Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 21:33
 
Lisää Facebook-sivustolle

Espanjan Robin Hood - Amadeu Casellas osa 1

Tämä artikkeli on kooste Amadeu Casellasin antamista harvoista haastatteluista sekä muista artikkeleista, joita miehestä on kirjoitettu. Yritän parhaani mukaan tarjota suomea puhuville tovereille edes jonkinlaisen kuvan siitä, millaisia vaiheita Casellasin mielenkiintoiseen elämään on mahtunut. Omasta aikataulustani johtuen toimitan artikkelin kahdessa osassa. Tässä ensimmäisessä käydään nopeasti läpi 70-80 lukujen tapahtumia ja seuraavassa käsitellään lähinnä Amadeun vankiloissa viettämää aikaa.


Vuonna 1973 Amadeu löysi anarkismin työskennellessään tehtaassa vain 14-vuotiaana. “Näin itse työnantajien ja työläisten välisen epätasa-arvon. Tunsin joitain ihmisiä CNT:stä ja aloin jakaa lentolehtisiä ihmisille. Pidin moottoripyöräni satulalaukussa lentolehtisiä sekä tiedotteita radikaalien ryhmien tapaamisista.”

Amadeu tuli vakuuttuneeksi aseellisen taistelun välttämättömyydestä, mutta uskoi, että pelkästään aseilla ei saavuteta mitään. Tarvittiin myös materiaalia kansan sivistämiseksi ja vallankumouksellisen ajattelun herättämiseksi.

Vuonna 1976 Amadeu ryösti ensimmäisen pankkinsa (Banco Mercantil de Manresa). “Se oli miltei ensimmäinen rikokseni, joten olin erittäin hermostunut. Mutta lopulta kaikki meni hyvin, paikallinen poliisi ei ymmärtänyt tilanteen vakavuutta ja saatoimme juosta ulos pankista huputettuina ja aseet kädessä.” Seuraavien kahden ja puolen vuoden aikana Amadeu otti osaa jopa yli viidenkymmenen pankin ryöstämiseen. “Otimme takaisin sen, minkä pankit olivat meiltä vieneet. En kadu hetkeäkään, ainoastaan sitä, ettemme vieneet heiltä enempää.” Ryöstöjen saalis oli kaksi miljoonaa pesetaa. Toinen miljoonista lahjoitettiin anarkisti-liikkeelle ja toinen kanavoitiin anonyymeina lahjoituksina taloudellisissa vaikeuksissa oleville perheille. Tämän seurauksena lehdistö alkoi nimittää häntä “Espanjan Robin Hoodiksi”, kun taas poliisi alkoi käyttää hänestä nimitystä “Dandy” eli keikari, johtuen hänen tyylikkäistä vaatteista ja siitä, että Amadeu jakoi pankissa työskenneille vartijoille jopa viisi tuhatta pesetaa korvauksena heille aiheuttamastaan pelosta.

“Pidimme hauskaa ja elimme hyvin. Minun työni oli suunnitella ryöstöt ja olin myös vastuussa aseiden jemmaamisesta ja kunnossa pitämisestä.” Heillä oli pistooleja, kiväärejä ja rutkasti ammuksia, jotka kaikki oli hankittu “mustasta pörssistä” He saivat apua myös Terra Lliure-järjestoltä (aseistettu Katalonian itsenäisyyttä ajanut järjestö toimi vuosina 1978-1995) sekä GRAPO:lta (Grupos de Resistencia Antifascista Primero de Octubre, marxilais-leninistinen aseistettu järjestö 1975-2007). He jakoivat Terra Lliuren näkemyksen Katalonian itsenäisyydestä sekä tukivat republikaanista Espanjaa (tällä yleensä viitataan 30-luvun republikaanien libertaarisiin näkemyksiin. Suom.huom). GRAPO:n kanssa he jakoivat näkemyksen taistelusta kapitalistista järjestelmää vastaan. Heillä oli myös ystäviä ETA:ssa mutta he näkivät baskien taistelun muuttuneen yhä absurdimmaksi, eivätkä nähneet loppua konfliktille.


(GRAPO:n Logo)


(Terra Lliuren militantteja)

Vuoden 1979 malli

Vuonna 1979 Espanjan valtio otti kovan linjan poliittisten “ääri-ryhmien” osalta. “He halusivat tehdä vankiloista poliittisten vankien gallerian,” sanoo Amadeu.”Osastolla kaksi, vasemmistolaiset poliittiset vangit! Kontakteja CNT:hen ETA:an ja Terra Lliureen, he muodostivat yhden ryppään. Ja viimeisellä osastolla vangit Guerrilleros de Cristo Rey:sta (äärioikeistolainen ryhmä, joka tappoi kymmeniä vasemmistossa toimineita ihmisiä noin vuosien 1975-1981 välisenä aikana) ja muista oikeistoryhmistä!”


(Guerrilleros de Cristo Rey)

Amadeun onnistui pakoilla kolmen vuoden ajan, aina vuoteen 1981, jolloin hän kuitenkin päätti palata ryöstöpuuhiin. “Päätin tehdä paluun, koska uskoin entistä vahvemmin aseelliseen taisteluun.” Poliisi oli kuitenkin perillä Amadeun liikkeistä, pidätti hänet ja tuomitsi kahdeksaksi vuodeksi vankilaan. Ei mennyt kauaa, kun hän aloitti ensimmäisen nälkälakkonsa. Vuosi oli 1982 ja PSOE (Partido Socialista Obrero Español) oli juuri saavuttanut voiton vaaleissa. “Meitä oli 2000 vankia nälkälakossa, koska halusimme saavuttaa edes jonkinlaiset ihmisoikeudet.” Tämän taistelun surkea lopputulos oli omiaan radikalisoimaan Amadeuta entisestään, ja kun hän lopulta vapautui vankilasta vuonna 1985, oli hän enstistä vakuuttuneempi aseellisen taistelun välttämättömyydestä. “Olin ottanut mukaani vankilasta paljon vihaa ja turhautuneisuutta.”

Vankilat Ja Byrokratia

Amadeun turhautuneisuus johtui tällöin vankilajärjestelmän sisällä työskentelevien virkamiesten välinpitämättömyydestä, ja hänen itsensä kohdalla, joutumisesta takaisin vankilaan vuonna 1986 suorittamaan 30 vuoden tuomiota. Amadeun oli vaikea uskoa vapautuvansa enää koskaan, joten hän alkoi pidentää nälkälakkojaan, yksi niistä kesti 74 päivää. “Vankilaviranomaiset ovat sairaita ihmisiä – sanon tämän elettyäni heidän kanssaan 25 vuotta – eivät kaikki, mutta todella monet heistä. Voit käydä psykiatrilla vain, jos varmistat etteivät sinulle määrätyt työt viivästy. Heillä on paljon valtaa, eikä kukaan uskalla tehdä heistä rikosilmoitusta. Heidän roolinsa psykopaattien luomisessa vankiloiden sisällä on valtava. On selvää, että monet toverit eivät usko vankien oikeuksiin, eivätkä omiin mahdollisuuksiin vaikuttaa. Siksi meillä on edessämme pitkä taistelu. Ensimmäiseksi meidän on tehtävä kantamme selväksi byrokraateille ja toiseksi suojella toivonsa menettäneitä tovereita, samalla kenties tartuttaen heihin uskon yksilön kykyyn vaikuttaa asioihin. On monia virkamiehiä, jotka nauttivat ihmisten rankaisemisesta,” Amadeu vakuuttaa. “Ja monet myös tukevat kuolemanrangaistusta sekä ihailevat amerikkalaista vankilajärjestelmää. Näitä ihmisiä löytyy Quatre Caminsista, Can Briansista, la Modelosta ja Lleidasta.”


(Quatre Caminsin vankila)

Artikkelin toinen osa: Espanjan Robin Hood - Amadeu Casellas osa 2

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20100116182043239

No trackback comments for this entry.

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 12

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Ne, jotka ryhtyvät väkivaltaan päällimmäisenä tarkoituksenaan propagoida väkivaltaista toimintaa sinänsä, väkivallan ekspertit, eivät koskaan välty leninismiltä, koska he korvaavat proletariaatin (johon he itsekin kuuluvat) väkivallan omalla toiminnallaan; on yhdentekevää, ovatko he järjestäytyneet hierarkiattomasti vai hierarkkisesti. Lopuksi radikaalien (enemmän tai vähemmän virallisten) ryhmien on väistämättä kohdattava kysymys väkivallan sisällöstä: jos tarkoitus on loukata poliisin arvovaltaa, niin riittää että yhteiskunnallisen väkivallan etujoukot aseistautuvat ja kohtaavat poliisin; jos kuitenkin vallankumous tarkoittaa uusien suhteiden luomista vanhat tuhoamalla, niin ainoastaan sosiaalisen kamppailun jatkaminen, sikäli kun se on historiallisesti mahdollista, voi luoda pääoman kukistamiselle otolliset olosuhteet. Väkivaltaiset yhteenotot poliisin kanssa eivät sinänsä ole vallankumouksellisia, kuten ei mikään muukaan toiminta. Jos barrikadien yhteisö pysyttelee sen takana eikä levittäydy ajassa ja paikassa, jos valtaus sulkeutuu rakennukseensa, niin se ei voi olla vallankumouksellinen, riippumatta siitä miten militantti ja radikaali se on. Vallankumous on luokka joka pääoman vastaisessa konfliktissa lakkauttaa itsensä luokkana.
Blaumachen
Yritys paikallistaa kamppailumme voima ja rajat  (2009)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta