Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 16:56
 
Lisää Facebook-sivustolle

Yhteiskunnan varojen syöminen

Monet teistä varmasti inhoavat nykyistä yhteiskuntaa yhtä paljon kuin minä, ja haluavat tuhota sen, tai vähintäänkin aiheuttaa hämminkiä ja kuluja nyky-yhteiskunnalle. Harva kuitenkaan on tehnyt mitään todellista asian eteen. Varsin yksinkertaisilla konsteilla on kuitenkin mahdollista aiheuttaa kuluja kunnalle, ja niistä tässä haluaisin kertoa.

 
No mikä on siis heikko kohta, johon iskeä? Myös vallanpitäjät ovat itse avoimesti puhuneet huipputeknologia-yhteiskunnan haavoittuvuudesta. Voiman- ja lämmönjakelu, kuljetukset, talous, näihin on varsin helppo iskeä todellisuudessa. Kuinka paljon maksaa, kun jokaisen kunnan julkisen rakennuksen ikkunat hajoitetaan viikkojen sisällä? Kuinka paljon maksaa, jos junat eivät kulje sabotoidun junaraiteen vuoksi, ja ihmiset eivät aamulla pääse töihin? Varsin pieni ryhmä aktivisteja pystyy tällaisiin tekoihin, ja aivan yksinkertaisin keinoin. Homma kannattaa kuitenkin vaiheuttaa, ei ole mitään järkeä lähteä samantien polttamaan Arkadianmäkeä, ensiksi pitää tuhota valtion perustukset.
 
Ei kannata odottaa, että koko yhteiskunta hajoaa yhdessä yössä, tai edes yhdessä vuosikymmenessä, mutta jokainen todellinen vallankumouksellinen jaksaa taistella. Mitä enemmän toimintaa, sitä enemmän toimintaa.

Suunnitelmaan siis.
 
Internet on täynnä kaiken maailman suoran toiminnan oppaita, anarkistisia keittokirjoja yms, joten en nyt sen tarkemmin itse suunnitteluvaiheeseen paneudu, vaan itse tekoihin.
 
Ensimmäinen vaihe  varsin riskitön, ja uskon että tähän vaiheeseen saamme paljon enemmän porukkaa mukaan kun muihin kakkosvaiheeseen. Ne, jotka eivät jatka kakkosvaiheeseen, jäävät ykkösvaiheeseen. Sitäkin kuitenkin tarvitaan.
 
Ensimmäisessä vaiheessa:
 
-Spray-maaleilla sekä maalitusseilla tehtävien tagien puhdistaminen maksaa kunnalle paljon, ja näitä kun alkaa ilmesymään toden teolla paljon, maksaa se todella isoja summia. Jokainen kun tekee ihan vaan vaikka sotkua kaikkeen mahdolliseen kunnan omistamaan, ja kun tägääjiä on satoja, tai jopa tuhansia (strategia-kysymys), on summa massiivinen. Esimerkiksi julkistaa julkisen tiedotteen, jossa pyydetään ihmisiä tägäämään mahdollisimman paljon tiettynä ajankohtana, mainostaa tätä kaikilla potenttiaalisilla internet-foorumeilla, blogeissa, tiedotuskanavilla, vieraskirjoissa ja suusta-suuhun-tekniikalla, voi yhdessä viikossa saada miljoonien laskun, joskaan tätä tägäämistä ei pidä jättää tähän, vaan sitä tulee jatkaa.
 
-Julkisten rakennusten ikkunoiden paskominen, aitojen hajoittaminen, oikeastaan kaiken mahdollisen kunnan omistaman tuhoaminen, kaikki maksaa. Sähkökaapit, aidat, ikkunat, kaikki on varsin yksinkertaista hajottaa vähän työkaluja apuna käyttäen, mutta maksavat paljon. Hajoittaa kaikkea toistuvasti, mahdollisimman usein, mielellään useamman kerran viikossa.
 
-Tuhopolttaminen. Pieniä kohteita, kuten roskiskatoksia, polttamalla, saa paljon aikaiseksi. Jokainen saa kaupasta bensaa, ja pienen tuhopolton suorittaminen on alle minuutin homma, eikä pienemmät palot mitään suuria poliisioperaatioita saa aikaiseksi,
 
-Pikku jäynät, kuten parkkisakkolappujen pois ottaminen tuulilaseilta, jolloinka alkaa tulvimaan vihaisia puheluita virastoihin, joka aiheuttaa lisäselvitystä (=lisäkuluja), tavaroiden varastamista esimerkiksi työmailta, ja niin edelleen
 
-Työautojen toimintakelvottomaksi tekeminen. Esimerkiksi puhkaisemalla renkaat, polttamalla ym. Kaikki pienetkin teot aiheuttavat hämminkiä, ja kaikki maksaa, ja jokainen euro on yhteiskunnalta pois.
 
-Anna oman mielikuvituksesi kanssa lentää!
 
Ensimmäisessä vaiheessa voi järjestää juuri näitä aikaisemmin mainitsemiani "teemaviikkoja ja kuukausia", jotta ihmiset pääsevät toiminnan makuun. Näitä kaikkia ensimmäisen vaiheen alavaiheita tulee vaalia mahdollisimman usein ja pitkään, niin että alkaa näkyä yhteiskunnan rippeentyminen, jolloinka voidaankin siirtyä toiseen vaiheeseen...
 
Toinen vaihe tarkoittaa jo isompia tekoja kuin ykkösvaiheessa.
 
-Liikenteen sabotointi. Kaatamalla puita ruuhkaisille moottoriteille, tuhoamalla siltoja, junaraiteita, tekemällä julkisen liikenteen kulkuvälineet käyttökelvottomiksi. Jos poltat bussivarikon kaikki bussit, jää aamulla kymmenet tuhannet pääsemättä töihin, tai menevät ainakin myöhässä, joka on jälleen kerran todella suuria lisäkuluja yhteiskunnalle, ja aiheuttaa kaaosta.
 
-Sähkö- ja vesilaitosten sabotointi. Jos ihmisiltä menee lämpö ja vesi pitkäksi aikaa, alkaa luottamus nyky-yhteiskuntaan horjua todella rankasti. Ei se ollutkaan niin turvallinen hyvinvointiyhteiskunta.
 
 
 
Epilogi
 
Tässä on suunnitelma, jota jokainen voi levittää vapaasti, ja jota jokaista suositellaan käyttämään, mielummin ensimmäistä vaihetta alatte samantien käyttämään. Kaupasta muutama kannu maalia ja sotkemaan, rautakaupasta vasara ja voimapihdit ja ikkunoita ja sähköjohtoja tuhoamaan, ja niin edelleen.
 
Jokainen voi vaikkapa järjestää "tägää jotain"-teemaviikon varsin yksinkertaisesti, ja jokainen tietää varmasti mistä päin löytyy potentiaalisimmat tägääjät.
 
Myös "Pistä lähikoulusi ikkunat paskaksi"-teemakuukausia sun muita saa järjestää. Se on yksinkertasta. Käyttäkää mielikuvitusta. Muistakaa kuitenkin, että teemaviikkoja järjestetään ainoastaan sen vuoksi, että ihmiset pääsevät tällaisten tekojen makuun.
 
 Käyttäkää mielikuvitusta, vastustakaa yhteiskuntaa, ajakaa se alas! On aika taistella!
 
Anonyymi Anarkisti
 
 
HUOM! Teosta saa (ja pitää) kääntää eri kielille, erityisesti niille, joiden käyttöalueella on paljon anarkistista toimintaa, kuten ruotsi, saksa, kreikka, ja tietysti englanniksi. Artikkelia saa (ja pitää) myös kopioida kaikkialle, missä potentiaalisia kannattajia sille voisi löytyä.

Trackback

Trackback URL for this entry: http://takku.net/trackback.php/20091204225317668

No trackback comments for this entry.

14 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, lauantai, 5.12. 2009 @ 09:39

Ensin herää kysymys, miksi? Parempia kohteita olisivat pankit, ostoskeskukset ja muut kapitalismin monumentit.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, lauantai, 5.12. 2009 @ 10:56

Yhteisen infrastruktuurin tuhoaminen vain lisää ihmisten pahoinvointia. Ensimmäisessä kommentissa on asiaa.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, lauantai, 5.12. 2009 @ 12:30

Joo ja ihmiset ovatkin varmaan helvetin innoissaan rakentamassa anarkistista yhteiskuntaa kun muutama anarkisti on ensin tuhonnut vanhan... Ihmiset tulevat kiittämään sinua vapauttajanaan! Yhteiskunta tai valtio ei ole yksi iso kokonaisuus joka pitää tuhota, siihen liittyy asioita joiden soisi olevan olemassa tulevaisuudessakin. Vahingollisista rakenteista pitää päästä eroon, tärkeää on kehittää omia vaihtoehtoja. Toi opas oli aika köyhä... Mistä se uusi yhteiskunta sitten tulee?

 

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, lauantai, 5.12. 2009 @ 12:50

Mua tässä oppaassa häiritsi eniten tuo suunnitelman valmius. Että tässä nyt valmis suunnitelma jota pitää vaan lähteä toteuttamaan, eikä ehdotus pureskeltavaksi ja keskusteltavaksi, mikä kuitenkin oli varmaan enemmän tarkoitus?

Joku sanoin jossain joskus että vanhan maailman tuhoaminen ja uuden rakentaminen ovat kaksi erillistä ja yhtäaikaista prosessia. Että tuhoaminen ei ole luomista, mutta vanhan tuhoaminen ja uuden luominen täytyy tapahtua yhtäaikaisesti.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, lauantai, 5.12. 2009 @ 15:59

onkohan tämä yritys ironiaan tai provokaatioon, tai anarkistien mustamaalaamiseen?

en voi ihan karistaa se epäily pois mielestäni. Koitan kuitenkin lähestyä tällaisia tekstejä niiden "omassa arvossaan", sivuuttaen omat epäilyni tekijästä ja hänen motiiveista. Olihan mulla itellä noin 14v. iässä samankaltainen käsitys vallankumouksesta...sittemmin ovat ajatukset vähän kehittyneet...

joitain huomioita:

-kuten joku jo totesi, tämä hyökkää vain kunnallisia rakenteita vastaan, muttei kapitalisteja, eikä myöskään varsinaisia kontrollin koneistoja vastaan (jos nyt lasketaan pois kehotus sabotoida kouluja). Itse pitäisin tällä hetkellä oleellisina kohteina valvontakamerat ja vartiointi-yhtiöt, pankit, ostoskeskukset yms ja sellaisten rakennushankkeet, poliisiautot, valtamedia, uusien teknologioiden kehityshankkeet (nano, gmo, jne) mm.

-tässä on tällainen ihme "ulkopuolelta" hyökkäämisen meininki. En ole mikään syndikalisti, mutta musta vois olla järkeä taistelussa joka tapahtuisi työpaikkojen, koulujen, asuinpaikkojen yms kautta. Tai ehkä nää ovat kaksi eri rinnakkaista aluetta jotka eivät sulje toisiaan pois vaan vahvistavat. Luulisin että anarkistit saattaisivat saada enemmän sympatiaa jostain työmaasabotaasista, jos he myös olisivat tukemassa työmaan duunareitten työtaisteluja esim. (pätee noissa muissakin yhteyksissä soveltaen)

-tätä kaikkeahan tapahtuu jo! Tuskin hirveästi yltyy mikskään laajaksi kapinaksi siitä, että pienet anarkoklikit ryhtyvät kaikki tägäämään ja särkemään ikkunoita. Koittaako Nimetön Anarkisti poseerata organisoimattoman Organisoijana? Vähäsen mielikuvituksen puutteen maku tässä.

-Myös muutenkin strategisen ajattelun puutteen maku. ellei sitten tavoitteena ole hyökkää kohti valtion julkisia rakenteita vahvistaakseen niitä. Tällainen "pikkuterrorismi" saattaisi musta helposti vain johtaa tiukempiin kontrollivaatimuksiin ja parempaan julkisen tilan valvontaan. Ja eikös joitain vuosia sitten oli ruotissa yhdellä natsisalaliitolla tänkaltainen strategiasuunnitelma "kylväämään vähitellen lisää terroria yhteiskuntaan, niin että voivat lopulta ottaa vallan"? ja vainoharhailuvaihteeni meni taas päälle...

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 07:49

Huhu mitä paskaa.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 17:10

Kyllä maailmasta tulee parempi paikka, kun kaikki pistetään paskaksi!

T: anarko-marko 14v.

Yhteiskunnan varojen syöminen
peräsmies, sunnuntai, 6.12. 2009 @ 19:33

Hirveetä kuraa! Tää olis liian kehnoa edes Pahkasikaan. :P

Skarpatkaas trollit vähän...

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, maanantai, 7.12. 2009 @ 15:10

Bommaamisen tarkoitushan ei ole kasvattaa kunnan kuluja, vaan ideanahan on että teksti pysyy luettavissa mahdollisimman kauan, varsinkin jos haluaa vaan viestitää ihmisille että asvalttiviidakossa on elämää.

 

Huono provo, ei jatkoon.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, maanantai, 7.12. 2009 @ 22:59

Eikös takun toimitus lue viestit ennen julkaisua? Ehkä aihepiireihin pitäis lisätä "provot, vitsit ja huumori". Jos tää nyt tosissaan on kirjoitettu niin pahoittelen..

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, torstai, 10.12. 2009 @ 21:27

Terve vaan,

Mielestäni tämä on vähäsen köyhä artikkeli, sivulla KS.org oli paljon monipuolisempi (http://www.kansallissosialismi.org/poliittista_vainoa.php) - tämä vaan tosin käsittelee kansallissosialistista, valkoista vallankumousta, oman kansan ja maan hyväksi!

Vaan eipä teistä niinsanotuista "takku.nettiläisistä" ole viemään vallankumousta niin pitkälle, että saavuttaisitte jotain pysyvää. Teiltä puuttuu se olennaisin yhtenäisyys ja solidaarisuus, sekä kaiken kattava maailmankatsomus. Kaikenlisäksi vallankumous vaatii aikalailla militariaa.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, perjantai, 11.12. 2009 @ 10:42

Köyhä voit olla ite, tai ainakin sun poliittiset käsitykset. (toi teksti on, kuten moni "takkulainen" on yllä todennut, myös aika köyhä). Itse en usko kansallisuuteen, isänmaahan, kaikenkattaviin maailmankatsomuksiin enkä militarismiin. mm eurooppalainen historia tarjoaa pitkän listan argumentteja sille, miksi nämä kaikki ovat aika huonoja ja toimimattomia ideoita. Tai no, paitsi jos nyt sattuu olemaan totalitaristi... Toisaalta mm eurooppalainen historia tarjoaa myös aika hyviä argumentteja sille miksi totalitarismi on aika huono ja toimimaton idea. Paitsi jos nyt sattuu olemaan epärealistinen valtio-idealisti. Toisaalta mm eurooppalainen historia tarjoaa myös aika hyviä argumentteja sille miksi valtio-idealismi, ja epärealistinen idealismi ylipäätään, on aika huono ja toimimaton idea. Paitsi jos nyt vaan tykkää toistaa pahimman sortin idiotismia...

Niin, "takku.nettiläisiä" ei taida olla kuin sivustoa ylläpitävä kollektiivi. Mikään yksi kollektiivi tai järjestö tuskin koskaan tulee saamaan mitään vallankumousta aikaiseksi. "Jonkun pysyvän saavuttaminen" kuulostaa hieman mahdollisemmalta, joskaan alati muuttuvassa maailmassa on turhaa haikailla pysyvyyden perään (esim Mahtavan Valtion tai Kuolemattoman Maineen muodossa). "toiminnan ja tapahtumisen aikaansaaminen" tuntuu järkevämmältä.

Sitä mitä sä kutsut vallankumoukseksi, minä kutsun vallankaappaukseksi. Niitä on ollut lukuisia kautta historian, eikä niiden saavuttaminen kiinnosta mua yhtään. Kuten joku feministi taisi sanoa, "we don't want to have a bigger slice of a cake of shit".

Te natsit ootte kyl aina pahimman sortin umpi-idealisteja. Wake up to the real world...

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, perjantai, 11.12. 2009 @ 10:54

se vielä, että kertoo se jotain natsien "solidaarisuuden" laadusta, että he aina turvautuvat mahdollisimman hierarkkisiin järjestöihin. Todellinen solidaarisuus on sellainen, mikä tapahtuu vastoin ja huolimatta hierarkkisesta kontrollista: kun ihmiset tukevat toisiaan ja toimivat yhtenäisesti, vaikka heitä yritetään määrätä tekemään toisin. Mielenkiintoista kyllä on paljon esimerkkejä tällaisesta solidaarisuudesta juuri fasistisissa valtioissa - mutta vastarintaliikkeissä fasismia vastaan, ei fasistisessa järjestelmäkoneistossa. Siinä vallitsee yleensä pikemmin byrokraattinen epäinhimillistyminen, jatkuva vehkeily ja selkäänpuukottelu, sekä toistuvat sisäiset puhdistukset. Solidaarisuutta indeed.

Yhteiskunnan varojen syöminen
Anonyymi, lauantai, 12.12. 2009 @ 02:54

tää on ehkä paras huumoripläjäys tässä tekstissä:

"HUOM! Teosta saa (ja pitää) kääntää eri kielille, erityisesti niille, joiden käyttöalueella on paljon anarkistista toimintaa, kuten ruotsi, saksa,

kreikka,

ja tietysti englanniksi. Artikkelia saa (ja pitää) myös kopioida kaikkialle, missä potentiaalisia kannattajia sille voisi löytyä."

kreikan toverit varmaan kiittävät, kun joku vihdoin toimittavat heille tämän heidän pitkään kaipaama strateginen valistus!

:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D

Varmaan samaten toverit ruotsissa ja saksassa...

(tää jos jokin saa epäilemään että kirjoittaja ei todellakaan ole hirveän perillä anarkistisesta liikehdinnästä saatikka ajattelusta.)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

If green anarchists hope to influence even conscious minorities already committed to social change, let alone the large majority necessary to make significant change, they are going to have to cultivate tolerance, humility, patience, an ability to speak reasonably to people with whom they disagree and to cooperate on common projects with them. Surely, those are not only key aspects of the tribal societies many of us admire, but the proverbial seeds of the society of the future. If we can’t do that, despite our conscious philosophy of mutual aid, egalitarianism and justice, do we really think most people in mass society, with its ideological commitment to competitive individualism, greed, amoral violence and authoritarian power, ever will?
David Watson
Swamp Fever, Primitivism & the “Ideological Vortex”: Farewell to All That  (1997)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta