Loppuraportti vastarinnan päivistä Maailmanpankin ja IMF:n kokousta vastaan 1.-8. lokakuuta
Pohdinnat | keskiviikko, 21.10. 2009 @ 23:49
Katselukertoja: 463
Avainsanat: istanbul turkki maailmanpankki imf mellakka antikapitalismi huippukokoukset


Meille on kerrottu että Kansainvälisen Valuuttarahaston ja Maailmanpankin tapaaminen täytyi lopettaa hätiköiden kun saarroimme Istanbulia joka suunnasta 7. lokakuuta. Joten me, resistanbulin hallitsemattomat, keräännyimme tänne ilmoittamaan omat mellakkaistanbulin päätöksemme niinkutsuttuja hallitsijoiden Istanbul-päätöksiä vastaan.
Ilmoitamme oman taloudellisen ja sosiaalisen ohjelmamme, joka on sekä ehdotus vapaudelliselle antikapitalistiselle elämäntavalle jota olemme jo alkaneet luomaan yhteiskunnan eri osa-alueilla, sekä ehdotus pakotieksi globaalista kapitalismista. Ohjelmamme koostuu sarjasta vastarinnan taktiikoita jotka pystyvät pureutumaan elämiemme kaikki osa-alueet kolonisoineen kapitalistisen maailmanjärjestelmän juurille.
- Lakkoja ja valtauksia kaikenlaisilla työpaikoilla kaikkien pomojen ja johtajien toteuttamaa tukahduttamista ja riistoa vastaan
- Työläisten itsehallintoon tähtääviä tehdasvaltauksia
- Kaikenlaisten työpaikkojen valtaamista ja kollektiivisten solidaarisuusmuotojen luomista perustaksi työpaikoille ilman pomoja
- Syndikaattien ja konfederaatioiden järjestämistä pienen ja paikallisen maatalouden sekä permakulttuurin tueksi, agrimonopoleita ja ympäristötuhoa vastaan
- Maan kollektivisointia ja valtaamista vastustamaan viljelijöiden köyhdyttämistä ja maarahvaan pakottamista pois kylistään ja mailtaan
- Valtaus- ja vastarintaliikkeitä omaehtoisten tilojen luomiseen autonomisten kuntien sisälle
- Rakennusten ja julkisten tilojen valtaamista urbaanin gentrifikaation luomaa kodittomuutta vastaan, sekä yhteisöllisten asuinrakenteiden luomista vapautettuihin tiloihin
- Vaihtoehtoisten ja paikallisten tuotantojärjestelmien luominen vastustamaan kulutukseen perustuvaa kapitalistista luonnon riistämistä
- Kaikenlaisen yksilöllisen ja kollektiivisen siirtolaisuuden tukeminen rajojen lakkauttamiseksi, jotka luovat etnistä, kansallista ja kulttuurista erottelua sekä vihamielisyyttä. 'Ei rajoja' -lausahduksen levittämistä mottona painottamaan ihmiskunnan veljeyttä/sisaruutta ja yhteistä taisteluamme kapitalismia ja valtiojärjestelmää vastaan
- Koulutusjärjestelmän muuttamista työskentelemällä opiskelijaneuvostojen kanssa vapaiden koulutustilojen luomiseksi; koulujen ja yliopistojen valtauksia vastustamaan koulutuksen kaupallistamista sekä luokkasyrjintään perustuvia koulutusjärjestelmiä
- Kaiken propagandan ja taide-sabotaasin tukemista mikä kohdistuu taiteen ja kulttuurin kaupallistamista vastaan. Omien vapaatilojemme luomista kasvattamaan amatöörien itseilmaisuun pohjautuvia taideliikehdintöjä
- Naisliikkeen kasvavan äänen nostamista esiin vastustamaan naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, sukupuolista syrjintää sekä sukupuolista sortoa
- Sellaisen vastakulttuurin luomista ja järjestämistä, joka kyseenalaistaa miesidentiteetin ja vastustaa sukupuolista sortoa sekä miesten sukupuoli-identiteetin ylivaltaa; tämä yhdessä feministiliikkeen kanssa, joka kyseenalaistaa yksilöllisen miesidentiteetin kautta tapahtuvan machoilun
- Antiautoritaaristen kulttuuriarvojen levittämistä perheiden lapsiin ja nuoriin kohdistamaa painetta vastaan
- Vastarintaa lesbojen, transvestiittien, transseksuaalien ja biseksuaalien kohtaamaa syrjintää, ulossulkemista ja väkivaltaa vastaan, jotta he voivat sanoa olevansa kaikkine poikkeavuuksineen olemassa transfobiaa ja homofobiaa vastaan
- Maailmanlaajuisen sodanvastaisen liikkeen tukemista vastustamaan elämiemme kaikkia osa-alueita kurittavien valtioiden, kapitalismin ja militarismin sotia; kaiken asepalveluksen lakkauttamista, pakollisen tai palkallisen
Aikana jolloin vallat kolonisoivat ja kontrolloivat elämää, vastarinnan muodot moninkertaistuvat mielikuvituksen kehittymisellä, rohkeudella ja solidaarisuudella. Tästä syystä tulevien vuosien sosiaalisten liikkeiden päämääränä tulee olemaan kaikkien eri taisteluiden ja vastarintojen horisontaalinen verkottuminen ja yhdistäminen.
Resistanbulin hallitsemattomien komitea
resistanbul.wordpress.com
Kuvia ja videoita Istanbulin mellakoista Gipfelsolissa:
http://www.gipfelsoli.org/Repression/Istanbul_2009/IMF_2009_Istanbul_Pictures













