Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 15:48
 
Lisää Facebook-sivustolle

Tampere: Valtausraportti 19.8.

Talonvaltaustoiminta Tampereella on jatkunut ainakin kahden ryhmän toimesta.Yksi ryhmä pitää yhä hallussaan valtaamaansa Hyhkyn taloa. Me, toinen ryhmä, olemme yrittäneet sekä luoda valtaamalla että saavuttaa neuvottelemalla anarkistista toimintatilaa lähemmäs Tampereen keskustaa. Olemme käyneet kaupungin kanssa viime aikoina neuvotteluja tilan saamiseksi. Neuvottelutilanne on seurausta viime vuosien talonvaltauksista Tampereella ja ennen kaikkea vapaan tilan jatkuvasta ja valtavasta tarpeesta. Tällä hetkellä neuvottelujen kohteena on Sorinkatu 16:ssa sijaitseva kiinteistö, joka on aikaisemmin toiminut kaupungin nuorisotalona. Kaupunki suunnittelee myyvänsä talon joidenkin vuosien kuluttua Senaattikiinteistöt Oy:lle, joka puolestaa aikoo purkaa sen poliisilaitoksen laajennuksen tieltä.


Talon alakerta on jaettu useisiin keskikokoisiin huoneisiin, joihin tarkoituksenamme on rakentaa muun muassa treenikämppiä bändeille. Toisessa kerroksessa on keittiö, kahvilatila, infoshopiksi soveltuva narikkatila sekä näyttämö ja suuri sali. Lisäksi kolmannessa kerroksessa on lavan yläpuolella kaksi huonetta sekä kahvilan yläpuolella entinen kiinteistönhoitajan asunto. Haluamme tehdä talosta anarkistisen toimintatilan. Anarkismilla tarkoitamme kaikkien epäoikeutettujen vallankäytönmuotojen hävittämistä. Päättäessämme asioista emme äänestä, vaan keskustelemme kunnes pääsemme ratkaisuun, jonka kaikki osalliset voivat hyväksyä. Tapahtumiimme, joita kuka tahansa talolla toimija voi järjestää, on vapaa pääsy iästä ja taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Haluamme että talolla voi jokainen olla oma itsensä ilman että kukaan syrjii tai rajoittaa häntä esimerkiksi ”sukupuolen”, ”vammaisuuden”, seksuaalisen suuntautumisen, ihonvärin tai iän vuoksi. Toimimme aktiivisesti edistääkseemme ilmapiiriä, jossa syrjiviä käyttäytymistapoja pyritään tunnistamaan ja pääsemään niistä eroon. Olemme myös olleet yhteydessä muiden kaupunkien – Joensuun, Kouvolan, Helsingin, Kuopion, Turun, Oulun ja Jyväskylän - talonvaltaajien kanssa rakentaaksemme tiiviimpää solidaarisuusverkostoa. Pyrimme pitämään toiminnan mahdollisimman helposti lähestyttävänä ja avoimena uusille toimijoille. Helpoiten pääset mukaan toimintaan saapumalla viikottaisiin kokouksiin. Tiedot kokouspaikoista ja kokousajankohdista löydät nettisivuiltamme osoitteesta

http://tresquat.net

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 8

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Historically, revolutions are bloody, oh yes they are. They have never had a bloodless revolution. Or a non-violent revolution. That don't happen even in Hollywood. You don't have a revolution in which you love your enemy. And you don't have a revolution in which you are begging the system of exploitation to integrate you into it. Revolutions overturn systems. Revolutions destroy systems.
Malcolm X
Speech @ King Solomon Baptist Church, Detroit, Michigan  (April 12, 1964)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta