Jatkuvaa etenemistä Afganistanissa
Uutiset | sunnuntai, 14.02. 2010 @ 19:13
Katselukertoja: 337
Afganistan ja Imperiumi -blogista
ISAF:in/USA:n uusin hyökkäysoperaatio Etelä-Afganistanissa on saanut reippaasti palstatilaa suomalaisessakin lehdistössä. Valitettavasti uutisointi on tasoltaan aika tragikoomista. Uutisoinnin lähtökohtana tuntuu olevan ISAF:in tiedotteiden toistelu, johon vielä matkalla ISAF-tiedottajalta Hesarin palstoille saadaan rikkinäinen puhelin-efekti kun välissä on muutama Reutersin/AFP:n, STT:n ja Hesarin toimittaja joilla kellään ei ole kunnon käsitystä Afganistanin tilanteesta.
Tulos on tämä:
Yhdysvaltain johtamat Nato-joukot ovat jatkaneet hyökkäystään eteläafganistanilaisessa Marjahin kaupungissa. Hyökkäys on osa kaupungin alueella eilen alkanutta suuroperaatiota, jonka tarkoituksena on vallata talebanien viimeinen tärkeä tukialue Helmandin maakunnassa...
Yhdysvaltain joukot karkottivat talebanit muista Helmandin maakunnan osista pari vuotta sitten.
Ai karkottivat? Katsotaanpa vaikka Hesarin omia arkistoja:
Hesari raportoi edellisestä suurhyökkäyksestä Helmandissa joulukuussa. Silloin kohteena oli Now Zad maakunnan pohjoisosassa:
Yli 1 000 Yhdysvaltain, Britannian ja Afganistanin sotilasta osallistuu operaatioon, jonka tavoitteena on vallata Now Zadin kaupunki takaisin talebaneilta
Tätä edellinen suurhyökkäys oli heinäkuussa Helmandin eteläosassa (tarkemmin sanottuna Garmsirissa)
Yhdysvaltain armeija on hyökännyt talebanien hallussa olevaan jokilaaksoon Helmandin maakunnassa Etelä-Afganistanissa...Sotilaslähteiden mukaan Yhdysvaltain merijalkaväen ilmahyökkäys on suurin sitten Vietnamin sodan.
Näiden ja muiden vastaavien operaatioiden lopputulema on aina sama. Hallityksen valvoma alue Helmandissa ei ulotu yhtään kauemmas kuin NATO-joukkojen ja hallituksen sotilaiden pyssyjen kantama. Hallituksen valvomaa aluetta voidaan laajentaa lähettämällä alueelle lisää sotilaita, mutta mitään voittoa ei ole näköpiirissä.
Itse asiassa kaikki viittaa siihen että tilanne Helmandissa on edelleen pahenemassa. Joel Hafvenstein kuvaa kirjassaan "Opium Season" kokemuksiaan Helmandista vuosina 2004-2005. Tuolloin USAID:in (USA:n kehitysapuvirasto) alihankkijan palveluksessa toiminut HAfvenstein matkusti ympäri maakuntaa mm. Nowzadissa, Musa Qalassa ja Marjassa jotka ovat nyt taistelukenttinä. Noina vuosina Talebanilla ei ollut alueella juurikaan näkyvää läsnäoloa ja Hafvensteinin yhtiö saattoi pyörittää alueella laajamittaisia USA:n hallituksen rahoittamia julkisten töiden projekteja. Jotain lienee mennyt vikaan jos länsimaalaisilla ei tänä päivänä ole asiaa Marjahiin muutoin kuin 15 000 sotilaan voimalla.
Mutta jatketaanpa Hesarin lukua. Otetaan vilkaisu otsikkoon:
Nato-joukot kertovat vallanneensa keskeisiä kohteita Afganistanissa
Tai kuten ensimmäinen lause kertoo:
Brittiläisen sotilaskomentajan Gordon Messengerin mukaan sotilasliitto Naton hyökkäykseen osallistuvat brittijoukot ovat onnistuneet valtaamaan tärkeäksi katsotut kohteet Etelä-Afganistanissa.
Tässä vaiheessa kehotan jokaista etsimään lähimmän karttakirjan ja etsimään sieltä Marjahin "kaupungin". Tarjoan kaljan jokaiselle joka sen löytää. Marjahia ei itse asiassa ole merkitty edes itselläni olevaan isoon Afganistanin karttaan. En löytänyt paikasta tietoja sen enempää suomen- kuin englanninkielisestä Wikipediasta. Onneksi Joshua Foust on löytänyt paikasta ilmakuvan:

Näyttää "tärkeältä" ja "keskeiseltä" paikalta, eikö totta?
Marjahia voi ilmeisesti verrata lähinnä Nurmijärveen. Se on paikka jossa on paljon peltoja ja heikosti keskustaa. Nurmijärven tavoin se on myös lähellä tärkeää keskusta, tässä tapauksessa Lashkar Gahia, joka on maakunnan pääkaupunki. Tämä sijainti lieneekin keskeisin syy suuroperaatioon.
Jos todetaan että koko suuroperaation tavoitteena on lähinnä työntää talebaneja kauemmas maakunnan pääkaupungin liepeiltä, koko tilanne alkaakin näyttää vähän toiselta.
Helmandiin on lähetetty kymmeniätuhansia sotilaita ja maakuntaan on upotettu enemmän avustusrahaa kuin minnekään muualle Afganistanissa. Tästä huolimatta ISAF:illa on ilmeisesti täysi työ pitää edes maakunnan pääkaupunki turvattuna.
Valitettavasti Hesari tai mikään muukaan länsimainen tiedotusvälineitä ei ole kertonut meille siitä kun kapinalliset ovat ottaneet haltuunsa Marjahin tai ne monet muut alueet joita ISAF-joukot valtaavat yhä uudestaan. Meille raportoidaan vain länsimaisten joukkojen jatkuvasta etenemisestä ja voitoista jotka kummallisesti siirtyvät yhä lähemmäs suurten kaupunkien keskustoja. Todennäköisesti voimme vuoden parin päästä lukea raportteja siitä kuinka ISAF-joukot ovat menestyksekäästi "puhdistaneet" osia Lashkar Gahin tai Kandaharin kaupungeista. Eteneminen jatkuu vaikka lopulliseen tappioon saakka.
Hesarin uutisoinnin ongelmat eivät kuitenkaan lopu tähän:
Taleban-kapinallisten arvioidaan saavan huumekaupasta vuosittain miljardeja dollareita toimintansa rahoittamiseen.
Joko jossain on mennyt miljoonat ja miljardit sekaisin, tai sitten propagandaan on lisätty turbokierroksia. Koko Afganistanin huumebisnes on arvioitu olevan 3 miljadin dollarin luokkaa. Tähän asti hurjimpien väitteiden mukaan Talebanille tästä menisi 10% eli n. 300 miljoonaa. Useimmat asiantuntijat arvioivat kuitenkin Talebanin osuuden olevan huomattavasti pienempi.
Talebanin ja huumekaupan välisen kytköksen korostaminen on tietysti poliittisesti houkuttelevaa, mutta käytännössä harhaanjohtavaa. Afganistanin viranomaiset, poliisivoimat mukaanlukien, kerännevät huumebisneksestä suuremman potin kuin Taleban. Ei Kabulin uusia hienostoalueita ole ihan virkamiesten kuukausipalkoilla rakennettu.
Toisaalta Taleban voi hyvin elää ilman huumebisnestäkin, verottamalla muuta taloudellista aktiviteettia, kuten vehnänviljelijöitä, teleoperaattoreita tai länsimaisten joukkojen huoltokuljetuksia.
Olis kiva jos Suomen suurin "laatulehti" pystyisi joskus tarkistamaan juttunsa niin ettei niissä olisi selkeästi vääriä väittämiä. Vielä parempi, jos toimittajat voisi suhtautua kriittisesti ISAF:in propagandaan ja ottaa hieman asioista selvää. Edes lukemalla oman lehtensä aiemmat kirjoitukset aiheesta.














