Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 14:16
 
Lisää Facebook-sivustolle

Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.

Aprillipäivänä 2008 sekalainen ryhmä protestoijia valtasi Polaari-rakennuksen Jyväskylän Seminaarinmäen kampukselta. Valtaus piiritettiin ja häädettiin näyttävästi heti seuraavana päivänä, jolloin valtauksella oleskelleista ihmisistä sekä valtaajista pieni osa oli enää paikalla.

Tälle 21 valtaajan porukalle vaaditaan tuomiota hallinnan loukkausten ja niskoittelujen lisäksi törkeästä vahingonteosta, josta vähimmäisrangaistus on neljä kuukautta vankeutta.

Jyväskylän käräjäoikeus käsittelee valtaajien tapauksia kolmen päivän ajan 22.-24.9.2009. Syytettyjen on oltava kaikkina päivinä paikalla, joten tukijoukon kannustus tekee varmasti hyvää ja auttaa jaksamaan!

Ilmaise läsnäolollasi, ettet hyväksy valtaajien vangitsemista. Ole paikalla.

22.9.
Kokoonnutaan Oikeustalon edessä, Vapaudenkadun ja Väinönkadun risteyksen tuntumassa 22. päivä kello 13, pari tuntia ennen istunnon päättymistä. Ilmaistaan tukemme syytetyille sekä vaatimuksemme kaikista syytteistä luopumisesta.

23.9.
Katubileet valtaajien kunniaksi Oikeustalon tuntumassa, lisää infoa myöhemmin.

24.9.
Kaupunki meille! Kulkue kaupungin halki.

Kokoonnutaan Kirkkopuistossa kello 12:00, ja lähdetään siitä kohti määränpäätä. Kannattaa tuoda lyhtyjä ja soittimia paikalle!

Reggaeta, funkia, soulia ja punkkia luvassa.


---------Mitä kuuluu, Polaari?----------

Talo on ollut tyhjillään valtauksesta edelleen tähän päivään saakka (yhteensä noin kolme vuotta). Polaariin ei ole tehty sisäilmaremonttia, jonka vuoksi valtaajat haluttiin häätää. Ohikulkija näkee, että valtaajien asettamat barrikadit ovat edelleen paikallaan - mitään ei ole tehty. Tyhjien tilojen käytölle ei ilmeisesti ole edelleenkään mitään suunnitelmia. Olisiko talo menossa ehkä purkuun?

Polaarin tontille on Museoviraston vastustuksesta huolimatta haettu uutta asemakaavaa ensimmäisen kerran vuonna 2003. On mahdollista, että Senaattikiinteistöt ei tule Polaaria remontoimaan, vaan koko talo on alun alkaenkin ollut tarkoitus purkaa. Yliopistouudistuksen merkeissä rakennus siirtyy yliopiston hallintaan, ja käyttö on edelleen täysin auki. Resursseja remonttiin on vähemmän kuin Senaattikiinteistöillä aikaan.

20 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, keskiviikko, 16.09. 2009 @ 20:15
Halinnanloukkaus, niskoittelu polisia kohtaan, törk.vahingonteko ja haitan teko virkamiehelle, + pohjat ehdotonta paukkuu, jos menee törk.vahingonteko läpi, mut en tiedä paljon, suurin osa pääsee sakoilla, ehdollisella, tietysti riippuu mitä on pohjalla..tommosia tuumailin....

-UHRI-
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, torstai, 17.09. 2009 @ 14:03
TÄRKEÄÄ - AIKATAULUN MUUTOS! Aikataulu nyt:

22.9. - tukimielenosoitus Oikeustalon edessä alkaen klo 13.

23.9. - tukijat ovat tervetulleita seuraamaan istuntoa, joka alkaa Oikeustalolla klo 9. Hassu hattu vapaaehtoinen lisä!

24.9. - Kadunvaltaus! Kokoonnumme Kirkkopuistossa klo 12. Ota mukaan lyhtyjä ja soittimia.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, tiistai, 22.09. 2009 @ 18:24
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, tiistai, 22.09. 2009 @ 21:45

Helsingin Sanomat:

Yliopiston talonvaltaajat oikeudessa Jyväskylässä

JYVÄSKYLÄ. Kaksikymmentä nuorta joutui tiistaina aamupäivällä Jyväskylän käräjäoikeudessa vastaamaan syytteisiin hallinnan loukkauksesta, törkeästä vahingonteosta, niskoittelusta poliisia vastaan ja haitanteosta virkamiehelle.

Epäillyt valtasivat 1.–2. huhtikuuta 2008 Senaatti-kiinteistöjen omistaman ja Jyväskylän yliopiston vuokraaman rakennuksen.

Autonominen tiedekunta-niminen ihmisjoukko ilmoitti muuttavansa tyhjän rakennuksen aktiiviseksi tilaksi, jossa voisi harrastaa käden ja kulttuurin taitoja.

Osa valtaajista halusi vastustaa yliopistolain uudistusta. Valtaus päättyi poliisin massiiviseen talon piiritykseen, rynnäkköön ja tyhjentämiseen.

Kolme valtaajaa kannettiin ulos. Muut tulivat vapaaehtoisesti.

Senaatti-kiinteistöt vaati omaisuusvahingoista 25.000 euron ja yliopisto vähän yli 5.200 euron korvauksia. Oikeudessa yksi kertoi tulleensa paikalle humalassa, sammuneensa ja heränneensä poliisin väliintuloon.

Toinen sanoi videoineensa tapahtumia media-assistentin opintojaan varten.

Kolmas oli yliopiston uusi opiskelija, joka halusi tutustua kaupungin nuorisoon. Kukaan ei tunnustanut toimineensa järjestäytyneesti. Valtausideologiaan kuuluu ryhmän tiedottajan mukaan se, että päätökset tehdään yksimielisesti ilman johtajaa tai organisoijaa.

Epäselväksi jäi, kuka töhri maaleilla ja spraylla rakennuksen tiloja, rikkoi ikkunan sisäänpääsyä varten tai kuka teki aloitteen Poleeni-rakennuksen valtauksesta, barrikadien rakentamisesta ja ovien ketjuilla sulkemisesta.

Syytetyistä kymmenen on naisia ja kymmenen miehiä, kaikki ikähaarukassa 18–34 vuotta. He kiistivät syyllistyneensä rikoksiin ja yksituumaisuuteen.

Heidän mielestään kyse oli uteliaisuudesta, hetken mielijohteesta, musiikin kuuntelusta, syvällisistä keskusteluista tai enintään ajattelemattomuudesta.

Talon ovet olivat aluksi auki. Sinne mentiin sisään ja sieltä tultiin ulos vapaasti. Kukaan ei kuullut poliisin kehotusta poistua rakennuksesta.

Oikeus sai kuulla useita hämmentyneitä nuoria, jotka eivät lainkaan ymmärtäneet joutumistaan leivättömän pöydän ääreen.

Yhtä nykyisin ulkomailla opiskelevaa miestä ei ollut saatu haastetuksi. Yksi nainen ei ilmaantunut oikeuteen. Yksi mies oli kuollut haastehakemuksen jättämisen jälkeen, ja kaksi syytetyistä oli teon hetkellä alaikäisiä.

Käräjätuomari Ilkka Ruopurohuomautti parikin kertaa, että kyse on vakavasta tapauksesta ja johdatti kaksi nuorta hakemaan rinnalleen avustajan.

Käräjäoikeus on varannut jutun puimiseen aikaa kolme työpäivää. Esitutkinnassa monet vaikenivat osallisuudestaan tapahtumien kulkuun. Aamupäivän puheiden mukaan liikkeellä oli ajattelemattomia nuoria.

Syyttäjä nosti esiin muutaman nimen ja korosti heidän osuuttaan valmistelusta ja organisoinnista. Kolmisenkymmentä mielenosoittajaa osoitti tiistaina iltapäivällä tukeaan syytettyjen puolesta Jyväskylän oikeustalon edessä. Torstaina on vuorossa kadunvaltaustempaus Kirkkopuistossa.

Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, keskiviikko, 23.09. 2009 @ 08:05
TIEDOTE 23.9.2009 klo 7
Se naatti-kiinteistöt, Itä-Suomen yksikkö

Joensuussakin tärkeä vahingonteko

Senaatti-kiinteistöjen Joensuun toimistolla (Sairaalakatu 2) liputetaan tänään tärkeiden vahingontekojen puolesta. Liputuspäivällä halutaan muistaa Jyväskylässä eilen alkanutta kolmipäiväistä oikeudenkäyntiä, jossa Senaatti-kiinteistöt (ent. Valtion kiinteistölaitos) vaatii puhelinluetteloon tikkaa heittämällä valituilta henkilöiltä nopalla arvottuja korvauksia sellaisen rakennuksen käytöstä, jota Senaatti-kiinteistöt ei oikeusprosessin päättyessä enää omista. (1)

Oikeudenkäynti liittyy tapahtumiin, joissa joukko opiskelijoita otti Jyväskylässä aprillipäivänä 2008 tyhjillään olevan yliopistorakennuksen käyttöön autonomisen tiedekunnan perustamiseksi. Senaatti-kiinteistöt pitää tällaista oma-aloitteisuutta hallinnan loukkauksena ja törkeänä vahingontekona, joista vaaditaan 20 hengelle vahingonkorvauksina 30 500 euroa ja rangaistuksina vähintään 4 kk vankeutta.

Se naatti -kiinteistöjen Itä-Suomen yksikön mukaan autonomisen tiedekunnan perustaminen Jyväskylässä oli tärkeä vahingoteko yliopistoilla pitkään vallinnutta yleistä aivottomuutta ja "pässiä narussa" -ilmapiiriä kohtaan. Teko myös loukkasi vakavasti Senaatti-kiinteistöjen, Jyväskylän yliopiston tai kenenkään muunkaan oikeutta hallita itsenäisiä opiskelijoita.

Lisätietoja:

"Suomen Ateena - eli miksi valtaajat halutaan vankilaan" <http://vapaakulttuuri.blogspot.com/2009/08/suomen-ateena-eli-miksi-valtaajat.html>;
Senaatti-kiinteistöt, Keski-Suomen aluejohtaja Esko Kangaskoski, p. 0205 811 550
Se naatti -kiinteistöt, senaatti@hushmail.com

(1) Polaari-rakennus siirtyy muiden yliopistokiinteistöjen tavoin Senaatti-kiinteistöiltä Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:lle.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, keskiviikko, 23.09. 2009 @ 13:59

Radio Hear Keskiviikkona kello 17: Valtauslähetys keväältä 2008 + haastatteluja oikeudenkäynnistä

Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, keskiviikko, 23.09. 2009 @ 17:25
Ei saatana ku alko ragettaan ku luki noita keskisuomalaisen kommentteja tosta aiheesta, ne kommenttien kirjottajat on säälittävän pihalla asioista.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, keskiviikko, 23.09. 2009 @ 21:29
Lisä infoa kaivattaisi, monelta kulkue lähtee huomenna 24 päivä ja mistä?
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, keskiviikko, 23.09. 2009 @ 23:03

----------STREETPARTY!!---------------

24.9.2009 Kokoonnutaan Kirkkopuistossa kello 12:00, ja lähdetään siitä kohti määränpäätä. Kannattaa tuoda lyhtyjä ja soittimia paikalle!

Reggaeta, funkia, soulia ja punkkia luvassa.


---------Mitä kuuluu, Polaari?----------

Talo on ollut tyhjillään valtauksesta edelleen tähän päivään saakka (yhteensä noin kolme vuotta). Polaariin ei ole tehty sisäilmaremonttia, jonka vuoksi valtaajat haluttiin häätää. Ohikulkija näkee, että valtaajien asettamat barrikadit ovat edelleen paikallaan - mitään ei ole tehty. Tyhjien tilojen käytölle ei ilmeisesti ole edelleenkään mitään suunnitelmia. Olisiko talo menossa ehkä purkuun?

Polaarin tontille on Museoviraston vastustuksesta huolimatta haettu uutta asemakaavaa ensimmäisen kerran vuonna 2003. On mahdollista, että Senaattikiinteistöt ei tule Polaaria remontoimaan, vaan koko talo on alun alkaenkin ollut tarkoitus purkaa. Yliopistouudistuksen merkeissä rakennus siirtyy yliopiston hallintaan, ja käyttö on edelleen täysin auki. Resursseja remonttiin on vähemmän kuin Senaattikiinteistöillä aikaan.

---------Tilan tarve Jyväskylässä-----------

Vapaan tilan, keikkapaikkojen, kokoontumis- ja työtilojen puute aikuisten aktiivisten alakulttuuritoimijoiden osalta on Jyväskylässä pahentunut vuosi toisensa jälkeen ja saavuttaa pian kliimaksinsa.

Nuoret aikuiset ja aikuiset halutaan Jyväskylässä sijoittaa keskustan kapakoihin dokaamaan ja liikkeisiin kuluttamaan - huolimatta siitä, että joidenkin mielestä ihmisellä on parempaakin tekemistä.

Keikkoja ei enää Ilokiven hinnannousun jälkeen pysty järjestämään missään ilman suuria rahallisia sijoituksia. Taiteilijoille tiloja vuokrannut entinen taidemuseorakennus (Suoja) on menossa purkuun. Underground halutaan ilmeisesti häätää kaupungista kokonaan. Asukkailla ei niin väliä, kunhan raha liikkuu?

Tilan tarve on todellinen.

--------

LEHDISTÖTIEDOTE
Talonvaltauksesta syytetyt halutaan vankilaan

Aprillipäivänä 2008 tapahtui Jyväskylän ensimmäinen talonvaltaus sitten 90-luvun, kun sekalainen ihmisjoukko valtasi elokuusta 2006 tyhjillään olleen Polaari-rakennuksen. Polaari sijaitsee Jyväskylän yliopiston kampusalueella ja on aiemmin ollut yliopiston käytössä. Talosta toivottiin aktiivista sosiaalitilaa, josta olisi mm. taiteilijoiden työhuoneiksi, bändikämpäksi, pyöräpajaksi ja omaehtoisten opintopiirien tilaksi. Samalla valtauksella haluttiin kritisoida rakennuksen tyhjillään pitämistä ja yliopistolakiuudistusta.
Nyt ne 21 ihmistä, jotka poliisi tavoitti talolta häätöhetkellä, ovat syytettyinä törkeästä vahingonteosta, josta minimirangaistus on 4 kk, maksimi 4 vuotta vankeutta. Näin jyrkät syytteet ovat Suomen talonvaltaushistoriassa ainutkertaiset. Syytetyiksi ei ole millään tavoin valikoitunut aktiivisimpia talolla toimijoita, vaan heidän joukossaan on myös vasta talolle uteliaisuuttaan saapuneita. Lisäksi syytteitä on hallinnan loukkauksesta ja niskoittelusta. Senaatti-kiinteistöt vaatii valtaajilta noin 30 000 euron korvauksia maalipintojen uusimisesta, Jyväskylän Yliopisto yli 5000 euron korvausta kalusteiden uusimisesta. Oikeudenkäynti on 22.-24.9.
Syytetyt kiistävät syyllistyneensä asiassa mihinkään rikoksiin. Törkeää vahingontekoa syytetyt eivät näe tapahtuneen, sillä Senaatti-kiinteistöt on hakenut rakennukselle purkulupaa. Paraikaa käsitellään kampusalueen suojelukaavamuutosta, jossa Polaarin suojelu voitaisiin lakkauttaa. Mikäli näin tapahtuisi, pääsisi Senaatti-kiinteistöt purkamaan rakennuksen. Mikäli taas rakennus haluttaisiin ottaa jälleen käyttöön, sisäilmaremontti vaatisi joka tapauksessa kaikkien pintojen uusimista.
Polaari seisoo yhä tyhjillään. Samaan aikaan Jyväskylä käy kaiken aikaa ahtaammaksi pienille kulttuuritoimijoille. Ilokivi on nostanut taksojaan niin, että vapaaehtoispohjalta toimivilla kulttuurityöntekijöillä ei ole enää siihen varaa, ja pitkään taiteilijoille työtiloja tarjonnut Suoja ollaan purkamassa. Tilan tarve on yhä todellinen.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille turussa 23.9
Anonyymi, torstai, 24.09. 2009 @ 13:55
Turussa järjestettiin 23.9. klo. 15.00 Tukimielenosoitus Jyväskyläläisille Senaattikiinteistöjen toimistolla. Vaajaan tunnin kestäneen mielenilmauksen aikana blokattiin talon pääsisäänkäynti ja portti.
Mielenosoitukseen osallistui reilut kymmenen ihmistä banderollien kanssa, joissa vaadittiin senaattikiinteistöjä luopumaan syytteistä. Poliisi ilmestyi paikalle noin puolentunnin päästä ja otti kiinni neljä ihmistä (siis kolmasosan) paikalta hyvin epämääräisin perustein. Kaikkia syytettiin niskoittelusta ja kahta virkamiehelle haitanteosta jne..

Kaksi mielenosoittajaa päästettiin pois poliisin huomasta noin tunnin päästä suurten sakkojen kanssa ja loput kaksi saivat lusia yli 16 tuntia putkassa, vielä suurempien päiväsakkojen kera.

Ilmeisesti valtiolle ei vittuilla!?

Solidaarisuutta Jyväskylään Turun suunnalta! Vapaa kulttuuri - Vapaa tila!

Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille turussa 23.9
Anonyymi, torstai, 24.09. 2009 @ 15:53
turku- pidempi tiedote



Valtavia sakkoja Jyväskylän valtauksen tukidemosta

Aprillipäivänä 2008 tapahtui Jyväskylän ensimmäinen talonvaltaus sitten 90-luvun, kun kirjava ihmisjoukko valtasi elokuusta 2006 tyhjillään olleen Senaatti-kiinteistöjen omistaman ja Jyväskylän yliopiston vuokraaman rakennuksen.. Tuloksena oli valtavat korvausvaatimukset valtaajilta – yhteensä noin 30 000 euroa. Osa valtaajista halusi vastustaa yliopistolain uudistusta ja osa toivoi tiloja kulttuurikeskukselle. Valtaus kuitenkin päättyi poliisin massiiviseen talon piiritykseen, rynnäkköön, tyhjentämiseen ja parinkymmenen ihmisen kiinniottoon sekä korvausvaatimuksiin.

Oikeudenkäynti tilassa olleita vastaan käytiin 23.9 Jyväskylässä. Solidaarisuuden osoituksena järjestettiin Turussa samaan aikaan tukimielenosoitus valtion omisteisen Senaatti-kiinteistöjen toimiston edessä. Tapahtuma oli laillinen, ilmoitettu mielenosoitus joka sujui järjestäjien puolelta rauhallisesti noin 15 ihmisen voimin. Klo 15:00 - 16:30 välisenä aikana väki kokoontui paikalle kahden banderollin kanssa hiljaiseen mielenilmaukseen.

Passiivisen vastarinnan tuloksena neljä ihmistä otettiin kiinni ja päiväsakkoja jaettiin käsittämätön 40-80 per henkilö ja osa päästettiin putkasta vapaaksi vasta seuraavana päivänä. Määrä on todella suuri siihen nähden että sakkojen kohteet istuivat ainoastaan Senaatti-kiinteistöjen rappusilla eivätkä suostuneet siirtymään poliisin pyynnöstä. Tämä oli heidän ainoa rikoksensa. Liikennettä tai toimiston työntekijöiden kulkua ei estetty. Sakot ovat suurimmat Turussa, mitä talonvaltauksesta tai sen tukitoiminnasta on tiedossa. Poliisit vetosivat mm. siihen että tila on yksityinen, jolloin mielenosoittajien olisi pitänyt pysyä koko aidatun alueen ulkopuolella. Poliisin suorittamat selätykset olivat osittain hyvin ikävää nähtävää ja osoitus täysin ylimitoitetusta voimankäytöstä.

Jyväskylän valtauksessa ne 21 ihmistä, jotka poliisi tavoitti talolta häätöhetkellä vuosi sitten, ovat syytettyinä törkeästä vahingonteosta, josta minimirangaistus on 4 kk, maksimi 4 vuotta vankeutta. Näin jyrkät syytteet ovat Suomen talonvaltaushistoriassa ainutkertaiset. Tukimielenosoituksesta seuranneet sakot ovat myös mahdollisesti ainoat laatuaan. Suhteettomat rangaistukset kertovat koventuneesta linjasta sekä siitä että Jyväskylän tapauksesta ollaan parhaillaan tekemässä varoittavaa esimerkkiä. Turussa mielenosoittajia syytettiin mm. haitanteosta virkamiehelle sekä niskoittelusta poliisia vastaan. Syytetyiltä takavarikoitiin tavaroita ja osaa pidettiin kohtuuttoman kauan kiinniotettuina.





Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, torstai, 24.09. 2009 @ 17:18
Syytteet menivät kuulemma kaikki nurin, hallinnanloukkausta lukuun ottamatta. Hienoa!

Haistakaa paska, Senaattikiinteistöt!
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, torstai, 24.09. 2009 @ 17:31
Haha.. Senaatti-kiinteistöt voi kysyä itseltään et kannattiko? Äpärät.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, torstai, 24.09. 2009 @ 17:35
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/kadunvaltaus-torstaina-jyv%C3%A4skyl%C3%A4n-keskustassa/486180

Vapaudenkadun valtaus sujunut rauhallisesti


Nuorista koostuva noin kolmenkymmenen hengen ryhmä valtasi Vapaudenkadun pohjoispään Jyväskylän keskustassa torstaina iltapäivällä.

Kaupunki meille! -kulkue starttasi noin yhden aikaan päivällä Kirkkopuistosta, josta he lähtivät marssimaan kohti Vapaudenkatua.

Mielenosoittajat ovat parhaillaan tukikohdassaan ja kadunvaltauksen on määrä päättyä viimeistään kuuden aikaan illalla.

Sama ryhmä osoitti mieltään Jyväskylän oikeustalon edessä tiistaina. Mielenosoituksen teemana oli talonvaltaajat vapaiksi, ei rangaistuksia heille.

Komisario Arto Rajala Keski-Suomen poliisilaitokselta sanoi, että tämänpäiväinen kadunvaltaus on sujunut pääosin rauhallisesti. Rajalan mukaan poliisin piti huomauttaa mielenosoittajia liian kovasta musiikista.

- Lisäksi yhtä mielenosoittajaa sakotettiin alkoholin käytöstä. Muuten mielenilmaus on sujunut ongelmitta, Rajala kommentoi torstaina iltapäivällä.

Musiikista häiriintyivät muun muassa Vapaudenkadun pohjoispuolella asuvat asukkaat ja veroviraston virkailijat.

Tempaukset liittyvät tiistaina alkaneeseen oikeudenkäyntiin. Oikeudenkäynnissä käsitellään talonvaltausta, joka tapahtui viime vuoden huhtikuussa Jyväskylässä.
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
juuso, perjantai, 25.09. 2009 @ 08:49
Ugh

Mikään ei ole vielä mennyt nurin. Tuomio annetaan 21.10. On kuitenkin todella epätodennäköistä että syytteet törkeästä vahingonteosta menisivät läpi. Syyttäjällä ei suoraan sanoen ollut mitään todisteita. Syytetyt oli valittu arvalla, mistä huolimatta meistä yritettiin saada jotain yhtenäistä johtajavetoista terroristisolua. Jos menee läpi, julistan poikkeustilan.

Kiitti soridaarisuudesta. Yritetään saada joku raportti kirjoitettua tosta koko hässäkästä
Tukimielenosoitus Jyväskylän valtaajille 22.-24.9.
Anonyymi, perjantai, 25.09. 2009 @ 10:04
> Jos menee läpi, julistan poikkeustilan.

Ok, me lähetään ettii niitä kätköjä minne aseet haudattiin 1918
tku-jkl
Anonyymi, perjantai, 25.09. 2009 @ 18:37
Turussa rikottu senaattikiinteistöjen toimiston ikkunat 24.-25.9. välisenä yönä.
tku-jkl
Anonyymi, perjantai, 25.09. 2009 @ 20:24
Jos tästä sais jotain tarkempaa tietoa, niin vois julkasta tresquatissa
tku-jkl
Anonyymi, perjantai, 25.09. 2009 @ 20:27
Eikös tossa tullu kaikki oleellinen, ei kai kylkiäisiks mitään korulauseita tarvita?
tku-jkl
Anonyymi, lauantai, 26.09. 2009 @ 11:33
No ei viitti julkasta uutista takun kommenttien pohjalta. Lähinnä tarkoitin jotain lähdettä josta selviäisi että tuo on todella tapahtunut

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Armeijan parakeilta näyttävät kerrostalot, jotka näyttävät kouluilta, jotka näyttävät sairaaloilta, jotka näyttävät mielisairaaloilta - Tässä kauhujen labyrintissa yhden seinän siirtäminen tarkoittaisi koko kaavan kyseenalaistamista. Mitä kauemmaksi siirrymme poliisimaisesta tavasta katsoa ympäristöä, sitä lähemmäksi tulemme yhteenottoa poliisin kanssa.
At Daggers Drawn
http://takku.net/article.php/20090908181910891 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta