Katkelmia tekstistä Outoja erävoittoja: Analyysi Ydinvoiman vastaisesta liikkeestä USA:ssa ja Euroopassa

Teksti tulostusvalmiina A4-lentolehtisenä

   ”Kirjoitamme tämän tekstin koska olemme vakuuttuneita siitä, että ydinvoiman vastainen liike yleensä, ja ‘uusi’ liike erityisesti, voisi edistää taisteluita ‘kriisiä’ ja kapitalismin työväenluokkaa vastaan tekemää hyökkäystä vastaan. Tällä hetkellä ajankohtaisin kysymys on: Miten voimme organisoida pääomaa vastaan? Yrityksenä vastata tähän kysymykseen, tarkastelemme ydinvoiman vastaista liikettä sosiaalisen järjestäytymisen liikkeenä, jota määrittelee siihen osallisten ihmisten luokkaintressi, sen suhde pääomaan, sen historialliset, maantieteelliset ja psykologiset taustat.”     -Midnight Notes, 1979

   “Vaikka tämä kirjoitus ydinvoiman vastaisesta liikkeestä USA:ssa ja Euroopassa on kirjoitettu 1979, se on edelleen pätevä puheenvuoro etsiessämme selkeyttä taistelun pohjaksi. Sen ilmestymisen jälkeen ydinvoimanvastainen/rauhanliike on kasvanut ja levinnyt, johtuen ennen kaikkea Euroopan miinoittamisesta ydinohjuksilla. Kasvu on ollut valtavaa, mutta logiikka ja laatu ovat pysyneet samana kuin tämän kirjoitushetkellä. Sitä suuremmalla syyllä tämä kannattaa tänään lukea kriittisesti uudestaan.”      -Alfredo M. Bonanno, 1985

   Vielä 25 vuotta tätä myöhemmin, 2010, tulee tätä tekstiä lukiessä tunne että historia kiertää kehää. Tällä hetkellä ei ole meneillään niin paljon ydinvoimanvastaista liikehdintää, joskin yritystä esiintyy. Samaa voi sanoa ydinvoimaliikkeen sisaruksista, ympäristö- ja rauhanliikkeistä. Näitä yrityksiä auttaaksemme voimme (tällä kertaa) yrittää ottaa opiksi menneisyydestä ja sen toistumisista. Liike palaa usein jopa kuin tiedostamattaan historiaansa: yritämme löytää tai toistaa liikkeiden menneiden kohokohtien tunnelmaa,  ja päädymme apinoimaan menneitä tapahtumia siinä toivossa että ne heräisivät eloon. Silloin emme kykene luomaan mitään uutta. Parempi olisi purkaa vanhat rakenteet mielissämme, ja vääntää rautalangasta, mistä kaikessa olikaan kyse. Tähän tämä teksti on oivallinen. Jotkin tekstin osat eivät ole enää ajan tasalla, mutta ne voivat silti osoittaa merkittäviä yhtäläisyyksiä vuosien 1979 ja 2010 välillä. Esimerkiksi, Ilmastokysymyksen voidaan nähdä vastaavan monia tässä kuvattuja 70-luvun ‘energiapulan’ piirteitä: esim väite että on rakennettava lisää ydinvoimaa.

Koko teksti ilmestyy suomeksi 2010 kevään mittaan. Tässä joitain otteita siksi aikaa. Alkuperäinen teksti on luettavissa englanniksi (myös tulostusvalmiina vihkosena) Anarkistisesta Verkkokirjastosta. -Kääntäjä

Ydinvoima ja kapitalistinen yhteiskunnallinen suunnittelu

   “Emme käsittele ydinvoimaa pelkkänä ympäristö- ja teknologisena ongelmana. Tiedämme, että mitä tahansa pääoman kehittämää teknologiaa käytetään aseena työväenluokkaa vastaan, ts. meitä itseämme vastaan. Lisäksi ydinteollisuus on vain yksi uuden teknologian rintamista, yhdessä tietokone- ja kemianteollisuuden kanssa. Ydinenergian tuotantoa käytetään murtamaan hiilikaivostyöläisten taisteluja USA:ssa ja öljytyöläisten taisteluja Lähi-idässä ja USA:ssa. Ei ole mitään luokkataistelun ulkopuolella tapahtuvaa riippumatonta ‘teknologista ja tieteellistä kehitystä’. Kehitys on toinen sana tehokkaammalle riistolle eikä liity mitenkään meidän tarpeisiimme ja haluihimme. Nykyinen kapitalistinen teknologia on kaavailtu riistoa ja elämämme kontrollia varten. Se ei ole neutraali väline jota voidaan käyttää toisenlaisessa luokka-asetelmassa. Ei tule olemaan mitään ‘vapaudellista liukuhihnatuotantoa’, ei ‘sosialistista ydinvoimaa’, ei ‘hyväksyttäviä riskejä’. Toisaalta ei ole mitään syytä, miksi pääoma ei voisi käyttää aurinkoenergiaa meitä vastaan, vaikka ne eivät ole tähän asti näin tehneet.”

   “Tällä hetkellä pääoma kokeilee ilmeisesti kahta mahdollista tulevaisuutta: riskialtis, pääomavaltainen ydintulevaisuus, ja työvoimavaltainen matalaenergia-versio. Kumpikaan ei tunnu kovin houkuttelevalta, mutta kunhan pääsuunta on valittu, tulee käytäntö aina olemaan yhdistelmä molempia. Meidän annetaan valita syövän ja kurjuuden väliltä. Pääoman ‘lojaali oppositio’ ydinvoimaliikkeessä näyttää hyväksyvän tällaisen kiristyksen, ja kampanjoi ‘kurjuus’version puolesta: aurinkoenergia-työpaikkoja, energiansäästöä ja ‘työvoimavaltaista’ tuotantoa. He yrittävät ‘valistaa massoja’ tämän mukaisesti, mutta he joutuvat kohtaamaan saman ongelman jonka vallitseva pääoma kohtaa tarjotessaan syöpä-vaihtoehtoaan. Työväenluokan pakottaminen työvoimavaltaiseen tuotantoon – kun se on taistellut työstä kieltäytyäkseen - on yhtä toivotonta kuin ydinteollisuuden tarvitsemien vastuullisten työläisten etsiminen erittäin pääomavaltaisiin tehtäviin. Mutta ellemme pysty torjumaan pakkovalintaa syövän ja kurjuuden välillä, tulemme varmasti saamaan molempia.”

Ydinvoiman vastainen liike ja välitön toimeentulo

   “Hallitus ja energiayhtiöt väittävät ‘meidän’ olevan ahdingossa, koska ‘energiapula’ pakottaa ‘meitä’ rakentamaan ydinvoimaloita ja nostamaan taksoja ja hintoja. He kertovat, että olemme arabien armoilla, ja että ‘meidän’ on ‘suojeltava’ itseämme. Useimmat ihmiset eivät ole nielleet tätä tarinaa. Kyselyjen mukaan 70% ihmisistä ei usko energiapulan olemassaoloon - koska se on ilmiselvää valhetta. 78% uskoo, että yhtiöt ‘haluavat vain takoa lisää rahaa’ (New York Times, 10.4.1979). Kaikkien muidenkin polttoaineiden hinnat ovat nousussa: maakaasu, hiili, uraani ja öljy. Tällä ei ole mitään tekemistä arabien (kaikki hiilemme ja suurin osa uraanistamme louhitaan kotimaisesti) eikä energiapulan kanssa (USA:n hiilivarat voisivat riittää sadoiksi vuosiksi ja raakaöljyä on saatavilla enemmän kuin koskaan ennen). Hinnat nousevat koska yhtiöillä on valta nostaa niitä. Ne hallitsevat öljylähteitä, hiilikaivoksia ja voimaloita, ja ne voivat kiristää meitä miten haluavat, koska olemme täysin riippuvaisia niiden tarjonnasta. Me voimme vain joko maksaa tai paleltua kuoliaaksi. Energian korkeammat hinnat ovat jatkuva palkkoihimme kohdistuva hyökkäys, joka pakottaa meitä työskentelemään enemmän, ja työskentelemään yhtiöiden suunnitelmien hyväksi. Heitä ei kiinnosta tuottaa ihmisille sähköä, vaan takoa rahaa ja lujittaa kontrolliaan meistä.

   Ydinvoimalat ovat tämän kiristyksen huippu. Energiayhtiöt vaativat meitä hyväksymään paitsi korkeammat hinnat, myös suuremmat määrät säteilyä, syöpää ja pelkoa. Emme joudu ainoastaan työskentelemään enemmän ja kovemmin maksaakseemme laskumme, joudumme myös menettämään terveytemme. Säteilyvaaran nojalla he voivat antaa ‘turvallisuusmääräyksiä’; pystyttää poliisivaltion, käskeä meitä lähtemään kodeistamme, evakuoida perheemme, noudattamaan ulkonaliikkumiskieltoja. Miten voimme tietää heidän puhuvan totta? Useimmat ihmiset eivät usko heitä joka tapauksessa: kyselyjen mukaan vain 16% ihmisistä uskoivat siihen, mitä hallitus ja säteilyviranomaiset sanoivat Three Mile Island -onnettomuuden aikana vuonna 1979.

    Mitä voimme tehdä tätä pelon ja riiston politiikkaa vastaan? Ensinnäkin meidän on torjuttava tämä kriisimentaliteetti johon he haluavat meidät ajaa. Meidän on tiedettävä, että on tarpeeksi energiaa, tarpeeksi rahaa (vuonna 1978 kapitalistit tekivät ennätykselliset 130.7 miljardin dollarin voitot), tarpeeksi ruokaa, vaatteita ja asuntoja jokaiselle, niin työlliselle kuin työttömällekin, niin palkallista kuin palkatontakin työtä tekevälle. Ja jos energiasäästöä edellyttäviä ongelmia nousee, meidän on varmistettava että näitä toimia hallitsevat ihmiset itse, eivätkä niitä sanele meille energiakapitalistit takoakseen lisää rahaa. Ennen kuin voimme puhua energiansäästöstä, meillä on oltava enemmän valtaa.”

   “Ydinvoiman vastaisen liikkeen kohdalla on riski, että sitä voitaisi käyttää kaupunkien pienituloisia ihmisiä vastaan. Niin kauan kun liike ei hyökkää selkeästi energiayhtiöiden hintapolitiikkaa vastaan eikä yhdistä terveyskysymystä rahakysymykseen, se jää käsittämättömäksi ihmisille jotka käyvät jokapäiväistä toimeentulokamppailua. Tällaisessa tilanteessa pääoma voi käyttää ydinvoiman vastaista liikettä köyhiä vastaan ja päin vastoin. Energiayhtiöt ja Valtio (hallitus) voivat esimerkiksi syyttää ydinvoiman vastaista liikettä korkeammista sähkölaskuista. Tai ne voivat yrittää ajaa läpi aurinkosähköä ja korkeampia sähkön hintoja.”

   “Jos energiahintaongelmaa ei käsitellä, pelataan väistämättä kapitalistisen luokkahajoituksen peliä, tietoisesti tai ei. Kaikenlainen viralliseen prosessiin liittyvä tai symbolinen toiminta, kuten ‘ydinsähkön yhdistäminen atomipommiin’, ovat pois mahdollisesta toiminnasta yhteisössä. “Ydintuhovaara” itsessään voi synnyttää toimintaa vain jos asiaan liittyy välitön materiaalinen etu. On hyödytöntä pelätä jotain jos ei pysty tekemään mitään sitä vastaan. Juuri tästä syystä ydinaseriisuntaliikkeet saavat niin vähän vastakaikua, vaikka hirvittävä, maailmanlaajuinen katastrofi on mahdollinen hetkenä minä hyvänsä. Ei ole mitään “objektiivista vaaraa” eikä kuolema ole välittömästi poliittinen kysymys. Valta on. Jos emme pärjää paikallista sähköyhtiötä vastaan, miten pärjäisimme Pentagonia vastaan? Miksi menisimme Washingtoniin jos emme ole koskaan olleet lähimmällä sähkölaitoskonttorilla?”

   “Korkeammat hinnat ja säteily vahingoittavat kaikkia kaikkialla: mustia, latinoja ja kaupungissa asuvia valkoisia yhtä lailla kuin maanviljelijöitä, pikkukaupunkien asukkaita ja ydinvoimatyöntekijöitä voimaloiden läheisyydessä. Tämä on oleellinen seikka ydinvoiman vastaisen liikkeen tulevan kehityksen kannalta. Liikkeen alkuperäinen luokkarakenne oli yhteydessä tietynlaiseen maaseudun ja lähiöalueiden korkea-arvoiseen älytyövoimaan. Tuleeko tämä määrittämään liikkeen sosiaalisen ja maantieteellisen ulottuvuuden rajat? Three Mile Islandin onnettomuuden (1979) ja energian hintapiikin myötä pääoma sanoo tälle liikkeelle: “okei tyypit, teillä on pointti. Mutta entä kaupunkien ruokamellakat, minkä puolen aiotte valita?”

   Tämä voi vaikuttaa yliampuvalta, mutta kysymys ilmentää suurinta ongelmaa jonka ydinvoimaliike joutuu väistämättä kohtaamaan kaupunkialueilla. Kaupunkilainen työväenluokka asettaa liikkeen valinnan eteen: pitääkö se kiinni vanhasta luokkarakenteestaan vai yrittääkö se ylittää sen rajoja? Tuleeko siitä huolestuneiden älytyöläisten liike, joka käsittelee vaihtoehtoisen yhteiskunnallisen suunnittelun kysymyksiä ja rajoittaa taistelun ja järjestäytymisen muotonsa luokan tähän osaan, vai tuleeko se käsittelemään välittömämpiä ongelmia kuten sähköhintojen nousu ja ruuan hinta? Ydinvoiman vastainen liike puntaroi edelleen luokkarakenteensa laajentamiseen liittyviä riskejä (siitä saattaisi seurata oman arvon aleneminen) vastaan hyötyjä, joita oman työvoiman korkean arvon säilyttäminen tuo.”

   “Näiden muiden luokkaosien välinpitämättömyys ydinvoimaliikettä (tai pikemmin -kysymystä) kohtaan ei johdu “valistuksen ja tiedon puutteesta” kuten ydinvoimamilitantit usein katkerasti valittavat. Jopa luokan hyvin “valistumattomat” osat ovat aina kyenneet käsittämään oleellisen tiedon ongelmistaan, jos tieto on ollut heidän etujensa mukaista ja tarjonnut mahdollisuuksia taisteluun. Ei tietenkään ole olemassa mitään “teoreettista luokkaintressiä”. Kouluttamattomat iranilaiset kansanjoukot ovat onnistuneet nitistämään CIA:n kouluttaman šaahihallinnon, jota tuki maailman parhaiten koulutettu pääoma, USA:n pääoma; lukemattomilta köyhiltä löytyy taitoja sosiaalitukien huijaamiseen; työläiset pärjäävät ay-byrokraattiensa kanssa jne. Ongelma ei ole tiedon puutteessa, vaan järjestäytymisessä sekä tehokkaiden ja suorien taistelun tapojen löytämisessä.”

   “Ydinvoiman vastaisessa liikkeessä on kehittynyt tiettyä jähmeyttä ja pelkoa kutsumattomia vieraita kohtaan. Vaikka tämä jähmeys on harmitonta maaseudulla, se voi olla haitaksi kaupungeissa, missä luokan eri osat elävät lähellä toisiaan. Yksi ydinvoimaliikkeen rintama, ‘vaihtoehtoenergia’, voi päätyä pelkäksi uudeksi harrastukseksi korkeatuloisemmille tai erikoiskoulutetuille ihmisille. Jimmy Carterin vuoden 1978 Energiaveroasetus tukee aurinkolämmityslaitteiden asentamista verovähennyksillä, mutta tästä voivat hyötyä vain ne joilla on taloja joihin asentaa niitä ja veroja joita vähentää. Yleensä ottaen tällaiset yksilölliset tai luokkarajatut energiaratkaisut ajavat luokan köyhempiä osia entistä suurempaan ahdinkoon ja syventävät luokan sisäisiä jakoja. Jos ydinvoiman alasajo tarkoittaa aurinkoenergiaa vain joillekin etuoikeutetuille ihmisille, voi pääoma jakaa kaikkien energiakäyttäjien mahdollisen liikkeen sisäisesti, ja me häviämme ydinvoimataistelun.”

   “Nämä liikkeen suuntaa koskevat kysymykset on esitettävä nyt, sillä ydinvoiman vastaisella liikkeellä on aito mahdollisuus toimia kamppailujen edistäjänä erittäin kriittisessä tilanteessa. Ydinvoiman vastustaminen tarkoittaa pääoman vastustamista, energiakiristyksen vastustamista, syövän ja kurjuuden välisen ‘valinnan’ vastustamista. Ydinvoimakysymys tarjoaa mahdollisuuden riippumattomaan järjestäytymiseen kaikenlaisten rajoittuneiden puolue-, liitto- tai kansanryhmäorganisaatioiden ulkopuolella - avoimen kentän kaikenlaisten ihmisten luovuudelle. ‘Vanhan’ ydinvoiman vastaisen liikkeen piirteet ovat osittain este tällaiselle tehtävälle. Uuden ydinvoiman vastaisen liikkeen on kehitettävä omia tapoja järjestäytyä, tehdä päätöksiä ja toimia. Sen on vaalittava omia toimintarytmejä, eikä se voi olla vain vakiintuneiden järjestöjen jatke.”

Kontrollia vastaan, Ydinvoimaa vastaan

   “Pääoman yleisen suuntauksen kaikki piirteet kiteytyvät ydinteollisuudessa: Korkea pääomaintensiivisyys (USA:n 70 voimalaa työllistävät vain noin 79 000 työläistä vaikka ne tuottavat 13% kaikesta sähköstä), äärimmäinen kuri ja käskyvalta työvoiman ylitse, Valtion ja yksityisen pääoman yhdistyminen (tutkimuksessa, rahoituksessa, valvonnassa), ylikansallisuus, tietokoneistaminen ja ‘suunniteluhorisontin’ ulottuminen kauas tulevaisuuteen (ydinjäte). Ydinteollisuus kykenee ottamaan haltuun kaikki avoimet tilat maantieteellisesti (reaktorit eivät ole riippuvaisia paikallisista resursseista), poliittisesti (kaikkia poliisivaltio-toimenpiteitä voidaan oikeuttaa säteilyvaaroilla) ja ajassa (vaikka ‘voittaisimme’, joudumme silti tulemaan toimeen ydinjätteiden kanssa: meidän ‘utopiamme’ ovat saastuneet tuhansien vuosien ajaksi).

   Psykologisella tasolla ydinreaktorit symboloivat alituista itsekuria ja itse-alistusta, edustaen 50-luvun psykologista luonnetta. Hallittu kasvu, hidas loppuun palaminen vastaavat jokaisen yksittäisen työläisen riiston prosessia. Ydinvoimaloista säteilee huonoja ‘viboja’ koska ne ovat juuri sellaisia kuin pääoma haluaisi meidän olevan. Meidän ei sallita räjähtää sosiaalisesti - reaktorin ei sallita räjähtää teknisesti. Meidän kontrollisauvamme ovat perhesivistys, vastuu-ideologiat (‘vaihtoehtoiset’ mukaan lukien), kuoleman pelko (valtion väkivaltakoneisto). Ydinvoimala on vain yksi kuoleman uhalla kiristämisen muoto lisää, liikenteen, koneiden jne. rinnalla.

   60-luvulla tämä tekninen luotettavuus hajosi osittain: miljoonat älyköt ja muut työläiset kieltäytyivät itsealistuksen taakasta. Tässä suhteessa ydinvoiman kehittely oli pääoman vastahyökkäys, yritys luoda uusia luotettavuuden keskuksia hämärien toiveiden ja halujen suota vastaan. Se oli, ja on, hyökkäys työväenluokkaa vastaan, koska se pyrkii pakottamaan työväenluokan tiukempaan komentoon ja suurempaan tuottavuuteen. Kehityksenvastainen, käskyvallanvastainen, betonin ja teräksen vastainen ideologia ydinvoimaliikkeessä tarjoaa pohjaa yhtenäisyydelle luokan muiden osien kanssa, kun se ilmaisee aidosti niin älyproletariaatin kuin tehdas- ja toimistotyöläisten jne. luokka-asemaa.

   Lima betonia vastaan - vastuusta ja käskyistä kieltäytyminen pääomaa vastaan - elämä työtä vastaan – toiveet tarpeita vastaan: nämä ovat aineksia ideologialle ja käytännölle, joka voisi väistää suunnittelun ja vastasuunnittelun umpikujan.”

     Midnight Notes,   26. huhtikuuta 1979