Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 31.07. 2010 @ 13:42
 
Lisää radikaali.orgin uutisiin Lisää Facebook-sivustolle

Hollanti kieltämässä talonvaltausta

Hollannissa kristillisten puolueiden ja konservatiivien koalitio on ajamassa kovin ottein läpi lakiasetusta, joka tekisi talojen valtaamisesta niin asunto- kuin sosiaalikeskuskäyttöönkin laitonta. Asetus tekisi sadoista ihmisistä kodittomia.

Lakiasetuksen myötä valtaamisesta rangaistaisiin maksimissaan vuoden vankeustuomiolla jos valtaamisen yhteydessä ei esiinny väkivaltaisuuksia. Jälkimmäisessä tapauksessa kasvaisi vankeusrangaistus kahteen vuoteen. Tällä hetkellä yli vuoden tyhjillään olleen rakennuksen valtaaminen on ollut laillista. Asetus on mennyt läpi viimeisestä välivaiheesta, edeten ensi viikolla senaatin käsiteltäväksi. Lopullinen päätös laista tehdään tiistaina 27.10. Vasemmistopuolueet vastustavat lakiasetusta. Geet Wildersin johtama oikeistolainen Vapauspuolue suostui tukemaan lakiehdotusta vasta kun minimirangaistusta korotettiin.

Parlamentin edustalla on ollut talonvaltaajien leiri, ja osa protestoijista häiritsi parlamentin istunto torstaina. Kesken poliitikkojen löpinöiden joukko ihmisiä nousi lehtereillä seisomaan ja huusi "Talonvaltaus tulee jatkumaan!"


Leidenin ja Delftin yliopistojen arkkitehtuurin professori, sekä valtion kulttuuriperintöinstituutin jäsen Dirk Jan de Vries kommentoi lakiehdotusta sanomalla että "Tämä ehdotus ei saa mennä läpi. On erittäin huono asia vanhojen rakennusten kannalta jos ne jätetään tyhjille. On aina parempi että talossa on talonvaltaajia tai talonvaltauksen estämiseksi hankittuja väliaikaisia vuokralaisia."

Hollannissa on syntynyt ainutlaatuinen talonvaltauksen vastainen liiketoiminta, jossa yhtiöt vuokraavat rakennuksia usein paljon normaalihintoja halvemmalla pitääkseen rakennukset käytössä ja talonvaltaajat loitolla.

Talonvaltaus on ollut sallittua Hollannissa vuodesta 1971. Valtauslaisäädäntöä tiukennettiin jo vuonna 1994, jolloin kiellettiin rakennusten valtaaminen, jos ne ovat olleet tyhjillään alle vuoden.

TULEVA TOIMINTA
Ensi lauantaina 24.10 järjestetään Utrechtissa mielenosoitus lakiasetusta vastaan. Solidaarisuuden ilmauksia toivotaan!

VALOKUVIA
Haagissa sadat ihmiset valtasivat viime torstaina keskeisellä paikalla sijaitsevan aukion. Torille pystytettiin telttakylä osoittamaan konkreettisella tavalla asunnottomuutta, joka seuraisi lain läpimenosta. Ratsupoliisi hajotti telttakylän perjantain vastaisena yönä.

http://indymedia.nl/nl/2009/10/62358.shtml
http://indymedia.nl/nl/2009/10/62308.shtml#comment.86609

LÄHTEET
http://indymedia.nl
http://www.rnw.nl/english/article/right-wing-pressure-toughens-anti-squat-bill
http://squat.net/en/news/hoopen120704.html
http://www.expatica.com/nl/news/dutch-news/Dutch-lawmakers-approve-anti_squatting-law_57300.html
http://www.dutchnews.nl/news/archives/2009/10/listed_building_registry_oppos.php


SQUATTING OLAGLIGT I NEDERLÄNDERNA?

De kristna och de konservativa partiernas koalition försöker med hårda tag få igenom en lagförordning, som skulle göra husockupation, både för boende och socialcentrum, olagligt. Lagen skulle göra hundratals människor bostadslösa.

Lagförordningen skulle innebära över ettåriga fängelsestraff för husockupanter. I det fall det skett våldsamt motstånd I samband med en ockupation, skulle straffet kunna innebära två års fängelsestraff. Som det är nu, är det lagligt att ockupera hus som stått tomma i över ett år. Förordningen har drivits igenom i det senaste mellanskedet, för att behandlas i senaten nästa vecka. Det slutgiltiga beslutet om lagen görs tisdagen 27.10. Vänsterpartierna har högljutt motsatt sig förordningen.

KOMMANDE AKTIONER
Nästa lördag, den 24.10, ordnas det i Utrecht en demonstration mot lagförordningen. Aktioner i solidaritet önskas!

FOTON
Senaste torsdag ockuperade över hundra människor ett centralt torg i den Haag. På torget upprättades det en tältby, för på ett konkret sätt visa på bostatslösheten, som skulle vara en av följderna ifall lagen går igenom. Polis på häst utrymde tältbyn natten till fredag.

http://indymedia.nl/nl/2009/10/62358.shtml
http://indymedia.nl/nl/2009/10/62308.shtml#comment.86609

KÄLLOR
http://indymedia.nl
http://www.rnw.nl/english/article/right-wing-pressure-toughens-anti-squat-bill
http://squat.net/en/news/hoopen120704.html
http://www.expatica.com/nl/news/dutch-news/Dutch-lawmakers-approve-anti_squatting-law_57300.html

3 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Tekijä: Juha maanantai, 19.10. 2009 @ 20:19 Hollanti kieltämässä talonvaltausta
On kumma, että toisen omaisuuden haltuuun ottaminen ei ole ollut Hollannissa laitonta. Nythän siellä otetaan järki käteen.
Tekijä: Anonymous maanantai, 19.10. 2009 @ 21:14 Hollanti kieltämässä talonvaltausta
No eihän tuossa siis ole mitään järkeä kieltää tyhjilleen jätettyjen rakennusten käyttäminen.

Kuten tuo professori sanoi: "On erittäin huono asia vanhojen rakennusten kannalta jos ne jätetään tyhjille. On aina parempi että talossa on talonvaltaajia tai talonvaltauksen estämiseksi hankittuja väliaikaisia vuokralaisia."
Tekijä: Anonymous maanantai, 26.10. 2009 @ 11:09 Hollanti kieltämässä talonvaltausta
Ei todellakaan ole mitään järkeä tuossa lakimuutoksessa. Yksityisomaisuuden pyhyyttä pitäisi perustella aika kauan että saataisiin kumottua nuo talonvaltaamisen laillisuuden puolesta esitetyt argumentit. Toisekseen, ei yksityisomaisuus ole Suomessakaan pyhää, vaan poliisi sosialisioi jatkuvasti omaisuutta, jonka se katsoo olevan omistajan hallussa ympäristölle vaarallinen (esim. aseet). Ihan samalla tavalla voidaan nähdä asuntokeinottelijoiden aiheuttavan ympäristölleen haittaa seisottamalla taloja tyhijllään. Tällöin talonvaltaaminen on epäbyrokraattinen, edullinen ja demokratiaa vahvistava keino tilanteen korjaamiseksi. Ei tämän lakimuutoksen ajajia kiinnosta talonvaltaamisen kieltämisen järkevyys tai järjettömyys, vaan he pyrkivät maksimoimaan asuntokeinottelijoiden voitot.

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

Radikaali.org

Ranua Rescue

Toinen Meksiko

Hyökyaalto

Totuus seuraa perästä

Wikikko

Muutosvoima

Aamunkoi

Tresquat

Satama

Mustan Kanin Kolo

Vastavirta

Hirvitalo

Napapiiri

Kuuntele!

Lataa!

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 15

Tapahtumat

Pääkalenteri

tiistai 20.07.2010 -
lauantai 31.07.2010
sunnuntai 25.07.2010 -
sunnuntai  1.08.2010
torstai  5.08.2010
perjantai  6.08.2010
lauantai  7.08.2010
maanantai  9.08.2010 -
sunnuntai 15.08.2010
lauantai 21.08.2010
lauantai 28.08.2010

Kirjastossa

Nyt olette kusessa
Faaraon armeija (ensimmäinen osa)
Sin Dios - 1936 Un Pueblo en Armas

Miete

the greatest change we need to make is from consumption to production, even if on a small scale, in our own gardens. If only 10% of us do this, there is enough for everyone. Hence the futility of revolutionaries who have no gardens, who depend on the very system they attack, and who produce words and bullets, not food and shelter.
Bill Mollison