Olemmeko sopeutuneet kypsennettyyn ruokaan?

(Frederic Patenauden artikkelista mukaillen suomennettu)

Richard Wrangham on brittiläinen primatologi, jonka kirja "Catching Fire: How Cooking Made Us Human" kyseenalaistaa moneti tavanomaiset elävään ravintoon liittyvät teoriat. Frederic Patenaude arveli skeptisesti kirjan olevan jälleen yksi lihaa syövän tiedemiehen kepeä yritys perustella tapojaan. Kirja kuitenkin osoittautui sisällöltään innostavaksi. Teos tuo valoa lukuisiin kiistanalaisiin kysymyksiin ja romuttaa monia tuoreravinnon myyttejä. Wranghamin tutkimusten johtopäätelmät kuitenkin yllättävät tukemalla osaltaan vähärasvaista hedelmiin perustuvaa ruokavaliota.

Arvioidaanpa ensiksi joitakin nykykirjallisuudessa esiintyviä elävään tuoreravintoon liittyviä uskomuksia:

1. Ihmiset ovat apinoita. Muut tuntemamme apinat noudattavat hedelmiin ja vihanneksiin perustuvaa kasvisruokavaliota. Simpanssien ja bonoboiden DNA on ihmisen kaltainen ja nämä syövät hedelmiä. Näin ollen luonnonmukainen ruokavaliomme perustuu hedelmiin, vihanneksiin, pähkinöihin ja siemeniin.

2. Ennen kypsentämisen keksimistä ihmiset elivät ensisijaisesti hedelmillä ja vihanneksilla, sekä luultavasti pähkinöillä, siemenillä ja löytämillään eläinkunnan tuotteilla.

3. Joskus ennen keittotaidon keksimistä on ollut "kulta-aika", jolloin elimme paljon pidempään kuin nykyisin. Jotkut väittävät elinkaaremme olleen 120-140 vuotta. Keittotaidon ja ravinnon jalostamisen myötä ihmiskunnan terveys romahti.

4. Ihmiset eivät ole "sopeutuneet" kypsennettyyn ruokaan. Söimme kypsennettyä ruokaa vain selviytymistarkoituksissa ja kehomme kärsii tästä edelleen. Koska kypsennetty ruoka on myrkyllistä, niin kaikkein luonnonmukaisin ruokavaliomme koostuu 100%:sti elävästä ravinnosta.

5. Ihmiset eivät ole lihansyöjiä. Lihalla ei ole sijaa ihmisen ravitsemuksessa.

6. Viljat eivät ole luonnonmukaista ravintoamme. Olemme syöneet viljoja vain pienen murto-osan tällä planeetalla viettämästämme ajasta. Luonnonmukainen ravitsemuksemme, johon olemme parhaiten sopeutuneet koostuu hedelmistä, vihanneksista, pähkinöistä ja siemenistä.

7. Meidän tulisi syödä tuoreravintoa siksi, että entsyymit ja muut välttämättömät ravintoaineet tuhoutuvat kypsentämisen ohessa.

Kuten saatat kuvitella, "Catching Fire" romuttaa useimmat näistä väitteistä. Tämän kirjan keskeisin väite on että ravinnon kypsentämisellä on ollut evoluutiossamme keskeinen merkitys.

Wrangham toteaa: "Uskon maailmanhistorian merkittäviin siirtymävaiheisiin kuuluvan Homo-lajin esiin nousun taustalla vaikuttaneen muutosvoiman perustuvan tulen hallintaan ja ravinnon kypsentämiseen. Kypsentäminen lisäsi ravintomme arvoa ja muutti kehomme rakennetta, aivotoimintaamme, ajankäyttöämme ja sosiaalista elämäämme. Se teki meistä ulkopuolisen energian kuluttajia ja synnytti täten eliölajin, jonka suhde luontoon perustuu riippuvaisuuteen polttoaineista."

Useimmat elävän ravinnon syöjät kiistävät tällaiset väitteet. Kaikenkaikkiaan kypsennetty ruoka on "myrkkyä" eikä voi mitenkään olla merkityksellistä olemuksemme synnyttämisen kannalta ainakaan positiivisessa merkityksessä. Elävän ravinnon syöjät ovat vahvasti eri mieltä siitä että kypsentäminen parantaa ruuan ravintoarvoa, koska yleinen käsitys on että kypsentäminen vain tuhoaa eikä voi laadullisesti parantaa mitään. Objektiivisesti ottaen Wrangham on osaltaan oikeassa.

Kaloreita etsimässä

Kaikkialla luonnossa havaitsemme eläinten eloonjäämisen kannalta suurimman haasteen olevan riittävän ravinnon hankinta. Toisaalta moderni ihminen käyttää vain pienen osan päivästään syömiseen.

Wrangham toteaa: "Pureskeluun käytetty aika on suhteessa kehomme kokoon, josta voimme arvioida millaisen ajan nykyiihminen joutuisi käyttämään ruokansa pureskeluun, mikäli eläisi elävällä ravinnolla muiden kädellisten nisäkkäiden tavoin. Varovainen arvio on 42 % päivästä, eli hieman yli 5 tuntia 12:n tunnin jaksosta. "

Kypsentäminen lisää ravintomme kokonaiskalorimäärää sallimalla meidän kuluttaa enemmän kaloreita lyhyemmässä ajassa ja vähemmällä kehon energian kulutuksella. Kypsentäminen sallii meidän syödä kaloripitoisia juuria ja tärkkelystä, joita emme olisi luonnossa kyenneet vastaavissa määrin kuluttamaan. Tämä oli avaintekijä, joka vapautti esivanhempamme ravinnon etsimisestä ja päivät pitkät jatkuneesta vähäkaloristen hedelmien pureskelusta.

Wrangham toteaa: "Ravinnon imeytymisen tutkimuksen perusteella elimistömme hyödyntää kypsennettyä tärkkelystä erittäin tehokkaasti. Vähintään 95 % kauran, perunan, banaanin, maissimurojen, vaalean leivän, sekä tavanomaisen euro-amerikkalaisen tärkkelystä, meijerituotteita ja lihaa sisältävän ruokavalion kypsennetystä tärkkelyksestä on imeytynyt elimistöön saapuessaan ohutsuolen loppuosassa sijaitsevaan sykkyräsuoleen. Harvoihin huonommin sulaviin ruokiin kuuluvat mm. kotona kypsennetyt ruusupavut ja ohrahiutaleet, joiden sulavuus on noin 84 %. Vastaavasti raa'an tärkkelyksen sulavuus on vehnällä 71 %, perunoilla 51 % ja banaaneilla vain 48 %."

"Meidän tulee ymmärtää mitä kypsentäminen tekee. Kypsennetty ruokaa tekee monia kotoisia asioita. Se tekee ruuasta turvallisempaa, synnyttää rikkaita ja herkullisia makuja, sekä vähentää pilaantumista. Kypsentämien sallii meidän avata, leikata ja muhentaa kovia ruoka-aineita. Mikään näistä eduista ei kuitenkaan ole yhtä merkittävä kuin kypsentämisen kautta lisääntyvä energiamäärä, jonka kehomme pystyy ravinnosta hyödyntämään."

Tähän voidaan tietenkin argumentoida, että elävä ravinto sisältää enemmän "energiaa" ja ravintoaineita, mutta todellisuudessa Wranghamin huomio on oikein. Meidän on paljon helpompi saada kaloreita kypsennetystä ruuasta, kuin varhaisten ihmisten oli saada kaloreita kypsentämättömistä villikasveista.

Wranghamin puolueellisuus kypsennetyn ravinnon puolestapuhujana lienee päivän selvää. Tämä käy yhä ilmeisemmäksi hänen kirjoittaessaan:

"Elävän ravinnon syöjät ovat omistautuneet syömään 100% kypsentämätöntä ruokaa tai ainakin niin lähelle tätä kuin pystyvät. On vain kolme tutkimusta heidän kehonsa painosta ja kaikki osoittavat että elävän ravinnon syöjillä on taipumus olla laihoja. Laajamittaisin kyselytutkimus kattaa 513 henkilöä, jotka söivät 70-100 %:sti elävää ravintoa. Kyseessä on Corinna Koebnickin kollegoineen Saksassa tekemä "Giessen Raw Food study". Ihmiset söivät elävää ravintoa terveyden, sairauksien torjumisen, pitkän elämän ja luonnonmukaisuuden vuoksi. Elävään ravintoon sisältyi kypsentämättömien vihannesten ja satunnaisen lihan lisäksi myös kylmäpuristettuja öljyjä ja hunajaa, sekä joitakin kevyesti kuumennettuja aineksia, kuten kuivahedelmiä, kuivalihaa ja kuivakalaa. Tutkimuksessa käytettiin lihavuuden mittarina kehon painoindeksiä, joka mittaa yksilön painoa suhteessa pituuden toiseen potenssiin. Mitä suurempi osuus elävällä ravinnolla oli, sitä alhaisempi oli painoindeksi. Keskimääräinen painonpudotus kypsennetystä ravinnosta elävään ravintoon siirryttäessä oli naisilla 12 kg ja miehillä 9.9 kg. Tutkituista henkilöistä 31% noudatti täysin elävää ravintoa ja kolmasosa heistä osoitti merkkejä kroonisesta energiavajeesta. Tutkijoiden johtopäätös oli yksimielinen: "tiukka raakaravinnon dieetti ei voi taata riittävää energian saantia." Tutkimukseen osallistuneiden lihan syönnin määrää ei arvioitu, mutta useimmat elävän ravinnon syöjät syövät niukasti lihaa. Olisiko vähäinen lihansyönti voinut vaikuttaa heidän huonoon energiataseeseensa? Se on mahdollista. Kypsennettyä ruokaa syövien kasvissyöjien ja lihansyöjien painoindeksissä ei ole eroa: kun ruoka kypsennetään niin saamme yhtä paljon kaloreita kasvisravinnosta kuin saamme tyypillisestä kypsennetyn ravinnon dieetistäkin."

Frederic Patenauden kommenttina edellä mainitun tyypillisen raakaravinnon energiasisältö todellakin on puutteellinen. Vihannekset yksinkertaisesti eivät sisällä riittävästi kaloreita ylläpitääkseen elämäämme ja esim. avokadojen hankalasti sulavaa raakarasvaa on hankala syödä riittävän suuria määriä, jotta pystyisimme ylläpitämään kehomme vaatimaa energiatasoa. Perinteinen raakaravinto-dieetti on painonpudotusohjelma, jota ei ole mahdollista ylläpitää pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen naurettavat kommentit osoittavat tutkijoila olevan varsin puutteellinen tietämys elävästä ravinnosta ja siitä kuinka se muodostetaan tasapainoiseksi ja toimivaksi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että heidän kuvailemansa raakaravinto-dieetti on hyvin tyypillinen useiden harrastajien keskuudessa ja siten tärkeä huomio.

Wrangham jatkaa: "Kypsennetystä ravinnosta luopumisen energeettiset seuraamukset johtavat vääjäämättä reaktioon, jota toimittaja Jodi Maresch havainnollisti ryhdyttyään raakaravinnon syöjäksi kirjoittamalla: "Olen nykyisin nälissäni joka päivä". Hänen tyypillinen päivänsä alkoi aamulla klo 7 leikkaamalla ja mehustamalla 50 g vehnänoraita. Klo 8.30 hän söi kulhollisen "energiakeittoa", jota hän kuvaili huoneen lämpöiseksi seokseksi auringonkukan versoja ja uudistavaa jyväjuomaa, joka hänen mukaansa maistui pahalta limonadilta. Tuohon hän lisäsi pari ruokalusikallista soseutettua papaijaa. Lounaaksi hän söi salaatin jossa oli auringonkukan versoja, idätettyä sarviapilaa, parsakaalin ituja, hapankaalia, sekä auringonkukansiementen iduista tehtyä mureketta, kuivattua merilevää ja joitakin vihanneksia. "

"Päivällisellä oli lisää ituja, avokadon palasia, ananasta, punasipulia, oliiviöljyä, viinietikkaa ja merisuolaa. Tuntia myöhemmin hän oli taas nälkäinen. Valokuvissa hän näyttää selvästi laihalta, mutta onnelliselta. Hän kuvaili tunteneensa olonsa energiseksi, sekä mieleltään teräväksi ja rauhalliseksi. Tästä huolimatta puolen vuoden kuluttua hänen painonsa oli pudonnut 8.2 kg ja hän ei enää kyennyt vastustamaan sortumista pizzaan. Mardesich ei ollut yksin huomatessaan raakaravinnon haastavaksi. "Giessen Raw Food study" havaitsi, että 82 % pitkäaikaisista elävän ravinnon syöjistä sisällyttää ravitsemukseensa jonkun verran kypsennettyä ruokaa."

Fredericin kommenttina edellä kuvattu dieetti on tyypillinen monien raakaravintoa yrittävien henkilöiden keskuudessa. Valitettavasti kyseinen dieetti ei toimi. Se ilmiselvästi hyvin vähäinen kaloripitoisuudeltaan ja sen rasvapitoisuus on korkea. Valitettavasti useat raakaravinnon harrastajat yrittävät syödä tällä tavalla kestämättömästi. Tämä on perussyy siihen, miksi riittävän kalorimäärän lähteeksi suositellaan hedelmiä ja ravitsemuksen rasvamäärää suositellaan pidettäväksi alhaisena.

Wranghamin teksti jatkuu: "Antropologi Elizabeth Marshall Thomas kuvailee, kuinka bushmanni-naiset Kalaharin autiomaassa palaavat leiriinsä väsyneinä tavanomaisen pitkän kävelyn jälkeen. Suuren osan päivästään he ovat viettäneet kyykkiessä, kaivaessa ja kävellessä, sekä kantaessa suurta määrää ruokaa, puuta ja lapsia. Jopa kypsennettyä ruokaa harrastavan väestön keskuudessa tällainen runsas aktiivisuus johtaa helposti lisääntymiskyvyn heikentymiseen. Kuvitelkaamme saksalaisten raakaravinnon harrastajien elämän hankaloittaminen asettamalla heidät keräilemään ruokansa villistä luonnosta. Heidän energian kulutuksensa lisääntyisi taatusti merkittävissä määrin. Tuloksena yli puolet naisista muuttuisivat kyvyttömiksi raskauteen. Ottakaamme lisäksi huomioon, että "Giessen Raw Food studyn" henkilöt keräilivät ruokansa supermarketeista. Heidän ruokansa koostui modernin viljelyn tyypillisistä tuotteista: mahdollisimman herkullisista hedelmistä, siemenistä ja vihanneksista. "Herkullisuudella" tarkoitamme tässä yhteydessä korkeaa energiapitoisuutta, koska ihmiset pitävät ravinnosta jossa on vähän liukenematonta ravintokuitua, paljon liukoisia hiilihydraatteja ja sokereita. Maatalouden kehitys on tehnyt kauppaketjujen hedelmistä, kuten omenista, banaaneista ja mansikoista paljon laadukkaampia kuin näiden villeistä edeltäjistä. Harvardin yliopiston laboratorioissa ravintobiokemisti Nancy Lou Conklin-Brittain havaitsi, että porkkanoissa on yhtä paljon sokeria kuin tyypillisissä villeissä hedelmissä, joita simpanssit syövät Kibalen kansallispuistossa Ugandassa. Jopa porkkanat ovat laadukkaampaa ravintoa kuin tyypilliset villit trooppiset hedelmät, koska niissä on vähemmän kuitua ja vähemmän myrkyllisiä yhdisteitä. Mikäli saksalaiset raakaravinnon harrastajat olisivat syöneet villiä ravintoa, niin heidän energiataseensa ja lisääntymiskykynsä olisi ollut paljon alhaisempi kuin Koebnickin tutkijaryhmä havaitsi."

Frederic Patenauden kommenttina nämä havainnot ovat kiinnostavia. Jopa parhaissa olosuhteissa, joissa saamme pitkälle jalostettua kaloripitoista elävää ravintoa useimmat ihmiset kokevat ongelmalliseksi saada riittävästi ravintoa syödäkseen, jotta eivät tuntisi itseään jatkuvasti nälkäiseksi. Voitko kuvitella mitä varhaiset ihmiset olisivat tehneet ilman banaaneja tai risteytettyjä korkeakalorisia ruokia, supermarkettien avokadoja, öljypulloja ja pähkinäpaketteja? Ottakaamme erityisesti huomioon, että varhaiset ihmiset olivat meitä huomattavan paljon aktiivisempia, mikä tekee kamppailun elävistä kaloreista vieläkin ilmeisemmäksi.

Wrangham myöskin osoittaa joitakin tutkimuksia, joissa lukuisat ihmisryhmät ovat yrittäneet elää villillä raakaravinnolla ja jokaisessa tapauksessa he epäonnistuivat tyydyttämään kaloritarpeensa. Hän kiteyttää näkemyksensä seuraavasti: "Raaka-ravinnon harrastajat selviytyvät ainoastaan rikkaassa modernissa ympäristössä, jossa he ovat riippuvaisia syömästään poikkeuksellisen korkealaatuisesta ravinnosta. Eläinten tilanne ei ole yhtä väkinäinen, sillä ne pärjäävät hyvin villillä raakaravinnolla. Evo-dieetin seurausten herättämä epäluuloisuus osuu oikeaan ja oireet ovat selvät: meissä on jotakin omituista. Me emme ole muiden eläinten kaltaisia."

Olemmeko simpanssien kaltaisia

Luonnon logiikka on usein helppotajuista.

Kun tajuamme olevamme eläimiä ja elävämme toisten eläinten keskuudessa, niin meidän on helpompaa tarkastella luontoa ja yrittää nähdä siinä oma paikkamme kaiken suuruuden sisällä. Esimerkiksi saatamme yrittää havainnoida meidän kaltaisiamme eläimiä.

Tiede kertoo meille, että ihmiset ovat apinoita, joiden sukulaisuussuhde on jossain määrin yhteneväinen simpanssien kanssa. Meillä on siis ollut yhteiset varhaiset esivanhemmat. Jaamme enemmän yhteistä DNA:ta simpanssien kanssa kuin planeettamme yhdenkään toisen eläinlajin kanssa. Itse asiassa monet englantilaiset olivat järkyttyneitä nähtyään ensimmäiset simpanssit eläintarhoissa. Monet ihmiset häiriintyivät nähtyään nämä ihmisen kaltaiset eläimet, joihin suhtauduttiin ajan mukaisesti vastenmielisesti ylenkatsomalla siksi, että ihmisten uskottiin olevan planeettamme muista eläimistä täysin poikkeavia.

Niinpä elävän ravinnon ihmiset havainnoivat mitä apinat syövät ja vaikkakin löydämme todisteita siitä että he söivät jonkin verran lihaa, niin jopa tiedemiehet myöntävät että apinoiden syövän pääasiassa hedelmiä ja vihanneksia. Mitä ilmeisemmin meidän ollessa painoita, meidän ravitsemuksemme tulisi olla samoilla linjoilla välttäen meijerituotteita, viljoja ja elintarvikejalosteita.

Tiedämme myös että simpanssien ja ihmisten välillä on perusteellisia eroavaisuuksia. Mutta kuinka perusteellisia ne ovat?

Wranghamin mukaan "evolutiiviset hyödyt kypsennettyyn ravintoon sopeutumisesta ovat ilmeisiä kun verrataan ihmisen ruuansulatusjärjestelmää simpansseihin tai muihin apinoihin. Suurimmat eroavaisuudet ovat ihmisen suhteellisen vähäiset ominaisuudet. Meillä on pienet suut, heikot leuat, pienet hampaat, pienet vatsalaukut, pienet suolet ja pienikokoinen suolisto. Menneisyydessä näiden kehon osien poikkeuksellinen koko on enimmäkseen liitetty lihansyönnin evolutiivisiin vaikutuksiin, mutta ihmisen ruuansulatusjärjestelmän malli on raa'an lihan syönnin sijaan paremmin selitettävissä kypsennettyyn ruokaan sopeutumisen kautta."

"Mick Jaggerin suurin kiljaus ei ole mitään verrattuna simpanssin vastaavaan. Ottaen huomioon, että suu on suoliston sisäänkäynti, niin ihmisen ruuansulatuksella on hämmästyttävän pieni sisäänkäynti ollakseen niinkin suurikokoinen laji. Kaikilla kädellisillä nisäkkäillä on esiin työntyvä turpa ja leveä virne: simpanssit voivat avata suunsa kaksi kertaa yhtä suuriksi kuin ihmiset ja he tekevät tämän säännöllisesti syödessään. Mikäli leikkisä simpanssi intoutuu suutelemaan sinua niin et unohda sitä ikinä. Jos etsit kädellisiä nisäkkäitä, joilla on yhtä pieni suuaukko kuin ihmisellä, niin joudut tutkimaan saimirin kaltaisia pienikokoisempia lajeja, jotka painavat alle 1.4 kg. Pienen kidan lisäksi suumme tilavuus on suhteellisen pieni. Se vastaa simpanssin suun tilavuutta, vaikkakin painomme on noin kaksi kertaa suurempi. Zoologit yrittävät usein tavoittaa lajimme olemuksen lausahduksiin kuten "alaston, kaksijalkainent ai suuriaivoinen apina. He voisivat yhtä hyvin kutsua meitä pienisuiseksi apinaksi."

(...) "Ero suun koossa on vielä ilmeisempi jos otamme huulet huomioon. Simpanssin suussaan pitämän ruuan määrä on suurempi kuin ihmisellä, koska laajan kidan ja suuren suun lisäksi simpansseilla on suuret ja lihaksikkaat huulet. Syödessään mehukkaita ruokia, kuten hedelmiä tai lihaa simpanssit käyttävät huuliaan pitääkseen suuren ruokamällin suunsa ulkopuolella ja puristamalla sitä lujasti hampaitaan vasten, minkä he saattavat tehdä toistuvasti useiden minuuttien ajan ennen kuin nielaisevat ruokansa. Vahvat huulet ovat luultavasti sopeutuneet hedelmien syöntiin, koska hedelmälepakoilla on vastaavasti suuret lihaksikkaat huulet, joita he käyttävät samaan tapaan puristaakseen hedelmämälliä hampaitaan vasten. Ihmisillä on suhteellisen pienet huulet, jotka soveltuvat suhteellisen pienen ruokamäärän hetkelliseen pitämiseen suussa."

(...) "Ihmisen purentahampaat tai poskihampaat ovat myöskin muihin kädellisiin verrattuna pienet suhteessa kehon kokoon. Myös vatsalaukkumme on suhteellisen pieni. Ihmisen vatsalaukun pinta-ala on alle 1/3 meidän painoisellemme nisäkkäälle tyypillisestä odotusarvosta ja pienempi kuin 97:llä prosentilla muista kädellisistä. Kypsennetyn ravinnon korkea kaloritiheys viittaa siihen, että vatsamme pystyy olemaan pieni. Suuret apinat syövät päivittäin ehkäpä kaksi kertaa enemmän painoonsa nähden kuin nykyihmiset, koska heidän ravinnossaan on suuri määrä sulamatonta ravintokuitua (n. 30 % painosta, verrattuna modernin ihmisen ravitsemuksen 5 - 10 %:iin). Kypsennetyn ruuan korkeasta kaloritiheydestä johtuen tarpeemme ovat vähäisempia ja voivat tulla tyydytetyksi pienemmällä vatsalaukulla."

(...) "Ihmisen ohutsuoli on vain hieman pienempi kuin mitä kehomme koko antaa odottaa. Tämä heijastaa sitä että kyseinen elin on ruuansulatuksen ja ravinnon imeytymisen keskus elimistössämme. Lisäksi ihmisellä on painoonsa suhteutettuna samanlainen perusaineenvaihdunta, kuin muillakin kädellisillä. Paksusuolemme sen sijaan on alle 60 % muiden kädellisten nisäkkäiden painoon suhteutetun paksusuolen massan odotusarvosta. Paksusuolemme pieneliöstö hapattaa kasvikuituja ja tuottaa rasvahappoja, jotka imeytyvät elimistöömme ja muuttuvat energiaksi. Ihmisen paksusuolen suhteellisen pieni koko tarkoittaa, että me emme pysty sulattamaan yhtä suurta määrää kuitua kuin muut suuret apinat ja siitä syystä emme pysty käyttämään kasvikuituja yhtä tehokkaasti ravinnoksemme. Tällä on kuitenkin vain pieni merkitys, koska kypsennetyn ruuan korkea kaloritiheys tarkoittaa sitä että me emme tarvitse elimistössämme sellaista suurta hapatuspotentiaalia, josta suuret apinat ovat riippuvaisia."

(...) "Suolistomme paino on siten arviolta 60% siitä mitä sen pitäisi olla meidän kokoisellamme kädellisellä. Ihmisen ruuansulatusjärjestelmä kokonaisuudessaan on siten paljon pienempi kuin olisi ennustettavissa yleisesti kädellisten koon suhteista."

Frederic Patenauden kommentoi, että tässä olisi hyvä mainita myös toinen oleellinen muutos elimistössämme. Ihmiset tuottavat simpansseihin verrattuna moninkertaisen määrän määrän tärkkelystä pilkkovia entsyymejä. On ilmeistä, että vaikka me jaamme paljon samankaltaisuuksia näiden eläinten kanssa, niin me olemme HYVIN erilaisia. Siksi meidän tulee olettaa ravitsemuksemmekin olevan jossain määrin erilainen.

Pystyisivätkö ihmiset elämään simpanssin dieetillä?

Tämä ajatus on houkutteleva: simpanssit elävät hedelmillä ja siksi mekin voimme elää hedelmillä.

Meidän tulee kuitenkin kysyä itseltämme: millaisilla hedelmillä simpanssit elävät?

Wrangham vastaa tähän: "Evolutiivinen sopeutuminen kypsennettyyn ruokaan saattaa yhtälailla selittää sen miksi ihmiset vaikuttavat muihin apinoihin verrattuna vähemmän varautuneilta sietämään myrkkyjä. Olen analysoinut monia kädellisten nisäkkäiden ravinnokseen käyttämiä villikasveja ja kokemusteni perusteella villit simpanssit syövät yleisesti ottaen paremman makuisia ruokia kuin pienet apinat. Tästä huolimatta osa simpanssien valikoimista hedelmistä, siemenistä ja lehdistä maistuu niin pahalta, että en tuskin pystynyt nielemään niitä. Maut ovat vahvoja ja rikkaita, mikä osoittaa erinomaisesti sen että läsnä on myös muita kuin ravitsemuksellisia yhdisteitä ja monet niistä ovat todennäköisesti myrkyllisiä ihmisille - mutta oletettavasti vähemmän myrkyllisiä simpansseille. Ajatelkaamme vaikkapa lääkinnällisesti merkityksellisestä kaarnastaan tunnetun Warburgia ugandensisin luumun kokoista hedelmää. Warburgian hedelmät sisältävät pistävän väkevää mausteista yhdistettä, joka muistuttaa sinappiöljyä. Tämä polttava maku muuttaa jopa yhden ainoan hedelmän täysin epämiellyttäväksi ihmisen syödä. Simpanssit kykenevät syömään kasan näitä hedelmiä ja etsivät sen jälkeen mieluisasti niitä lisää. Monet muut hedelmät simpanssin ravitsemuksessa ovat yhtä lailla ihmisen makuaisteille epämiellyttäviä. Karvaus on tanniinien ja eräiden muiden yhdisteiden synnyttämä kuivattava ja supistava tunne, joka on yleinen ominaisuus simpanssien yleisesti syömissä hedelmissä."

(...) "Kitkeryys aiheutuu tanniineista, jotka sitovat proteiineja toisiinsa ja aiheuttaa niiden saostumisen. Meidän suumme on tavallisesti kyllästetty syljessämme olevilla mukoproteiineilla ja ravinnon korkea tanniinipitoisuus saostaa ne. Tämän seurauksena kielemme ja suumme kuivuvat. Samasta syystä aiheutuu myös "karvainen" tunne syötyämme raa'an omenan tai juotuamme tanniinipitoista viiniä. Samankaltainen kokemus syntyy maistamalla esim. simpanssien suosimien Mimusops bagshawein tai Pseudospondias microcarpan hedelmiä. Vaikka simpanssit kykenevät syömään yli tunnin jatkuvan pureskelun aikana enemmän kuin kilon tuollaisia hedelmiä, niin me emme pysty siihen."

(...) " Muutokset simpanssien ja ihmisten suosimien ruokalajien suhteessa viittaavat siihen, että meillä on heikentynyt fysiologinen sietokyky myrkyllisten tai tanniinipitoisten ruokien suhteen. Koska kypsentäminen tuhoaa monia myrkkyjä, niin me olemme saattaneet evolutiivisesti kehittyä kohti suhteellisen herkkää makuaistia."

Frederic Patenauden kommentti: "Muutettuani Costa Ricaan olen saanut mahdollisuuden katsoa mitä pienet villit apinat syövät. Costa Rican apinat eivät ole suurten kädellisten kaltaisia, mutta eräiden pienten apinalajien ravitsemus koostuu pääasiassa hedelmistä. Minua on aina askarruttanut se, että joka kerta kun olen nähnyt näiden apinoiden pudottavan vahingossa syömänsä hedelmän maahan, niin se on aina näyttänyt kaikelta muulta kuin syömäkelpoiselta. Milloin tahansa yritinkään maistaa näitä hedelmiä, niin ne osoittautuivat melkolailla vastenmielisiksi. En usko että makuaistini ovat korruptoituneet elämäni aikana syömien ruokien takia. Moderniksi ihmiseksi minulla lienee melko luonnolliset makuaistit. Olen melko vakuuttunut siitä, että hyvin nuori ihmislapsi ei nauttisi useimmista pienten apinoiden syömistä hedelmistä ja mitä todennäköisemmin kieltäytyisivät syömästä niitä.

Jopa elävän ravinnon syöjät "kypsentävät" ruokansa

"On selvää, että me pidämme ruokalajeista, jotka on pehmennetty kypsentämällä aivan yhtä lailla kuin pidämme niistä tehosekoitettuna tai jauhettuina. Luonnottoman epätyypillinen ravinto, josta ihmisravitsemus koostuu on antanut lajillemme energeettistä särmää ja säästänyt meitä kovalta ruuansulatuksen työltä. Tuli tekee työn, jonka kehomme joutuisi muussa tapauksessa tekemään."

Tämä Wranghamin viimein siteeraus sai Fredericin katsomaan uudella tavalla tapaa, jolla elävän ravinnon syöjät kuluttavat ruokansa. Jopa älykkäät elävän tuoreravinnon syöjät, jotka noudattavat 80-10-10-ohjeistusta harjoittavat kypsentämistä käyttämättä tähän lainkaan lämpöä.

1. Saamme enemmän kaloreita raakaravinnostamme tekemällä pirtelöitä ja muita soseutettuja ruokia

2. Käytämme vihreistä lehtivihanneksista enemmän ravintoa hyödyksemme tehosekoittamalla ne keittoihin tai jopa mehustamalla ne.

3. Suosimme kaloripitoisia hedelmiä, kuten banaaneja, taateleita, mangoja ja muita trooppisia hedelmiä, joiden sokeripitoisuus on jalostettu suureksi ja kuitupitoisuus pieneksi.

4. Me teemme kastikkeita tehosekoittamalla pähkinöitä, siemeniä ja avokadoja.

5. Eräät elävän ravinnon syöjät myöskin hapattavat tiettyjä kovia vihanneksia.

"Osaatko arvella miksi tehosekoittaminen on niin suosittua elävän ravinnon syöjien maailmassa? Miksi luulet viherpirtelöiden olevan niin suosittuja? Tiedätkö miksi niin monet suosivat vihannesten mehustamista? Nämä kaikki käytössämme olevat tekniikat ottavat ravinnosta suurimman mahdollisen hyödyn. Toisin sanoen useimmat ihmiset ymmärtävät perinteisesti, ettei porkkanatikkujen syöminen pidemmän päälle toimi. He tietävät, että elävät tuoreravinto on kalorimääriltään vähäisempää ja siksi he ovat löytäneet kaikenlaisia omapäisiä tapoja tehdäkseen ravinnostaan paremmin sulavaa. "

(...) "Uskon että elävän tuoreravinnon dieetti VOI toimia kun käytämme joitakin näistä työkaluista. Mielestäni villiravinnon varassa olisi lähes mahdotonta elää. Lyön vaikka vetoa, että jokainen merkittävissä määrin villiravintoa syövä henkilö saa suuren osan kaloritarpeestaan joko viljellyistä hedelmistä, kypsennetystä riisistä tai viljoista, perunoista tai avokaadoista tai sitten hänellä on mahdollisuus käyttää luonnottoman paljon kuivattuja "villejä" hedelmiä, jotka on rahdattu maailman ääristä hänen varastoihinsa."

(...) "Kysymys ei ole siitä että keittotaito olisi sivistyksen määrittävä ulottuvuus. Uskon, että merkittävä kysymys on ravinnon "käsittelystä". Tähän sisältyy tehosekoittaminen, kasvattaminen, jalostus, mehustus jne. Elävän ravinnon syöjät saattavat olla paljon viisaampia käyttäessään menetelmiä, jotka eivät synnytä keholle haitallisia myrkyllisiä yhdisteitä ravintonsa käsittelyn aikana. Olemme luonnostamme sivistyneitä ja jopa moderni elävän ravinnon dieetti on olemukseltaan luonnoton."

Frederic Patenauden lopulliset kommentit aiheesta ovat seuraavat:

1. On hyvin mahdollista, ettei maailmanhistoriassa ole milloinkaan ollut "kulta-aikaa", jossa ihmiset elivät täydellisen terveinä ja söivät herkullisia hedelmiä ja vihanneksia. Mitä todennäköisemmin me polveudumme eläinlinjasta, joka söi kovia ja kitkeriä hedelmiä samaan tapaan kuin nuo nykyajan kädelliset tekevät. Aikojen saatossa aloimme kypsentämään ruokaamme enemmän ja enemmän ja opimme risteyttämään kasveja synnyttääksemme yhä makeampia ja parempia kasvikantoja. Kehityimme suosimaan tällaisia ruokia aiemmin käyttämämme villiravinnon sijasta. Yritys palata täysin villiin ravintoon ei yksinkertaisesti toimi.

2. Kypsentäminen on kenties avainasemassa ihmisen evoluutiossa, mutta se ei tarkoita että olemme sidottuja syömään kypsennettyä ruokaa edelleenkin. Moderni ravitsemuksen ymmärrys kaloreista yhdistettynä makeiden hedelmien ja miedon makuisten vihannesten viljelyyn, sekä tehosekoittamisen kaltaisiin menetelmiin sallii meidän syödä elävää tuoreravintoa ja nauttia molempien maailmojen parhaista puolista (sivilisaatio ja luonto).

3. Joidenkin "yksinkertaisten" kypsennettyjen ruokien, kuten höyrytettyjen juuresten tai vihannesten syömisestä ei mitä todennäköisemmin koidu todellista haittaa, sillä ihmiset ovat syöneet niitä todella pitkän ajan. Haittavaikutuksissa kysymys on höysteistä, mausteista ja muista jalostetuista lisäaineista, Tästä huolimatta en näe näiden syömisestä varsinaista hyötyä lukuunottamatta helppoa tapaa saada hieman lisäkaloreita.

4. Polveudumme (amerikkalaiset) hyvin pitkästä sairaiden ja tautien vaivaamien esivanhempien linjasta, jotka ovat eläneet huonolaatuisella ja myrkyllisellä amerikkalaisella standardi-dieetillä. Tästä johtuen suhteellisen myrkytön, korkearavinteinen elävään tuoreravintoon perustuva ravitsemus on tie jota kannattaa kulkea.

"En myöskään usko, että "Catching Fire" -kirjassa esitetty tutkimus olisi millään tavoin vähärasvaisen hedelmiin perustuvan elävän tuoreravinnon vastaista. Teos kuitenkin osoittaa kuinka kestämättömiä useimmat vähäkaloriset ja runsasrasvaiset raakaravintodieetit ovat ja kuinka monet myyttiset väittämät eivät ole tieteellisesti perusteltavissa.

alkuteksti:

"Did We Adapt to Cooked Foods?"
http://www.fredericpatenaude.com/blog/?p=283