"Pelkääjien yksimielisyys" - tiedote pommi-iskusta Thessalonikissa 2. syyskuuta

Tiedote pommi-iskusta ministeriörakennusta vastaan Thessalonikissa 2. syyskuuta. Aiheesta lisää foorumilla.

Kaikenlaiset totalitaaristen hallintojen johtajat ovat läpi historian pyrkineet sosiaalisen yhtenäisyyteen. Tämän yhtenäisyyden kautta tuotetaan massaihminen - joustavampi, kurinalaisempi ja konservatiivisempi vallitsevaa sosiaalista käytöstä kohtaan kaikkina aikoina. Se on näiden sosiaalisesti integroituneiden kansalaisten nykyaikainen luokka, joka löytää yhteisen identiteetin ja kumartaa yhteisten etujen, pyrkimysten ja halujen ympärillä. Kaikki läntisen maailman yksinäisyys ja kulutusvimma kohtaavat hetkeksi tilannekuvassa.

80-luvun Kreikassa sosiaalista yhtenäisyyttä innoitti unelma "muutoksesta" ja sijoittamisesta talonrakennuksen omistajahulluuteen. Ateenan ja Thessalonikiin rakennettiin monikerroksisia taloja yksi toisensa jälkeen, jotta voitaisiin majoitaa perheomaisuuden myötä syntyvä elämän puuttuminen. Jokainen etsi omaa omaisuuttaan sosiaalisen arvonsa tunnustuksena uudessa "uuskreikkalaisessa" luokassa, joka vaati omaisuudenomistajan asemaa.

90-luvulla tuli lainatun riemun mikrosähköiset vehkeet ja toinen auto. Uuskreikkalainen porvaristo juhli puutettaan myöhästyneen kreikkalaisen kapitalismin lupaamassa teknologisen mukavuuden ja digitaalisen nautinnon uudessa ympäristössä. Tuli rutiiniksi ottaa lainoja uuden olohuoneen sohvan tai sähkövempaimen takia.

Ja niin porvaristo saavutti kaikki luokan ominaisuudet. Niillä on yhteiset halut, yhteiset pyrkimykset ja yhteinen kieli, mutta ei tietoisuutta. Silti niillä on vielä jotain muuta, jotain joka kriisiaikiona muuttuu hallinnoijien vahvimmaksi neuvottelustrategiaksi: yhteiset pelot. Pelko kaikkien näiden materiaalisten "ihanteiden" menettämisestä; niiden eteen on tarvittu niin paljon kompromisseja, sietokykyä ja nöyryytystä. Rauhanomainen porvaristo pystyy jopa tappamaan jonkun, mikäli heidän omaisuuttaan uhataan. Koska ne ovat sijoittaneet kaiken itsestään tuohon omaisuuteen. Illuusionsa menettäneistä tulee pahempia kuin niistä joilla on tietoisuus todellisesta menettämisestä.

Illuusioihin asetetaan kaikki toiveet tulevaisuudesta joka ei koskaan tule; päivittäistä nöyryytystä rauhoitellaan, stressatut mikroegot pääsevät lepäämään. Johtajat sijoittavat pelon ja kriisin politiikkaan silloin kun yhteisen unelman sosiaalinen yhtenäisyys romahtaa, kapitalistisen koneen luonnollisena toimintahäiriönä.

Ensinnäkin, median meille jatkuvasti pommittama käsitys kriisistä on itsessään sotilaallinen käsky, joka säätää sosiaalisen valmiustilan. Kriisin tuntemattomuuden edessä paistattelevalla sosiaalisella pelolla on oma erityinen tuoksunsa. Se on kaiken porvariston hyväksymän pelkuruuden tuoksu, kaikkien halujen joita ne eivät koskaan löytäneet, nöyryytysten joihin ne eivät koskaan reagoineet, roolien joita ne esittivät porvarillisen fantasiansa tyhjällä näyttämöllä. Sosiaalisella pelolla on myös oma ilmenemismuotonsa - se on kostonhimoinen, kitsas ja konservatiivinen.

Pelko palauttaa sosiaalisen yhtenäisyyden. Jonkun "jumalan" aiheuttamista uskonnollisista kriiseistä kansallisiin kriiseihin, jopa hengitys säädetään sotilaallisesti. Koko zombiuttamisen yhteiskunta tanssii kriisin rytmien mukana, kyvyttömänä edes tajuamaan sitä mitä tapahtui.

Nämä hälytystilan keinotekoiset olosuhteet toimivat sotaharjoituksina sosiaalista polarisaatiota vastaan. Ajankohta niiden tehstaamista varten on valittu hyvin huolellisesti. Sillä ne eivät ole rajoittuneet yhteen valtioon, etenkään talouskriisin suhteen, ne saavat erilaisia versioita eri paikoissa voidakseen toimia tehokkaammin.

Esimerkiksi tämänhetkinen talouskriisi Yhdysvalloissa, konservatiivisten "valkoisten" republikaanien vastauksena demokraateille ja terveydenhuoltojärjestelmän uudistamiselle, palvelee eri tarkoitusta kuin Kreikan kriisi joulukuun kapinan jälkeen. Ja lisäksi uuden flunssan aiheuttama kriisi tulee palvelemaan muita tarkoituksia.

Kriisin politiikka on osoittautunut varsin onnistuneeksi tekniikaksi, sillä sitä levittävien "viisaiden" (kaikenlaiset virkamiehet, journalistit, analyytikot ja "asiantuntijat") lisäksi on (yhteiskunnalle) uskollisten tyhmä yleisö hyväksymässä sen ja ottamassa käskyjä vastaan.

Loppujen lopuksi Kreikassa kriisi on varsin yleinen tekniikka. Tällaiset kansallisen yksimielisyyden kriisit ilmestyvät sisäisten vihollisten aiheuttamien sosiaalisten jännitteiden ja yhteenottojen tai murtumien jälkeen.

1991 nähtiin suuria kouluvaltauksia ja opettaja Nikos Temponerasin salamurha, kun taas seuraavana vuonan oli kriisi Skopjen ja Makedonian mielenosoituksista. 1995 nähtiin suurin massapidätys - 500 ihmistä Ateenan Teknilliseltä - ja 1996 oli Imian kriisi (Kreikan ja Turkin armeijoiden välinen kiista asumattomasta kivestä Välimerellä). 2008 oli joulukuun kapina ja 2009 on ollut ulkomaalaiskriisin, pogromien, keskitysleirien ja turkkilaisten ilmatilaloukkausten vuosi, unohtamatta turkinkyproslaisten tekemiä kadonneiden kreikankyproslaisten teloituksia. Tämä ei tarkoita sitä että tapahtumat "tuotettiin", jotta voitaisiin harhauttaa zombiutettua yleistä mielipidettä. Imia ei tapahtunut Teknillisellä tehtyjen pidätysten peittämiseksi, eikä niin sanottu ulkomaalaiskysymys noussut esiin joulukuun peittämiseksi, ja sen peittämiseksi että talous on palasina ja romahdus on todellisuutta. Kriisien tekniikka on yksinkertaisesti ohjaajamainen kyky korostaa tiettyjä tilanteita oikealla hetkellä, katsojan huomion suuntaamiseksi.

Ilmatilanloukkauksia ja välikohtauksia kreikkalaisista kivistä on tapahtunut monta kertaa aiemminkin, ja silti Imian tapauksessa niitä korostettiin erityisesti. (Paperittomat) maahanmuuttajat ovat asuneet Ateenan keskustassa jo vuosia, ja silti heidät täytyi nyt "paljastaa". Sairauksia ja epidemioita on olemassa tai niitä luodaan jatkuvasti, silti ne katoavat heti kun niiden hyödyllisyysvaihe on ohi, ilman että kukaan saa tietää niiden loppua, aivan kuten kävi hullun lehmän taudin ja lintuinfluenssan kanssa.

Talous on jatkuvasti punaisella, silti sitä täytyy korostaa juuri nyt. Tilastoilla ei ole merkitystä, eikä talousviranomaisten tai -analyytikoiden totuuksilla. Vallankumouksellisen voiman ja uuden kaupunkisissitaipumuksen täytyy ymmärtää talouskriisin sosiaalinen arvo, pelon sosiaalinen arvo - meidän täytyy jatkaa vasta-analyysejamme ja käynnistää hyökkäys kaikilla rintamilla.

Talous ei ole pelkkä matemaattinen yhtälö, se on suhteiden tehdastuotantoa. Tulevat vaalit tarjoavat näkyvän pakotien kriisistä. Se on kasautuneen sosiaalisen pelon hajauttamista ja korvaamista toivolla porvarillisen unelman jälleenrakentamisesta. Tiedämme että jopa kansalaisen titteliä kunnialla kantavat surulliset ihmiset pitävät vaaleja aikansa eläneinä - ja silti se on ainoa asia mitä heillä on. Loppujen lopuksi, kuten sanoimme, illuusiot ja idioottius on lähes täysin lyömättömiä, mutta ei ilman heikkouksiaan.

Kuten toiset uuden kaupunkissitaipumuksen toverit, emme osallistu paikallaan pysyviin peleihin, emmekä osallistu mielenosoitusten virallisiin juhliin, kutsuttuihin marsseihin kuten Thessalonikin kansainvälisiä messuja vastaan järjestetty mielenosoitus. Valitsemme oman aikamme toimia.

Aamuhämärissä keskiviikkona 2. syyskuuta asetimme kahdeksasta räjähdekilosta ja kahdesta aikapommista tehdyn itsetehdyn räjähteen Makedonian ja Traakian ministeriön takaovelle. Loukkaantumisia välttääksemme ilmoitimme pommista tv-asemalle ja poliisille.

Kohteen valinta oli lähinnä haaste poliisin suunnitelmille rakennuksen suojelemiseksi. Poliisit sisäänkäynnillä, mellakkapoliisiyksikkö pihalla, poliisin tiesulut läheisellä Aiou Dimitriou -kadulla, sekä partiot rakennuksen ympärillä olivat meille hyvä tilaisuus lähettää heidät juoksemaan paniikissa.

Kun painotamme suunnitelman toiminnallista puolta, emme halua hakea kunniaa operaation aukottomuudesta ja rohkeudesta. Se on hölynpölyä. Mitä tahansa teemmekin, teemme vain siksi että tunnemme sen, ja se antaa olemassaolollemme merkitystä. Nämä viittaukset joihinkin operaation osiin ovat kutsu uusille tovereille, jotta voisimme jakaa heidän kanssaan uskomuksemme siitä että vastuullisuus, hyvä organisointi, luottamus, toverilliset tunteet sekä päättäväisyys voivat hyökätä sitä vastaan mikä vielä eilen vaikutti voittamattomalta.

Loppujen lopuksi, kaikki ne toisiaan seuranneet hyökkäykset, joita eri ryhmät tekivät kesän aikana kaupungissamme, osoittavat että uusi kaupunkisissitaipumus on jo käynnissä ja se valmistelee omaa hyökkäystään. Hajonneet ovet, rikotut julkisivut, savu poltetuista rakennuksista, sabotaasien kaaos, on kommunikaation verkosto joka ulottuu ennakoitavissa olevan tuolle puolen. Se on tapa kertoa tappioitamme, ristiriitojamme ja halujamme ilman esivallan rekistereitä ja nauramalla sen vakiintuneille säännöille. Ei mitään kunnioitusta tämän kaupungin esivallalle ja sen tottelevaisille kansalaisille.

Palaamme vielä...

Tulisolujen Salaliitto

[Occupied London]