Siirtolaislähiöt, syrjäytyneistö ja luokkataistelu

http://guldfiske.motkraftblogg.net/2009/09/06/vintern-fritidsgardarna-holl-oppet/

Talvi, jolloin nuorisotalot olivat auki (6.9.2009)

Käänt huom: Koska tämä on käännetty ruotsalaisesta blogista, tekstissä linkitetyt tekstit ovat pääosin ruotsinkielisiä.

Talvi vuonna 2008, oli talvi kun nuorisotalot pitivät ovet auki. Lisää kunnallisia sosiaalityöläisiä kutsuttiin töihin, ei vain Malmössä - jota oli ravissut useiden iltojen levottomuudet Rosengårdin kaupunginosassa - vaan myös Tukholman lähiöissä. Pelättiin, että lähiöprotestit leviäisivät pohjoiseen päin. Että niihin lähtisi muita mukaan. Että oli aineksia, jotka kiihdyttivät sosiaalisia konflikteja, jotka käyttivät niitä hyväkseen, solmivat yhteyksiä ja salaliittoja. Että ruotsissa saataisiin "ranskalainen tilanne".

Kun wahhabiittisten Islamilaisen Kultturiyhdistyksen (Islamiska Kulturföreningen) ja Islamic Youth Center:in kellarimoskeija Herrgårdenissa (Rosengårdin pahamaineisin kortteli käänt.huom.) häädettiin, ryhmä nuoria, jotka olivat aiemmin käyttäneet tiloja läksyluku- ja kohtaamispaikkana, päättivät vallata niitä - ja nostivat esiin Lundin uusi talonvaltausaalto inspiraationaan. (ks. "Skidit, jotka tekevät kaiken oikein" ) Kun poliisi joulukuun keskivaiheessa murtautuivat kiinteistön, ja sulkivat sen kuuden ison laivakontin muurilla - joka on edelleen paikallaan - käynnistyi moniöiset mellakat, joissa kellarimoskeijanuoret, Lundin sekä Malmön talonvaltaajat taistelivat rinnakkain. Lehtien pääkirjoitukset kuohuivat: oliko syntynyt liitto muslimifundamentalistien ja autonomien välillä?

On aina kiitollista syyttää kaikista ongelmista ulkopuolinen toimija, yllyttäjiä ulkopuolelta. Vuorotellen se on ollut autonomiset AFA ja Reclaim-väki, rikollisjengit Black Cobra tai Lions Family, tai islamilaisia fundamentalisteja kellarimoskeijoissa. Tietenkin kaikki nämä ryhmät ovat olleet paikalla, tulleet esiin kun jotain on ollut tapahtumassa. Jotkut autonomiset ryhmät ovat valinneet mennä mukaan tähän peliin, ja on tarvittu erittäin pieniä yllytyksiä saamaan paikallisia valtaapitäviä, Sydsvenskan-lehden pääkirjoittajia, poliisia ja kaupunginhallintoa laukkaavan paniikkin valtaan. Julistamalla Reclaim-juhlat Västra hamnenissa ja Rosengårdissa ollaan löydetty segregoidun Malmön kahdet arat pisteet, kahdet äärimmäiset vastakohdat, joihin ei olisi millään ehdoilla saanut koskea. Oikeisto peräänkuulutti kansalaiskaarteja, poliisivahvistuksia, mielenosoituskieltoja. Mutta nämä aktivistit valitsivat myös heittäytyä moniulotteisiin tilanteisiin, joissa heiltä puuttui tukipohjaa, keskelle rikollisjengien välisiä konflikteja, islamististen virtausten välisiä konflikteja. RTC saa saman symboliarvon Rosengårdissa kuin Västra hamnenissa - provokaationa, konfrontaationa, sitä kaupunginosaa vastaan missä sitä pidetään. Toivottavaa kun kyseessä on rikkaiden getto Västra hamnen, katastrofaalista proletaarisessa kaupunginosassa. Rosengårdissa se räjähti festarijärkkääjille päin kasvoja. He olivat pahasti väärinarvioineet pohjustustaan ja tuettaan kaupunginosassa. He eivät kuunnelleet lukuisten tovereiden varoitussanat Rosengårdissa ja sen ulkopuolella. Järjestäjät uskoivat, että oli riittävää vedota yhteiseen poliisivihaan saamaan paikallisväestöä mukaan, ja väärinarvioivat yhteiskunnalliset panostukset siviiliyhteiskunnassa. Banderolli, jossa lukee "Fuck aina" (kyttä, käänt.huom) ei riitä luomaan yhteyttä, poliisiviha ainoana yhteyden materiaalisena perustana. "Lähiöskidien" romantisointi jonain vallankumouksellisena subjektina ja lähiömellakan insurrektionaalinen ihannointi iskivät takaisin. Jos yhteenkuuluvuus, joka syntyi kellarimoskeijan valtaajien ja Lundin talonvaltaajien kesken, perustui kahden taistelevan kollektiivisuuden väliseen molemmanpuoliseen kunnioitukseen ja keskinäiseen apuun, niin koettiin aiheellisesti Reclaim Rosengård ulkoisena toimijana, joka halusi hyväksikäyttää paikallista tyytymättömyyttä omia tarkoituksiaan ja salaisia tavoitteitaan varten.

"Ulkopuolisen" kummitukseen on ollut helppo tarttua myös viranomaisille ja medialle. Mutta se on myös tehnyt helpoksi välttää sosiaalisista ongelmista puhuminen. Segregaatiosta, ahtaasta asuintilanteesta, keinottelevista vuokraisännistä, 38 prosentin työttömyydestä (Herrgårdenin alueella 85 %). Ainakin hetkellisesti.

"Uhka arvoperustalle"

Tammikuussa 2009, vajaa kuukausi Rosengårdin mellakoiden jälkeen, julkaistiin hallituksen tilaama raportti "Uhka demokratialle ja arvoperustalle" (Hot mot demokrati och värdegrund). Raporttia olivat laatineet Puolustuskorkeakoulun (Försvarshögskolan) ja Asymmetristen Uhkien ja Terrorismin Tutkimuskeskuksen (Centrum för Asymmetriska Hot- och TerrorismStudier, CATS), siskosraporttina tutkimukselle ääriliikeväkivallasta (josta olen kirjoittanut aikaisemmin tässä ). Raportin kirjoittajat Magnus Ranstorp ja Josefine Dos Santos varoittivat "radikalisoitumisprosessista" Rosengårdissa, jonka katsottiin johtavan nuoria ääriliikkeisiin tai fundamentalismiin. Raporttia tyrmättiin tutkimusnäkökulmasta (ks. esimerkiksi Mattias Gardellin ankara kritiikki) sen kelvottoman tutkimusaineiston takia. Lähdehaastateltujen joukossa oli pelkästään viranomaisia ja koulun, poliisin ja sosiaalipalvelun edustajia - kun taas ei oltu kuultu ketään moskeijoista, kellarimoskeijoista, kulttuuriyhdistyksistä tai alueen asukkaista. Lisäksi lähdeaineisto oli tuhottu, niin että muiden tutkijoiden tarkastus oli mahdoton. Raportti antoi siis vääristynyt kuva Rosengårdin asuinalueesta, kriitikot totesivat.

Voi kuitenkin kysyä, elleivätkö kriitikot missaa sen, mikä on mielenkiintoista raportissa: Tutkimusmalli, jota Ranstorp ja Dos Santos käyttivät, nk. Delphi-metodi, jota on loihtinut amerikkalainen asevoimien aivohautomo Rand corp. USAn valtion ja asevoimien kompleksissa järjestelmässä eri tiedustelupalvelut ja asiantuntijat antavat usein keskenään ristiriitaisia raportteja ja analyysejä. Tarvittiin järjestely, jolla saisi suuri määrä erinäisiä asiantuntijoita eri laitoksista saavuttamaan jonkinlainen koottu kuvaus, jonkinlainen yhteinen linja uhkakuva-analyyseissaan.

Rosengård-raportti ei siis kerro mitään todellisesta tilanteesta Rosengårdissa, miten siellä asuvat sen kokevat. Sen sijaan se kertoo paljon viranomaisten käsityksestä Rosengårdista. Delphi-metodilla Ranstorp ja Dos Santos nostivat esiin se kuva, joka projektin pääintressenteillä (integraatio- ja tasa-arvolaitos, suojelupoliisi, Malmön kunnanhallinto ja Puolustuskorkeakoulu) ja Rosengårdin SSP-yhteistyön kehyksessä (Skola, Socialtjänst och Polis, eli Koulu-, Sosiaalipalvelu- ja Poliisi-yhteistoiminta) oli. Piirtyy kuva viranomaisista, jotka toimivat "eturintamalla" (heidän kuvaus) vihamielisellä ja hallitsemattomalla alueella - alueella, jolla sisäinen sosiaalinen tilanne (ahtaus, segregaatio, työttömyys) ja ulkoinen yhteiskunnallinen tilanne (globaalit konfliktikentät ja sodat) ovat luoneet edellytyksiä nuorten radikalisoitumiselle, jota yllyttivät ruotsalaisvihaa saarnaavat "mielipidemääräilijät" ("uhka ruotsalaiselle arvoperustalle") kellarimoskeijoissa ja kulttuuriyhdistyksiksi naamioitetuissa fundamentalistijärjestöissä. Viranomaisten oli vainoharhaisesti tarkkailtava toiminnot rintamalla, ettei epäruotsalaista arvopohjaa omivia tahoja pääsisi soluttautumaan kulttuuriyhdistyksiin, kortteliprojekteihin ja kortteli-isäntiin, jotka olivat vaarassa tulla näin mielipidemäärääjien välineiksi.

Tämä on siis se viranomaisnäkemys, jonka taustaa vasten tulisi ymmärtää "Rosengård-miljoonat", eli mellakoiden jälkeen ulos suolletut taloudelliset panostukset. Ollaan rahoittamassa uusia sosionomi- ja sosiaalisihteeripalveluita (SSP-yhteistyön piirissä) 9,2 miljoonan kruunun erikoislisällä, avaamassa kahta uutta "kohtaamispaikkaa" nuorille, ja avaamassa rahtikonteilla tukitun vanhan vallatun kellarimoskeijan aikuisten kohtaamispaikkana kunnallisen ohjauksen alaisuudessa. Ja ihan kuin tämä sekä siviiliyhteiskunnan että kunnanhallinnon "rintamajoukkojen" mobilisointi ei riittäisi, käynnistettiin toukokuussa myös erittäin kattavaa poliisipartiointia Rosengårdissa - jonne Malmön poliisivoimat on laitettu valmiustilaan joka ilta ("että asukkaat tuntisivat, että ne ovat siellä heitä varten"). Rosengård yleisesti ja Herrgården erityisesti on kuin miehitetty alue.

"Syrjäytyneistö"

Jos "radikaalilla" vasemmistolla onkin esiintynyt naiivia käsitystä Rosengårdin asukkaiden vallankumouksellisesta potentiaalista heidän sosiaalisen ahdingon perusteella (näkemys joka historiallisesti muistuttaa lähinnä anarkismin ihannointia "räsyproletariaattia" kohtaan, ks. aiempaa kirjoitustani täällä), oikeisto ei ole myöskään epäröinyt käydä korkeilla vaihteilla segregoitujen lähiöiden suhteen. Käsite "syrjäytyminen" otti keskeisen kulmakiven paikan porvarillisten puolueiden Allianssin vaalikamppanjassa. Aikakausilehdessä Arena nro. 3 - 2009, Leila Zoubir yrittää ruotia käsitettä. Jos käsitettä aiemmin käytettiin lähinnä kattamaan poliittista syrjäytymistä (alueita, joilla oli matala vaaliosallistuminen, matala osaanotto poliittiseen elämään ja poliittisiin järjestöihin) ja sosiaalista ulkopuolisuutta, Allianssi on antanut sille vahvan kytköksen työlinjaan¹.

Allianssin "syrjäytyneisyys" on ideologinen käsite, joka kokoaa kaikkia luokkia jotka milloinkin sijoittuvat työmarkkinoiden ulkopuolelle, eli henkilöitä jotka nostavat työttömyyskorvausta, ovat sairauslomalla, ennenaikaisesti eläkkeellä, nostavat toimeentulotukea kuten sosiaalitukea ja työttömyysrahaa, tai ovat työmarkkinatoimenpiteiden kohteena. Allianssi käyttää käsitettä paljon laajemmin kuin "avoimen työttömyyden" käsite, jota käytettiin sosiaalidemokraattisen hallinnon aikana, koska se sisältää myös ennenaikaiseläkeläisiä ja työhön hakevia täyspäiväisiä opiskelijoita. Kaikkia näitä kategorioita yhdistetään yksinkertaisesti syrjäytyneiksi, riippumatta siitä ovatko ihmiset tilastoissa niitä jotka vain hetkellisesti istuvat yhteiskunnallisissa turvaverkoissa, ovat kahden työn välissä, ovat hetkellä sairaslomalla, opiskelevat ammattia, käyvät työttömyyskassalla töiden välissä - käsite ei näinollen erottele miten seisoo työmarkkinoiden ulkopuolella, onko se pitkä- vai lyhytkestoista. Ideologinen aspekti käy selvemmin ilmi kun katsoo kuinka tärkeä yhteiskunnallinen asema työlle annetaan käsitteessä. Syrjäytyneisyys viittaa porvarillisessa versiossa suoraan kytkökseen työn ja yhteiskuntaan osallisuuden välissä. Mikäli on vailla työtä on yhteiskunnan ulkopuolella. Työmarkkinoiden ulkopuolella oleminen saa siksi valtava arvolataus, koko yhteiskunnan ulkopuolella olemisena.

Näin saadaan ideologinen oikeutus Allianssin yrityksille vähentää työttömyyttä luomalla matalapalkkaproletariaatin, laittamalla työmarkkinoiden huonopalkkaisimpien jakamaan palkkakakkua keskenään ja painamaan palkkatasoa alemmas: työlinjaa¹ ja palkkaromahduksia voidaan oikeuttaa sillä, että syrjäytyneisyys vähenee ja että nälkäpalkkaiset ovat nyt sisällytettyjä yhteiskuntaan, koska ovat ainakin "saaneet jalka ovenrakoon työmarkkinoilla". Opiskeluajan ja opiskelulaina-ajan lyhentäminen, työttömyyskassamaksujen nostaminen ja ammattiyhdistysten heikentäminen, kriisisopimukset ja rekrytointiyritysten lakkorikkurineuvottelut ovat kaikki paloja palapelissä murtamaan työväenluokan muotoa ja mahdollistamaan matalapalkkaproletariaattia.

Folkpartiet (Kansanpuolue Liberaalit) vie syrjäytymiskäsitteen askeleen pidemmälle, siinä etnisyys sekoittuu luokkaan. Raportissaan "Syrjäytyneisyyden kartta" 2008 he määrittelevät tiettyjä lähiöitä ja kaupunkeja "syrjäytymisalueiksi", missä työllisyystaso on alle 60 % 24-64 vuotiailla. Artikkelissa DN-lehden Debatt-sivuilla (wikipedia.sv:n mukaan "yleisesti pidetty Ruotsin tärkeimpänä mielipiderakentamisen kenttänä") 8 heinäkuuta 2009 Nyamko Sabuni esitti, että oli 156 sellaista aluetta Ruotsissa, ja että kolme pahinta olivat Botkyrka (tukholma), Landskrona (helsingborg) ja Malmö (Rosengård).

Voimakas rajanveto "työn väen", "tavallisten palkkatyöläisten", ja "syrjäytyneistön", "syrjäytymisalueilla" asuvien, väliin ei kuitenkaan tule nähdä veitsenterävänä erotteluna. Uudet "vaaralliset luokat" katsotaan uhkaavien koko yhteiskuntajärjestystä. Magnus Dahlstedt kirjoittaa Socialistisk Debatt:issa:

"Allianssille syrjäytyneistö ei kuitenkaan edusta reunailmiötä ruotsalaisessa yhteiskunnassa, vain suurkaupunkien laidoilla esiintyvänä. Syrjäytyneistö sanotaan pikemminkin olevan synkeä varjo koko yhteskunnan yllä. Syrjäytymisen uhkakuva muistuttaa tässä sitä tapaa, millä alati läsnä olevaa 'terroriuhkaa' tänään esitellään. Uhka sanotaan piilevän ei vain tuolla ulkona, vaan tässä meidän keskuudessa. Se tekee uhkaa niin paljon vakavammaksi. Suojaamaan vallitsevaa järjestystä vaaditaan voimakkaita, poikkeuksellisia ja jatkuvia interventioita".

Äärioikeisto ja "syrjäytyneistö"

Syrjäytyminen saa Allianssilla toimia ideologisena oikeutuksena, jonka nojalla voidaan ehdollistaa yhteiskunnallisia oikeuksia ja heikentää yhteiskunnallisia turvaverkkoja - sillä oikeutuksella että nämä lukitsevat ihmisiä syrjäytymiseen - ja niiden sijaan ajaa lisää joustettavuutta ja heikompaa työoikeutta, heikentää ammattiyhdistykset, kasvattaakseen matalapalkkaproletariaattia ja vahvistamaan työlinjaa. Tämän kautta, he voivat esittäytyä uutena työväenpuolueena (työn puolueena), ja vetoa työläisidentiteettiin, joka ei asetu pääomaa vastaan, vaan joka asettaa vastakkain yhteiskunnan (ts työn) sisällä olevat ja ulkopuoliset. Mutta syrjäytyneistöllä on pimeä puoli: vaarallisten "luokkien" paluu. Fredrik Reinfeldt varoittaa itse kahdensuuntaisesta kehityksestä. Toisaalta, syrjäytyvät uhkaavat sementoitua työllistettämättömäksi kerrostumaksi:

"Ajan myötä 'ulkopuolelle' jäävät saattavat kehittää alati yhteiskuntakielteisempi, epäluottavaisempi elämäntapa tai mieliala, joka pahimmassa tapauksessa siirtyy sukupolvelta toiselle. Mikäli kehitystä ei pysäytetä, uhkaa ruotsalaisessa yhteiskunnassa muotoutua rinnakkainen yhteiskuntaelämä, eräänlainen 'yhteiskunta yhteiskunnassa'."

Tilanteesta tulee vielä tulenarkaisempi kun peliin sotkeutuvat "ääriryhmiä", Reinfeldt väittää. "Se (syrjäytyneistö) saattaa pidemmällä välillä luoda tilaa niille poliittisille voimille, jotka tarjoavat yksinkertaisten ratkaisujen politiikkaa ja asettavat ihmisiä vastakkain".

Mutta juuri syrjäytyneistö-käsitteen käytössä näemme selvä kytkös oikeiston projektin ja äärioikeiston välillä: Siinä, että käsite "syrjäytyneet" työmarkkinoilla, ts ne jotka saavat yhteiskunnallisilta turvaverkostoilta tukea, leimataan etnisillä ja poliittisilla ominaisuuksilla, ja leimataan sosiaaliseksi ulkopuolisuudeksi.

Magnus Marsdalin kirjassa "FRP-koden" (ruotsalainen titteli "Högerpopulismen dissekerad", oikeistopopulismin ruuminavaus) kuvataan norjalaisen Fremskrittspartietin (liberalistinen, viime vaaleissa 22 % ääneistä käänt.huom). Marsdal käsittelee erityisesti puolueen ajamaa identiteettipolitiikkaa, miten he ovat muokanneet työväenluokan käsitettä.

Historiallisen työväenliikkeen työläisidentiteetti asettui aina pääomaa vastaan, työ-pääoma oli perustava vastakkainasettelu. Mutta vasemmiston lakattua puhumaan luokasta, Fremskrittpartiet on voinut muuttaa työläisidentiteettiä sellaiseksi, jossa perustavana vastakkainasetteluna nähdään työ/työläinen vastaan syrjäytyneet (loiset, pummit, ääriainekset). Työn identiteetti kokoaa kaikkia jotka "ovat kunnollisia", riippumatta siitä ovatko he duunareita tehtaanlattialla, pienyrittäjiä tai yhtiöpomoja johdon konttorissa. Tätä vastaan asetetaan ne jotka "eivät ole kunnollisia", erilaisia "yhteiskunnan loisia" jotka sijoittuvat sekä ylhäälle että alhaalle: pakolainen, rikollinen, pörssikeinottelija, kulttuurivasemmisto, "pappa betalar"-penska, päsmäröivä toimittaja, politrukki, ay-pamppu, sossutapaus, ekstremisti, akateeminen besserwisser. Tämän kautta oli mahdollista yhdistää rasismi, työläisidentiteetti ja uusliberalistinen yritysilmapiiri yhteisessä poliittisessa projektissa.

Vastakkainasettelu työ-pääoma on kyllä edelleen olemassa, on edelleen keskeinen. Mutta mitä tapahtuu jos työläiset eivät enää samaistu toisiin proletaareihin, jos heidän identiteetti rakentuu heidän itsensä ympäri pelkkinä kuluttajina, tai rajanvedosta toisia ei-kapitalisteja vastaan?

"Kuvittele, että ryhmä bussikuljettajia ovat menneet lakkoon, vaatien että on evättävä työnostajalta mahdollisuus harjoittaa työehtodumppaamista siirtämällä työntekijöitä yhdeltä sopimusalueelta toiselle, esimerkiksi kunnalliselta alalta Näringslivets Hovedorganisasjon:iin (vastaa Elinkeinoelämän Keskusliittoa, käänt.huom). Kuvittele että tämä periaatetaistelu koskettaa sinua välittömästi, koska työskentelet alalla missä sama voi tapahtua, vaikkapa siivousalalla. Miten suhtaudut lakkoon, kun se vaikuttaa sinuun viattomana 'kolmantena osapuolena'? Mitä sanot jos Verdens Gang (norjalainen keltainen lehti) haastattelee sinua "viisi kaadulta"-gallupiin? Mitä teet jos työpaikallasi jotkut ehdottavat, että ammattiyhdistys tulisi antaa lakkoilijoille taloudellista tukea?

Jos ajattelet kuluttajana, sinulla ei ole mitään syytä tukea lakkoilijoita. Joten äänestät ay-tuen myöntämistä vastaan, ja vastaat VG:lle, että 'on hirveää, että pienen joukon lakkoilu pääsee haittamaan niin monta viatonta".

Joten lakkoilijat häviävät taistelun mielipiteistä, ja joutuvat luovuttamaan. Työehtodumppaamista sopimusaluetta vaihtamalla estävää periaatetta ei oteta käyttöön. Vuosi myöhemmin työpaikkasi muutetaan osakeyhtiöksi, ja sinut ja työtovereitasi siirretään toiselle alueelle, jolla menetätte 20000 kruunun edeltä eläkeoikeuksia joka vuosi. Ehdotat lakkoa huononemista vastaan, mutta kukaan työntekijöistä ei usko, että on mahdollista saada tukea tavallisilta ihmisiltä. Yksinkertainen moraaliopetus on, että jos ajattelet lyhytnäköisesti, kuluttajana, voit kaivata maata alta omia etujasi työläisenä. Ei niin fiksua pitkällä tähtäimellä: mitä huonompi palkka sinulla on työläisenä, sitä vähemmän varaa sinulla on kuluttajana.

Työväenliike tiesi ensimmäiseltä päivältä lähtien että identiteettikamppailu oli edellytys työläisyhdistysten voimalle. Liikkeessä nähtiin paljon vaivaa voimistamaan yhteistä kokemusta siitä, missä menevät tärkeimmät erottavat rintamat yhteiskunnassa. Fremskrittspartiet taistelee tätä identiteettiä vastaan yöt ja päivät, 365 päivää vuodessa."

Työläiset, jotka eivät näe yhteistä etuaan, jotka eivät enää näe missä kulkevat tärkeimmät rintamat, lakkaavat toimimasta luokkana. Syrjäytyneistö ei ole mikään luokkakäsite. Se sysää tietyille ihmisryhmille yksilöllistä vastuuta rakenteellisista ongelmista, kuten segregaatio, työttömyys ja heitteillejätetyksi tuleminen. Yhteisten ratkaisujen sijaan tarjotaan vain lyhytnäköisiä henkilökohtaisia ratkaisuja, jotka pidemmän päällä haittavat meitä kaikkia. Ratkaisut syrjäytymiselle ovat matalapalkkaduunien ottaminen vastaan, ay-liikkeiden heikentäminen, yhteiskunnallisten turvaverkkojen, työoikeuden ja työsopimussuojalain purkaaminen, yksilökohtaisten porkkanoiden saaminen verokevennyksinä niille yksilöille jotka onnistuvat kiipeämään ylöspäin.

   *********

1. "Ruotsalaisessa politiikassa periaate, että työkykyisen tulee aktiivisesti hakea työtä tai virallisesti hyväksyttyä työvalmennusta ollakseen oikeutettu toimeentulotukeen" (ruotsalainen wikipedia)