(Tuleva Kapina) - Viides piiri - "Vähemmän omistuksia, enemmän yhteyksiä!"

Sisältö:

• Miltä tahansa kantilta katsottuna
• Ensimmäinen piiri - "I AM WHAT I AM"
• Toinen piiri - "Hupi on elintärkeä tarve"
• Kolmas piiri - "Elämä, terveys ja rakkaus ovat epävarmoja – miksi työn tulisi olla poikkeus?"
• Neljäs piiri - "Yksinkertaisempaa, hauskempaa, liikkuvampaa, turvallisempaa"
• Viides piiri - "Vähemmän omistuksia, enemmän yhteyksiä!"
• Kuudes piiri - "Ympäristö on teollinen haaste"
• Seitsemäs piiri - "Me rakennetaan tänne sivistynyttä tilaa"
• Lähtekää liikkeelle!
• Löytäkää toisenne
• Järjestäytykää
• Kapina
• Loppusanat

Kolmekymmentä vuotta "kriisiä", massatyöttömyyttä ja puolitehoista kasvua. Silti ne haluavat meidän vielä uskovan talouteen. On totta, että tuohon kolmeenkymmeneen vuoteen mahtuu harhakuvien välinäytöksiä: 1981-83, jolloin meidät huijattiin ajattelemaan, että vasemmistohallitus muuttaisi asiat paremmaksi; "helpon rahan" aikakausi 1986-89, jolloin meidän kaikkien oletettiin pelaavan markkinoilla ja tulevan rikkaiksi; internetin aikakausi 1998-2001, jolloin kaikkien piti saada virtuaaliura hyvien yhteyksien avulla, kun moninainen mutta yhtenäinen Ranska, kulturelli ja monikulttuurinen, toisi kotiin jokaisen maailmanmestaruuden. Mutta tässä sitä ollaan, olemme valuttaneet harhakuvien varaston tyhjiin, pudonneet pohjalle, täydessä konkurssissa tai kaulaa myöten veloissa.

Meidän täytyy ymmärtää, että talous ei ole kriisissä, talous itsessään on kriisi. Kyse ei ole siitä, että työtä ei ole riittävästi, vaan siitä, että sitä on liikaa; kriisi ei masenna meitä, vaan kasvu. Tunnustamme, että litania pörssikursseista hetkauttaa meitä suunnilleen yhtä paljon kuin latinankielinen messu. Onneksi meitä samaan päätelmään tulleita on varsin paljon. Emme puhu niistä, jotka elävät erilaisilla huijauksilla, säätävät sitä tai tätä, tai jotka ovat eläneet sossun rahoilla viimeiset kymmenen vuotta. Tai kaikista niistä, jotka elävät vapaa-aikaa varten, koska eivät enää löydä identiteettiä työstään. Emmekä puhu niistä, jotka on lakaistu maton alle, piileskelijöistä, jotka tulevat toimeen vähimmällä ja ovat lukumäärältään suurimpia. Kaikki nuo, jotka ovat osuneet tähän massairrottautumiseen, liittyneet eläkeläisten ja kyynisesti yliriistetyn joustotyövoiman riveihin. Emme puhu heistä, vaikka heidänkin tulisi tavalla tai toisella päästä samankaltaisiin päätelmiin.

Puhumme kaikista maista, kokonaisista mantereista, jotka ovat menettäneet uskonsa talouteen, joko sen takia, että he ovat nähneet IMF:n tulevan ja menevän romahdusten ja suunnattomien tappioiden keskellä, tai ovat saaneet maistaa Maailmanpankkia. Lännen tällä hetkellä kokema pehmeä tapakriisi puuttuu noista paikoista täysin. Se mitä tapahtuu Guineassa, Venäjällä, Argentiinassa ja Boliviassa on tämän uskonnon ja sen papiston pitkäkestoinen ja väkivaltainen paljastuminen. Vitsi Maailmanpankissa kuului: "Mitä on tuhat IMF:n ekonomistia merenpohjassa? - Hyvä alku." Venäläinen vitsi: "Kaksi ekonomia tapaa. Toinen kysyy toiselta: 'Ymmärrätkö mitä tapahtuu?' Toinen vastaa: 'Odota hetki niin selitän sen sinulle.' Ensimmäinen vastaa: 'Ei ei, selittäminen ei ole ongelma, myös minä olen ekonomi. Kysyn vain: ymmärrätkö?'" Suuret joukot tästä papistosta kuvittelevat olevansa toisinajattelijoita ja uskonnon dogmin kriitikoita. Viimeisin yritys elvyttää niin kutsuttu "taloustiede" – virtaus, joka pokkana kutsuu itseään "jälkiautistiseksi taloudeksi" - saa elantonsa purkamalla palasiksi sellaisen tieteen anastukset, kädenheilautukset ja väärennetyt kirjanpidot, jonka ainoa kouriintuntuva tarkoitus on kolistella ehtoollisastiaa pomojen möykätessä, antaa niiden alistumisvaatimuksille hieman seremoniaa, ja lopulta tehdä se mitä uskonnot ovat aina tehneet: tarjota selityksiä. Sillä täydellinen kurjuus muuttuu sietämättömäksi sillä hetkellä kun se näyttäytyy sellaisena kuin on, ilman syytä tai selitystä.

Kukaan ei enää kunnioita rahaa. Eivät ne, joilla sitä on, saati ne, joilla sitä ei ole. Kysyttäessä mitä he haluavat tulevaisuudessa olla, viidennes nuorista saksalaisista vastasi: "taiteilija". Työtä ei enää koeta ihmisenä olon perimmäisenä olosuhteena. Yhtiöiden kirjanpito-osastot tunnustavat ettei heillä ole hajuakaan siitä mistä arvo tulee. Markkinoiden huono maine olisi hoitanut homman loppuun jo kymmenen vuotta sitten, ellei väliin olisi tullut uskonpuolustajien uho ja vimma, syvistä taskuista puhumattakaan. Nykyään on tervettä järkeä nähdä edistys synonyymina katastrofille. Talouden maailmassa kaikki on karkuteillä, aivan kuten Andropovin aikaisessa Neuvostoliitossa. Jokainen, joka on käyttänyt hieman aikaa Neuvostoliiton viimeisten vuosien analysoimiseen, tietää varsin hyvin, että johtajiltamme tulevat hyväntahtoisuuden vetoomukset, kaikki heidän fantasiansa jostain jälkiä jättämättä kadonneesta tulevaisuudesta, kaikki heidän uskontunnustuksensa tämän tai tuon "uudistamiseksi", ovat vain ensimmäisiä murtumia muurissa. Sosialistiblokin romahtaminen ei millään tapaa ollut kapitalismin voitto; se oli vain yhden kapitalismin muodon vararikko. Sitä paitsi Neuvostoliiton kuolema ei johtunut siitä, että ihmiset kapinoivat, vaan siitä, että terminologia kulki muutosprosessia. Kun sosialismin kuolema julistettiin, pieni osa hallitsevasta luokasta vapautti itsensä vanhentuneista velvoitteista, jotka vielä sitoivat sen rahvaaseen. Se otti yksityiseen hallintaan sen mitä se jo valmiiksi hallitsi "kaikkien" nimissä. Vitsi tehtaissa kuului: "Me teeskentelemme tekevämme työtä, ne teeskentelevät maksavansa meille." Ja oligarkit vastasivat: "Tässä ei ole järkeä, lakataan teeskentelemästä!" Niille päätyi raaka-aineet, teollisuuden infrastruktuurit, sotilas-teollinen kompleksi, pankit ja yökerhot. Kaikki muut saivat köyhyyttä tai maastamuuttoa. Aivan kuten kukaan ei Andropovin aikana uskonut Neuvostoliittoon, kukaan ei tämän päivän kokoushuoneissa, työpaikoilla ja toimistoissa enää usko Ranskaan. "Ei ole järkeä", vastaavat pomot ja poliittiset johtajat, jotka eivät enää edes vaivaudu hiomaan reunoja "talouden rautaisilta laeilta". Ne purkavat tehtaat keskellä yötä ja ilmoittavat sulkemisesta varhain seuraavana aamuna. Ne eivät enää epäröi lähettää terrorismin vastaisia joukkoja lopettamaan lakkoa, kuten kävi matkustajalautoilla tai Rennesissä vallatulla kierrätyskeskuksella. Nykypäivän vallan brutaali toiminta koostuu sekä tämän raunion hallitsemisesta, että samaan aikaan tapahtuvasta kehyksen rakentamisesta "uudelle taloudelle".

Ja silti meidät on selvästikin muovattu taloutta varten. Sukupolvien ajan meitä kuritettiin, rauhoitettiin ja tehtiin subjekteiksi, luonteeltaan tuottavaisiksi, tyytyväisiksi kuluttajiksi. Ja sitten yht'äkkiä paljastetaan kaikki se mitä meidät taivuteltiin unohtamaan: talous on poliittista. Ja tämä politiikka on tänä päivänä valintapolitiikkaa ylimääräiseksi käyneen ihmisyyden sisällä. Colbertista Napoleon III:n kautta de Gaulleen, valtio on aina pitänyt taloutta poliittisena, kuten on myös porvaristo (joka saa siitä voittoja), sekä proletariaatti (joka haastaa sen). Jäljellä ei ole muuta kuin tämä outo keskinkertainen väestönosa, utelias ja voimaton kasauma niitä jotka eivät valitse puolta: pikkuporvaristo. Ne ovat aina teeskennelleet uskovansa että talous on todellista, sillä heidän puolettomuutensa on siellä turvassa. Pienyrittäjät, pikkupomot, vähäiset byrokraatit, esimiehet, professorit, journalistit ja kaikenlaiset välittäjät muodostavat tämän epäluokan, sosiaalisen liivatteen, joka koostuu kaikkien niiden massasta, jotka haluavat vain elää pientä yksityistä elämäänsä etäisyyden päässä historiasta ja sen kuohuista. Tällä rämeiköllä on taipumusta olla väärän tietoisuuden esitaistelija, puoliunessa ja aina valmiina sulkemaan silmänsä ympärillä raivoavalta sodalta. Aina kun tässä sodassa selkenee joku rintama, sitä seuraa jonkun uuden villityksen keksiminen. Viimeiset kymmenen vuotta se on ollut ATTAC ja sen uskomaton Tobinin vero (jonka toteuttaminen ei vaatisi sen vähempää kuin maailmanhallituksen), sympatia "reaalitaloutta" kohtaan vastakohtana finanssimarkkinoille, puhumattakaan koskettavasta nostalgiasta valtiota kohtaan. Komedia kestää aikansa kunnes se ei enää naurata. Ja sitten tilalle tulee uusi villitys. Joten nyt meillä on "negatiivinen kasvu". Siinä missä ATTAC ja sen opetustilaisuudet yrittivät pelastaa talouden tieteenä, negatiivinen kasvu yrittää pelastaa talouden moraalina. Tulevalle tuomiopäivälle on vain yksi vaihtoehto: kasvun vähentäminen. Tuottakaa ja kuluttakaa vähemmän. Ryhtykää riemukkaan säästäväisiksi. Syökää luomua, ajakaa pyörällä, lopettakaa tupakointi ja kiinnittäkää tarkkaa huomiota tuotteisiin joita ostatte. Tyytykää siihen mikä on ehdottoman välttämätöntä. Vapaaehtoinen niukkuus. "Löytäkää todellinen vauraus terveessä maailmassa kukoistavista hilpeistä sosiaalisista suhteista." "Älkää kuluttako luonnollista pääomaa loppuun." Työskennelkää kohti "tervettä taloutta". "Ei sääntelyä kaaoksen kautta." "Välttäkää demokratiaa ja humanismia uhkaavaa sosiaalista kriisiä." Suoraan sanottuna: ryhtykää taloudellisiksi. Takaisin isäukon talouteen, pikkuporvariston kulta-ajalle 1950-luvulle. "Yksilön säästäessä omaisuus palvelee tehtäväänsä täydellisesti. Tuo tehtävä on sallia yksilön nauttia omasta elämästään suojassa julkiselta olemiselta, oman elämänsä yksityisessä turvapaikassa."

Käsin kudottuun villapaitaan pukeutunut graafinen suunnittelija juo hedelmäcocktailia ystävien seurassa "etnisen" kahvilan terassilla. He rupattelevat sydämellisesti, vitsailevat hieman, pitävät huolen etteivät ole liian äänekkäitä tai liian hiljaisia, hymyilevät toisilleen hieman autuaasti: olemme niin sivistyneitä. Jälkeenpäin jotkut heistä menevät hommiin naapuruston yhteisöpuutarhaan, kun taas toiset puuhastelevat savenvalannan, Zen -buddhalaisuuden tai animaatioelokuvan parissa. He löytävät yhteisyyttä omahyväisestä tunteesta siitä kuinka he muodostavat uuden ihmisyyden, aikaisempaa viisaamman ja hienostuneemman. Ja he ovat oikeassa. Applen ja kasvun purkamisliikkeen välillä on mielenkiintoinen yksimielisyys tulevaisuuden sivilisaatiosta. Joidenkin ajatus paluusta toissavuoden talouteen tarjoaa toisille mukavan verhon, jonka takana käynnistää suuri teknologinen harppaus eteenpäin. Sillä historiassa ei ole paluuta. Mikä tahansa kehotus paluusta menneeseen on vain ilmaisu yhdestä nykypäivän tietoisuuden muodosta, ja harvoin siitä vähiten modernista. Ei ole sattumaa, että kasvun purkaminen on Adbustersin toisinajattelevien mainostajien juliste. Nollakasvun keksijät - Rooman Klubi 1972 - olivat teollisuuspamppujen ja byrokraattien joukko, joka nojasi MIT:n kyberneetikkojen kirjoittamaan tutkimuspaperiin.

Tämä läheisyys tuskin on sattumaa. Se on osa pakotettua marssia kohti modernisoitua taloutta. Kapitalismi sai vanhojen sosiaalisten siteiden purkamisesta kaiken mitä pystyi, ja nyt se uudistaa itseään rakentamalla nämä samat siteet uudestaan omilla ehdoillaan. Nykypäivän metropolitaaninen sosiaalinen elämä on sen hautomakone. Samaan tapaan se tuhosi luonnonmaailman, takanaan fantasia sen uudelleenrakentamisesta niin monina kontrolloituina ympäristöinä, kaikilla välttämättömillä sensoreilla varustettuina. Tämä uusi ihmisyys vaatii uuden talouden, joka ei enää ole erillinen ulottuvuus olemisessa. Päinvastoin, se on sen perimmäinen kudos, raaka-aine ihmisen suhteille; se vaatii työn uutta määrittelyä työnä itselleen, pääoman uutta määrittelyä ihmispääomana, uutta ideaa tuotannosta suhteiden tuottamisena, ja kuluttamista tilanteiden kuluttamisena; ja ennen kaikkea uutta ajatusta arvosta, joka kattaisi kaikki olemisen ominaisuudet. Tämä nopeasti kehittyvä "biotalous" käsittää planeetan suljettuna järjestelmänä, jota tulee hallita, sekä väittää muodostavansa perustan tieteelle, joka integroisi kaikki elämän osatekijät. Tällainen tiede saattaa saada meidät kaipaamaan vanhoja hyviä aikoja, jolloin BKT:n kaltaisten epäluotettavien kasvun mittareiden oletettiin mittaavan ihmisten hyvinvointia - ainakaan kukaan ei uskonut siihen.

"Nostakaa uudelleen arvoon elämän ei-taloudelliset puolet" on kasvun purkamisen liikkeen sekä pääoman uudistusohjelman iskulause. Ekokylät, valvontakamerat, henkisyys, bioteknologiat ja seurallisuus kuuluvat kaikki samaan tekeillä olevaan "sivilisaation paradigmaan", alhaalta uudelleen rakennettuun kaikenkattavaan talouteen. Sen älyllinen kasvupohja on kybernetiikka, järjestelmien tiede - eli siis niiden hallinnan tiede. 1600-luvulla, jotta voitiin kunnolla pakottaa voimaan talous ja sen työn ja ahneuden henki, oli välttämätöntä vangita ja eliminoida kokonainen viheliäinen massa vetelehtijöitä, valehtelijoita, noitia, hulluja, hunsvontteja sekä muita irtolaisia, kokonainen ihmisyys, jonka olemassaolo osoitti pidättyvyyden ja hyödyn järjestyksen olevan valhe. Uutta taloutta ei voida muodostaa ilman vastaavaa subjektien ja alueiden seulontaa. Kaaos, josta jatkuvasti kuulemme, tarjoaa joko mahdollisuuden tälle seulonnalle, tai voitollemme koko tästä vastenmielisestä projektista.