Se siitä keräilijämetsästäjä-teoriasta
Pohdinnat | sunnuntai, 18.10. 2009 @ 00:14
Katselukertoja: 572
Avainsanat: pyytäjät antropologia esihistoria kasvissyönti metsästys
kirjoittanut: Neil Schoenherr
(julkaistu 18.2.2006)
Ajatus varhaisesta ihmisestä lihaa syövänä metsästäjänä ei sovi yhteen todistusaineiston kanssa. "Nykyisen maailman tapahtumista tuskin osaamme arvata, että ihminen on kehittynyt rauhalliseksi, yhteistyökykyiseksi ja sosiaaliseksi eläimeksi eikä modernin mytologian uskottelemaksi saalistajaksi," sanoo Robert W. Sussman St. Louisin Washington yliopistolta. Hän toimii antropologian professorina Taiteen ja tieteen tiedekunnassa ja on esitelmöinyt aiheesta "American Association for the Advancement of the Science":n vuositapaamisessa vuonna 2006 otsikolla "Early humans on the Menu".
Sussmanin viimeisin kirja, "Man the Hunted: Primates, Predators and Human Evolution" käy vallassa olevia näkökulmia vastaan ja väittää että kädelliset nisäkkäät, mukaanlukien varhaiset ihmiset eivät kehittyneet metsästäjinä vaan olivat saaliseläimiä monille saalistajille, kuten villeille koirille, kissoille, hyeenoille, kotkille ja krokotiileille.
Sussmanin mukaan yleisesti esitetyistä teorioista riippumatta varhainen ihminen ei ollut aggressiivinen tappaja. Fossiililöytöihin ja elossa olevien kädellisten nisäkäslajien tutkimukseen perustuvan uuden teorian mukaan kädelliset nisäkkäät ovat olleet miljoonien vuosien ajan saaliseläimiä, mikä on merkittävissä määrin vaikuttanut meidän evoluutioomme.
Monet tutkijat ovat teorisoineet että varhaiset ihmisen esivanhemmat olivat metsästäjiä ja omasivat tappajan vaistot sen jälkeen kun vuonna 1924 löydettiin ensimmäiset fossiilit etelänapinoista, eli Australopithecus-ihmisisitä jotka elivät maapallolla seitsemän miljoonaa vuotta sitten ja katosivat noin kaksi miljoonaa vuotta
sitten.
"Ajatus ihmisestä metsästäjänä on ihmisen evoluutiossa yleisesti hyväksytty paradigma," sanoo Sussman. "Se kehittyi juutalais-kristillisestä ideologiasta, jonka mukaan ihminen on perimmältään paha, aggressiivinen ja luontainen tappaja. Mikäli fossiileja tai elossa olevia kädellisiä nisäkkäitä kuitenkin tarkastellaan tarkemmin niin näin ei ole ollut."
Sussmannin tutkimus perustuu lähes seitsemän miljoonan vuoden takaisten fossiilien tutkimukseen. "Useimmat tutkimukset, jotka pitävät ihmistä metsästäjänä sivuuttavat tämän avainasemassa olevan todistusaineiston," sanoo Sussman. "Me emme tyytyneet teorioihin, vaan tahdoimme todisteita. Tutkimme läpikotaisin kaiken kirjallisen tiedon kalloista, luista, jalanjäljistä, sekä ympäristöistä, joissa kädellisten esi-isiemme ja näiden kanssa yhtäaikaisesti olemassa olleet saalistajat ovat eläneet."
Koska ihmisen kehityksen prosessi on pitkä ja monimuotoinen, päättivät Sussman ja Donna L. Hart rajata tutkimuksensa yhteen ainoaan hyvin tunnettuun varhaiseen ihmislajiin, eli Australopithecus afarensisiin - jonka tunnetaan esiintyneen maapallolla 5 miljoonaa vuotta sitten ja arvioidaan hävinneen 2.5 miljoonaa vuotta sitten. Useimmat paleontologit ovat yhtä mieltä siitä, että Australopithecus afarensis on puuttuva lenkki varhaisempien ja tuoreempien fossiililöytöjen välissä, sillä kyseisen olennon hampaiden, kallon- ja luuston ominaisuuksissa on yhtäläisyyksiä molempiin. Australopithecus afarensis on myös hyvin edustettuna fossiilikokoelmissa.
"Australopithecus afarensis oli luultavasti melko vahva olento, kuin pieni apina," sanoo Sussman. Aikuiset olivat pituudeltaan 90 - 150 cm ja painoivat 27 - 44 kg. He olivat periaatteessa pienehköjä kaksijalkaisia kädellisiä nisäkkäitä, joiden hampaat olivat suhteellisen pienet kuten nykyihmiselläkin. He olivat hedelmien ja pähkinöiden syöjiä.
Sussman ja Hart havaitsivat, että Australopithecus afarensisin hampaat eivät olleet sopeutuneet lihansyöntiin. "Heillä ei ollut teräviä ja leikkaavia hampaita, jotka ovat välttämättömiä liharavinnon leikkaamiseen ja suussa kantamiseen," sanoo Sussman. "Nämä varhaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti pystyneet syömään lihaa. Jos he eivät pystyneet syömään lihaa niin miksi ihmeessä he olisivat metsästäneet?"
Varhaisen ihmisen ei ollut mahdollista kuluttaa suuria määriä lihaa ennen hallitun tulenteon ja ruuan kypsentämisen aikakautta. Sussman osoittaa, että ensimmäiset työkalut ilmaantuivat noin kaksi miljoonaa vuotta sitten. Hyviä todisteita tulenteosta on vasta 800 000 vuoden takaa. "Itse asiassa jotkut arkeologit ja paleontologit eivät usko meillä olleen modernia ja systemaattista metsästystapaa varhaisemmin kuin 60 000 vuotta sitten," hän toteaa.
"Tämän lisäksi Australopithecus afarensis oli reunalaji, joka kykeni elämään sekä puissa, että maan pinnalla ja siten pärjäämään monenlaisissa ympäristöissä. Edelleenkin elossa olevat kädelliset nisäkkäät, jotka ovat reunalajeja voidaan määrittää ennemminkin saaliseläimiksi kuin saalistajiksi," väittää Sussman.
Australopithecus afarensisin kanssa samana aikakautena eläneet saalistajat olivat suurikokoisia ja lukumääriltään kymmenkertaisia verrattuna tähän päivään. Oli karhun kokoisia hyeenoita, sapelihammaskissoja ja monia muita jättimäisiä lihansyöjiä, liskoja ja petolintuja. Australopithecus afarensisilla ei ollut työkaluja, eikä suuria hampaita ja pituuttakin oli vain 90 cm. Hän käytti aivojaan, ketteryyttään ja sosiaalisia taitoja päästäkseen näiden saalistajien kynsistä. "Hän ei metsästänyt petoeläimiä, vaan vältteli niitä kaikin keinoin," totesi Sussman.
"Arviolta 6 - 10 % varhaisista ihmisistä päätyi petoeläinten saaliiksi, mikä käy ilmi luihin jääneistä hampaanjäljistä, kalloon jääneistä kynnenjäljistä, sekä pääkoppaan jääneistä sapelihammaskissan torahampaan mentävistä reijistä," sanoo Sussman. Savanneilla elävien antilooppien ja tiettyjen maassa elävien apinoiden saaliiksijäämis-prosentti on nykyisinkin 6 - 10 %.
Sussman ja Hart tarjoavat todisteita, joiden mukaan monet modernin ihmisen ominaispiirteet kuten yhteistyökyky ja sosiaalisuus kehittyivät saaliseläimenä olemisen tuloksena, sekä varhaisen ihmisen kykynä harhauttaa saalistajansa. "Nämä ominaisuudet eivät syntyneet metsästysyritysten tai kilpailijoidemme tappamisen tuloksena," sanoo Sussman.
"Yksi eläinten pääasiallisista puolustustavoista saalistajia vastaan ilman fyysistä puolustautumista on eläminen ryhmissä," sanoo Sussman. "Itse asiassa kaikki vuorokauden aikoja noudattavat kädelliset nisäkkäät, jotka ovat aktiivisia päiväsaikaan elävät pysyvissä sosiaalisissa ryhmissä. Useimmat ekologit ovat yhtä mieltä siitä että saalistuspaineen alaisuus on yksi keskeinen sopeuttava syy ryhmissä elämiseen. Tällä tavalla on enemmän silmiä ja korvia paikantamaan saalistajat ja enemmän yksilöitä pahoinpitelemään hyökkääjät tai saattamaan hajautumisen kautta saalistaja hämmennyksen tilaan. On monia syitä miksi elämä ryhmissä on hyödyllistä eläimille, jotka olisivat muuten erittäin alttiita joutumaan saaliiksi."
(lähde: http://www.vegsource.com/articles2/hunter_gatherer.htm)
###
Kirja-arvostelu:
International Journal of Primatology (2007) 28:1193-1194
Donna Hart, Robert Sussman: Man the Hunted
Primates, Predators and Human Evolution
Westview Press, Boulder, CO, xviii + 321 pp., 2005
(kirjoittanut Mary S. McDonald Pavelka)
"Ihmisen perusidentiteetti "metsästäjänä", sekä tähän perustava käsitys luonteestamme "tappaja-apinoina" on nykyisin harvojen haastama ja useimpien tunnustama huomio," totesivat Hart ja Sussman, jotka ovat ottaneet erilaisen näkökulman ihmisen alkuperään. Kuten otsikko ilmaisee - he väittävät että ihmisen alkuperä on tarkemmin ymmärrettävissä roolistamme saalistuksen kohteena, kuin taustasta Afrikan savannien plio-pleistoseeni-aikakauden mahtavana metsästäjänä.
Fossiililöytöihin ja eläviin kädellisiin nisäkkäisiin perustuva tapaustutkimus vakuuttaa pienehköjen kaksijalkaisten esivanhempiemme haavoittuvaisuudesta. Vuonna 1924 löydetty Taungin lapsi oli hyvin todennäköisesti suuren kotkan saalis ja Georgiasta hiljattain löydetyt Homo-lajityypin Dmanisi-yksilöt ovat hominidien fossiilien jäljistä päätellen kuolleet saaliina ja/tai ovat yhteydessä kissojen, koirien tai petolintujen jäänteisiin. Saaliiksi joutumisen vaara on edelleen arkipäivää elossa oleville kädellisille nisäkkäille, mikä käy ilmi nykypäivän hyytävistä tapauksista puuman, tiikerin, leijonan, karhun, leopardin, kotkan, haukan, krokotiilin tai komodonvaraanin saaliiksi joutumisista. Ne meistä jotka elävät urbaaneissa keskuksissa ovat ottaneet etäisyyttä tähän todellisuuteen, mutta "suuret saalistajat tunnistetaan ajoittain edelleenkin ongelmiksi alueilla, joissa kyläläiset ovat läheisessä kontaktissa suuriin kissaeläimiin tai kookkaisiin liskoihin" (sivu 2).
Se että ihmisen olemuksen perusluonteen on muotoillut raskas saalistuspaine läpi evolutiivisen historiamme on edelleen todistettavissa tämän päivän psykologisessa käyttäytymisessämme, mikä ilmenee tavassa jolla me kaikki "tunnemme selkäpiitä karmivan väreilyn kuullessamme lajitoverimme menehtyneen villieläimen saaliina" (sivu 10) ja "syvään iskostuneessa vaistossa, jonka mukaan tällaiset tapahtumat ovat hyvin pelottavia koko lajityypillemme." (sivu 34).
Saalistuspaine muiden edelleen elävien kädellisten nisäkkäiden keskuudessa on dokumentoitu kädellis-tutkijoiden, sekä eritoten saalistaja-tutkijoiden toimesta. Molemmat tutkijakunnat osoittavat lukuisia silminnähtyjä saalistustapauksia, vaikkakin kädellis-tutkijat havaitsevat saalistusta hyvin harvoin (elleivät ole kyllin rohkeita pysytelläkseen tutkimuskohteidensa läheisyydessä myös öisin). Saalistaja-tutkijat raportoivat lukuisia kädellisten tappoja kohteidensa toimesta. Neljä kirjan kymmenestä kappaleesta on omistettu eloisille ja kunnioitusta herättäville arvioille sekä elossa olevien, että fossiloituneiden kissojen, koirien, karhujen, hyeenojen, vuorisusien, shakaalien, käärmeiden, krokotiilien, petolintujen ja haikalojen saalistus- käyttäytymisestä.
Mitä ihmisen ominaisuuksia "Man the Hunted":n teoria sitten selittää? Kirjoittajien ja kirjan kaikenkattavan selitysvoiman mukaan Hart ja Sussman yhdistävät ihmisen kaksijalkaisuuden, kehon koon kasvamisen, suuret aivot, tehostuneet kognitiiviset taidot, ryhmissä elämisen ja jopa ihmisen puhekyvyn siihen paineeseen, jonka varhaiset hominidit kohtasivat esihistoriallisten saalistajien toimesta. "Man the Hunter" kuten monet muutkin olemassaolevat vaihtoehtoiset teoriat ihmisen alkuperästä, korostaa yhden valintapaineen tärkeyttä kaikkien inhimillisten asioiden selittäjänä. Kaikesta huolimatta pienehköjen kaksijalkaisten esivanhempiemme tarve löytää selviytymistapoja raskaan saalistuspaineen alla on aliarvioitu ja usein huomiotta jätetty asia ihmisen evoluution kerronnassa ja siinä tämä julkaisu tekee ihailtavan
työn korostaessaan tätä tuikitärkeää ja usein ylenkatsottua valintapainetta.
Teos on erittäin lukukelpoinen ja sisältää monia informatiivisia arvioita (kuten tiiviin arvion viimeaikoina tunnistetuista fossiileista, jotka ehdottavat että hominidien eriäväisyys alkoi paljon varhaisemmin kuin 5 miljoonaa vuotta sitten ja että siihen liittyy hautavajoaman väärällä puolella olevia lajeja), mikä tekee tästä kirjasta tärkeän kontribuution kädellisten nisäkkäiden saalistusta ja ihmisen evoluutiota käsittelevään kirjallisuuteen. Tämä saavutetaan riippumatta kirjassa esiintyvistä olkinukke-argumenteistä, joita käytetään saalistuksen esiin nostamiseen, kuten oletukset siitä että useimmat ihmiset nykyisin hyväksyvät käsityksen ihmisestä metsästäjänä; saalistajilla on väkivaltainen luonne; kädellis-tutkijat pääasiassa sivuuttavat saalistuksen tuottaman valintapaineen; ominaisuudet, joilla on pitkät evolutiiviset juuret ovat välttämättä luonteemme tuottamia komponentteja joiden ilmenenemiselle ei ole kulttuurillista vaikutusta; ja että ihmisen alkuperä keräilijänä on vähätelty malli. Tällaiset argumentit saattavat tuntua etäännyttäviltä sellaisten tutkijoiden keskuudessa, jotka ovat asioista eri mieltä - mutta ne auttavat edistämään elävää saaliskertomusta laajemman yleisön piirissä, eivätkä kumoa kirjan onnistumista nostaessaan esiin usein ylenkatsotun saalistuksen tärkeyden kädellisten nisäkkäiden evoluutiossa.
lähde: http://www.springerlink.com/content/e740560h17313052/
###
Tiede.fi -keskustelu-ketju 22.5.2007 alkaen:
"Ihmisen historia pääasiallisena hedelmänsyöjänä?"
http://www.tiede.fi/keskustelut/evoluutio-ja-fossiilit-f8/ihmisen-historia-paaasiallisena-hedelmansyojana-t19703.html
(julkaistu 18.2.2006)
Ajatus varhaisesta ihmisestä lihaa syövänä metsästäjänä ei sovi yhteen todistusaineiston kanssa. "Nykyisen maailman tapahtumista tuskin osaamme arvata, että ihminen on kehittynyt rauhalliseksi, yhteistyökykyiseksi ja sosiaaliseksi eläimeksi eikä modernin mytologian uskottelemaksi saalistajaksi," sanoo Robert W. Sussman St. Louisin Washington yliopistolta. Hän toimii antropologian professorina Taiteen ja tieteen tiedekunnassa ja on esitelmöinyt aiheesta "American Association for the Advancement of the Science":n vuositapaamisessa vuonna 2006 otsikolla "Early humans on the Menu".
Sussmanin viimeisin kirja, "Man the Hunted: Primates, Predators and Human Evolution" käy vallassa olevia näkökulmia vastaan ja väittää että kädelliset nisäkkäät, mukaanlukien varhaiset ihmiset eivät kehittyneet metsästäjinä vaan olivat saaliseläimiä monille saalistajille, kuten villeille koirille, kissoille, hyeenoille, kotkille ja krokotiileille.
Sussmanin mukaan yleisesti esitetyistä teorioista riippumatta varhainen ihminen ei ollut aggressiivinen tappaja. Fossiililöytöihin ja elossa olevien kädellisten nisäkäslajien tutkimukseen perustuvan uuden teorian mukaan kädelliset nisäkkäät ovat olleet miljoonien vuosien ajan saaliseläimiä, mikä on merkittävissä määrin vaikuttanut meidän evoluutioomme.
Monet tutkijat ovat teorisoineet että varhaiset ihmisen esivanhemmat olivat metsästäjiä ja omasivat tappajan vaistot sen jälkeen kun vuonna 1924 löydettiin ensimmäiset fossiilit etelänapinoista, eli Australopithecus-ihmisisitä jotka elivät maapallolla seitsemän miljoonaa vuotta sitten ja katosivat noin kaksi miljoonaa vuotta
sitten.
"Ajatus ihmisestä metsästäjänä on ihmisen evoluutiossa yleisesti hyväksytty paradigma," sanoo Sussman. "Se kehittyi juutalais-kristillisestä ideologiasta, jonka mukaan ihminen on perimmältään paha, aggressiivinen ja luontainen tappaja. Mikäli fossiileja tai elossa olevia kädellisiä nisäkkäitä kuitenkin tarkastellaan tarkemmin niin näin ei ole ollut."
Sussmannin tutkimus perustuu lähes seitsemän miljoonan vuoden takaisten fossiilien tutkimukseen. "Useimmat tutkimukset, jotka pitävät ihmistä metsästäjänä sivuuttavat tämän avainasemassa olevan todistusaineiston," sanoo Sussman. "Me emme tyytyneet teorioihin, vaan tahdoimme todisteita. Tutkimme läpikotaisin kaiken kirjallisen tiedon kalloista, luista, jalanjäljistä, sekä ympäristöistä, joissa kädellisten esi-isiemme ja näiden kanssa yhtäaikaisesti olemassa olleet saalistajat ovat eläneet."
Koska ihmisen kehityksen prosessi on pitkä ja monimuotoinen, päättivät Sussman ja Donna L. Hart rajata tutkimuksensa yhteen ainoaan hyvin tunnettuun varhaiseen ihmislajiin, eli Australopithecus afarensisiin - jonka tunnetaan esiintyneen maapallolla 5 miljoonaa vuotta sitten ja arvioidaan hävinneen 2.5 miljoonaa vuotta sitten. Useimmat paleontologit ovat yhtä mieltä siitä, että Australopithecus afarensis on puuttuva lenkki varhaisempien ja tuoreempien fossiililöytöjen välissä, sillä kyseisen olennon hampaiden, kallon- ja luuston ominaisuuksissa on yhtäläisyyksiä molempiin. Australopithecus afarensis on myös hyvin edustettuna fossiilikokoelmissa.
"Australopithecus afarensis oli luultavasti melko vahva olento, kuin pieni apina," sanoo Sussman. Aikuiset olivat pituudeltaan 90 - 150 cm ja painoivat 27 - 44 kg. He olivat periaatteessa pienehköjä kaksijalkaisia kädellisiä nisäkkäitä, joiden hampaat olivat suhteellisen pienet kuten nykyihmiselläkin. He olivat hedelmien ja pähkinöiden syöjiä.
Sussman ja Hart havaitsivat, että Australopithecus afarensisin hampaat eivät olleet sopeutuneet lihansyöntiin. "Heillä ei ollut teräviä ja leikkaavia hampaita, jotka ovat välttämättömiä liharavinnon leikkaamiseen ja suussa kantamiseen," sanoo Sussman. "Nämä varhaiset ihmiset eivät yksinkertaisesti pystyneet syömään lihaa. Jos he eivät pystyneet syömään lihaa niin miksi ihmeessä he olisivat metsästäneet?"
Varhaisen ihmisen ei ollut mahdollista kuluttaa suuria määriä lihaa ennen hallitun tulenteon ja ruuan kypsentämisen aikakautta. Sussman osoittaa, että ensimmäiset työkalut ilmaantuivat noin kaksi miljoonaa vuotta sitten. Hyviä todisteita tulenteosta on vasta 800 000 vuoden takaa. "Itse asiassa jotkut arkeologit ja paleontologit eivät usko meillä olleen modernia ja systemaattista metsästystapaa varhaisemmin kuin 60 000 vuotta sitten," hän toteaa.
"Tämän lisäksi Australopithecus afarensis oli reunalaji, joka kykeni elämään sekä puissa, että maan pinnalla ja siten pärjäämään monenlaisissa ympäristöissä. Edelleenkin elossa olevat kädelliset nisäkkäät, jotka ovat reunalajeja voidaan määrittää ennemminkin saaliseläimiksi kuin saalistajiksi," väittää Sussman.
Australopithecus afarensisin kanssa samana aikakautena eläneet saalistajat olivat suurikokoisia ja lukumääriltään kymmenkertaisia verrattuna tähän päivään. Oli karhun kokoisia hyeenoita, sapelihammaskissoja ja monia muita jättimäisiä lihansyöjiä, liskoja ja petolintuja. Australopithecus afarensisilla ei ollut työkaluja, eikä suuria hampaita ja pituuttakin oli vain 90 cm. Hän käytti aivojaan, ketteryyttään ja sosiaalisia taitoja päästäkseen näiden saalistajien kynsistä. "Hän ei metsästänyt petoeläimiä, vaan vältteli niitä kaikin keinoin," totesi Sussman.
"Arviolta 6 - 10 % varhaisista ihmisistä päätyi petoeläinten saaliiksi, mikä käy ilmi luihin jääneistä hampaanjäljistä, kalloon jääneistä kynnenjäljistä, sekä pääkoppaan jääneistä sapelihammaskissan torahampaan mentävistä reijistä," sanoo Sussman. Savanneilla elävien antilooppien ja tiettyjen maassa elävien apinoiden saaliiksijäämis-prosentti on nykyisinkin 6 - 10 %.
Sussman ja Hart tarjoavat todisteita, joiden mukaan monet modernin ihmisen ominaispiirteet kuten yhteistyökyky ja sosiaalisuus kehittyivät saaliseläimenä olemisen tuloksena, sekä varhaisen ihmisen kykynä harhauttaa saalistajansa. "Nämä ominaisuudet eivät syntyneet metsästysyritysten tai kilpailijoidemme tappamisen tuloksena," sanoo Sussman.
"Yksi eläinten pääasiallisista puolustustavoista saalistajia vastaan ilman fyysistä puolustautumista on eläminen ryhmissä," sanoo Sussman. "Itse asiassa kaikki vuorokauden aikoja noudattavat kädelliset nisäkkäät, jotka ovat aktiivisia päiväsaikaan elävät pysyvissä sosiaalisissa ryhmissä. Useimmat ekologit ovat yhtä mieltä siitä että saalistuspaineen alaisuus on yksi keskeinen sopeuttava syy ryhmissä elämiseen. Tällä tavalla on enemmän silmiä ja korvia paikantamaan saalistajat ja enemmän yksilöitä pahoinpitelemään hyökkääjät tai saattamaan hajautumisen kautta saalistaja hämmennyksen tilaan. On monia syitä miksi elämä ryhmissä on hyödyllistä eläimille, jotka olisivat muuten erittäin alttiita joutumaan saaliiksi."
(lähde: http://www.vegsource.com/articles2/hunter_gatherer.htm)
###
Kirja-arvostelu:
International Journal of Primatology (2007) 28:1193-1194
Donna Hart, Robert Sussman: Man the Hunted
Primates, Predators and Human Evolution
Westview Press, Boulder, CO, xviii + 321 pp., 2005
(kirjoittanut Mary S. McDonald Pavelka)
"Ihmisen perusidentiteetti "metsästäjänä", sekä tähän perustava käsitys luonteestamme "tappaja-apinoina" on nykyisin harvojen haastama ja useimpien tunnustama huomio," totesivat Hart ja Sussman, jotka ovat ottaneet erilaisen näkökulman ihmisen alkuperään. Kuten otsikko ilmaisee - he väittävät että ihmisen alkuperä on tarkemmin ymmärrettävissä roolistamme saalistuksen kohteena, kuin taustasta Afrikan savannien plio-pleistoseeni-aikakauden mahtavana metsästäjänä.
Fossiililöytöihin ja eläviin kädellisiin nisäkkäisiin perustuva tapaustutkimus vakuuttaa pienehköjen kaksijalkaisten esivanhempiemme haavoittuvaisuudesta. Vuonna 1924 löydetty Taungin lapsi oli hyvin todennäköisesti suuren kotkan saalis ja Georgiasta hiljattain löydetyt Homo-lajityypin Dmanisi-yksilöt ovat hominidien fossiilien jäljistä päätellen kuolleet saaliina ja/tai ovat yhteydessä kissojen, koirien tai petolintujen jäänteisiin. Saaliiksi joutumisen vaara on edelleen arkipäivää elossa oleville kädellisille nisäkkäille, mikä käy ilmi nykypäivän hyytävistä tapauksista puuman, tiikerin, leijonan, karhun, leopardin, kotkan, haukan, krokotiilin tai komodonvaraanin saaliiksi joutumisista. Ne meistä jotka elävät urbaaneissa keskuksissa ovat ottaneet etäisyyttä tähän todellisuuteen, mutta "suuret saalistajat tunnistetaan ajoittain edelleenkin ongelmiksi alueilla, joissa kyläläiset ovat läheisessä kontaktissa suuriin kissaeläimiin tai kookkaisiin liskoihin" (sivu 2).
Se että ihmisen olemuksen perusluonteen on muotoillut raskas saalistuspaine läpi evolutiivisen historiamme on edelleen todistettavissa tämän päivän psykologisessa käyttäytymisessämme, mikä ilmenee tavassa jolla me kaikki "tunnemme selkäpiitä karmivan väreilyn kuullessamme lajitoverimme menehtyneen villieläimen saaliina" (sivu 10) ja "syvään iskostuneessa vaistossa, jonka mukaan tällaiset tapahtumat ovat hyvin pelottavia koko lajityypillemme." (sivu 34).
Saalistuspaine muiden edelleen elävien kädellisten nisäkkäiden keskuudessa on dokumentoitu kädellis-tutkijoiden, sekä eritoten saalistaja-tutkijoiden toimesta. Molemmat tutkijakunnat osoittavat lukuisia silminnähtyjä saalistustapauksia, vaikkakin kädellis-tutkijat havaitsevat saalistusta hyvin harvoin (elleivät ole kyllin rohkeita pysytelläkseen tutkimuskohteidensa läheisyydessä myös öisin). Saalistaja-tutkijat raportoivat lukuisia kädellisten tappoja kohteidensa toimesta. Neljä kirjan kymmenestä kappaleesta on omistettu eloisille ja kunnioitusta herättäville arvioille sekä elossa olevien, että fossiloituneiden kissojen, koirien, karhujen, hyeenojen, vuorisusien, shakaalien, käärmeiden, krokotiilien, petolintujen ja haikalojen saalistus- käyttäytymisestä.
Mitä ihmisen ominaisuuksia "Man the Hunted":n teoria sitten selittää? Kirjoittajien ja kirjan kaikenkattavan selitysvoiman mukaan Hart ja Sussman yhdistävät ihmisen kaksijalkaisuuden, kehon koon kasvamisen, suuret aivot, tehostuneet kognitiiviset taidot, ryhmissä elämisen ja jopa ihmisen puhekyvyn siihen paineeseen, jonka varhaiset hominidit kohtasivat esihistoriallisten saalistajien toimesta. "Man the Hunter" kuten monet muutkin olemassaolevat vaihtoehtoiset teoriat ihmisen alkuperästä, korostaa yhden valintapaineen tärkeyttä kaikkien inhimillisten asioiden selittäjänä. Kaikesta huolimatta pienehköjen kaksijalkaisten esivanhempiemme tarve löytää selviytymistapoja raskaan saalistuspaineen alla on aliarvioitu ja usein huomiotta jätetty asia ihmisen evoluution kerronnassa ja siinä tämä julkaisu tekee ihailtavan
työn korostaessaan tätä tuikitärkeää ja usein ylenkatsottua valintapainetta.
Teos on erittäin lukukelpoinen ja sisältää monia informatiivisia arvioita (kuten tiiviin arvion viimeaikoina tunnistetuista fossiileista, jotka ehdottavat että hominidien eriäväisyys alkoi paljon varhaisemmin kuin 5 miljoonaa vuotta sitten ja että siihen liittyy hautavajoaman väärällä puolella olevia lajeja), mikä tekee tästä kirjasta tärkeän kontribuution kädellisten nisäkkäiden saalistusta ja ihmisen evoluutiota käsittelevään kirjallisuuteen. Tämä saavutetaan riippumatta kirjassa esiintyvistä olkinukke-argumenteistä, joita käytetään saalistuksen esiin nostamiseen, kuten oletukset siitä että useimmat ihmiset nykyisin hyväksyvät käsityksen ihmisestä metsästäjänä; saalistajilla on väkivaltainen luonne; kädellis-tutkijat pääasiassa sivuuttavat saalistuksen tuottaman valintapaineen; ominaisuudet, joilla on pitkät evolutiiviset juuret ovat välttämättä luonteemme tuottamia komponentteja joiden ilmenenemiselle ei ole kulttuurillista vaikutusta; ja että ihmisen alkuperä keräilijänä on vähätelty malli. Tällaiset argumentit saattavat tuntua etäännyttäviltä sellaisten tutkijoiden keskuudessa, jotka ovat asioista eri mieltä - mutta ne auttavat edistämään elävää saaliskertomusta laajemman yleisön piirissä, eivätkä kumoa kirjan onnistumista nostaessaan esiin usein ylenkatsotun saalistuksen tärkeyden kädellisten nisäkkäiden evoluutiossa.
lähde: http://www.springerlink.com/content/e740560h17313052/
###
Tiede.fi -keskustelu-ketju 22.5.2007 alkaen:
"Ihmisen historia pääasiallisena hedelmänsyöjänä?"
http://www.tiede.fi/keskustelut/evoluutio-ja-fossiilit-f8/ihmisen-historia-paaasiallisena-hedelmansyojana-t19703.html
