Luo tunnus!
Kirjaudu
sunnuntai, 12.02. 2012 @ 04:07
 
Lisää Facebook-sivustolle

Vallataan se!

Kutsumme kaikki perjantaina 21.8. klo 17.30 Postipuistoon, josta siirrymme vallattavalle kadulle. Tampereen kaupunki rakastaa yksityisomaisuutta, autojonoja ja harmaita seiniä. Julkiselle tilalle tai katutaiteelle ei löydy sijaa. Kaupunkikontrolli on kiristynyt entisestään, bändikämpät on häädetty autoteiden tai toimistorakennusten tieltä ja katukuvassa saa näkyä vain JCDecaux'n visuaalista saastetta. Vaikka rahaa ei löydy epäkaupallisten toimijoiden tukemiseen, on kaupunki valmis tuhlaamaan vähintään 140 miljoonaa euroa Rantatien tunnelihankkeeseen. Kaupunki ei kuuntele kaupunkilaisia - ainakaan niitä, joilla ei ole autoa. Valtaamalla kadun palautamme pienen osan julkista tilaa edes hetkeksi takaisin käyttöömme. Kadunvaltaus, kuten talonvaltaukset, on välitöntä poliittista toimintaa ja elävää omaehtoista vastakulttuuria. Kaikki ovat tervetulleita mukaan valtaukseen omana itsenään. Jotta tämä toteutuisi käytännössä, ottakaa vastuu ympäristöstänne. Alistavaa tai rajoittavaa käytöstä ei tarvitse suvaita. Seksistiseen, rasistiseen tai homofobiseen käytökseen tullaan puuttumaan. Tapahtuma ei ole puoluepoliittinen, joten älä tule paikalle mainostamaan puolueita tai niiden nuorisojärjestöjä. Virkavalta saattaa pyrkiä estämään tapahtuman. Mitä määrätietoisemmin toimimme, sitä nopeammin ja helpommin saamme kadun vallattua. Kadut ovat meidän!

23 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Vallataan se!
Anonyymi, torstai, 20.08. 2009 @ 08:37
Kaikki ovat tervetulleita mukaan valtaukseen omana itsenään, paitsi ne jotka eivät ole tervetulleita omana itsenään. Rajoittavaa käytöstä ei sallita, paitsi että sallitaan käytöksen rajoittaminen niiden kohdalta jotka eivät ole tervetulleita omana itsenään ja heidän käytökseensä siis tullaan puuttumaan, vaikka periaatteessa rajoittavaa käytöstä ei kuitenkaan sallita.
Vallataan se!
Anonyymi, torstai, 20.08. 2009 @ 13:37
Seksististä, rasistista ja homo-/transfobista tai muuten alistavaa käytöstä ei suvaita. Jäikö pointti vielä epäselväksi?
Vallataan se!
Anonyymi, torstai, 20.08. 2009 @ 15:56
Selvähän tämä, eli kuten kirjoitin aiemmin: kaikki ovat tervetulleita mukaan valtaukseen omana itsenään, paitsi ne jotka eivät ole tervetulleita omana itsenään.
Vallataan se!
Anonyymi, perjantai, 21.08. 2009 @ 18:43
Musta on mielenkiintoista, että kadunvaltaajat dokaavat keskellä katua kirkasta viina ja kaljaa. Eikö tätä hienoa tapahtumaa olisi voinut toimittaa ilman alkon tuotteita? Onko osa mukanaolijoista vain punkun voimalla hauskaa pitämässä. Kaupunki kuuluu myös minulle, eikä musta ole lainkaan radikaalia tai demokraattista, että joku kuseskelee kotitaloni seinään tai vetää pullonsuusta kirkasta ikkunani alla. Kannatan kaunista kaupunkia, joka on ihmistä varten. En halua, että kännissä örveltävät tyypit pilaavat kotikatuni. Sen sijaan esim. mölkynpelaajat, istuksijat, leikkivät lapset ja katutaidetta tekevät ovat erittäinkin tervetuuleita ikkunani alle.
Vallataan se!
Anonyymi, perjantai, 21.08. 2009 @ 19:50
Seisoin siinä Hämeenkadulla bussipysäkillä, kun väki meni kulkueena ohi. Tyttö kulkueesta tuikkasi vieressäni seisovalle nuorelle miehelle flyerin käteen, ja minut, keski-ikäisen mamman, aikoi jättää ilman. Hetken päästä tuo nuorimies myttäsi omaansa jo roskikseen, minä kiinnostuin niin paljon että tulin nettiin aihetta tutkimaan.

Rasismia se on kuulkaa ikärasismikin.
Vallataan se!
Anonyymi, perjantai, 21.08. 2009 @ 23:16
Mä olin ainakin ihan selvinpäin ja hauskaa oli, eikä mua haitannu se että toiset piti hauskaa virvokkeidenkin kanssa.
Vallataan se!
Anonyymi, perjantai, 21.08. 2009 @ 23:19
Taisi vain ujostella aikuisen edessä :)

Mutta siinä olet erittäin oikeassa että rasismia se on ikärasismikin.
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 00:18
Sanotaan nyt tähän sen verran että kytät ei lopettaneet kadunvaltausta, vaan viimeisen bändin jälkeen kamat kerättiin kasaan ja tämän jälkeen kytät vaan katsoivat että katu tyhjenee, kuten kävi ihan rauhallisesti bileiden jälkeen.

Tässä porvarin hätähuudon juttu:

http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/poliisi-lopetti-tampereen-kadunvaltauksen-julkijuopottelun-ja-liian-kovaaanisen-musiikin-takia-katso-kuvat-ja-videot/153290

Poliisi lopetti Tampereen Satakunnankadun valtauksen perjantaina illalla noin kymmenen aikaan. Poliisi kertoo lopettamisen syyksi jatkuvat järjestyshäiriöt, julkijuopottelun ja liian kovalla soineen musiikin. Poliisi teki illan aikana muutaman kiinnioton järjestyshäiriöiden takia.

Kadunvaltaajat tukkivat perjantaina illalla Tampereen Satakunnankadun noin yhden korttelin Aleksis Kiven kadun risteyksestä Hämeenpuistoon päin. Poliisin arvion mukaan paikalla oli noin 400 valtaajaa.

Valtaajien joukko lähti liikkeelle Postipuistosta vähän ennen kuutta perjantai-iltana. Valtaajien joukko marssi ensin Hämeenkatua Hämeenpuistoon, josta se kääntyi Satakunnankadulle. Valtaajat pysähtyivät Satakunnankadulle Finlaysonin kiinteistön eteen.

Valtaajat kertoivat internet-sivuillaan haluavansa palauttaa julkisen tilan takaisin käyttöönsä.

- Kadunvaltaus, kuten talonvaltaukset, on välitöntä poliittista toimintaa ja elävää omaehtoista vastakulttuuria, nettisivuilla kerrotaan.

Paikan päällä valtaajat kertoivat vastustavansa yksityisautoilua.

- Olen ajatellut, että Tampereen keskusta pitäisi saada autottomaksi, vain etunimellään Päivi esiintyvä valtaaja sanoi.
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 00:25
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/08/nuoret_valtasivat_kadun_tampereella_946128.html

Nuoret valtasivat kadun Tampereella

Kadunvaltaajat tukkivat perjantaina alkuillasta vilkkaan Satakunnankadun Tampereella. Tapahtuma keräsi noin 400 nuorta. Poliisin mukaan tapahtuma päättyi rauhallisesti iltakymmeneltä.

Mielenosoittajat siirtyivät Satakunnankadulle Hämeenkadun ja Hämeenpuiston kautta. Satakunnankadulla liikenne ohjattiin vaihtoehtoiselle reitille.

Poliisi päätti kadunvaltauksen iltakymmeneltä järjestyshäiriöiden vuoksi. Mielenosoittajat poistuivat poliisin mukaan paikalta rauhallisesti.

Tapahtuman aikana poliisi puuttui julkijuopotteluun sekä otti kiinni muutaman ihmisen.

Poliisilla oli aavistus mielenosoituksesta, mutta mitään virallista ilmoitusta siitä oltu tehty.

YLE Uutiset
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 00:27
Sitä porukkaa oli kyllä hämeenkadulla selkeesti yli 500. Melkein kolme korttelia molempien kaistojen leveydeltä.

Tai en mä sitä jaksanu laskea. Ei määrällä ole väliä, vaan laadulla.
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 10:25
Sehän riittääkin. Että mulla on ihan kivaa. Ei tarvi ottaa muita huomioon.
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 15:00
Hyvä pointti. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että flaikkuja oli varmaan paljon vähemmän kuin mielenosottajia. Ehkä jakaja halus jakaa niitä vähän eri puolille kulkuetta.
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 16:05
http://tresquat.net/forum/viewtopic.php?showtopic=993

tuolla on jotain linkkejä kuviin
Vallataan se!
Anonyymi, lauantai, 22.08. 2009 @ 17:01
aattelin nyt vaan potkia kuollutta trollia viittoittamaan vähän esimerkkiä:
Syrjivä käyttäytyminen ei ole mitään "oman sisimmän luontonsa ilmaisemista".
Syrjivään käyttäytymiseen puuttumista on radikaalia solidaarisuutta.

Tietty on myös hyvä tovereilla olla teräväjärkisyyttä mukana siinä mitä katsoo syrjiväksi käyttäytymiseksi, ynnä miten siihen suhtautuu ja puuttuu.
Mutta radikaaliuden nimessä pidän tätä lähtökohtaisesti itsestäänselvänä. Marmatus jätettäköön vellihousuille.
Vallataan se!
Anonyymi, sunnuntai, 23.08. 2009 @ 02:24
"Valtaajat kertoivat internet-sivuillaan haluavansa palauttaa julkisen tilan takaisin käyttöönsä."

Milloin katualue on ollut tämän valtaajaporukan käytössä, jos se muka halutaan "palauttaa takaisin käyttöön"? Onko jokin taho kenties kieltänyt käyttämästä katualuetta siihen takoitukseen kuin se on luotu, eli kulkuväylänä - poislukien kadun tilapäinen sulkeminen muulta liikenteeltä esim. kulkueiden takia?

"Katutaiteelle ei löydy sijaa"

No voi yllätys, ettei yksikään kiinteistönomistaja halua seiniään tuhrittavan. Sitähän tämä "katutaide" anarkojargonissa tarkoittaa. Maalatkaa vaihteeksi ihan paperille tai kankaalle ne yhteiskunnallisesti tärkeät viestinne ja menkää johonkin kadunkulmaan esittelemään niitä - harvempi taitaa vastustaa. Ties vaikka saisitte taidettanne kaupaksikin, jos ohikulkijat tarpeeksi arvostavat.

"Rahaa ei löydy epäkaupallisten toimijoiden tukemiseen"

Täyttä paskaa. Jos kaupunki ei tyrkytä veroeuroja epämääräiselle sakille kadulla ryyppääviä seinäntuhrijoita, tätä ei voi pitää osoituksena siitä, ettei "epäkaupallisia toimijoita" tuettaisi. Tänä vuonna on kultturin ja liikunnan toiminta-avustuksia jaettu mm. 132 kulttuuri- ja harrastusyhdistykselle, 95 liikunta- ja urheiluseuralle sekä 21 maahanmuuttajayhdistykselle. Avustuksia saaneiden harrastusyhdistysten joukossa on edellisinä vuosina ollut mm. Maan ystävät ry, Pirkanmaan Nakertajat ry sekä Tampereen Nuorisofilatelistiseura ry. Mahtavatko olla kovinkin kaupallisia toimijoita? Lisäksi toiminta-avustuksia myöntävät ikäihmisten palvelujen lautakunta sekä lasten ja nuorten palveluiden lautakunta. Täyttäkää ensin hakemuskaavakkeet ja ruikuttakaa vasta sitten, jos ei euroja heru. Btw, kannattaa lukea ensin ohjeet: "Toiminta-avustusta voivat hakea vähintään vuoden toimineet yhteisöt ja yhdistykset, jotka on rekisteröity yhdistys-, säätiö-, tai kaupparekisteriin. Rekisteröitymättömille yhdistyksille toiminta-avustusta voidaan myöntää vain poikkeustapauksessa."
Vallataan se!
Anonyymi, sunnuntai, 23.08. 2009 @ 11:42
Joo, alkoholijuomia nautitaan tampereen kaduilla muutenkin ihan riittävästi!! Kuka kapinoi tätä vastaan? Mummot?

Onko valtion kontrolloimassa alkoholimonopolissa/jakelusysteemissä nykypunkkarin silmin jotain hienoa? Miksi alistua sille että alkoholilla saadaan kansa pidettynä nöyränä?



Vallataan se!
Anonyymi, maanantai, 24.08. 2009 @ 12:12
"Täyttäkää ensin hakemuskaavakkeet ja ruikuttakaa vasta sitten, jos ei euroja heru."

Sinähän tässä ruikutat, me yritämme luoda muutosta suoralla toiminnalla.
Vallataan se!
Anonyymi, maanantai, 24.08. 2009 @ 13:33
"Sinähän tässä ruikutat, me yritämme luoda muutosta suoralla toiminnalla."

Väite "rahaa ei löydy epäkaupallisten toimijoiden tukemiseen" on epätosi. Lisäksi väite implikoi ruikuttamista, etenkin kun se tuodaan esille kontekstissa "rahaa meidän kannattamamme asian X tukemiseen ei anneta, sen sijaan sitä annetaan asiaan Y, jota emme kannata". Jos haluatte kaupungin toiminta-avustusta epäkaupalliseen toimintaan, perustakaa yhdistys ja pistäkää hakemusta eteenpäin. Lisäksi on hieman kaukaa haettua, että anarkolauman pussikaljoittelu kadunpätkällä loisi muutosta mainittuun asiaan X eli "rahaa ei löydy epäkaupallisten toimijoiden tukemiseen".
Vallataan se!
Anonyymi, maanantai, 24.08. 2009 @ 21:30
Ruikuttaminen on valittamista. Se, että sanoo että "rahaa ei löydy [johonkin]" on toteamista. Ruikuttamiseen ei myöskään sisälly ratkaisujen tarjoamista. Tiedotteessahan todetaan ongelma (mainokset vs. katutaide, ihmiset vs. autot, liiketila vs. julkinen tila) ja esitetään ratkaisu: "välitön poliittinen toiminta ja elävä omaehtoinen vastakulttuuri". Tähän annetaan vielä kaksi esimerkkiä: talon- ja kadunvaltaukset. Käytät kyllä kommentissasi sivistyssanoja (implikoi, konteksti), mutta kovin hakusessa näyttää suomen kieli olevan kun ruikuttaminen-sana saa näppäimistölläsi mitä ihmeellisimpiä merkityksiä. Tietosanakirja käteen.
Vallataan se!
Anonyymi, tiistai, 25.08. 2009 @ 10:42
"Ruikuttaminen on valittamista. Se, että sanoo että "rahaa ei löydy [johonkin]" on toteamista."

Sel-vä. Jos epätoteen väitteeseen "rahaa ei löydy epäkaupallisten toimijoiden tukemiseen" ei sisälly valittamista asiaintilasta, vaan se esitetään toteavassa merkityksessä tyyliin "tänään on lämmin päivä" - eipähän siinä mitään.

"Ruikuttamiseen ei myöskään sisälly ratkaisujen tarjoamista. Tiedotteessahan todetaan ongelma (mainokset vs. katutaide, ihmiset vs. autot, liiketila vs. julkinen tila) ja esitetään ratkaisu: "välitön poliittinen toiminta ja elävä omaehtoinen vastakulttuuri"."

"Välitön poliittinen toiminta ja elävä omaehtoinen vastakulttuuri"? Näkyvimpinä esimerkkeinä rakennusten sotkeminen tägeillä, julkijuopottelu kulkuväylällä ja rakennusten luvaton käyttöönotto (johon tyypillisesti liittyy myös vahingontekoa) - ei kannata odottaa a) yleistä kannatusta aatteellenne b) että ne todelliset epäkaupallisten toimijoiden ongelmat, mm. bändikämppien riittämätön tarjonta, ratkeaisivat näillä konsteilla.
Vallataan se!
Anonyymi, tiistai, 25.08. 2009 @ 12:22
Kaupunkihan lyö nyt rahahanojaan kiinni, eikä rahaa tunnu oikein löytyvän. Kaupungillehan ehdotettiin käsittääkseni sitä että jos kaupungin omistamaan kiinteistöön tulisi bändikämppiä, lapsikahvila päivisin, tilaa keikoille ja teatterille ym., niin kaupunki tarjoutuisi maksamaan sähkö- ja lämpölaskua alkuun kunnes tila toimii niin että käyttäjät saavat maksettua nuo laskut kokonaan, niin kaupungin päästä ilmoitettiin että kassa on kokonaan tyhjä.

Samaan aikaan eräs hippien* taideprojekti taas voisi hakea kaupungilta tukea, mutta ehtona on toiminnan kaupallisuus.

* todettakoon nyt että tässä käytän hippi-sanaa positiivisessa merkityksessä

Että sinällään tuo toteamus ei ole epätosi, korkeintaan epätarkka.


Ja mitä tulee tuohon viestisi loppuosaan niin en itsekään kokenut että tuossa olisi ollut mitään 'poliittista toimintaa' ja hyvä niin, sillä jos homma tuntuu poliittiselta niin siinä yleensä haluaa äänestää jaloillaan. Muuten viestisi loppuosa tuota miljoonaan kertaan kuultua väsynyttä lätinää...
Vallataan se!
Anonyymi, torstai, 27.08. 2009 @ 01:45
miksi uutisissa puhutaan aina nuorista? kaiken ikäistä porukkaa oli paikalla kuitenkin. "nuorison syytä tottakai, nuoriso taas kaiken aikaan sai"
Vallataan se!
Anonyymi, perjantai, 28.08. 2009 @ 13:18
"Nuoret poliisit lopettivat Tampereen Satakunnankadun valtauksen perjantaina illalla noin kymmenen aikaan. Poliisit sanoivat haluavansa palauttaa järjestystä, ja kertoivat internet-sivuillaan vastustavansa julkijuopottelua ja kovalla soivaa musiikkia.
Paikan päällä nuoret poliisit tekivät illan aikana muutaman kiinnioton.

Kadunvaltauksella tukittiin perjantaina illalla Tampereen Satakunnankadun noin yhden korttelin Aleksis Kiven kadun risteyksestä Hämeenpuistoon päin.
Valtaamisen syyksi kerrottiin jatkuva julkisen tilan käytön yhdenmukaistaminen ja kaupallistaminen. Valtaajat katsovat kadunvaltaus, kuten talonvaltaukset, olevan välitöntä poliittista toimintaa ja elävää omaehtoista vastakulttuuria.

Valtaus lähti liikkeelle Postipuistosta perjantai-iltana, edeten pitkin Hämeenkatua Hämeenpuistoon, josta se kääntyi Satakunnankadulle. Valtaus pysähtyi Satakunnankadulle Finlaysonin kiinteistön eteen.

-Luulen, että paikalla oli noin 400 valtaajaa, vain etunimellään Päivi esiintyvä nuori poliisi sanoo."

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 7

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

”Valtio on taloudellinen yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on pitää kansa sen verran hengissä, että sen kustannuksella voi elää...”
Aki Kaurismäki
Voima 6/2011 

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta