttajiin. Tiedän että ennen minua on ollut lukemattomia muita, ja selvästikin perässäni tulee lisää. Mutta tiedän myös että jos en lisäisi omaa ruumistani lukuihin, mikään ei muuttuisi. Päätän etten enää katso olkani yli "isoaveljeä" kun hän riisuu raatoani, päätän etten enää sivuuta sitä mitä kaikkialla ympärilläni tapahtuu. Päätän olla teeskentelemättä sitä että normibisnes ei jatkuisi; olen vain saanut tarpeekseni.

Voin vain toivoa että määrät kasvavat nopeasti niin suuriksi että niitä ei voi salailla ja sivuuttaa, ja että amerikkalaiset zombiet heräävät ja kapinoivat; vähempi ei riitä. Toivon vain että iskemällä hermoon joka antaa ärsykkeitä väistämättömälle kaksoisstandardille, ajattelemattomalle valtion reaktiolle joka johtaa vielä typerämpiin ankariin rajoitteisiin, ja ihmiset heräävät ja alkavat nähdä mahtailevat poliittiset roistot ja heidän aivottomat käskyläisensä sellaisina kuin ne oikeasti ovat. Surullista kyllä, vaikka käytin koko elämäni yrittäessäni uskoa siihen ettei asia olisi niin, mutta väkivalta ei ole vain ratkaisu, se on ainoa ratkaisu. Julma vitsi on siinä että huipulla olevat todella isot paskakasat ovat tienneet sen koko ajan ja ovat nauraneet kaltaisilleni ja käyttäneet tuota tietoa meitä vastaan koko ajan.

Näin joskus järjettömyyden määritelmän siinä, että toistetaan samaa prosessia kerta toisensa jälkeen ja odotetaan lopputuloksen olevan yht'äkkiä toisenlainen. Olen lopultakin valmist lopettamaan tämän hulluuden. No, herra veroviraston Iso Veli, kokeillaan jotain muuta; ottakaa paunan verran lihaani ja nukkukaa hyvin.

Kommunistinen uskontunnustus: Jokaiselta kykyjensä mukaan, jokaiselle tarpeidensa mukaan.

Kapitalistinen uskontunnustus: Jokaiselta hyväuskoisuutensa mukaan, jokaiselle ahneutensa mukaan.

Joe Stack (1956-2010)
18.2.2010

[The Smoking Gun]