Unohda lyhyemmät suihkut

Miksi henkilökohtainen muutos ei ole yhtä kuin poliittinen muutos

Derrick Jensen

Teksti tulostusvalmiina pdf-pamflettina

Uskoisiko kukaan täysjärkinen ihminen, että roskisdyykkaus olisi pysäyttänyt Hitlerin, tai että kompostointi olisi lopettanut orjuuden tai tuonut kahdeksantuntisen työpäivän, tai että puiden pilkkominen ja veden kantaminen olisi vapauttanut ihmisiä tsaarin vankiloista, tai että nuotion ympärillä alasti tanssiminen olisi auttanut ajamaan läpi vuoden 1957 äänioikeuslain tai vuoden 1964 kansalaisoikeuslain? Miksi sitten nyt, kun koko maailma on vaakalaudalla, niin monet ihmiset vetäytyvät näihin täysin henkilökohtaisiin "ratkaisuihin"?
Osa ongelmaa on, että olemme järjestelmällisen harhaanjohtamiskampanjan uhreja. Kulutuskulttuuri ja kapitalistinen ajattelutapa ovat opettaneet meidät korvaamaan organisoidun poliittisen vastarinnan henkilökohtaisilla kulutusvalinnoilla (tai valistuksella). Epämiellyttävä totuus auttoi nostamaan tietoisuutta globaalista ilmaston lämpenemisestä. Mutta huomasitko, että kaikki siinä esitetyt ratkaisut liittyivät henkilökohtaiseen kulutukseen - hehkulamppujen vaihtaminen, renkaiden paineen nostaminen, ajamisen vähentäminen - eikä niillä ollut mitään tekemistä sen kanssa, että siirrettäisi valta pois yhtiöiltä tai pysäytettäisi kasvutalous, joka on tuhoamassa maailman? Vaikka jokainen yhdysvaltalainen tekisi kaiken, mitä elokuvassa ehdotettiin, USA:n hiilipäästöt vähenisivät vain 22 prosenttia. Tiedemaailmassa vallitsee yhteisymmärrys siitä, että päästöjä on vähennettävä maailmanlaajuisesti ainakin 75 prosenttia.

Tai otetaan esimerkiksi vesi. Kuulemme usein, että maailmasta on loppumassa vesi. Ihmisiä kuolee veden puutteeseen. Joet kuihtuvat veden puutteesta. Siksi meidän pitäisi olla vähemmän aikaa suihkussa. Huomaatko katkoksen? Koska minä käyn suihkussa, olen vastuussa pohjavesien ehtymisestä? No, en ole. Yli 90 prosenttia ihmisten käyttämästä vedestä menee maanviljelyn ja teollisuuden käyttöön. Loput 10 prosenttia jakautuvat kuntien ja todellisten elävien, hengittävien ihmisyksilöiden välillä. Kaiken kaikkiaan kuntien golfkentät käyttävät yhtä paljon vettä kuin kuntien asukkaat. Väkeä (sekä ihmisväkeä että kalaväkeä) ei kuole, koska maailmasta loppuu vesi. Sitä kuolee, koska vesi ryöstetään.

Tai otetaan esimerkiksi energia. Kirkpatrick Sale kiteytti hyvin: "Viimeisen 15 vuoden aikana tarina on ollut joka vuosi sama: yksilöllinen kulutus - kotitalouksien, yksityisautojen ja niin edelleen - ei koskaan ole enempää kuin neljännes kaikesta kulutuksesta; valtaosan muodostaa kaupallinen, teollinen, yhtiöiden, viljelybisneksen ja hallituksen kulutus [hän unohti sotaväen]. Jos vaikka me kaikki siis alkaisimme kierrättää ja käyttää puuliesiä, sillä olisi mitätön vaikutus energiankäyttöön, ilmaston lämpenemiseen ja ilmansaasteisiin."

Tai otetaan esimerkiksi jätteet. Vuonna 2005 kunnallista jätettä (käytännössä kaikkea mikä jätetään ulos kadun varteen) syntyi noin 725 kg henkeä kohden. Oletetaanpa, että olet jääräpäisen yksinkertaista elämää elävä aktivisti ja vähennät tämän nollaan. Kierrätät kaiken. Käytät kangaskasseja. Korjaat leivänpaahtimesi. Varpaasi pilkistävät vanhoista tennareistasi. Et ole kuitenkaan vielä kuivilla. Koska kunnalliseen jätteeseen kuuluu paitsi asukkaiden, myös hallituksen virastojen ja yritysten jäte, marssit noihin toimistoihin jätteenvähennyspamfletit kourassasi ja saat heidät leikkaamaan jätteitään niin paljon, että saat karsittua siitä oman osuutesi verran. No tuota, minulla on huonoja uutisia. Kunnallisjäte muodostaa vain 3 prosenttia kaikesta Yhdysvalloissa tuotetusta jätteestä.

Haluan olla selkeä. En sano ettei meidän pitäisi elää yksinkertaisesti. Elän itse varsin yksinkertaisesti, mutta en teeskentele että se, etten osta paljoa (tai etten aja paljoa, tai ettei minulla ole lapsia) olisi voimakas poliittinen teko, tai että se olisi syvästi vallankumouksellista. Se ei ole. Henkilökohtainen muutos ei ole yhtä kuin yhteiskunnallinen muutos.

Miten me sitten olemme päätyneet hyväksymään nämä täysin riittämättömät reaktiot, etenkin kun koko maailma on vaakalaudalla? Luulen sen johtuvan osaksi siitä, että olemme double bind-tilanteessa. Tällaisessa tilanteessa on tarjolla useita vaihtoehtoja, mutta häviää joka tapauksessa riippumatta siitä mitä valitsee, eikä vetäytyminen ole mahdollista. Tässä vaiheessa pitäisi olla aika helppoa käsittää, että jokainen teko johon liittyy teollinen talous, on tuhoisa (eikä meidän pitäisi teeskennellä, että esimerkiksi aurinkopaneelit päästäisivät meidät pälkähästä: ne edellyttävät yhä kaivos- ja kuljetusinfrastruktuureja tuotantoprosessiensa kaikissa vaiheissa; samaa voidaan sanoa kaikista muista niin kutsutuista vihreistä teknologioista). Jos siis valitsemme vaihtoehdon yksi - jos osallistumme innolla teolliseen talouteen - saatamme lyhyellä tähtäimellä ajatella voittavamme, koska kartutamme vaurautta, mikä merkitsee "menestystä" tässä kulttuurissa. Mutta me häviämme, koska niin tehdessämme luovumme myötätunnostamme, ihmis-eläimellisyydestämme. Ja me todella häviämme, koska teollinen sivilisaatio on tappamassa planeettaa, mikä tarkoittaa että kaikki häviävät. Jos valitsemme "vaihtoehtoisen" vaihtoehdon, yksinkertaisemman elämän joka aiheuttaa vähemmän haittaa mutta ei kuitenkaan estä teollista taloutta tappamasta planeettaa, saatamme lyhyellä tähtäimellä ajatella voittavamme, koska voimme tuntea itsemme puhtaammiksi, eikä meidän edes tarvitse luopua kaikesta myötätunnostamme (voimme säilyttää sitä juuri niin paljon kuin tarvitsemme oikeuttaaksemme sen, ettemme pysäytä hirveyksiä). Tässäkin me kuitenkin oikeasti häviämme, koska teollinen sivilisaatio jatkaa planeetan tappamista, mikä tarkoittaa että kaikki yhä häviävät. Kolmas vaihtoehto, päättäväinen toiminta teollisen talouden pysäyttämiseksi, on hyvin pelottava monista syistä, kuten siitä syystä, että joutuisimme luopumaan joistain ylellisyyksistä (kuten sähkö) joihin olemme tottuneet, ja siitä syystä että vallanpitäjät saattaisivat yrittää tappaa meidät jos haittaisimme vakavasti heidän kykyään riistää maailmaa. Mikään näistä syistä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tämä on parempi vaihtoehto kuin kuollut planeetta. Mikä tahansa vaihtoehto on parempi kuin kuollut planeetta.

Yksinkertainen elämä ei pysty saamaan aikaan sellaisia muutoksia, jotka ovat välttämättömiä estääksemme tätä kulttuuria tuhoamasta planeettaa. Siihen, että pitää yksinkertaista elämää poliittisena tekona (sen sijaan että elää yksinkertaisesti koska vain haluaa tehdä niin) liittyy ainakin neljä muutakin ongelmaa. Ensinnäkin se perustuu virheelliseen käsitykseen, että ihmiset väistämättä vahingoittavat maaperustaansa. Yksinkertaiseen elämään poliittisena tekona kuuluu vain haittojen vähentäminen. Se ei ota huomioon, että me ihmiset voimme auttaa Maata yhtä hyvin kuin vahingoittaa sitä. Voimme ennallistaa jokia, voimme päästä eroon vahingollisista tulokaslajeista, voimme poistaa patoja, voimme hajottaa rikkaita suosivaa poliittista järjestelmää ja verta imevää talousjärjestelmää, me voimme tuhota teollisen talouden joka on tuhoamassa todellista, aineellista maailmaa.

Toinen ongelma - ja tämä on toinen iso ongelma - on, että se langettaa syyllisyyden väärin yksilön harteille (ja erityisesti sellaisten yksilöiden harteille, jotka ovat erityisen voimattomia), eikä niiden harteille jotka todella käyttävät valtaa tässä järjestelmässä, tai järjestelmään itseensä. Kirkpatrick Sale jälleen: "Koko individualistinen mitä-voit-tehdä-pelastaaksesi-maailman syyllisyystrippi on myytti. Me emme yksilöinä luo näitä kriisejä, emmekä me voi yksilöinä niitä ratkaista."

Kolmas ongelma on, että se hyväksyy kapitalismin tavan tehdä kansalaisista kuluttajia. Hyväksymällä tämän uudelleenmäärittelyn me pelkistämme vastarinnan mahdollisuutemme päätöksiin kuluttaa ja olla kuluttamatta. Kansalaisilla on käytössään paljon laajempi kirjo vastarinnan taktiikoita, kuten äänestäminen, äänestämättä jättäminen, ehdolle asettuminen, pamflettien kirjoittaminen ja levittäminen, boikotointi, organisointi, lobbaaminen, mielenosoittaminen, ja kun hallitus alkaa vahingoittaa elämää, vapautta ja pyrkimystä onneen, meillä on oikeus muuttaa sitä tai hylätä se.

Neljäs ongelma on, että yksinkertaista elämää poliittisena tekona pitävän logiikan takana on perimmäisenä pisteenä itsemurha. Jos jokainen teko teollisen talouden puitteissa on tuhoisa, ja jos haluamme lopettaa tämän tuhon, ja jos olemme haluttomia (tai kyvyttömiä) kyseenalaistamaan (saati tuhoamaan) tiedolliset, moraaliset, taloudelliset ja fyysiset rakenteet joiden vuoksi jokainen teko teollisen talouden puitteissa on tuhoisa, niin saatamme helposti päätyä uskomaan että aiheutamme mahdollisimman vähän tuhoa jos olemme kuolleet.

Hyvä uutinen on, että on muitakin vaihtoehtoja. Voimme seurata mainitseminani vaikeina aikoina eläneiden urheiden aktivistien antamaa esimerkkiä - natsi-Saksassa, tsaarin Venäjällä, Yhdysvalloissa ennen sisällissotaa. He tekivät paljon enemmän kuin vain ilmensivät moraalisen puhtauden muotoa; he vastustivat aktiivisesti ympärillään olleita epäoikeudenmukaisuuksia. Voimme seurata niiden esimerkkiä, jotka muistivat että aktivistin rooli ei ole luovia mahdollisimman ryhdikkäänä sortovallan järjestelmissä, vaan paremminkin asettua noita järjestelmiä vastaan ja purkaa ne.

Forget Shorter Showers (Orion Magazine, July/August 2009)