Sademetsänhoitoa: Maya-maataloutta villiluumujen kylässä

(kirjoittanut: E. N. Anderson)

Noemy Chan on nuori Maya-nainen Meksikossa, joka kokkaillessaan ruokaa huomasi lastensa huiskivan kepeillä perhosia ilmasta. Noemy pudotti samantien veitsen kädestään ja juoksi poimimaan maahan pudonneet perhoset syöttääkseen ne lapsilleen. Tapahtumien opetus oli ilmeinen: tappaa saa vain syödäkseen.

Perinteinen Maya-maailma sijaitsee Quintana Roon sademetsien sisäosissa ja siellä eläimiä tapetaan ainoastaan ankaran tarpeen vaatiessa. Eläimiä voidaan myös tappaa, mikäli ne laiduntavat ihmisten ravintokasveilla. Tappamisen on kuitenkin suotavinta tapahtua molempien em. motiivien vallitessa. Kun eräänä aamuna tapasin perheen, joka kantoi säkissään kuollutta nokkakarhua - he sanoivat: "Se söi meidän maissimme, joten nyt me syömme sen." Noemyn kotikaupungissa Chunhuhubissa jopa riistalihan myynti on rajoitettu ainoastaan paikallisten omavaraisviljelijöiden keskinäiseksi kaupaksi. Surullinen tapa myydä salametsästettyä riistaa kapunkeihin ei toistaiseksi ole levinnyt näin syvälle pusikkoon.

Noemy ja hänen miehensä ovat meksikolaisten standardien puitteissa hyvin toimeentulevia raskaiden tietyökoneiden haltijoita. He olivat säästäneet rahaa rakentaakseen kodikseen urbaanin elementtitalon. Nyt talo seisoo tyhjillään ja perhe elää perinteisessä kaislakattoisessa riukutalossa, jollaisia alueella on käytetty jo tuhansien vuosien ajan. He ovat osoittaneet, että perinteinen maja on paljon viileämpi, puhtaampi, kosteusongelmattomampi ja kaikin tavoin tehokkaampi kuin eurooppalais-tyyppiset modernit asumukset.

Maya-sivilisaatio oli yksi suurista muinaisista kulttuureista, joka ei missään nimessä ole kuollut. Miljoonat Maya-intiaantit, jotka puhuvat yli kahtakymmentä toisistaan poikkeavaa sukulaiskieltä elävät edelleen Keski-Amerikassa. He harjoittavat perinteistä maissinviljelyä ja ylläpitävät monia rituaaleja, jotka ovat peräisin Kolumbusta varhaisemmilta aikakausilta. He eivät ole sen enempää "menneisyyden selviytyjiä" kuin englantilaiset paahtoleipää ja pihviä puputtavat katolisen kirkon palvojatkaan. Maya-sivilisaatio on dynaaminen, elävä, muuttuva ja varsinkin luova. Sen kantajat ovat sopeutuneet moderniin maailmaan lujina ja riippumattomina; monet ovat tohtoreita, juristeja ja arvostettuja professoreita. He puhuvat edelleen Maya-kieliä ja usein myös espanjaa. [1]

Noemy ja hänen miehensä kuuluvat puolen miljoonan meksikolaisen ryhmään, joiden äidinkieli on Yucatec. Kyseessä on kieli josta määritelmämme "Maya" on peräisin. Yucatecit kutsuvat itseään termillä "maaya" ja maata termillä "maayab". "Yucatec" on Yucatánin johdannainen ja se kiteyttää erään historiamme merkittävimmistä erehdyksistä. Espanjalaiset tutkimusmatkailijat olivat kysyneet kanootilla matkaavilta intiaaneilta mantereen nimeä. Kanoottiseurueen hämmästeltyä kysymystä eräs avulias sielu oli vastannut kutakuinkin että he eivät ymmärtäneet sanomaa: "ma'u yu'ca t'aan i". Espanjalaiset tyytyivät vastaukseen ja poimivat lauseesta painollisen osan. Tämä tarina ei olisi toistamisen arvoinen, ellei se olisi niin paljastava. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun ulkopuoliset ovat kadottaneet tärkeitä totuuksia väärinymmärrettyään Mayoja. [2]

Keskellä Quintana Roon sademetsiä ja sen lähistöllä asuvat Mayat kapinoivat menestyksellisesti Meksikon keskushallintoa vastaan 1800-luvun puolivälissä ja säilyivät täysin itsenäisinä aina 1900-luvulle saakka. Chunhuhubin pikkukaupunki tyhjeni silloin asukkaistaan ja vasta rauhan julistamisen jälkeen kapinalliset asettautuivat takaisin aloilleen. He ovat edelleenkin säilyttäneet villin itsenäisyytensä. Paul Sullivan tavoittaa heidän olemuksensa vivahteet ihastuttavassa kirjassaan "Unfinished Conversations": "...ulkopuolinen maailma kiehtoo heitä, mutta sitä vastustaessaan he pitävät päättäväisesti kiinni omasta maailmastaan." [3]

Chunhuhub tarkoittaa suomeksi "Villit Luumut" tai "Villin luumupuun runko". Kyseessä on suuri "ejido", joka sijaitsee Yucatánin niemimaan sisäosien kuivien mäkien ja vehreän sademetsän kohtauspisteessä niemimaan kaakkois-rannikon tasangoilla. "Ejido" tarkoittaa yhteisöllisesti omistettua käyttökelpoista maa-aluetta. Meksikon vallankumouksen tuloksena ejido-järjestelmä hajotettiin hallituksen päätöksellä vuonna 1991. Tästä huolimatta yksittäiset ejidot saivat säilyttää kollektiivisen järjestelmänsä jos niin vain tahtoivat tehdä. Chunhuhub valitsi tämän tien ja he ovat pärjänneet hyvin. 75 prosenttia ejidosta on metsää. Sitä voidaan hoitaa vain suurpiirteisesti, jolloin se tuottaa runsaasti tuloja mahongin (Cedrela odorata) ja muiden arvokkaiden puulajien muodossa. Loput ejidosta on viljelymaata. Suurin osa viljelyksistä sijaitsee mäkipaikkojen kuivilla, mutta hedelmällisillä rinteillä, jotka tuottavat kerralla satoa 2-3 vuotta. Tämän jälkeen maaperä saa levätä, kunnes typpeä sitovat ja lehtikariketta tuottavat puut ovat kasvaneet takaisin ja palauttaneet maaperän hedelmällisyyden. Tämän tyyppinen "liikkuva maatalous" on usein kuvattu tuhlaavaksi ja takapajuiseksi, mutta todellisuudessa se on erittäin kehittynyt metsänhoitojärjestelmä, joka lienee ainoa tunnettu tuottava ja kestävä viljelyjärjestelmä suuressa osassa Yucatánin niemimaata. Ohutmultaiset ja kiviset maaperät köyhtyvät helposti viljelytoimien seurauksena ja vain pidennetty kesantoaika voi palauttaa maaperän hedelmällisyyden. Tuhansien vuosien saatossa toteutettu sattumanvarainen ja tarkkaan harkittu valinta on synnyttänyt metsän, jonka puulajeista useimmat ovat joko typensitojia tai muulla tavoin hyötykasveja.

Maatalouden rakenteellinen perusta muistuttaa etäisesti eurooppalaisen peltoviljelyn ulkopeltojen ja pihapeltojen (eli umpiaitojen) järjestelmää. Talojen ympärillä on mahtavat kotipuutarhat, joissa kasvaa jopa sata lajia hedelmäpuita, vihanneksia, lääkeyrttejä, villivihanneksia ja koristekasveja. Sikoja, kanoja ja kalkkunoita on runsaasti. Lehmät, hevoset, ankat, sekä satunnaiset napasiat ja peurat saattavat näkyä suurilla pihamailla. Puusto on kerroksellista. Suuret kookospalmut (Cocos nucifera) ja jättiläismäiset mammiomenat (Pouteria sapota), sekä sapotet (Diospyros digyria) joiden runko on yli metrin paksuinen varjostavat appelsiineja (Citrus aurantium/sinensis), limettejä (Citrus aurantifolia), sekä lukuisia luonnonvaraisia hedelmälajeja, jotka ovat lauhkealla vyöhykkeellä täysin tuntemattomia. Hedelmäpuiden alla kasvaa pensaita ja yksivuotisia kasveja. Harjaantumattomalle silmälle koko järjestelmä näyttää kaaokselta, jossa puut on istutettu epäsäännöllisesti ja vihannestuppaat näyttävät sattumanvaraisesti sinne tänne sijoitelluilta. Myös yrttejä kasvaa puissa roikkuvissa ämpäreissä ja laatikoissa. Harjaantunut silmä kuitenkin havaitsee nopeasti, että kukin puu ja pensas on istutettu kasvunsa kannalta parhaalle mahdolliselle paikalle. Märät kosteikot ovat harvinaisia. Yucatánin kivinen maaperä ei myöskään tarjoa kovin monia syvämultaisia taskuja, joihin juuret voisivat kasvaa. Jokainen maata viljelevä perhe tietää tarkalleen mitä kannattaa istuttaa ohutmultaisiin vettyneisiin kuoppiin, kivisiin kumpuihin tai varjoisille tasamaille. [4]

Varhaisia kaskiviljelyn aikaisia ulkopeltoja muistuttavia alueita kutsutaan Meksikossa nimellä "milpa" ja Maya-kielillä ne ovat "col". Kyseessä ovat epäsäännöllisen muotoiset maatilkut, joilta metsä on kaadettu ja poltettu. Tämän jälkeen niihin on kylvetty maissia (Zea mays), joka useimmiten kasvatetaan sekakasvustoina yhdessä "pachpakalin" kanssa, mikä tarkoittaa joukkoa vihanneksia, hedelmiä ja juureksia. Pavut kiipeävät maissin varsia pitkin kohti valoa. Kesäkurpitsat levittävät lehtensä maan pinnalle varjostaakseen rikkakasvit, minkä lisäksi niiden lehtien sisältämä myrkyllinen mahla tappaa tuholaisia. Maissista saadaan satoa noin tonni eekkeriltä (0.4 ha), mikä on Pohjois-Amerikan Iowan standardien mukaan huono sato, mutta Yucatánin olosuhteissa varsin loistava saavutus. Näillä ohutmultaisilla mailla paraskaan moderni teknologia ei ole pystynyt saavuttamaan parempaa tulosta.

Lukuisia lääkekasveja viljellään yleisesti ja niitä ilmaantuu viljelyksille spontaanisti. Chunhuhubin asukkaat tuntevat vähintään 300 lääkekasvia, joista monia on tutkittu myös modernin biolääketieteen puitteissa. Yhteenveto suuresta osasta Maya-lääketiedettä löytyy tohtori Gilberto Balam Pereiran laajamittaisesta tutkimuksesta. [5]

On monia syitä siihen miksi nämä pellot ja puutarhat ovat tuottavia ja kestäviä. Ensinnäkin, ne ovat monimuotoisia - eivätkä ainoastaan lajistolliselta koostumukseltaan, vaan myös lajinsisäiseltä genetiikaltaan. Toisekseen, maatiaislajit ovat kestäviä ja aikojen saatossa hyvin paikallisiin olosuhteisiin sopeutuneita. Perinteiset maissikannat ovat geneettisesti vaihtelevia ja kykenevät tuottamaan hyvän sadon huolimatta kuivuudesta, ohuesta ruokamultakerroksesta ja laajasta valikoimasta nokisienen, maissikoisan ja peuran kaltaisia tuholaisia. Kolmanneksi, puutarhojen rakenne on samanlainen kuin luonnonvaraisten metsienkin, joiden koostumus on lajistollisesti vaihteleva ja kerroksellinen. Neljänneksi, milpa-alueet ovat rakenteeltaan verrattavissa metsien luontaisten kuloalueiden uudistumiseen metsäpalon jäljiltä. Viljelyjärjestelmässä maissi (Zea Mays) korvaa luonnonvaraiset heinäkasvit; pavut (Phaseolus spp.) ja kesäkurpitsa (Cucurbita spp.) korvaavat villinä kasvavat palkokasvit ja kurpitsat, joiden lisäksi myös muilla viljelykasveilla on luonnonvaraiset vastineensa. Alkuperäinen puusto jatkaa kasvuaan lehdespuista, kannoista ja juurivesoista aivan samaan tapaan kuin ne tekevät luonnollisen metsäpalon jälkeenkin. Viidenneksi, jokainen kasvi on huolellisesti sijoitettu sille suotuisimpaan pienilmastoon. Kivisillä ja kuoppaisilla mailla on jopa yksittäisten maissin siementen sijoituspaikka valittu huolellisesti luonnonmukaisista halkeamista, raoista ja kuopista. Näillä alueilla saattaa usein nähdä kukoistavan maissipellon, joka näyttää siltä kuin se kasvaisi suoraan paljaasta kallioperästä. Kuudenneksi, tärkeimmät kasvintuholaiset niin hyönteisistä, kuin eläimistäkin syödään tai käytetään muihin tarkoituksiin, jolloin ongelma muuttuu hyödyksi. Seitsemänneksi, kaikki jätteet ja tähteet palautetaan takaisin viljelymaalle, jolloin ekosysteemiin muodostuu suljettu ravinnekierto. (Tässä täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Mayat eivät ole vielä täysin sisäistäneet sitä että modernit jätteet eivät kompostoidu. Niinpä Chunhuhubia reunustaa pienten kaatopaikkojen vyöhyke, joka sisältää myös joitakin vaarallisia aineksia).

Yhteenvetona Mayat työskentelevät luonnon kanssa yhteistyössä ennemmin kuin sitä vastaan. Tämä edellyttää elinympäristön läheistä tuntemusta ja yksityiskohtaista ymmärrystä.

Monet Mayat elävät edelleen omavaraistaloudessa. He elävät enimmäkseen maissin varassa, joka tuottaa 75 % Yucatánin maaseutuväen kaloritarpeesta. Tämä luku on ollut merkittävän vakaa kautta aikojen [6], vaikkakin Chunhuhubin varakkain väestö syö nykyisin paljon enemmän vehnätuotteita. Loput Mayojen ravitsemuksesta jakautuu tasaisesti lihan, hedelmien ja monenlaisten vihannesten kesken. Pavut eivät kasva tällä alueella hyvin ja ovat siksi vähemmän tärkeitä ravinnonlähteitä verrattuna muuhun Meksikoon. Omavarainen maatalous ei tarkoita köyhyyttä. Chunhuhubissa keskimääräisen omavaraisviljelijän sadon arvo vapailla markkinoilla on 2000 - 3000 USA:n dollaria. Aina on runsaasti syötävää ja aina on jotakin ylimääräistä myytäväksi, josta saadaan rahaa viidakkoveitsiin ja vaatteisiin. Kuka tahansa vakavissaan viljelystä kiinnostunut voi ryhtyä intensiiviseksi vihannesviljelijäksi [7], tai hankkia maata pitkäaikaiseen käyttöönsä hedelmätarhaa varten. Appelsiinit (Citrus sinensis) ovat alueen päätuote, mutta kaupattavana on myös yli 12 lajia trooppisia hedelmiä. Mehiläiset tarjoavat toisen toimeentulon vaihtoehdon. Mayat ovat olleet innokkaita mehiläistarhureita jo varhaisista ajoista lähtien. Tarve yhteisölliselle maanomistukselle on selvä: mikäli maata joudutaan pitämään kesannolla viidestä kolmeenkymmeneen vuoteen ja mikäli maissi, vihannekset ja hedelmätarhat tarjoavat kolme erilaista aikakehystä tietyn viljelypalstan käytölle, niin ainoa tapa pitää maanjako jotensakin järjellisenä on pitää maat julkisessa omistuksessa ja jakaa ne vuosittain perheiden tarpeiden mukaisesti. Tämä toteutetaan suuressa ja äänekkäässä kokouksessa, johon kaikkien perheiden päät saapuvat useimmiten miestensä ja lastensa kanssa (monien perheiden pää on nainen). Ulkopuoliset ja erityisesti vasta hiljattain alueelle muuttaneet ihmiset, jotka eivät ole vielä ejido-yhteisön jäseniä - sijoitetaan kokouksen päätteeksi maanjaosta jäljelle jääneille alueille. Chunhuhubissa on merkittävän suuri maapohja ja monien perheiden päät ovat viimeaikoina vastaanottaneet töitä kaupungista, mikä puolestaan on vapauttanut viljelymaata muiden asukkaiden käyttöön.

Kaikki ainekset klassiseen "yhteismaan tragediaan" ovat läsnä: kollektivinen omistus, valvonnan puute, sekä hitaasti uudistuva resurssipohja, jota olisi helppo louhia kaivoksen tavoin. Eräät luonnonvarat ovatkin jo ehtyneet. Välitömään hyötykäyttöön ja tarpeeseen rajoitetun tappamisen ideologia riittää suojelemaan helposti lisääntyviä ja sopeutuvia eläinlajeja - kuten napasikoja tai peuroja, joista molemmat ovat edelleenkin yleisiä lajeja. Tämä ei kuitenkaan riitä pelastamaan haavoittuvampia lajeja. Kadonneisiin lajeihin kuuluvat mm. suuret kissaeläimet - kuten jaguaarit ja otselotit, - joiden taipumukset saalistaa ja niiden nahkojen korkea hinta ovat tarjonneet perinteisen ideologian kumoavia motiiveja. Pikainen väestönkasvu vaarantaa nyt myös napasiat ja peurat, mikä tulee pakottamaan ihmiset hankalien valintojen ääreen jo lähitulevaisuudessa.

Samalla tavalla myös mahtavat metsät ovat kautta aikojen kukoistaneet ja uudistuneet huolellisesti valikoitujen poimintahakkuiden tuloksena. Perinteinen luonnonsuojeluun ja ympäristön kestävään käyttöön taipuvainen ideologia on edelleen toimintakykyinen - osittain siksi että suurkaupunkien virallinen metsähallinto pitää ejidoa itsetietoisena omasta parhaastaan ja antaa sen toimia rauhassa. Mayat eivät tahdo hallituksen puuttuvan heidän elämäänsä, mutta hallitukset tahtovat jatkuvasti lisää hallintaoikeuksia (ja korvauksia), sekä odottavat valppaina merkkejä haaskauksesta, joka antaisi heille tekosyyn ryöstää metsien hallintaoikeudet itselleen. [9] Tässäkin tapauksessa nimenomaan väestönkasvu ja markkinoiden vaatimukset lisäävät kestämätöntä kuormitusta paikalliseen metsänhoitojärjestelmään.

Kaikenlaiset epäilykset itsetietoisen ja harkitun suojeluetiiikan spontaanin ilmentymisen toimivuudesta poistuvat ottamalla osaa ejidon metsänhoitoa käsittelevään kokoukseen. Vanhat miehet muistavat vielä menneisyyden suuret metsät. Nuoret miehet ja naiset tulevat yhä äänekkäämmiksi ja vaientavat yksilöt, jotka tahtovat kaataa ratapuita rautateille, harjoittaa maataloutta sademetsän hedelmättömällä maaperällä tai myydä enemmän puutavaraa kuin metsässä on mahdollista tuottaa. Antonio Azueta mainitsee vaivihkaa työstään arvokkaiden puulajien siementen keräämisen ja taimikasvatuksen parissa. Metsät ovat täynnä taimia, joista osa on istutettu talouspuiksi ja osa on suojeltu. Ejidon neuvosto tasapainottaa tällä tavoin rahan tarpeen ja tiukat metsiensuojelun vaatimukset.

Monet ja kenties useimmat ihmiset uskovat metsän haltijoihin ("yuntziloob") ja eläinten haltijoihin ("yum il ba'alche'ob"). Nämä olennot vartioivat metsiä ja eläimiä ja rankaisevat ihmisiä, jotka ottavat enemmän kuin on tarpeen. Fernando Tesucun kertoi Guatemalan rajalla Charles Hoflingille miehistä, jotka oli siepattu eläinten haltijain luolaan nuhdeltavaksi huolettomasta ja tarpeettoman tuhoisasta metsästyksestä. [10] Tämä on Maya-versio kertomuksesta, jota alkuperäisväki kertoo kaikkialla ympäri Pohjois- ja Keski-Amerikkaa.

Erehdyksiä tehdään ja metsät ovat kärsineet; mutta yksilön täytyy ainoastaan ajaa eteläisen Quintana Roon painajaismaisten aavikoiden tai eteläisen Yucatánin lävitse nähdäkseen mitä voi tapahtua. Siellä tuhansia metsähehtaareja avohakkattiin turhan päiten enimmäkseen karjan laitumia varten. Rikkaruohot levisivät, maaperä köyhtyi ja metsäpeite jäi uudistumatta. Jäljelle jäi arvottomia preerioita ja kitukasvuisia kaupaksi käymättömiä nautoja. Metsät jotka aikaisemmin tuottivat satojen tuhansien dollareiden arvosta arvopuuta ovat nyt vain muisto. Osa maista on kyetty säilyttämään hyvinä laitumina, mutta ponnistukset ja pääoma tällaisten pyrkimysten laajamittaiseen toteuttamiseen ovat Maya-pienviljelijöiden ulottumattomissa. Tämän lisäksi toimenpiteiden hinta-hyöty-suhteet vetävät mielen vakavaksi. Metsän tuhoaminen laidunmaaksi on Latinalaisessa Amerikassa yleistä niin kuin se on myös USA:ssa. Hyvin harvoin se on tuottanut mitään hyötyä kummassakaan tapauksessa. Yucatánissa ja muuallakin laitumia hallinnoidaan yleensä hallituksen valtavilla tukirahoilla, eli veronmaksajien kustannuksella. [11] Tämä johtuu siitä, että eliitti tahtoo pihviä.

###

Maya-maatalous vaatii perinteisen kiinalaisen maatalouden tavoin runsaasti työvoimaa ja ymmärrystä. Viljely on riippuvaista resurssipohjan intiimistä tuntemuksesta. Chunhuhubin ihmiset tunnistavat hyvin yli 400 kasvilajia ja luultavasti yhtä monta eläinlajia. Jo pelkästään linnustosta he tunnistavat yli 100 lajia, kuulo- sekä näköhavainnon perusteella. He tuntevat käyttötarkoituksia lähes kaikille kasveille ja eläimille lukuunottamatta kaikkein pienimpiä ja harvinaisimpia lajeja. He kasvattavat puutarhoissaan ja pelloillaan lähes kahtasataa kasvilajia. Talolliset vaihtavat keskenään kasveja ja kasvituotteita, sekä huolehtivat siitä että naapuritkin kasvattavat erilaisia asioita maksimoidakseen monimuotoisuuden myös lähiseudun välittömissä sosiaalisissa verkostoissaan.

Keski-Quintana Roossa on kymmenittäin yleisiä puulajeja, joista jokaisesta ihmiset tietävät hedelmien tai siementen arvon, lehtien rehuarvon, lääkinnälliset omiaisuudet tai niiden puutteen, kuten myös puuaineksen käyttökelpoisuuden rakennusmateriaalina, kauppatavarana tai polttopuuna. Polttopuun keruumatka osoittautuu kokonaiseksi kasvitieteen kurssiksi: "Ei kannata vaivautua sen puun kanssa koska puuaines on liian pehmeää palaakseen kauan. Se tikku siinä ei ole vielä tarpeeksi kuiva. Poimi tuo palanen dzidzilchestä (Gymnopodium floribundum), se on parhainta mitä tästä saamme."

Metsien kuva säilyy mielessä terävänä. Felix Medina Tzuc kertoi minulle kuinka hän koulutti koiransa metsästämään peuroja. Hän antoi koiran ensin haistaa peuraa ja antoi sitten ampiaisen pistää koiran kuonoa, mikä takasi unohtumattoman kokemuksen. Miguel Casanova ja hänen perheensä menetti asuinsijansa rannikkokaupungissa pyörremyrsky Gilbertin seurauksena. He muuttivat hylätylle kiviselle kumpareelle Chunhuhubin laidalla ja muuttivat sen kukoistavaksi maatilaksi. He jättivät villit yrtit kasvamaan ja istuttivat joitakin lajeja lisää, minkä jälkeen heillä oli viljelyksessä yli 60 kivikossa viihtyvää lääkekasvilajia. Andres Sosa oli valmistunut paikallisesta teknisten alojen koulusta ja selitti minulle muinaisen Maya-perinteen mukaisesti kumppanuuskasveista: kesäkurpitsa tukahduttaa maissin rikkaruohot, hedelmäpuut istutetaan sekakasvustoina kilpailun minimoimiseksi, lukuisten rikkakasvilajien annetaan kasvaa, koska ne torjuvat tuholaisia tai omaavat lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Maya-maisemaan ei ole investoitu juurikaan rahallista pääomaa, mutta yhteenlaskettu työvoiman ja oppimisen menekki on hämmästyttävän suuri.

Näin ollen runsaan älyllisen sijoituksen arvo on asetettava kattamaan pitkät ja hitaat tuotto-odotukset. Joku voi viettää koko elämänsä oppiakseen tuntemaan metsän ja toinen voi kuluttaa koko elämänsä oppiakseen käyttämään sitä hyödyllisesti. Hyötyäkseen tällaisesta toiminnasta mitenkään on kyseisten yksilöiden vietettävä metsässä koko pitkä elämänsä ja jätettävä metsä hyvässä kunnossa lapsilleen.

Alueen uudet tulokkaat omaksuvat yleensä Maya-strategiat. Mikäli he eivät omaksu niitä, he voivat vain epäonnistua. Eteläiseen Quintana Roohon on asettunut lukuisa joukko ulkopuolisia tulokkaita ja alueella näkee monesti melankolisia maatiloja, jotka ovat joko hylättyjä tai epätoivoiseen köyhyyteen suistuneita. Ihmiset ovat hakanneet metsät, istuttaneet vain muutamia tuntemiaan kasvilajeja ja lopulta havainneet maaperän köyhtyneen. Monet ovat myyneet tiluksensa ja paenneet kaupunkeihin ja jotkut ovat turvautuneet rikollisuuteen selviytyäkseen.

Vain perusteellista tietopohjaa soveltamalla voi tällaisessa hankalassa maastossa tuottaa ruokaa. Modernit pääomainvestoinnit pystyvät tuottamaan riisiä tietyillä alueilla ja kasvattamaan karjaa toisilla, mutta nämä ovat epävarmoja toimenpiteitä, joissa suuria rahasummia on jo hävitty. Mayat ovat selviytyneet vuosituhansien ajan siksi, että he ovat tienneet kaikenlaiset käyttötarkoitukset kaikille merkittäville elollisille ja elottomille asioille, sekä huolehtineet näistä kestävällä tavalla. Näin he ovat pystyneet takaamaan valtavan oppimääränsä tuottamiseen kulutetun ajan hyötyarvon säilymisen myös tuleville sukupolville. Maya-miehet ja -naiset vievät lapsensa mukanaan metsään. He keräävät yhdessä villejä keruutuotteita, harjoittavat yhdessä milpa-viljelyä ja työskentelevät yhdessä myös kotipuutarhoissaan. Lapset oppivat tekemällä, mutta he saavat tehdessään myös jatkuvaa ohjeistusta. Koulutus ei ole pelkästään mielikuvituksetonta vanhempien toimintatapojen kopiointia. Vanhemmat ponnistelevat ahkerasti ylläpitääkseen lastensa motivaatiota. He ovat hämmästyttävän kärsivällisiä opettajia, mutta myöskin nopeita rankaisemaan väärin tehneitä lapsiaan asianmukaisella tavalla.

Maya-sivilisaatio ylläpiti itseään yli tuhannen vuoden ajan viljelemällä ohutta maaperää, jonka eroosio paljastaa hyvin herkästi kallioperäksi. Yucatánin kalkkikivi imee itseensä vettä kuin pesusieni. Chunhuhubissa sataa n. 2000 mm vuodessa, eikä siellä ole lainkaan pintavettä. Sähköpumput ovat tulleet saataville vasta viimeaikoina. Tähän saakka ihmisten on täytynyt toimia muinaisten esivanhempiensa tavoin - keräämällä vettä kaivoihin ja säiliöihin. Näissä olosuhteissa ei ole ihme, että heidän muinaiset esivanhempansa kehittivät useita monimutkaisia ja pitkälle sopeutuneita viljelymenetelmiä. [12]

Mayat ovat aikojen saatossa mitä todennäköisemmin epäonnistuneet useammin kuin pari kertaa. Maya-sivilisaation romahdus vuosien 800-900 tienoilla näyttää olleen seuraus kiihtyneestä sodankäynnistä. [13] Epäilen, että poltetun maan strategiat aiheuttivat varsinaisen tuhon. Joka tapauksessa metsän ja maaperän uupuminen tavanomaisen maatalouden seurauksena on saattanut olla osatekijä Maya-sivilisaation romahduksessa. Mikäli näin kävi, niin Mayat ovat mitä ilmeisemmin ottaneet opikseen. Ehkäpä heidän luonnonsuojeluun taipuvainen ideologiansa sai vauhtia ongelmista, jotka olivat seurausta klassisen ajanjakson loppuvaiheiden väestöräjähdyksestä ja viljelymenetelmissä tapahtuneista muutoksista. Nykyisin he kohtaavat toisenlaisen haasteen: väestö kasvaa ja ulkopuolisten tekemät maanvaltaukset ajavat alati useampia yhteisöjä epätoivoon. On myös esiintynyt paljon hallinnollisia paineita "modernisointiin" uusien koneiden, viljelykasvien ja maatalouskemikaalien käyttöönoton muodossa. Jopa Chunhuhubissa on tämän suhteen omat ongelmansa, vaikka se lienee kaikkein onnekkain Maya-kaupungeista. Traktori seisoo peruuttamattomasti hajonneena vieraslajistoon kuuluvan tiheän ja karkean ruohikon keskellä. Torjunta-aineet vanhenevat hyllyillä joidenkin varhaisten epäonnistuneiden kokeilutapausten johdosta. Laajalle levinnyt köyhyys, taudit ja aliravitsemus muistuttavat siitä, että edessä on pitkä tie kuljettavana. Cancúnin helppo raha houkuttelee nuorison muuttamaan kaupunkeihin ja maatilat näivettyvät työvoiman puutteeseen.

Silti vielä tänäkin päivänä Maya-strategiat toimivat paremmin kuin muut. Siellä missä Mayat ovat köyhiä, ei kukaan muu kykene viljelemään maata ollenkaan. Siellä missä muut nippa nappa selviävät, niin Mayat menestyvät paremmin ja ovat vauraampia. Ulkopuoliset ovat tuoneet mukanaan lukuisia hallitusten toimenpideohjelmia, joista useimmat ovat epäonnistuneet. Ne jotka ovat onnistuneet, ovat olleet sopusoinnussa Maya-elämäntavan kanssa. Erityisen lupaava menestys on hedelmänviljely, joka oli muinaisten Mayojen pääasiallinen toimeentulon lähde. [14] Mayat pystyvät helposti siirtymään kotipuutarhan hedelmänviljeystä kaupalliseen tuotantoon, kuten monet Chunhuhubissa ovat jo tehneet. Huolellisesti toteutettuna hedelmänviljely tuottaa uuden metsän latvuskerroksen ja hidastaa maaperän rappeutumista.

###

Hilaria Maas Colli vietti lapsuutensa pienessä kylässä Chunhuhubin pohjoispuolella. Poiketen perinteisistä Maya-kylien tavoista - hän meni opiskelemaan yliopistoon, jossa innostui antropologiasta. Hänen "licenciadansa" (väitöskirja) jäi valitettavasti julkaisemattomana pölyttymään Yucatánin yliopiston arkistoihin, mutta se kuitenkin valaisee loistavasti tapoja, joilla Mayat oppivat toisintamaan perinteisen kulttuurinsa.

Maas Collin teesi keskittyy tyttölapsen matkaan kohti naiseutta, eli samoihin vaiheisiin jotka hän on kokenut itsekin. Tätä hän tarkastelee uudelleen kansantieteellisestä näkökulmasta. Hänen teesinsä liikkuu seremoniasta toiseen. Alkaen syntymästä ja ainutlaatuisesta "hetzmek" -seremoniasta, jossa vauva ensimmäistä kertaa kannetaan äitinsä kyljessä ulkomaailmaan ja siihen kuinka lapsille opetaan sukupuolirooleja ja käytöstapoja. Aikuisuus tuo mukanaan suuria riittejä, jotka vakuuttavat yksilön perinteisistä tavoista olla mies ja nainen. Näitä ovat avioliitto, vanhemmuus, kuolema ja hautajaiset. Seremoniat ovat merkkejä siirtymävaiheista ja nostavat jokaisen tärkeän perinteen dramaattisella tavalla huomion keskipisteeksi. Seremoniat myös kutsuvat koko yhteisön koolle kokemaan voimakkaan tunteellisen katharsisin. Tällä tavalla yhteisön säännöt opetetaan nuoremmille kaikkein voimakkaimmalla, intensiivisimmällä ja haastavimmalla mahdollisella tavalla.

Tämän menettelyn menestys on ehkäpä liiankin suurta sen suhteen mitä tulee sukupuoliasioihin, sillä tyttöjen osalleen saama kohtalo Kaakkois-Meksikossa on kaukana ihanteellisesta. Luonnonsuojelun ollessa kyseessä tämä perinteinen opetusmenetelmä kuitenkin toimii tyydyttävästi. Noemy laittoi lapsensa syömään perhosia, jotka he olivat ajattelemattomasti tappaneet. Felix Medina Tzuc asetteli lastensa ja lastenlastensa tarkkaavaisten silmien edessä pienen lemmikkilinnun kehtoon hyvin rakastavalla huomiolla ja siirsi alla olleen hyönteisen huomaavaisesti pois tieltä. Ariel Gongora koulutti karjapihallaan paikallisia chachalacas -lintuja lentämään olkapäilleen. Tällaiset lukuisat pienet teot rakentavat todellisuuden, joka saavuttaa ilmaisussaan kliimaksin suurten rituaalien muodoissa, jotka yhdistävät ja jäsentävät ihmisyyden osaksi kosmosta.

Maya-kosmos ei voi olla erillään maanviljelystä. Maas Collin teesit sukupuoliasioista eivät epäonnistu keskustelemaan tästä. Aina hezmek-rituaalista alkaen ja hautaan päätyen pojat ja miehet identifioituvat viidakkoveitseen, kaivuukeppiin ja säkilliseen maissin siemeniä. Tytöt saavat hyvin varhaisessa iässä johdatuksen "kobeniin", eli kotilieden ja tortillan valmistuksen piiriin, jossa he tulevat viettämään suuren osan elämästään. Miehen tehtävänä on kasvattaa maissia ja naisen tehtävä on muuttaa maissi ravinnoksi. Mies elää maaperän hedelmällisyydestä, sekä elämää ylläpitävästä sateesta. Nainen elää tulesta, sekä kaivoihin ja säiliöihin kerätystä vedestä. Jokainen seremonia perustuu näihin muinaisiin vastakohtiin ja kaikissa seremonioissa maailma saa alkunsa maissin tuotannosta. Muinaisessa Maya-myytissä ihminen muotoiltiin maissitaikinasta, johon jumalat sekoittivat omaa vertaan. Komealla nuorella maissijumalalla oli valtavat voimat hallita elämää ja kuolemaa. Itseasiassa maissi (jota usein myös sekoitetaan eläinten lihaan ja vereen) muodostaa suuren osan Mayojen ravitsemuksesta. Näin ollen Mayat ovat myös varsin kirjaimellisesti tehtyjä kultaisista jyvistään.

Suuret seremoniat ovat vielä eläviä perinteitä huolimatta 500:n vuoden kristillisistä vaikutteista. "Ch'achaac", eli sadejumalten kutsu tapahtuu juuri ennen sadekauden alkua. "Hanlicol", eli pellon ruokinta on rituaali, jossa alunperin tarjottiin ruokaa milpaa vartioiville luonnonhengille. Nykyisin modernit kristilliset Mayat saattavat tulkita rituaalin merkityksen toisella tavalla. Esim. mahtavassa Tun Xool-taloudessa järjestetty "hanlicol" kuvailee eräänlaista kiitospäivää Jumalalle. Kyseinen talous kääntyi protestanttiseksi erään ihmeparantumistapauksen seurauksena, mutta ei siltikään luopunut vanhoista pyhistä tavoistaan.

Riitteihin sisältyy kanojen (alunperin kalkkunoiden) rituaaliuhrausta ja rosvopaistin tapaan maakuopassa grillattavan tamalen (eräänlainen maissin lehteen kääritty lihapiirakka), sekä maissipiirakoiden laajamittaista valmistamista. [16] On myös lukuisa joukko muita maatalouteen liittyviä riittejä, mutta niitä ei nykyisin harjoiteta Chunhuhubin alueella. Aikoinaan koko viljelykierto alkaen metsän kaatamisesta ja kaskeamisesta päätyen maissilyhteiden kotiin kantamiseen oli seremoniallista toimintaa, jossa jokainen toimenpide ja työvaihe vihittiin erityisillä rituaaleilla. [17]

Näissä seremonioissa ei ole yksinkertaisesti kysymys vain "luonnon kunnioittamisesta" tai "elämisestä pyhällä tavalla". Seremonioiden käytännöllinen merkitys sosiaalisten siteiden pönkittäjänä on hyvin tunnettu. Vuorovaikutus tarkoitusperien ja uskonnon tai teknologian ja seremonioiden välillä on kaikille selvä. Mayat eivät tee keinotekoista eroa uskonnon ja päivittäisen elämän välille. Uskonto on tapa esittää ja fasilitoida päivittäistä elämää niin taloudellisesti, sosiaalisesti, kuin sakraalisestikin. Uskonto sitoo teknologian ja yhteiskunnan samaan käytännölliseen pakettiin.

Näin ollen uskonto kuljettaa luonnonsuojelun ja viisaan metsänhoidon periaatteita luonnollisella tavalla sukupolvelta toiselle. Uskonto tarjoaa kaikenkattavat moraaliset rangaistukset, sekä näiden voimassa pitämisen kannalta välttämättömät yhteisölliset rakenteet. "Yhteismaan tragedia" onnistutaan siten torjumaan. Useimmat ihmiset sisäistävät käyttäytymisnorminsa ja kehittävät biologisen omatunnon sellaisten kokemusten kautta, joita esim. Noemy Chan tarjoaa lapsilleen. Muutamat huijarit voidaan pitää hallinnassa siksi, että yhteisö on yhtenäinen.

Tämä vanha rajanveto romahtaa siinä laajuudessa, missä moderni maailma tunkeutuu kuvioihin ja saa ihmisten asenteet suuntautumaan kohti urbaania mediaa ja urbaania arvomaailmaa. Lähempänä suurkaupunkeja kyseinen ilmiö on jo murskannut läpikotaisin liian monta yhteisöä. Siltikin jopa Méridan ja Cancunin kaltaisissa espanjankielisen maailman valloittamissa paikoissa Maya-puutarhurit toisintavat kärsivällisesti ekologisia visioitaan, jotka ovat paljon muinaisempia kuin espanjan kielen historiallinen eriytyminen latinasta.

Ihmisenä kasvamisen prosessissa seremonioilla on tärkeä opetuksellinen merkitys. Seremoniat yhdistävät Mayat tunnemaailman kautta perinteiseen maatalouteen. Seremoniat ovat näyttämöitä, joissa elämän prosessit ovat avoimina kaikille nähtäviksi. Lapset oppivat maailman rituaalien kautta, jolloin he oppivat tosiasioiden lisäksi myös tapoja reagoida ja suhtautua niihin. He oppivat olemaan kiitollisia luonnonvoimille, sekä Jumalaa tai jumalia kohtaan. He oppivat, että ruoka on tulos monimutkaisista vuorovaikutussuhteista heidän itsensä, luonnon ja tämän kaiken takana vaikuttavien voimien välillä. He oppivat että ruuantuotanto on vakavaa toimintaa varsin kiihkeässä ja intensiivisessä merkityksessään. He oppivat ennen kaikkea, että resursseja täytyy kohdella kunnioituksella ja ettei kaikkea saa tuhlaavasti kuluttaa loppuun. Tämän lisäksi seremoniat vahvistavat sosiaalisia siteitä, jotka sallivat ihmisten toimia yhdessä ja yhteisöllisesti.

Todisteet tällaisten strategioiden arvosta ovat tässä: Chunhuhubia ja sen naapurikyliä ympäröivät vehreät metsät, joissa elää runsaasti riistaeläimiä. Alueen viljelykasvien satotasot ovat korkeita ja asukkaiden taloudet voivat hyvin myös kaupallisessa mielessä. Muut hyvin tunnetut kylät Yucatánin pohjois- ja eteläosissa ovat vajonneet köyhyysrajan alapuolelle siksi, että niissä vanhat järjestelmät on korvattu "modernisaation" yksinkertaisilla strategioilla, jotka ovat osoittautuneet itsemurhaan taipuvaisiksi. Näitä ovat olleet mm. monokulttuureihin perustuvat viljelyjärjestelmät ja riistalihan kaupallinen myynti, kuten myös pohjavedet saastuttanut torjunta-aineiden liikakäyttö ja sianlihan teollinen tuotanto.

Mayat ovat sortuneet tuollaisiin strategioihin ainoastaan sellaisilla alueilla, joilla he ovat myös kadottaneet perinteiset seremoniansa ja muut kulttuurillista eheyttä ja kunnioitusta vaalivat perinteensä. Heille ei ole jäänyt jäljelle minkäänlaista tapaa organisoitua vastustamaan hallituksen kätyreiden seireenimäistä imartelua tai harhaisia kehitystyöntekijöitä. Uskonnon taantuminen ei ehkä tee ihmisistä pahoja, mutta se kieltää heiltä yhden tavan organisoida hyvyyttä. Seremonioiden puute ei suoraan tuhoa luonnonsuojeluun taipuvaista maailmankuvaa, mutta tuhoaa sitä kuitenkin kahdella eri tavalla: ensinnäkin aliarvioimalla nuorten kasvatuksen merkityksen ja toisekseen aliarvioimalla yhteisöjen kyvyn kohdistaa tahdonvoimansa huijareihin. Mikäli rituaalit eivät tuo näitä ihmisiä yhteen ja sulata heitä yhteisöksi, niin he ovat mahdollisesti helpommin taipuvaisempia huijaukseen. Kaikkein ongelmallisinta tässä on se, että tällöin ei ole olemassa tahoa joka kykenisi helposti puuttumaan huijaukseen ja pysäyttämään sen.

Tulevaisuus riippuu useista osatekijöistä. Perinteistä luonnonsuojelun ideologiaa täytyy vahvistaa ja ylläpitää. Perinteisiä rituaaleja täytyy suosia. Moderneja menetelmiä täytyy esitellä, mutta vain silloin kun ne ovat sopusoinnussa runsaasti työvoima- ja tietotaitoa vaativien kestävien viljelymenetelmien kanssa. Olemassa olevat sekaviljelyn menetelmät rikastuvat uusista ja tuottavammista tavoista kasvattaa markkinakelpoisia vihanneksia, hedelmiä ja eläintuotteita. [18] Näiden markkinointi Cancúnin ravintoloihin ja kauppoihin tai vieläkin kauemmaksi on tulevaisuuden haaste.

Kaikkein hankalinta lienee pärjätä väestönkasvun ja teknologisen edistyksen kanssa. Perinteisten hallintamenetelmien ei voida olettaa pysyvän nopeasti etenevien kohteiden perässä. Kestävyyden täytyy olla yhä enenevissä määrin riippuvaista hallituksen kanssa yhteistyössä toimivista Mayoista, sekä yksityishenkilöistä, jotka vievät Maya-maatalouden henkeä eteenpäin alati ruuhkaantuvassa ja kiireisessä maailmassa. Mikäli tämä voidaan tehdä, niin Maya-sivilisaation todellinen maailmanlaajuinen merkitys saattaa vasta olla aluillaan. Kyseessä on esimerkki käytännöllisestä, kestävästä, intensiivisestä, vähän pääomaa tarvitsevasta ja korkeasti tuottavasta maataloudesta. Trooppinen maailma laajasti ottaen tarvitsee tämän kaltaisia järjestelmiä epätoivoisasti ja voi hyötyä suuresti Maya-perinteen opetuksesta.

###

Vuonna 1991 Yucatánissa oli pitkä ja rankka kuiva kausi. Tuolloin jopa sademetsä karisti lehtiään ja kuivat mäkimetsät olivat lähes lehdettöminä. Dos Aguadasin kylään Chunhuhubin itäpuolella kutsuttiin asiantuntija. Fernando Caamal oli hento, kunnioitusta herättävä vanha mies Yucatánin valtion pohjoisosassa sijaitsevasta kylästä. Hän oli "hmen", eli yksilö "joka tietää". Hänet kutsuttiin järjestämään "ch'achaac", eli kutsumaan sateita Karibianmereltä.

Fernando saapui toukokuun 15. päivä Dos Aguadasiin, jonka kaksi "vesireikää" ovat muinaisen Maya-kaupungin vesisäiliöitä. Kaupunki oli hylätty vuosisatoja aikaisemmin ja asutettu uudelleen vasta muutama vuosikymmen takaperin Chunhuhubin alueelta muuttaneiden ihmisten toimesta. Fernando pystytti pienen katolisen kappelin taakse lehtialttarin. Lehdet olivat puusta nimeltä "ha'abin" (Piscidia piscipula), joka on kaikkein yleisin paikallinen puulaji. Ha'abinin spektaakkelimainen kukkameri levittäytyy alueen metsiin juuri ennen sadekauden alkua. Alttarin edustalla lausuttiin pitkiä ja monimutkaisia rukouslauluja, joissa kutsuttiin sekä katolisia pyhimyksiä että muinaisia Maya-voimia. Alttarille sommiteltiin hiljalleen kolmetoista kalebassikulhoa. Ne oli täytetty hunajasimalla ja maissivellillä, jotka ovat muinaisten Mayojen pyhiä ruokia. Taustalla miehet valmistivat suuren maakuoppagrillin ja naiset kokkasivat kanaa ja maissitaikinaa. Sitten tamalet haudattiin kypsymään. Tätä seurasi pitkä ja rentoutunut odotusaika, jolloin Don Fernando lausui rukouslaulujaan pehmeällä äänellä. Eräs mies selitti leikkisälle poikajoukolle, että tuo vieraileva antropologi "aikoo viedä pojat Kaliforniaan, jossa heistä tehdään makkaraa." Pojat olivat tästä varsin huvittuneita ja pian miehet liittyivät heidän leikkisään seuraansa.

Juhlaruokien valmistumisen jälkeen kaikki ottivat osansa ja rukouslaulusta tuli nyt paljon vakavahenkisempi. Osuus ruuasta tarjottiin myös alttarille. Kulhot asetettiin monimutkaiseen muodostelmaan maissinkuorisavukkeiden ja pom-puun pihkasta (Protium copal) tehtyjen suitsukkeiden kanssa. Kaikki rituaalitarpeet puhdistettiin hieromalla niitä lääkekasvin lehdillä. Kukkivan metsän kauneus oli tavoittanut kliimaksinsa ja nämä valtapuulajin lehdet muistuttivat meitä siitä. Ruokaa josta me koostuimme tarjottiin nyt takaisin jumalille, jotka olivat aikoinaan käyttäneet sitä meidän luomiseemme. Suitsukkeen ja huumaavan tupakan savu kuljetti palavan metsän tuoksun taivaalle. Savupatsas pingottui kierteisesti ylöspäin kuin myrksypilvet konsanaan. Elämä oli uhrattu ja verta oli kulutettu. Pyhää maissia oli kaikkialla, niin ruokien kääreissä, vellissä ja savukkeissa, kuin suurissa tamaleissakin, joihin oli piirretty ristin merkki. Risti on pyhä sekä kristillisissä, että Maya-traditioissa. Mayoille ristin merkki edustaa pyhää ceiba-puuta (Ceiba pentandra), joka symboloi vettä siksi että se kasvaa veden läheisyydessä ja puhkeaa lehteen sateiden aikana. (HUOM! ceiban hedelmistä on aikoinaan saatu puuvillamaista "pochote" -kuitua, josta valmistettiin vaatteita).

Kaiken tämän tapahtuessa tummat pilvet kerääntyivät suoraan pienen kappelin yläpuolelle. Jokaisella rukouksen lausahduksella pilvipeite tiivistyi synkemmäksi ja paksummaksi. Mitään tällaista ei oltu nähty neljään uuvuttavan kuivaan kuukauteen. Seremonian päätyttyä pilvet hajosivat välittömästi. Ne alkoivat hajota kun alttari purettiin ja ihmiset palasivat stoalaisen tyynesti koteihinsa.

Seuraavan päivän aamu oli kuuma ja kirkas. Iltapäivään mennessä pienet pilvet ilmestyivät taivaalle ja alkoivat hiljalleen kasvaa. Äkkiä kaikki näytti räjähtävän silmille. Laaja pimeä vuori peitti universumin. Tuulet pyyhkivät puita ja naruilla kuivuvia pyykkejä. Linnut nousivat lentoon ja sukelsivat suojaan. Sitten salamat räiskyivät ja ukkonen jyrisi, kun Chaac -jumalat saapuivat ratsastaen paikalle.

VIITTEET:

[1] Tässä kappaleessa esitetyt tiedot ovat peräisin pääasiassa omasta kenttätyöstäni, mutta paljon asioita on myös noussut esiin verrattuani muistiinpanojani lukuisten muiden ihmisten kertomuksiin. Tässä mielessä erityisen tärkeitä henkilöitä ovat olleet Betty Faust, Salvador Flores, Arturo Gomez-Pompa, Francisco Rosado-May ja Kathleen Truman. Francisco Rosado-May on ensimmäinen Quintana Roon Maya, joka sai tohtorin tutkinnon amerikkalaisesta yliopistosta ja hän toimii nyt uuden Quintana Roon yliopiston professorina. Muuten viitteettömät lausunnot perustuvat näihin keskusteluihin, mutta kaikkein eniten ovat tietysti antaneet Chunhuhubin ja sen naapurikylien ihmiset.

[2] Kts. Inga Clendinnen, "Ambivalent Conquests" (Cambridge: Cambridge University Press, 1987)

[3] Paul Sullivan, "Unfinished Conversations" (Berkeley: University of California Press, 1989)

[4] Yucatánin kotipuutarhoista on olemassa paljon tutkimuksia. Kts. Ellen Kintz, "Life under the Tropical Canopy" (New York: Holt, Rinehart ja Winston, 1990); sekä Victor Rico-Gray et al., "Species composition, Similarity, and Structure of Mayan homegardens in Tixpeul and Tixcacaltuyub, Yucatán, Mexico," Economic Botany 44 (1992): 470 - 487.

[5] Bavera Vasquez, A. et al. (1976)

[6] F. Benedict ja Morris Steggerda, "The Food of the Present-Day Maya Indians of Yucatán" (Washington, D. C.: Carnegie Foundation, 1936); Maria Elena Peraza Lopez, ""Patrones alimenticios en Ichmul, Yucatán" (diss. Universidad Autónima de Yucatán, 1986); ja James Stuart, "Maize use by Rural Mesoamerican Households," Human Organization 49 (1990): 135-139.

[7] E. N. Anderson, "The Sosa Farm" (San Diegossa vuonna 1993 esitetty paperi Southwestern Anthropological Associationin vuositapaamisessa).

[8] Garret Hardin, "The Tragedy of the Commons," Science 162 (1968): 1243-1248

[9] E.N. Anderson, "Folk Forestry in a Maya Town," Ms. (1992)

[10] Charles Andrew Hofling, Itza Maya Texts (Salt Lake City: University of Utah Press, 1991).

[11] kts. Theodore Downing et al., toim., "Development or Destruction? The Conversion of Tropical Forests to Pasture in Latin America" (Boulder, Colo.: Westview Press, 1992); ja Arturo Gomez-Pompa ja Andrea Kaus, "Traditional Management of Tropical Forests in Mexico," julkaisussa "Alternatives to Deforestation: Steps towards Sustainable Use of the Amazon Rain Forest", toim. A. B. Anderson (New York: Columbia University Press, 1990), 45-64; sekä Lynn Jacobsin "Waste of the West" (Tuscon: Lynn Jacobs, 1991).

[12] Kent Flannery, ed., "Maya Subsistence" (New York: Academic Press, 1981); ja P. Harrison ja B. L. Turner, "Pre-Hispanic Maya Agriculture" (Albuquerque: University of New Mexico Press, 1978).

[13] Linda Schiele ja David Freidel, "A Forest of Kings" (New York: William Morrow, 1990)

[14] After a slow start; kts. Carmen Morales Velderrama, "Ocupación y subrevivencia campesina en la zona citrica de Yucatán" (Mexico City: INAH, 1987); ja Margarita Rosales Gonzales, "Oxcutzcab, Yucatán, 1900-1960" (Mexico City: INAH, 1988); joiden lisäksi viittaan henkilökohtaiseen keskusteluun E. Lopezin kanssa.

[15] Hilaria Maas Colli, "Transmición cultural: Chemax, Yucatán" (diss., Universidad Autónima de Yucatán, 1983).

[16] Odotamme edelleen hyvää kuvausta nykyaikaisista Maya-seremonioista, mutta yleisenä taustatietona Chunhuhubin alueen Mayoista kts. Alfonso Villa Rojas, "The Maya of East Central Quintana Roo" (Washington, D.C.: Carnegie Foundation, 1945).

[17] Klassinen kuvaus perinteisestä milpa-maataloudesta: Augusto Perez Toro, "La agricultura milpera de los Mayas de Yucatán," joka on julkaistu teoksessa "Enciclopedia Yucatanese" (Mérid: Gobierno de Yucatán, 1977), - Tämä kuvaus tuskin koskaan tulee ylitetyksi. Harvat tutkijat ovat olleet yhtä herkkiä biologisten ja rituaalisten teknologioiden monimutkaisten riippuvuussuhteiden merkityksen suhteen perinteisessä maataloudessa.

[18] E. N. Anderson, "Folk Forestry"

[19] Gomez-Pompa ja Kaus, "Traditional Management."

###

(Lähde: "Chapter 5: Managing the Rainforest: Maya Agriculture in the Town of the Wild Plums" kirjasta "Ecologies of the Heart - Emotion, Belief, and the Environment", E. N. Anderson, Department of Anthropology, University of California, Riverside. Oxford University Press, 1996 )