Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 23:16
 
Lisää Facebook-sivustolle

Espanjan Robin Hood - Amadeu Casellas osa 2

Casellas on elämänsä aikana ehtinyt istua kaikissa Katalonian vankiloissa. Yhteensä hän on istunut 26:ssa eri vankilassa. Katalonian vankiloista pahimmaksi hän nimeää Can Briansin vankilan Barcelonan ulkopuolella. "Siellä näin eniten kidutusta," Amadeu sanoo, mutta lisää että fyysinen kidutus on vähentynyt. "80-luku oli raakaa aikaa. Näin vartijoiden ottavan osaa seksuaalisiin orgioihin, joissa he nöyryyttivät vankeja, hakkasivat heidät ja jättivät heidät kuolemaan. Nykyään pahoinpitelyt eivät ole yhtä yleisiä, mutta kukaan ei voi kiistää, etteikö psykologinen kidutus olisi lisääntynyt.


 
Liian vaarallinen vapautettavaksi? Amadeu 85:n nälkälakkopäivän lälkeen

Casellas on elämänsä aikana ehtinyt istua kaikissa Katalonian vankiloissa. Yhteensä hän on istunut 26:ssa eri vankilassa. Katalonian vankiloista pahimmaksi hän nimeää Can Briansin vankilan Barcelonan ulkopuolella. "Siellä näin eniten kidutusta," Amadeu sanoo, mutta lisää että fyysinen kidutus on vähentynyt. "80-luku oli raakaa aikaa. Näin vartijoiden ottavan osaa seksuaalisiin orgioihin, joissa he nöyryyttivät vankeja, hakkasivat heidät ja jättivät heidät kuolemaan. Nykyään pahoinpitelyt eivät ole yhtä yleisiä, mutta kukaan ei voi kiistää, etteikö psykologinen kidutus olisi lisääntynyt. Postisi katoavat, oikeutesi puhelimeen evätään ja vieraille kerrotaan sinun sairastuneen, eikä sinua voida päästää ulos osastolta. Ja asioiden käsittelyä hidastaa aina pohjaton byrokratia! Jos kyseenalaistat asioita, sinut voidaan myös pistää selliin ihmisten kanssa, joiden kanssa sinulla tulee olemaan ongelmia. Sitten sinut yksinkertaisesti eristetään."

Can Brians oli Amadeun osoite heinäkuun 11. 2002 lähtien tasan vuoden ajan. "Se oli epäoikeudenmukaista aikaa. Minut pistettiin sinne, koska he eivät halunneet minun pääsevän vankilan pihalle. He eivät halunneet minun puhuvan muille vangeille ja kyselevän miksi he hyväksyivät nykyisen tilanteen. Tein tilanteesta virallisen valituksen, joka lähetettiin Barcelonaan, mutta sai n odotella vastausta koko vuoden ajan eristyssellissä."


Mossos d'Esquadra valmistautuu anarkistien mielenosoitukseen Can Briansin vankilalla loppuvuodesta 2009)

Eristyksessä hänellä oli oikeus viiteen kirjaan, korvalappustereoihin, kahteen piirrustuslehtiöön, kenkiin ja kahdeksan minuutin ulkoiluun kerran kahdessa viikossa. "Kaikki eivät kestä tätä ja tekevät usein itsemurhan."

 Jotkut yrittävät jaksaa huumeiden avulla. Katalonian vankiloissa kaikkea on saatavilla. Voit ostaa kaikkea matkapuhelimesta heroiiniannokseen, viskipullo maksaa noin 90 euroa. Huumeita käytetään niin selleissä kuin vankilan pihallakin. "Huumeet ovat täysin hyväksyttyjä," Amadeu vahvistaa. "Porrot (spliffit) palavat aina pihalla. Vartijat eivät puutu asiaan. Paikassa jossa on tuhansia vankeja, heitä on helpompi valvoa jos he ovat huumattuna. Tappeluita ja mellakoita on vähemmän. Marijuana rentouttaa, mutta tarjolla on myös laillinen huume, jonka vaikutukset ovat aivan toista luokkaa. Metadonia jaetaan vankiloissa heroiiniriippuvaisille, mutta annosta kasvatetaan siihen pisteeseen asti, että vangista ei jää jäljelle kuin zombi. Kenelläkään ei tunnu olevan ongelmaa sen kanssa, että vankilaviranomaiset saavat huumata vankeja." Casellas uskoo että tämä kaikki tehdään yhteistyössä sosiaaliviranomaisten kanssa, jotka vääristelevät vankiloita koskevien tutkimusten tuloksia leimaten miltei kaikki vangit huumeidenkäyttäjiksi.

 Amadeu ei ole koskaan kokeillut huumeita. Hän tyytyy korvalappustereoihinsa. "Ne ovat todella tarpeen vankilassa. Sinulla ei juurikaan yksityisyyttä kun asut 10:n neliömetrin sellissä kuuden ihmisen kanssa ja sinulla on vain pönttö ja lavuaari."

 Amadeu Casellasin maine tunnetaan vankiloissa ympäri Kataloniaa. Gironan vankilan johtaja Jordi Solé ja vankilapalveluista vastaava PP:n (Partido Popular, konservatiivinen oikeistopuolue) jäsen Miguel Ángel Fuentes tuntevat myös itse miehen maineen takana. Jotkut heidän entisistä alaisistaan ovat myöhemmin puhuneet Amadeun puolesta. "Hänellä on todella kova maine," sanoo entinen vartija. "Hän on yksi eniten tämän vankilahallinnon takia kärsinyt ihminen," vahvistaa yksi Fuentesin entisistä konsulteista. He todistivat Amadeun viimeisintä nälkälakkoa. "Hänet oli määrä vapauttaa kuun lopussa vuoden kestäneen hyvän käytöksen takia. Lisäksi Espanjan laki edellyttää, että tuomiot käsitellään kuuden kuukauden välein." Kun vastausta Amadeun vaatimuksiin ei tullut aloitti hän jälleen yhden nälkälakon, joka kesti 100 päivää ja päättyi 23.10.2009. Hänen vapauttamisensa tulee tapahtumaan viimeistään 26.8.2011 jolloin tulee kuluneeksi 32 vuotta siitä, kun hän ensimmäisen kerran astui la Modelon vankilaan. Toivottavasti emme joudu odottamaan niin pitkään.

 Amadeu Llibertat!

 Visca l'anarquia!

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20100119014502110

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Ne, jotka todella hakevat radikaalia muutosta, eivät voi hakea vakuutuksia päättäjiltä, sillä ainoa vakuus joka meillä voi olla on kunniamme säilyttäminen vallankumouksellisina ihmisinä maailmassa, jossa emme voi elää vapaana. Kaikki muu on traagista naiiviutta tai elämästä tehtyä vieraannuttavaa mystifikaatiota. Anarkistit, jotka eivät muodosta liikettä ja joilla ei ole sen koommin linjauksia kuin keskusjärjestöjäkään, elävät itseorganisoinnin tilanteissaan monenlaisilla eri tavoilla. He jättävät kentän auki kaikille kokeiluille. Juuri tästä syystä he välttävät visusti esittämästä täsmällisiä ohjeita ja ideologisia reseptejä siitä miten homma pitäisi hoitaa. Ainoa periaate josta pidämme tiukasti kiinni - ei pelkästään anarkistien suhteen, vaan kaikkien niiden suhteen jotka pyrkivät nykytilanteen kumoamiseen tähtäävän itsemääräämisen polulle - on se että mitä vapaampia olemme, sen parempi.
http://takku.net/article.php/20100114-laillistamista-vastaan

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta