Jyväskylän talonvaltauksesta sakkoja kolmelletoista
Uutiset | keskiviikko, 21.10. 2009 @ 20:39
Katselukertoja: 559
Avainsanat: jyväskylä talonvaltaus squat tuomio
Talonvaltaus Jyväskylän yliopiston kampuksella viime vuoden huhtikuussa johti 13 henkilön tuomitsemiseen sakkoihin.
Jyväskylän käräjäoikeus totesi tuomittujen syyllistyneen hallinnan loukkaukseen sekä niskotteluun poliisia vastaan. Päiväsakkoja tuomittiin rikoksista riippuen 20 ja 27 välillä (120 eurosta 300 euroon, yhteensä runsaat 2 100 euroa).
Kuutta henkilöä vastaan nostetut syytteet oikeus hylkäsi, koska katsoi heidän osuutensa asiassa vähäiseksi.
Samoin oikeus hylkäsi Jyväskylän yliopiston ja Senaatti-kiinteistöjen yli 30 000 euron korvausvaatimuksen Polaari rakennukselle ja sen irtaimistolle aiheutetuista vahingoista.
Oikeuden mukaan vahinkojen aiheuttajat jäivät näyttämättä, sillä valtauksen aikana rakennuksessa oleskeli vastaajien lisäksi useita kymmeniä muitakin henkilöitä.
Ennen oikeudenkäyntiä ja sen aikana syytettyjen tueksi tehtiin solidaarisuusaktioita ympäri Suomea.
[Keskisuomalainen | HS]
Lisää aiheesta Vapaa Tila -aihepiirissä.














