Jännitteet kasvavat Kreikassa
Uutiset | perjantai, 15.01. 2010 @ 02:36
Katselukertoja: 631
Avainsanat: kreikka talouskriisi mielenosoitus lakko vankilat solidaarisuus tuhopoltto nälkälakko viljelijät valtaus anarkistit
Päivitetty 15.01.10 @ 17:21 (viljelijöiden osalta)

"Syödään rikkaat"
Kreikassa jännitteet kasvavat, kun uuden sosialistihallituksen julistamat 100 reformin päivää ovat käymässä vähiin ja taloudellinen ja yhteiskunnallinen kriisi vain syvenee. Työministeri Lomberdos on ilmoittanut, että työttömyyskorvauksiin varatut rahat ovat lopussa:
– Rahat loppuivat tiistaina, emme pysty maksamaan työttömyyskorvausta torstaina. Mitenkä tämän nyt sanoisi, tippaakaan ei ole jäljellä, hän totesi.
Hallitus, joka sai synkkiä vieraita IMF:stä, on vannonut ettei se anna maan joutua potkaistuksi ulos eurovyöhykkeeltä. Kasvavan yhteiskunnallisen paineen vuoksi se on siitä huolimatta joutunut peruuttamaan useimmat leikkauksistaan vain viisi päivää sen jälkeen kun niistä oli ilmoitettu. Torstaina pääministeri George Papandreou kuitenkin esitteli televisiossa uuden kolmen vuoden suunnitelman talouden syöksykierteen korjaamiseksi.

– Teemme sen, mitä tilanne vaatii. Maamme voi ja sen täytyy päästä mahdollisimman nopeasti eroon nykyisestä surkeuden kierteestä. Emme peräänny, etenemme nopeasti, hän sanoi televisiopuheessaan.
Vastauksena leikkauksiin opettajat ovat ilmoittaneet maanlaajuisesta mielenosoituksesta kuun lopulla, ja yksityiselle sektorille on julistettu yleislakko helmikuun alussa.
Thessalonikissa ambulanssinkuljettajat järjestivät torstaina mielenosoituksen, jossa vaadittiin parempia työoloja ja lisähenkilökunnan palkkaamista.
Viljelijät valmistautuvat sulkemaan pääteitä ja rajanylityspaikkoja Pohjois-Kreikassa. He ovat jo alkaneet sijoittaa traktoreitaan valtatieverkon avainkohtiin ja varoittaneet pitkistä tiesuluista ja traktorimarsseista suuriin kaupunkeihin. He ovat vaatineet takuuhintoja tuotteilleen, leikkauksia tuotantokustannuksiin ja velkojensa jäädyttämistä. Tapaamiset maatalous- ja elintarvikeministeri Katerina Batzelin kanssa ovat kuitenkin olleet tuloksettomia.
Ensimmäisen kerran esimakua tiesuluista saatiin jo torstaina, kun Seresin viljelijät sulkivat valtatien muutamaksi tunniksi. He vetäytyivät paikalta myöhemmin samana päivänä palatakseen maanantaina isolla joukolla sulkemaan Promahonasin rajanylityspisteen.

Pienviljelijöitä mielenosoituksessa vuosi sitten
Torstaina Kavalan seudun viljelijät sulkivat Egnatian valtatien Chrysopolisin liittymässä tunnin ajaksi. Kastorian alueen viljelijät taas olivat aikeissa katkaista Vogatsikosin liittymässä liikenteen Thessalonikin ja Albanian suuntaan tasatunnein. Evrosissa viljelijät kokoontuivat Ormenion ja Kipin rajanylityspisteille ja Soufliin, joissa on tarkoitus ratkaista aloittavatko he teiden sulkemisen sunnuntaina. Florinan ja Amyntaiosin sekä Grevenan alueen viljelijät suuntasivat kohti Nikin rajanylityspistettä, jonka he aikovat sulkea. Prespesin viljelijät puolestaan kokoontuvat Krystallopigin raja-asemalle sunnuntaina.
Suurin osa viljelijöiden perjantaisesta toiminnasta on järjestetty Viljelijöiden maanlaajuisen koordinaatioelimen avulla. Samaan aikaan kaikkialla Pohjois-Kreikassa paikalliset viljelijäyhdistykset pitivät kokouksia päättääkseen toimintaan osallistumisesta.
Thessalyn alueella oman lisänsä viljelijöiden suuttumukseen on tuonut hallituksen kyvyttömyys saada liikenne jälleen kulkemaan Thessalonikin ja Ateenan välisellä valtatiellä sen jälkeen kun maanvyöry katkaisi tien viime kuussa. Tie avataan liikenteelle vasta huhtikuussa, mikä aiheuttaa suuria taloudellisia vaikeuksia pienviljelijöille. Samaan aikaan Leptokarian asukkaat ovat vallanneet tietulliasemat kyliensä lähellä olevalla valtatiellä ja vaatineet välitöntä palkkioiden maksun lopettamista rakennusyhtiöille, jotka ovat vastuussa maanvyörystä.
Egyptiläiset kalateollisuustyöläiset ovat lakossa Nea Michanionassa Thessalonikin lähellä. Pomot eivät suostu tunnustamaan liittoa, joka on lakossa palkkojen leikkausten vuoksi. Paikalliset oikeistolaiset kansalaiset kokoontuivat lähelle pientä satamaa yrittääkseen murtaa lakon, mutta kalatyöläiset pysyivät lujina. Torstaina kyseinen ammattiyhdistys, solidaariset ihmiset (lähinnä anarkistit) ja myös kommunistisen puolueen kontrolloima liitto (PAME) järjestivät mielenosoituksen Thessalonikissa. (Lisää lakosta englanniksi)

Kalatyöläisten lakko
Grevenan vankilassa puolestaan laitoksen 330 vankia ovat olleet nälkälakossa 11. tammikuuta alkaen. He vaativat välitöntä loppua repressiolle ja vankien perusoikeuksien rikkomiselle. 14 kuukautta sen jälkeen kun edellinen hallitus oli vannonut toteuttavansa perinpohjaisen vankilareformin (maan laajuisen nälkälakon seurauksena) ja neljä kuukautta sen jälkeen kun uusi hallitus oli luvannut toteuttaa reformin välittömästi, Kreikan vankiloissa vallitsee edelleen keskiaikaiset olot. (Vankien tiedote alempana)
Torstaina heti keskipäivän jälkeen 15 radikaalia hyökkäsi varaoikeusministeri Katsifarasin toimistoon Ateenan Exarchiassa. He hajottivat paikkoja katutasolla sijaitsevassa toimistossa ja aiheuttivat rakennukselle vakavia vahinkoja. He levittivät myös lentolehtisiä. Ministeri ei ollut sillä hetkellä paikalla, mutta yksi hänen sihteereistään loukkaantui lievästi. Sama toimisto joutui tuhopolttoiskun kohteeksi 26. marraskuuta 2009.
Samaan aikaan suuri keskusoikeustalo Evelpidonissa oli tyhjennetty, ja pysyi pommivaroituksen vuoksi suljettuna. Nämä tapaukset eivät kuitenkaan ilmeisesti liittyneet vankien yleiseen kamppailuun, vaan tehtiin solidaarisuudessa anarkistivankeja kohtaan.
Chanian yliopiston rehtorin kanslia on vallattuna. Opiskelijat ottivat sen itselleen sen jälkeen kun Kreetan tunnettu äärioikeistolainen rehtori oli häätänyt squatin kampusalueelta joululomien aikana.
Aiemmin tällä viikolla kansalaiset pidättivät Kansallisen tiedustelupalvelun (EYP, Kreikan Supo) agentin kun tämä yritti asentaa jäljityslaitetta paikallisen anarkistin autoon Agia Paraskevissa. Raivostunut väki toimitti agentin poliisille ja häntä vastaan nostettiin syytteet kotirauhan rikkomisesta - uutena iskuna maata vitsaavaa tukahduttamiskoneistoa vastaan.
Ateenan parlamenttitalon pommi-iskua seuranneena päivänä tehtiin uusi hyökkäys kaupungin keskustassa. Tällä kertaa kyseessä oli tuhopolttoisku aivan Vanhan parlamentin takana sijaitsevaa pankkia vastaan. Hyökkäyksestä annetussa tiedotteessa sanotaan, että myös pankin vieressä sijaitseva armeijan rahasto kärsi vahinkoja, ja että media vaikeni tapauksesta. Tiedotteen oli allekirjoittanut "Vallankumoukselliset toimintayksiköt - Commando Jules Bonnot"
Tiedote Grevenan vankilan nälkälakossa olevilta vangeilta
- Nöyryyttävä peräaukon tarkastus tehdään lyhyimpien lääkärikäyntienkin yhteydessä. Jokainen, joka kieltäytyy tarkastuksesta, suljetaan eristykseen ja saa niskaansa kurinpidolliset syytteet.
-
Loma-anomukset jätetään huomiotta ja/tai ne käsitellään törkeän hitaasti.
-
Vankilan johto muistuttaa sotilasjuntan ajoista, sillä vankeja kiusataan vähäpätöisistä asioista.
-
Myös vaatimukset tulla kuulluksi sivuutetaan, jopa vakavista ongelmista kärsivien ihmisten kohdalla. 330:lle vangille ei ole lääkäriä. Vankilassa ei ole virkailijaa, joka tarjoaisi vangeille informaatiota ja palvelisi heidän tarpeitaan.
-
Vierailuajat muuttuvat mielivaltaisesti. Sen vuoksi vangeilta evätään elintärkeä yhteys ulkomaailmaan, ja pitkien matkojen takaa etäiseen vankilaan tulleet läheiset saavat yllättäen huomata, etteivät voikaan tavata vangittua sukulaistaan.
-
Ulkoilu tapahtuu aivan liian pienellä alueella aivan liian lyhyen aikaa. Pihalla ei ole minkäänlaisia urheiluvälineitä vankien vapaa-ajalle.
-
Vangit pakotetaan ostamaan kaikki, jopa sellaiset perustarvikkeet jotka vankilan pitäisi tarjota, kuten tyyny.
-
Laitoksen myymälässä ei ole hintalistaa, ja sen vuoksi vangit joutuvat maksamaan mielivaltaisia ja laittomia hintoja.
[After the Greek Riots | Libcom | ANA | Focus | Taloussanomat]


