Irakilaisten turvapaikanhakijoiden karkottamisesta Tanskassa
Uutiset | perjantai, 21.08. 2009 @ 12:17
Katselukertoja: 687
Avainsanat: karkotus solidaarisuus tanska kööpenhamina irak pakolaiset siirtolaiset siirtolaisuus repressio poliisiväkivalta poliisi kirkko
Vangitut irakilaiset turvapaikanhakijat karkotetaan minä päivänä tahansa. Aktivistit Tanskassa ovat jo sanoneet yrittävänsä estää karkotettavien viemisen lentokentälle, sekä suunnittelevansa protesteja myös lentokentän sisällä.
Aiemmat karkotuslennot ovat kulkeneet Helsinki-Vantaan lentokentän kautta, ja joillekin karkotettavista on sanottu lennon kulkevan Suomen kautta. Aktivistit Tanskassa ovat pyytäneet solidaarisuutta.
Tanskan valtio on allekirjoittanut palautussopimuksen Irakin hallinnon kanssa, ja aikoo palauttaa Irakiin 282 turvapaikanhakijaa, joista monet ovat olleet Tanskassa jo useita vuosia, ja osaa heistä on aiemmin kidutettu Irakissa.
Toukokuussa Brorsonsin kirkko Nörrebron kaupunginosassa alkoi majoittamaan kymmeniä karkotuspäätöksen saaneita irakilaisia. Kirkeasyl -aktivistikampanja alkoi toimimaan sen puolesta että Irakin sotaan osallistunut Tanska ei lähettäisi turvapaikanhakijoita Irakiin.
Vielä maanantaina 10. elokuuta Irakin pääministeri Al Maliki vakuutti irakilaisille, että yhdenkään valtion kanssa ei ole tehty mitään sopimusta, joka pakottaisi irakilaisia pakolaisia palaamaan maahan. Hänen mukaansa puheet tällaisesta sopimuksesta ovat vain harhautuskampanjaa hallituksen mustamaalaamiseksi.
Myöhään keskiviikkoiltana 12. elokuuta poliisi teki rynnäkön Bronsonsin kirkkoon turvapaikanhakijoiden häätämiseksi. Mellakkavarusteiset poliisit ottivat kirkon sisältä kiinni 17 turvapaikanhakijaa. Poliisioperaatio aiheutti kirkon sisällä arviolta 70 000 kruunun (n.10 000 euroa) vahingot. Yksi turvapaikanhakija yritti itsemurhaa häädön aikana.
Välittömästi poliisioperaation alkamisen jälkeen paikalle kerääntyi satoja mielenosoittajia.
Jotkut mielenosoittajat yrittivät estää turvapaikanhakijoita kuljettaneen bussin poistumisen istumalla tielle. Poliisi kuitenkin hyökkäsi mielenosoittajia vastaan erittäin väkivaltaisesti pampuilla, pippurikaasulla ja koirilla. Videokuvassa näkyy myös kuinka mellakkapoliisi hakkaa siviilipukuista poliisia pampulla ennen kuin tämä saa sanottua olevansa poliisi.
Poliisi hakkasi pakoon juoksevia ihmisiä selkään, minkä lisäksi videolla näkyy muun muassa kuinka mielenosoittaja yrittää suojata käsillään päätään, mellakkapoliisin koittaessa repiä käsiä irti päästäkseen lyömään pampulla päähän.
Myöhemmin poliisi huomasi etteivät kaikki kiinnotetut olleet saaneet karkotusmääräystä, ja osa vapautettiin. Vapautetut kertoivat poliisin hakanneen heitä vielä pidätysbussissa. Osa kiinniotetuista jouduttiin käyttämään sairaalassa.
Seuraavana päivänä järjestettiin suurmielenosoitus häätöä ja karkotuksia vastaan. Kööpenhaminassa mielenosoitukseen osallistui 20 000 - 25 000 ihmistä, ja pisimmillään mielenosoitus oli kahden kilometrin mittainen.
Tiistaina 18. elokuuta järjestettiin Kööpenhaminan raatihuoneenaukiolla tukikonsertti karkotusta vastaan. Konsertilla kerättiin 100 000 kruunua (n.15 000 euroa) karkotusten vastaisen työn jatkamiseksi. Amnesty International keräsi ääriään myöten täynnä olleella aukiolla 10 000 nimeä adressiin turvapaikanhakijoiden inhimillisen kohtelun puolesta.
Solidaarisuutta on osoitettu myös Tanskan ulkopuolella. Tukholmassa ja Reykjavikissa iskettiin maalipommeilla Tanskan suurlähetystöjä vastaan protestina turvapaikanhakijoiden häädölle.
Bronsonsin kirkosta viedyt turvapaikanhakijat ovat tällä hetkellä vangittuna Sandholmin vastaanottokeskuksen lähellä Kööpenhaminan pohjoispuolella. Useat heistä menivät nälkälakkoon heti Bronsonsin kirkkoon tehdyn ratsian jälkeen.
Torstaina 20. elokuuta 34 karkotusta odottavaa turvapaikanhakijaa tapasi Irakin valtion delegaation, jonka tarkoitus oli selvittää ovatko henkilöt todella irakin kansalaisia. Irakilaisdelegaation vaatimuksesta turvapaikanhakijoiden asianajajat eivät saaneet olla mukana. Jopa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR ihmetteli lainvastaista päätöstä olla päästämättä asianajajia paikalle.
Poliisia kirkon häätöoperaatiosta kiitellyt hallituspuolue Venstre sen sijaan ei nähnyt mitään ongelmaa siinä ettei asianajajia päästetty mukaan. Heidän mielestään asianajajat eivät muutenkaan ymmärtäisi irakilaisia. Kysymykseen mahdollisesta tulkin läsnäolosta Venstren maahanmuuttoasioiden tiedottaja Karsten Lauritzen vastasi: "Kyse on myös siitä kuinka paljon voimavaroja tähän halutaan käyttää. Heitä ei syytetä mistään. Kysymys on siitä että Irakin viranomaiset haluavat selvittää ovatko henkilöt Irakin kansalaisia. Sitä vastaan ei tarvitse puolustautua."
Erään karkotettavan asianajaja Kåre Traberg Smidtin mukaan hänen asiakkaansa kertoi delegaation jäsenten kieltäytyneen esittelemästä itseään, sekä uhkailleen hänen asiakastaan. Smidtin mukaan eräs delegaation jäsen oli sanonut karkotettavalle: "Kun sinä tulet Bagdadiin, minä tulen kurittamaan sinua."
Vangitut irakilaiset turvapaikanhakijat karkotetaan minä päivänä tahansa. Aktivistit Tanskassa ovat jo sanoneet yrittävänsä estää karkotettavien viemisen lentokentälle, sekä suunnittelevansa protesteja myös lentokentän sisällä.
Aiemmat karkotuslennot ovat kulkeneet Helsinki-Vantaan lentokentän kautta, ja joillekin karkotettavista on sanottu lennon kulkevan Suomen kautta. Aktivistit Tanskassa ovat pyytäneet solidaarisuutta.
Lähteet:
Kirkeasyl
Modkraft
Politiken
Information














