Jälkifeministinen anarkia - vain hyökyaalto riittää!

Rita Katrina-Andrews

"Oletko valmis murskaamaan vanhan maailman perusteet ennen kuin ne murskaavat sinun halusi? Rakastavaisten pitäisi rakastaa nautintoaan arvokkaammin ja runollisemmin. Jotkut meistä ovat rakastuneet nautintoon ennakkoluulottomasti; riittävän intohimoisesti tarjotakseen rakkauttaan vallankumouksen suurenmoiselle vuoteelle."

-Guy Debord, Spektaakkeliyhteiskunta

Anarkistit, jotka ripustautuvat vasemmistolaiseen ajatteluun kuin se olisi pelastusvene, eivät ole sen vaivan arvoisia, mitä menee tällaisen vuodatuksen kirjoittamiseen. Mutta kun jälleen yksi jälkivasemmistolaiseksi itsensä määrittelevä anarkisti käytti jotain perusfeministikaavaa kuvaillakseen paljon monimutkaisempaa tilannetta, minun vaihdevuosia edeltävän ajan raivonpurkaukseni pääsi taas väistämättä valloilleen. Jos se jättää sinut kylmäksi ja välinpitämättömäksi, hyvä; olen kuvaillut asiasisällön huolella. Jos olet jo valmistelemassa puolustustasi, siitä vaan, lähde 'turvalliseen tilaan' haukkuaksesi minut 'mies-identifioituneeksi', 'manarkistiksi' tai... Mutta kuules, en dissaa sinua, 'sisko' tai 'veli'; tee aina niinkuin itse parhaaksi näet. Olen vaan niin pitkästynyt kuuntelemaan niitä 60-luvun loputtomia jankutuksia "Mies: sortaja - Ongelman alku" ja "Nainen: hoivaaja - Ainoa ratkaisu" uudestaan ja uudestaan toistettuina. Ne ovat masentavia. Turhauttavia. Ja viimeisimmät uutiset, "Mies Poikkeaa Perusolemuksestaan, Tulee Naisellisemmaksi; Virkkaa Huivin" tai "Nainen Käyttää Miehistä Etuoikeuttaan; Hyväksikäyttää Irakilaisia Vankeja", ovat vain yritelmiä virkistää edeltävien kahden aallon feminismien hylkytavaran anteliaasti saastuttamaa pysähtynyttä virtaa.

Kun feministit julistivat "henkilökohtainen on poliittista", he jättivät sopivasti huomioimatta sen faktan, että politiikka vaatii henkilöstä vieraantumista; epäainutlaatuisia ja epäyksilöllisiä, massoille tarkoitettuja, lähes sanatarkkaan käsikirjoitettuja rooleja. Minä väitän, että henkilökohtainen voi olla vain epäpoliittista - yksittäisiä ihmisiä, jotka eivät hallitse ja joita on mahdotonta hallita, joiden vapautuksella ei voi olla kokoojia, tulkitsijoita tai uudelleen ohjailijoita. Te, joiden tarvitsee identifioida minun elämäni rooleja ja käsikirjoituksia voidaksenne paremmin asetella minut teidän pyörivälle näyttämöllenne - tässä teille vähän henkilökohtaista.

Olen nainen/naispuolinen/tyttö. Pääosin 'valkoihoinen'. Omni-seksuaali. Viisivuotiaasta asti äitini orjuuttama (niin matalia silityslautoja ei tehdä nuorille kodinhoitajille?). Armeijan kakara, jota sotilastiedustelijaisä raiskasi yli kuusi vuotta kymmenvuotiaasta alkaen, kunnes vannoin 'maskuliinisen' valan tappavani hänet jos hän vielä koskee minuun. Vuosia pahoinpidelty, ei koskaan täysin nujerrettu. Ja vaikka He kuinka väänsivät, taipumaton kapinallistyttö. Olin myös (ja halutessani olen yhä) perkeleen hyvä näyttelijätär (vai näyttelijä kenties), jonka avulla pelastin itseni useammin kuin kerran. Lähdin 'kotoa' heti kun löysin tien ulos - ja millaisen tien! Äiti, armeijavaimo 17-vuotiaana. Harjoitteleva prostituoitu 19-vuotiaana. Kahden lapsen yksinhuoltaja 24-vuotiaana. Seksikäs baariminna, varasteleva tilintarkastaja 29-vuotiaana. Huippu elektroniikkateknikko, ässä tietoverkkoinsinööri 33-vuotiaana. Viimeisellä tuskallisella tönäisyllä vastenmielisyyttä tuntevaksi yhtiön johtajaksi 35-vuotiaana. Kaiken tämän ajan lukuisia rakastajia, mutta vain hiton harvoja läheisiä ja luottamuksellisia ihmissuhteita miesten tai naisten kanssa. Keneen voit luottaa maailmassa, joka on täynnä hyväksikäyttäjiä ja hyväksikäytettyjä, ja ideologioita, jotka tuskin ovat 'totta'?

Kaikki tämä Edistys ja Menestys 'miehen maailmassa' vei melkein minulta hengen 40-vuotiaana. Vielä seuraaviin kahteen vuoteen en kiinnittänyt huomioita varoituksiin, kun samalla etsin vaiheittaista ulospääsyä. Tajuttuani, ettei ole tietä ulos, yksinkertaisesti vetäydyin. Seitsemän vuotta elelin haisevana aavikkorottana ja lainsuojattomana. Ainoa pyrkimykseni silloin, kuten nytkin, oli olla 'villi olento'. Tekemällä mitä halusin silloin kun halusin - ja pääosin yksin - saavutin terveydentilan, jollaista minulla ei ollut missään muussa iässä. Nyt olen 50, ja pitkään kielletyt tuskan ja raivon kyyneleet nousevat pintaan, kun kuulen anarkistien jauhavan samaa paskaa, tuhansien erilaisten päivien jälkeen; "sopeudu oikeanlaiseen käytökseen, tai muuten...". Terveyteni heikkenee taas ja minulla on täysi työ pitää itseni kunnossa sisältäpäin, mutta en voi paeta tältä horjuvalta näyttämöltä, vaikka kulkisin kuinka kauas! Mikäli minun kokemuksiini on uskominen, kaikkialla elämä kärsii ja kuolee ennen aikojaan, ja se olemme me, ihmiset, 'siskot' ja 'veljet', jotka syyllistymme murhaan samalla, kun tuohtuneina osoittelemme sormellamme toisiamme (jotkut käyttävät mieluiten keskisormea). Sisarusten välinen kilpailu on muuttunut globaaliksi ja riitamme tappaviksi.

"Eristäminen on spektaakkelin a ja o."

-sama kuin edellä

Katso nyt jumalauta peiliin - katso kaikkialle ympärillesi! Kukaan ei ole kuin sinä ja kukaan ei voi todella tuntea sinua - ehket edes sinä itse. Mutta luulet tajuavasi kaikkia muita. Etsi pyhiä, pulskia kumpuja.

Mulkku? - Mies; älä luota häneen, patriarkaalinen, väkivaltainen, sortava, etuoikeutettu, testosteronilla myrkytetty, mahdollinen raiskaaja, rankaisemisen tarpeessa. Tissit? -Nainen, hoitava, hellä, maata rakastava, turvallinen, selviytyjä, sisarellisen tuen tarpeessa. Hitto vieköön! Niin monta kenraalia yleistystensä kanssa hampaisiin aseistautuneina! Meidän liittolaisiamme ei voi luokitella tai mitätöidä ulkoasun TAI tasapäistetyn kokemuksen mukaan, kuten ei myöskaan vihollisiamme. Believe it or Not - Ripley.

Sorron juurien uudelleen määrittely patriarkaalisuudeksi ei ole loppuun asti ajateltua kritiikkiä, se on hyvin markkinoitu, lumoutunutta yleisöä varten suunniteltu klisee© (joka sopii hyvin iskulauseeksi taas yhteen puskuritarraan). Tietysti, maailman ilmeiset johtajat ovat pääosin miehiä, joille valta ja maine tulee ensisijaisesti väkivallan Institutionalisoitujen hierarkioiden kautta. Ja kyllä, monet kodit ovat jumal-isän valtakuntia, joissa nainen ja lapset murjotaan niitä tukeviin rooleihin. Mutta rakentaakseen koko maailman patriarkaaliselle perustalle, radikaalifeministien täytyi jättää huomiotta naisen rooli sitä suunniteltaessa ja tukiessa. Myös naiset johtavat (on harvoja, jotka eivät hallitse jotain; hierarkia on kaikkialla läsnä kaikille, sen suosion, saatavuuden ja lähestyttävyyden takia. Jos naisten valta on tullut pääosin manipulaation instituutioksi muodostuneesta hierarkiasta, pitäisikö matriarkaalisuuden olla tavoiteltavaa? Paskat siitä! Minun vapautustani ei voida mitata sillä, että fyysinen kipu lievenee aavistuksen verran enemmän. Ja mikään määrä revisionismia ei voi naamioida niitä alati liikkuvia rooleja, joita me kaikki pelaamme tässä yhdessä luodussa maailmassa: sankarit ja sankarittaret, pelastajat ja neidot hädässä, konnat ja viattomat ja...

Huomio! Huomio! Lähes jokaisen säikyn kauhunlietsojan kasvatti äiti. Luuletko, että hänellä voisi ehkä olla jotain tekemistä sen kanssa, millaisia hirviöitä hänen jälkeläisistään tuli?

Vai ovatko dominoivat, lapsia lyövät, Abu Graibilaiset, maailmantason munattomien huippuluokan komentajat yksinkertaisesti patriarkkoja joilla on pillu? Miksi kutsutaan naista, joka kannustaa - ellei pakota - miestään sotaan palatakseen niin suloista ja yhtäkkiä saatavilla olevaa saalistaan puolustavana sankarina? Troijan Helenasta uudelleen julkaistuun Lysistrataan, pillu ei ole ollut tuntematon imperiumin valloituskentillä. Kerro minulle, onko se sukupuoli-, luokka- vai rodullinen etuoikeus joka pitää veren poissa Albrightien, Elizabethien, Thatchereiden, Ricejen käsistä...? Onko se seksismi, joka pitää naiset 'linjojen takana' 'vapauden puolesta' teurastaville miehille kuuluvissa ohjaajien, koordinaattoreiden, tai miehiään kotiin odottelevien 'vähempiarvoisissa' rooleissa?

"On helppo nähdä miksi porvarillinen ajattelu roikkuessaan itse rakentamansa radikalismin köydessä, takertuu epätoivoisella energialla jokaiseen reformistiseen ratkaisuun, mihin tahansa mikä voi pitkittää sen eloaan, vaikka sen oma paino väistämättä vie sen turmioon."

-Raoul Vaneigem

Naistutkimus (Institutionalisoitu Herstoria) tuottaa uusia johtajia, jotka toistavat samoja strategioita kuin historialliset edeltäjänsä, jotka onnistuivat määrittelemään nationalismin yhdistäväksi synnynnäiseksi identiteetiksi. Mutta feministit ovat jäljessä heidän massoille tarkoitettujen arvojensa markkinoinnisssa: yhteinen (poliittisesti korrekti) kieli, uhrin/selvityjän yhteisen kokemuksen yleistäminen, lojaalisuus Asiaa kohtaan, ja "näkemyksen ihana arkipäiväisyys". Ja kuten patriootit, nämä feministit usein kohtelevat minua petturina, koska kieltäydyn liittymästä heidän "Vapautuksen" Puolueeseensa.

Uuden ajan feministisen näyttämön tähdet myyvät itseään kunnioittaakseen jumalattaria - varhaisimpia kesyttäjien palvomia pyhimyksiä niin kotona kuin sen ulkopuolella. Jotkut viittavat näihin vanhoihin matrilineaarisiin ja matriarkkaisiin yhteiskuntiin post-patriarkaalisen tulevaisuuden malleina. Minun on pakko ihmetellä; jos varhaisen sivistyneen naisen johtajuus oli niin vitun upeaa, niin miksi se lopetettiin? Onko mahdollista, että sen kohteet vastustivat hallittavissa olemista, ja siten tulkitsivat sukupuolen mukaan kokemuksiaan sorrosta? Rooleja ei voitu vaihtaa maskuliinisen vallankumouksen jälkeen, niinkö?

Oikeesti. Emme MILLÄÄN varmuudella tiedä paskaakaan kaukaisesta menneisyydestä, joten pysytäänpä tässä päivässä. Opettajat ovat pääosin naisia, ja yhdessä äitikultien kanssa - ja meidän ylisuuriin aivoihimme polttomerkattujen Mattelin, Disneyn ja lukemattomien muiden spektaakkelinomaisten brändien avustamina - ovat pääosin vastuussa kouluttamisesta ja villiyden (kuten kiinnostavien nautintojen ja jopa elämän kipujen spontaanin itsetutkiskelun) kurittamisesta hittoon meistä. "Olkaa kunnon tyttöjä ja poikia - Kone vaatii että käyttäydytte, jotta voi käyttää (ja sitten tappaa) teitä hyödyllisesti myöhemmin." Vai syytänkö yhä isoa V:tä, joka kimaltaa sisäisen naisellisen naiiviuden© yllä jättäen huomioimatta teennäisen välinpitämättömyyden naisen nujertamista ja alistamista kohtaan?

Paskat! Naiset ovat älykkäitä, tiedostavia, ja paljon muuta kuin viattomia sivustaseuraajia tai välillisiä vahinkoja brutaalissa sodassa elämää vastaan; paljon enemmän kuin tyhjiä astioita, jotka voidaan täyttää miesten kyrvillä ja ajatuksilla. Naisina kykenemme oma-aloitteisesti ahneeseen, tuhoavaan, lutkamaiseen käytökseen, samoin kuin kykenemme alistuen hyväksymään (itsetuhoisuuteen asti) toisten brutaaliuden. Ja on aina ollut kapinallisia naisia taistelemassa - usein miesten rinnalla - toisten käskyjen noudattamista vastaan. Kaikilla ihmisillä on lukuisia ominaisuuksia ja taipumuksia, jotka eivät ole riippuvaisia heidän "verenperimästään" tai "luonnostaan". Jotkut miehet ovat raakalaismaisia, ja jotkut naiset ovat myös. Toiset naiset hoivaavat, toiset eivät - mutta se ei tee heistä raakalaismaisempia (tai maskuliinisia). Jotkut miehet hoivaavat, mutta se ei tee heistä nynnyjä (tai feminiinisempiä!) Ja milloin väkivaltainen itsepuolustus muuttuu hyökkääväksi agressioksi tai myötätuntoinen hoivaaminen myöntyväiseen rauhoittumiseen pakottamiseksi - molemmiksi Johtajien työkaluiksi? Haluammeko tuhota sukupuoliroolit vai määritellä ne uudelleen?

Määriteltävissä olevan, kontrolloitavan ja homogeenisen joukon yliarvostus on se vallassaoleva ja valtaa pitävä voima, joka kiinnittää meidät asiaankuuluville paikoillemme ylitse muiden. Tai... ei yliherrojen ja naisten yli, tietenkään. Luokka ON yksi syvistä ja mehevistä juurista, joka ylläpitää hajoitettuja ja valloittaja, ja me KAIKKI avustamme ja alistumme tälle viholliselle. Mutta monet feministit ovat väheksyneet luokan ja rodun merkitystä, tai varoneet heidän omien porvarillisten juurtensa näyttämistä, ja siihen liittyvää tavoitetta käydä kamppailua vallan viemisestä heidän miespuolisilta luokkatovereiltaan. Ja he TARVITSEVAT apuamme tajutakseen sen ja päästäkseen siitä yli.

Feministisen tietoisuuden kasvattaminen asetti suurennuslasin alle miesten naisiin kohdistaman alistamisen. Se on ehkä hyvä alku, mutta toiminnan ala ei koskaan ulottunut tutkimaan laajempaa kaksijakoisuutta, jonka jaamme omistajiin ja riistettyihin. Naiset eivät edelleenkään puhu siitä paskasta, josta meidän pitäisi puhua, jos aiomme käyttää niin hiton paljon sanoja ja kaadettua metsää vapautukseemme. Feministit puhuvat yön ottamisesta takaisin (minä ottaisin paljon mieluummin päivän, kiitos vaan!), kun ne vitun siat kyttäävät reunustoilla. Onko sillä merkitystä, jos sika on nainen? Miehet karkotetaan jonon takimmaisiksi, mikäli heitä päästetään ollenkaan (ihan kuin yö olisi muka turvallinen miehille, ja ihan kuin naisilla olisi paskaakaan sanottavaa siitä kuka saa ja kuka ei kulkea kaduilla!). Hei mammat, arvatkaas mitä? Teidän takapuolenne on yksi haavoittuvaisimmista paikoista teidän joustamattomassa muodostelmassane - ette voi nähdä mitä on tulossa! Lähetätte "veljet" taakse (kuulostaa tutulta), kohottaen "siskoutta" oikealle paikalleen johtajuuteen, arvostettuun asemaan ja itsesuojeluun. Todellisuudessa nämä miehet ovat jo teidän selkänne takana, kun yhä esitätte hölmöä.

On myös paljon naisten puhetta naisten esineellistämisestä ja miesten etuoikeudesta, askel askeleelta etenevän intiimin suostumuksen tarpeellisuudesta sekä raiskauksen määritelmän loputtomasta laajentamisesta. Esineellistetty? Totta hitossa! Olen yksi biljoonista (hädin tuskin) elävistä olennoista, jotka on uudelleen määritelty Pääoman esineiksi - tarpeellisuuden esineiksi, kunnes olemme tarpeettomia, ja sitten emme ole mitään. Oliko minun raiskattu-pillu-esineeni vahingoittunut pahemmin kuin veljeni hakatut-kasvot-esine? Onko vanhan englantilaismiehen työläs kuolemanhenkäys - keuhkot mustina  lukemattomista vuosista kaivostyöläis-esineenä - etuoikeutetumpi kuin afrikkalaisen tyttölapsen nälkiintynyt vatsa, kolonialistisen kulta/timanttiriiston uhri-esine jotta voitaisiin valmistaa nättejä sormuksia nätteihin sormiin, myytäviksi eniten tarjoavalle vastineena laillis-objektiiviselle kummankin osapuolen oikeudelle saada sen mitä haluavat silloin kun haluavat? Vittuun tällainen paska! Haluatteko mitata ja laittaa järjestykseen meidän todelliset kipumme abstraktin etuoikeuden mukaan!? Millainen kylmäverinen mittausväline teillä on, feministinaiset? Ja milloin lopetatte uhraamasta ja pyhäksi julistamasta, meidän (koko)naiseuttamme käytettäväksi meitä itseämme vastaan kun tuemme Johtajan velttoa, vaikkakin vielä jokseenkin tehokasta näytelmää Kaiken Pääoman Kasvattamiseksi?

Älä väitä, että sinä - neuvokas ja fiksu nainen - et tiedä miten käyttää "naisellisuutesi" asetta. Haluatko valtaa? Kontrollia? Ylivaltaa? Naiset kirjoittivat oman kirjansa, sitä ei vain olla painettu. Me tuskin edes puhumme keskenämme tavoista, joilla voimme ja joilla manipuloimme; piikittelemme ja kiusaamme, tarjoamme ja vetäydymme läheisyydestä (tai seksistä), kehumme ja pilkkaamme - miehiä (ja naisia ja lapsia) tekemään tahtomme mukaan. Tämä ei ole onneton, vaikkakin oikeutettu naisellinen vastine miehisille valtataisteluille. Se on interaktiivinen, tiukasti varjeltu Enemmän valtaa ja Kontrollia-leikki, jota miehet ja naiset pelaavat yhdessä. Tiedämme, miten paljon miehet haluavat ja tarvitsevat ja rakastavat pääsemistä rinnallemme tunteakseen meidät, tunteakseen meidät tunnustelemassa heitä. Ruumiin kosketus, hellä rakkaus, haavojen nuoleminen ja .... voi hitto! Tiedätkö mitä? Minä rakastan sitä myös! Rakastan hänen sileitä rintojaan ja pehmeää pilluaan, hänen kovaa kulliaan ja karheaa rintaansa. Miehen herkkiä kuiskauksia ja naisen kiihkeitä puraisuja. Kun olemme estottomia ja välittömiä tiukassa hekumassamme, olemme epäilemättä rakastajia emmekä hyväksikäyttäjiä tai raiskaajia - olemme KAIKKI siinä. Jos haparoimme haluissamme ja oudoissa intohimoissamme, miksi on yllätys, että anarkistit eivät ole täydellisiä kaikissa eleissään ja sanoissaan? Meidän sujuva, villi ja elinvoimainen tanssimme on jo pitkään tukahdutettu rivissä marssimiseksi: Oikealla puhdasoppinen moraali, Vasemmalla sukupuolen, seksuaalisuuden ja lisääntymisen oikeudet. Kun revimme alas tavanomaiset julkisivumme, voimme edelleen olla toisinaan 'sopimattomia'. Sorrettuina (ja kukapa ei olisi jollain merkittävällä tavalla) - sorrammeko me? Murskattuina ja peloissamme - hyökkäämekö niitä vastaan jotka ovat lähimpänä? Mutta meidän väistämätön hyökkäyksemme laukeaa kyllä jossain! Voimmeko auttaa toisiamme pyrkimyksissämme?

Sitäpaitsi, ekofeministien (onko jokainen feministi todella ekofeministi?) konkretisoima Maa ei ole minun äitini! Minun äitini raiskasi minut yhtä lailla kuin isäni, hän joko kääntyi pois hiljaisuudessa, tai ojensi hänelle liukasteen. 'Maassa' elävät symbioottis-ristiriitaiset, villin yksinkertaiset, mielettömän monimutkaiset, väkivaltais-huolehtivaiset, mies/nais/herma/sukupuolettomat, moniväriset, määrittelemättömät olennot yksin ja yhdessä. Kerrankin VAPAASTI, ihmiset mukaanlukien! Miksi aina luoda spektaakkelia, inhimillistää, ajatella sukupuolen mukaan, nimetä vanhemman mukaan sen ainutlaatuisenyksilöllinenykseys? Jos 'Maa' on 'Äiti', olemme kaikki mutsinnussijoita! Raiskaamme häntä liian mataliin hautoihimme kierrätys- ja kestävä elämäntapa-valheittemme kanssa voitelematta tungetuilla kuolemankone-kauneudenhoito-tofupaketeillamme. Voi, mutta nuo avohakatut vuoret kieltämättä muistuttavat ajeltua pillua - siitä voit olla varma. Miksi yhä elävät, ihanat kummut on raavittu vereslihalle? Ja pyydän, älä suodata järkeilyäsi puhumalla, että "miehet kaatavat puut". Suodattaminen ei tee puhtaaksi, se ainoastaan siirtää epäsuotuisat ainekset sinne, mistä et voi enää nähdä, haistaa tai maistaa niitä enää. Eikä se auta sinun asiaasi, vaikka se puhdistaisikin jotain.

Ajattelin, että te anarkafeministit voisitte olla rikoskumppaneita minun sukupuolettomassa, roduttomassa, luokattomassa, avoimessa, loputtomassa taistelussani mittaamattoman vapauden puolesta. Kaksinkertainen naiseuteen viittaava tunniste nimekkeessänne kylläkin antoi osviittaa kapeasta näköalastanne, joka on vain vähän muuttunut siitä mitä se oli ennen kuin teistä tuli 'anarkisteja'. Sukupuolten välinen taistelunne jatkuu samalla kun kaikkialla ympärillä sukupuutto haistattaa pitkät identiteetistänne - sukupuolittuneesta tai muusta Toiseudestanne. Olen vitun anarkisti - vastustan KAIKKIA hierarkioita, jotka tulevat esiin niin karkeasti tai hienovaraisesti, Institutionalisoituneena tai institutionalisoituneena, Keskittyen yhteen muotoonsa silloin kun se on tarpeen. Mutta miksi yksikään anarkisti erottelisi ja sitten eristäisi, tai edes rinnastaisi tai korostaisi, yhtä ylivallan muotoa toisesta? Hierarkia ei ole sama kuin patriarkaalisuus. Yksittäisilla naisilla, jotka kutsuvat itseään feministeiksi (MIKSI?), ON olennaisia ajatuksia, kritiikkiä ja kokemuksia, joita anarkistit voivat pohtia. Mutta feminismiä ei voi muotoilla uudestaan anarkismin kuvaan, eikä anarkismia ole tarpeen uudistaa Naisen kuvaksi.

"Milloin lakkaat samaistumasta siihen mikä sinut määrittää?"

-sama kuin edellä

En toki räyhäämiselläni kiellä naisten (tai miesten) alistamisen olemassaoloa, seksismiä (tai rasismia tai luokkaan perustuvaa sortoa...) tai tarvetta väliaikaisille erotetuille turvallisille tiloille. Kahleittemme murskaaminen on vaikeaa, mahdollisesti häpeällistäkin. Toisinaan se on jopa satuttavaa ja vaarallista. Mutta miten itse määrätty vankeus voi olla vapautuksellista? Miten voimme luoda uusia maailmoita vailla separatismia, jos me itse käytämme sitä Strategiana? Tämä vuodatus ON irtisanoutuminen yksipuolisista, itsereflektoimattomista ja itsekritiikittömistä keskusteluista ja laajaa eripuraisuutta aiheuttavista tavoista, jotka dominoivat kaikkea poliittista teoriaa ja käytäntöä, feminismi mukaanlukien. Alistamisemme juuret ovat syvällä ja solmussa; jokainen säie ruokkii ja tukee itseään ja rakennetta josta se on osa. Yhden leikkaaminen ei tuhoa kokonaisuutta; juuret ovat sekä itseään uudistavia että yhteistyössä keskenään. Tämän vuoksi eräät anarkistit ja muut radikaalit julistavat koko mutkikkaan sotkun viholliseksemme. Sivilisaatio (patriarkaalisuus ei ole sama kuin sivilisaatio) on juurtunut kaiken kattavaan ylivaltaan ylitse maan ja ylitse jokaisen kokonaisuuden, joka sitä elättää ja jota se elättää. Se on elämä sotana, jonka strategiat sisältävät niin aggressiiviset, väkivaltaiset hyökkäykset, KUIN hienovaraiset, tuhoavat manipulaatiot.

Miehet, naiset, ...taistelevat kohti saavuttamatonta Elämistä-Elämänsä-Onnellisena-Loppuun-Asti. Tämä voimakas vihollinen sisältää ajatustavan, joka vaatii kontrolloitavaa, ennakoitavaa (vaikkakin sen mahdottomuuden tiedostaen), identifioitavaa järjestystä Suuren Suunnitelman mukaan. Mutta se on kenties ensisijaisesti ainutlaatuisen, itsestään ja muista vieraantuneen, eripuraa aiheuttavaan muka-vapaudenhenkiseen yhteenkuuluvuuden tunteeseen naamioidun yksillön menetys. Meitä yhdistää vain murheemme, syyllisyytemme ja syytöksemme - meidän hajoamisemme liian usein itse valitsemissamme, erillisissä, valmiiksi identifioiduissa rooleissamme - todellisuudessa helposti valvottavissa olevissa lokeroissa. Mies, nainen, musta, valkoinen, hetero, homo... Mikään kiltimpi ja hellempi naisellinen emäntä ei vapauta meitä; jos haluamme ulos, meidän on murtauduttava ulos ja poltettava vankila maan tasalle. Ja mahdollisuutemme ovat käymässä nopeasti vähiin. Ei ole Naiseutta ylistettäväksi, ei Miehuutta tuhottavaksi. Jos kukaan kohtelee sinua tavalla josta et pidä, hoitele heidät yksilöinä. Älä leimaa heitä todisteina huonosti käyttäytyvästä porukasta; anarkistit eivät hyväksy eivätkä määritä edustajia. Tovereiden toisiaan, jopa vieraita, kohtaan tekemät virheet ovat mahdollisuuksia rooliemme ja (yleensä lausumattomien) odotustemme tutkiskeluun. Jos Jaakko kohtelee huonosti ja Kati on vaarallinen, irrota heidät [siitä asemasta] parhaaksi katsomallasi tavalla. Kun me kieltäydymme ja vastustamme suoraan ja johdonmukaisesti jokaista toisen ihmisen tahdon/johtajuuden/määräyksen/pakottamisen noudattamista ja pysymme avoimina kaikenlaiselle kapinalliselle innostukselle, on hallussamme loputon tapa toimia.

Löydä itsesi, mies, nainen, lapsi... - anna minun löytää itseni. Jos meillä on hyvä meininki, mennään kaduille tanssimaan niin päästään kunnolla vauhtiin. Katsotaan toistemme perään kun tutkimme tuntematonta yötä, jossa tuntemattomat ovat ainutlaatuisia, mutta eivät sittenkään niin vieraita. Voimmeko oppia luottamaan intuitioomme/vaistoihimme/aisteihimme ja omissa nahoissaan eläviin tovereihimme ideologioiden sijaan, jotka on rakennettu järjettömällä tavalla järkeistetyn toisten ihmisten pelkäämisen varaan?

VITTU! Meidän täytyy tuhota tämä näyttämö, tämä lava, ennen kuin se potkaistaan menemään niiden alta, jotka vapisevin jaloin seisovat sen päällä silmukat kaulassaan ja huput päässään. Ja niin kauan kuin saatan, haluan maata alastomana ja haavoittuneena tuoreessa maassa aistikkaiden, riehakkaiden, hellien vapaiden rakastajien joukon rinnalla. Kivun ja vihan kyynelteni virratessa talttumattomina, kysyn sinulta itsepintaisesti - miksi edelleen huidot pois potentiaalisia kumppaneita esittäessäni vallankumouksellista narria sen sijaan, että hyväksyisit meidät vallankumouksellisen näytelmän loputtomaan huumaan?

Alkuperäinen teksti Only a Tsunami Will Do: For a Post-Feminist Anarchy julkaistu GA:n numerossa 21.