Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 10:08
 
Lisää Facebook-sivustolle

Uuden vuoden sattumia

Päivitetty 4.01.2010 @ 01:00

Hampuri: Vankilan portti murrettiin, St.Paulissa mellakoitiin

Kun 35 000 hampurilaista oli katselemassa ilotulitusta kaupungin satamassa, noin 200 ihmistä pystytti barrikadeja Hafenstrasselle St. Paulin kaupunginosassa. Viranomaisten mukaan mellakoijat kaatoivat roskiksia ja jätteitä kaduille ja sytyttivät ne tuleen. Noin kahdestasadasta hommissa olleesta kytästä kolme loukkaantui. Vandaalit vetäytyivät kaupunginosan kaduille ja poliisi pidätti kaksi ihmistä.


Samaan aikaan 180 ihmistä kokoontui tutkintavankilan ympärille tunnuksenaan "Tukea vangeille uuden vuoden aattona", ja mursi vankilan ulomman portin. Mellakkapoliisi hajotti joukon.

Muualla kaupungissa tuntemattomat tekijät polttivat viisi autoa Saselin ja Ohlsdorfin kaupunginosissa.

Ranska: Massiivinen poliisioperaatio vähensi autopaloja kymmenellä

Pariisissa Eiffeltorni peittyi värikkääseen, discotyyliseen valonäytökseen, jonka huipulla kaikkinäkevä silmä loi katseensa kaupungin ylle. Hallitus oli, osaltaan sopivasti sattuneen terroriuhkan varjolla, komentanut 8000 poliisia ja santarmia valvomaan kaupungin järjestystä. Koko maassa kyttiä oli liikkeellä kaikkiaan 45 000. Lasipullot oli kielletty Pariisin keskustassa, ja asiakkaita oli kielletty tankkaamasta bensaa kuljetusastioihin.

Ranskan sisäministeriö pyrki luomaan mediassa vaikutelmaa tehokkaasta operaatiosta, jolla onnistutaan vähentämään poltettujen autojen määrää. Vuosi sitten autoja paloi uudenvuoden yönä 1 147, ja tänä vuonna ministeri saikin onnitella alaisiaan 'pienestä vähennyksestä' vandalismissa: vain 1 137 autoa paloi. Tähän tulokseen pääsemiseksi otettiin kiinni 549 ihmistä (verrattuna 288:aan viime vuonna), joista 481 pidätettiin. 16 kyttää loukkaantui lievästi levottomuuksissa. Aiemmin viime vuonna ministeriö salasi tiedot kansallispäivän levottomuuksissa poltetuista autoista, ja antoi myös paikallisviranomaisille määräyksen olla luovuttamatta tietoja.

Hollanti: Vandalismista osa uudenvuoden perinnettä

Hollannissa vandalismista näyttää tulleen osa uudenvuoden perinnettä. Poliisi otti kiinni kaikkiaan yli 400 ihmistä eri puolilla maata. Mellakkapoliisijoukot olivat toiminnassa kaikissa neljässä suurimmassa kaupungissa. Autoihin kohdistuneet tuhopoltot (alle 1000) vähenivät viime vuodesta, mutta viranomaisiin kohdistunutta häirintää oli enemmän. Sisäministeriön mukaan tilanne "pystyttiin pitämään hallinnassa", vaikka juhla oli kaikkea muuta kuin rauhallinen.

Groningenissa kaksi uuden vuoden kokkoa sammuttamaan tullutta kyttää loukkaantui, kun väki puolusti sitä ilotulitteilla. Pohjois-Amsterdamissa lähetettiin kokonainen mellakkapoliisiyksikkö sammuttamaan perinteeksi muodostunutta kokkoa.

Rotterdamissa otettiin kiinni yli 150 ihmistä. Kaupungin kaduilla oli yli tuhat kyttää, koska viime kesänä rantajuhlat menivät hulinaksi ja tämän toistuminen haluttiin estää.

Haagissa poltettiin 17 autoa, ja kaksi poliisia loukkaantui kun ilotulite räjähti heidän autossaan. Autoja poltettiin myös ainakin Utrechtissa.


Armeija auttoi poliisia Veenin taajaman valvonnassa

Brabantin provinssin Veenin taajamassa uusi vuosi vaihtui rauhallisesti. Siitä pitivät huolen raskas poliisimiehitys sekä armeijan valvontalennokit, jotka tarkkailivat aluetta häiriököiden varalta. Vuosi sitten taajamaan hälytettiin mellakkapoliisi, kun noin 100 nuoren joukko poltteli siellä autoja.

USA: Mellakka piti nuoret rauhallisina Joplinissa

Yli tuhannelle USA:n keskiosien valtioiden nuorelle uudenvuoden bileet olivat keskiyöllä vasta alkamassa.

The Bridge järjesti kahdeksannet The Riot uudenvuodenjuhlat torstaina Joplinin kaupungissa.

Ensiluokkaisten pelien ja viihteen lisäksi The Riot tarjosi mielenrauhaa vanhemmille ja poliisille.

"Kun saat tuhat nuorta yhteen paikkaan todella vastuullisten aikuisten seuraan, jotka pitävät huolta lapsista tekemättä voittoa ja sellasta, niin se on paljon helpompaa vanhemmille jotka haluavat lähteä ulos juhlimaan, ja se on helppoa myös poliisille," sanoo Dan Mitchell, Bridge Minstriesin Presidentti.

"Se merkitsee paljon," sanoi Joplinin poliisikonstaapeli Chuck Niess. "Se antaa heille jotain muuta tekemistä kuin istuskella ja miettiä kepposia."

Bridge Ministries Inc. on herätyskristillinen jeesusyhtiö, joka "auttaa teinejä".

=======

Lähteet:

http://www.thelocal.de/society/20100101-24297.html
http://www.france24.com/en/20100101-cars-reportedly-burned-france-new-years-eve-police-security-arrests-torched
http://sysiphus-angrynewsfromaroundtheworld.blogspot.com/
http://www.b92.net/eng/news/world-article.php?yyyy=2010&mm=01&dd=01&nav_id=64186
http://www.rnw.nl/english/article/fewer-incidents-new-years-eve
http://www.dutchnews.nl/news/archives/2010/01/over_400_new_year_arrests_many.php
http://www.koamtv.com/Global/story.asp?S=11756639

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20100101-uuden-vuoden-sattumia

No trackback comments for this entry.

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Uuden vuoden sattumia
Anonyymi, maanantai, 4.01. 2010 @ 01:19

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Rekisteröityjä käyttäjiä: 1
Vieraita sivustolla: 9

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

We are condemned to be modern. We can’t escape the facts of our history or of living in an age dominated by instrumental rationality, even as we look for ways out of it... But it has become our historic responsibility to acknowledge the continuing importance of myth, at a level beyond science, in realizing a more organic, holistic relation to the world. A future social ecology would transcend both anti-Enlightenment reaction and [a] reified Enlightenment counter-reaction, which remain only fragmented polarities within bourgeois modernity.
David Watson
Beyond Bookchin: Preface for a Future Social Ecology   (1996)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta