Demokratiaa? Fasistit toimittavat!
Mellakat ja kapinat | tiistai, 14.07. 2009 @ 02:07
Katselukertoja: 620
Kreikka: Fasistit heittivät polttopulloja antifasistista mielenosoitusta vastaan Ateenassa
Ateena 7. heinäkuuta. Anarkistien solidaarisuusmielenosoitus maahanmuuttajien rinnalla oli suurmenestys. Indymedian raporttien mukaan ihmisiä oli liikkeellä Ateenassa 2-3000 ja tuhatkunta Thessalonikissa. 7 heinäkuuta fasistit (jotka JÄLLEEN KERRAN hyökkäsivät mielenosoittajia vastaan poliisien lomasta) yrittivät ensimmäistä kertaa heittää mielenosoittajia polttopulloilla. Onneksi heillä oli vain vähän kokemusta niiden käsittelystä. Kuvan fasisti oli varsin kömpelö uuden aseensa kanssa, ja joutui hetkeä myöhemmin itse pullonsa polttamaksi.

Raportti Ateenan Indymedialta:
Kreikan valtio ja sen uusnatsirengit pyrkivät kiihdyttämään hyökkäyksiään köyhiä maahanmuuttajia vastaan. Kreikan anarkistit (useimmat heistä edustavat anarkistis-kommunistista suuntausta, niitä jotka lukevat Bakuninia ja Kropotkinia) ja antiautoritaarit (jonka alle kuuluvat kaikki jotka taistelevat valtion sortoa vastaan, mutta eivät välttämättä ole anarkisteja) kutsuivat koolle mielenosoituksen Ateenassa illalla 7. heinäkuuta 2009, vastustamaan "nykypäivän apartheidiksi" kutsumaansa ilmiötä. Tällä viitataan Saint Pandeleimonasin kaupunginosan fasistien yrityksiin sulkea alueen lukuisat maahanmuuttajat yhteisistä tiloista, kuten leikkikentiltä ja puistoista; mutta myös poliisioperaatioihin, joilla Ateenan keskustaa "puhdistetaan" joukolla epätoivotuista maahanmuuttajista heidän ihmisoikeuksistaan piittaamatta. On syytä mainita, että Kreikan lehdistö ja televisio ovat viime aikoina olleet äärimmäisen muukalaisvihamielisellä linjalla ja tukeneet täysin hallituksen yritystä kääntää huomio pois talouskriisistä. Hallitus on myös laatinut hälyttäviä suunnitelmia kaikkien epätoivottujen maahanmuuttajien pidättämiseksi ja sulkemiseksi keskitysleireille vuosien ajaksi.
Mielenosoituskutsu julkaistiin monissa paikoissa, kuten Ateenan Indymedian webbisivulla (athens.indymedia.org), joka toimii Ateenan Teknillisen yliopiston (NTUA) vallatuilla tietokoneilla, ja jota hallitus ja OTE (Kreikan tärkein, aiemmin valtiollinen teleoperaattori) yrittävät epätoivoisesti paikantaa ja sulkea. Kreikan anarkistit julkaisevat uutisiaan ja kutsujaan myös julisteiden, graffitien, anonyymien blogien, vallatuilla taloilla ja yliopistojen kampuksilla järjestettävien kokousten, sekä piraattiradioiden (joista jotkut toimivat kampuksilla tai niiden lähellä) välityksellä. Näistä syistä Kreikan hallitus haluaa tehdä lopun anonyymeistä blogeista ja järjestää kyttiä kampuksille, jotka ovat viimeisiä kyttävapaita paikkoja Kreikassa (toinen on Exarchian kaupunginosa Ateenassa, joka on perinteisesti ollut anarkistien hallussa ja jossa kaikkia kyttiä vastaan hyökätään polttopulloilla, vaikka se on vain parin sadan metrin päässä Kolonakin porvarillisesta hienostokaupunginosasta ja Alexandras Avenuen poliisiasemasta).
Mielenosoitus lähti liikkeelle kahdeksalta illalla Omonia-aukiolta Ateenan keskustasta.
Satoja vastatietoa välittäviä lentolehtisiä jaettiin ja pidettiin puhe. Mielenosoitukseen osallistui noin 2500 toveria (kuten kuvista näkyy), ja tämän johdosta kytät pysyttelivät turvallisen välimatkan päässä.
Mielenosoituksen kuluessa jaettiin useita eri tekstejä, maalattiin anarkistisia graffiteja, tuhottiin sekä valvontakameroita että pankkiautomaatteja. Kulkue eteni kohti Saint Pandeleimonasia (Ateenan kaupuginosa, jossa asuu paljon fasistien hyökkäyksen kohteeksi joutuneita maahanmuuttajia), ja kun sen kärki oli tulossa alueelle, kytät ampuivat välittömästi kyynelkaasua ja shokkikranaatteja. Toverit vastasivat kivillä ja valoraketeilla [ilmeisestikin; flare bombs]
Mielenosoituksen puolustus oli hyvä, ja se liikkui kohti ASOEE:ta, Ateenan taloustieteeseen painottuvaa julkista yliopistoa; kreikkalaiset toverit hyödyntävät niin sanottua turvavyöhykelakia, joka kieltää poliiseja menemästä yliopistoalueelle. Siellä oli hetken aikaan jonkinmoinen kaaos, kun jotkut toverit tulivat yliopiston alueelle samalla kun toiset lähtivät sieltä taistelemaan kyttiä vastaan läheisellä Patision-kadulla. Koko katu oli liekeissä.
Tuleen sytytetyistä roskiksista rakennetut barrikadit pitivät kytät loitolla, ja (Kreikassa) tavallisen anarkistitoverien ja kyttien välisen väkivaltaisen yhteenoton jälkeen (jossa poliisi käyttää valtavia määriä kemiallisia aseita) kytät joutuivat hyvin organisoidun hyökkäyksen alle, mikä pakotti heidät vetäytymään suojaan 3.syyskuuta -kadulle, samalla kun koko Patision-katu sytytettiin jälleen liekkeihin.
Monet maahanmuuttajat osallistuivat marssiin ja he hyökkäsivät Deltakaarteja (Deltades) vastaan Victoria-aukiolla (Deltadesit ovat typeriä koviksia, joita valtio käyttää kevyinä kyttinä oikeiden kyttien saapumista odoteltaessa): kun toverit kertoivat maahanmuuttajille että oikeat kytät olivat tulossa Victoria-aukiolle (niin että passittomat saattoivat poistua ajoissa välttääkseen pidätyksen ja karkotuksen), niin maahanmuuttajat hyökkäsivät omasta yksilöllisestä parhaastaan piittaamatta Deltades-roistoja vastaan, jotka hakivat suojaa läheisestä OTE:n rakennuksesta (OTE on Kreikan valtion teleoperaattoriyhtiö, joka vastikään yksityistettiin ja myytiin saksalaiselle T-Telekomille).
Marssin jälkeen Sain Pandeleimonasin kaupunginosa oli täynnä maahanmuuttajia, vapaa fasistisaastasta ja kytistä. Fasistit tukivat kyttiä yrityksessä ajaa mielenosoitus ulos Saint Pandeleimonasista.
Eräs fasisti sytytti itsensä vahingossa palamaan yrittäessään käyttää anarkistien asetta näitä vastaan. Tässä lajissa fasistit eivät ole kovin hyviä.
Anarkistit kantoivat eri kielillä, kuten kreikaksi, englanniksi, ranskaksi, arabiaksi, albaniaksi ja muilla maahanmuuttajille tutuilla kielillä kirjoitettuja bannereita. Yhdessä bannerissa, jota kuljettivat punamustia lippuja kantaneet toverit, luki: "sota pomoja vastaan - solidaarisuutta maahanmuuttajille".
Marssin kuluessa tehtyjä graffiteja olivat muun muassa: "kuolema fasisteille" pankin ikkunassa anarkistien ympyrä-A -symbolilla allekirjoitettuna; "näpit irti Efetiosta" OTE:n seinässä (Sokratous-kadulla sijaitseva Efetio on suuri vallattu rakennus Ateenan keskustassa, jossa asuu paljon maahanmuuttajia, jonne uusnatsit ja kytät vähän aikaa sitten hyökkäsivät, ja jonka valtio kaavailee ottavansa takaisin voimakeinoin); "kytät - TV - uusnatsit, kaikki paskiaiset tekevät yhteistyötä" kaupan suojaseinään ympyrä-A:lla allekirjoitettuna; "maahanmuuttajat, sisarukseni, nostamme kaikki yhdessä mustan lipun jokaista auktoriteettia vastaan" muuriin; ja suuri ympyrä-A-symboli maalattuna pankin mainokseen, jossa luki "olemme rinnallasi".
Anarkistien mielenosoituksen lähistöllä nähtiin myös EEK:n blokki (EEK, tai Työläisten Vallankumouspuolue, on trotskilainen puolue Kreikassa, jolla on noin 6000 äänestäjää), mutta se ei varsinaisesti yhtynyt mielenosoitukseen. Kreikan anarkistit yleisesti ottaen boikotoivat vaaleja, mutta jotkut antiautoritaarit äänestävät joskus pieniä vasemmistopuolueita. Mutta jopa suuremmat vasemmiston poliittiset puolueet, kuten Syriza-koalitio, yrittävät saada antiautoritaarit vakuuttuneiksi siitä että kannattavat näiden näkemyksiä - ne haluavat kaapata omiin tarkoituksiinsa anarkistisen ja antiautoritaarisen skenen liikevoiman, joka on Kreikassa erityisen voimakas ja vaikutusvaltainen etenkin nuorten keskuudessa. Vaikka Kreikan antiautoritaarit joskus tukevat joitain tiettyjä puolueita, anarkistit pysyvät uskollisina Kropotkinin ja muiden klassisten anarkistien kutsulle vallankumoukseen ilman edustajia. Se tosiseikka, että vasemmistopuolueet jatkavat yhä äänten kalastelua antiautoritaareilta ja anarkistishenkiseltä nuorisolta, paljastaa anarkismin voimakkaan vaikutuksen Kreikan nykyisessä nuorisokulttuurissa, ja selittää myös sen miksi Kreikan hallitus yrittää niin epätoivoisesti saattaa tukahduttamistoimensa sekä valvonta- ja tarkkailukoneistonsa uudelle tasolle (se pyysi jonkin aikaa sitten Scotland Yardilta apua, aikoo ottaa käyttöön DNA-tietokannat ja kieltää anonyymit prepaid-liittymät).
Myös pohjois-Kreikan Thessalonikissa (maan toiseksi suurimmassa kaupungissa) järjestettiin mielenosoitus. Sielläkin poltettiin pankkiautomaatteja. Aiemmin samana päivänä Antifasistiset hyökkäyssolut -niminen ryhmä otti vastuun tuhopolttoviritelmästä Kultainen aamunkoitto -uusnatsipuolueen johtajan kotona. Samainen johtaja työskentelee kaupungissa poliisina.
Paloautojen nähtiin ajavan pois Ateenan keskustasta kymmenen aikaan illalla, kun ne olivat ensin yrittäneet sammuttaa liekkejä ja vallankumoushenkeä niiden myötä. Mutta vaikka ne onnistuisivat sammuttamaan kuinka monta tulipaloa tahansa, ne ja koko valtiokoneisto eivät onnistu tukahduttamaan tulevaa vallankumousta, koska ihmiset haluavat sitä.
[After the Greek Riots|AnarchistNews]
Kun ministeri fasistit tapasi (ja antoi niille näköjään luvan hyökätä anarkistien taloon)
Torstaina 9. heinäkuuta järjestettiin toinen valtion tukeman rasismin sekä Agios Panteleimonasin alueen poliisin ja fasistiryhmien välisen yhteistyön vastainen mielenosoitus. Tähän vasemmiston järjestämään mielenosoitukseen osallistui 5000 ihmistä, ja se suuntasi parlamenttitalolle.
Ennen marssia joukko mielenosoittajia hyökkäsi paravaltiollisia fasisteja vastaan, jotka ovat yrittäneet laajentaa Agios Panteleimonasin rotuerottelua läheiselle Attikin aukiolle. Natseja vastaan onnistuneen yllätyksen jälkeen yleisen järjestyksen apulaisministeri Christos Markoyannakis (kuvassa keskellä), joka on niittänyt mainetta osuudellaan valtavaan Siemens -skandaaliin ja natsimyönteisillä mielipiteillään, vieraili Attikin aukiolla ja sen jälkeen Agios Panteleimonasissa. Hän tapasi niin kutsutun "asukkaiden aloitteen", joka on uusfasistien Kultainen aamunkoitto (Chrysi Avgi) -järjestön peiteryhmä. Aloitetta johtaa muuan hra Pipikios, armeijan upseeri joka tunnetaan sotilasjuntan vuosien kaipuustaan ja rakkaudestaan aseistautuneiden fasistiryhmien muodostelmia kohtaan. Markoyannakisiltakaan ei puutu tehtävänsä edellyttämää kokemusta. Hänen uransa julkisella sektorilla alkoi, kun hänet nimitettiin diktatuurin aikana (1967-1974) oikeuskansleriksi.
Ilmeisesti häneltä kysyttiin "miten ihmeessä et vielä ole häätänyt Villa Amalias -squattia". Vain hetkeä tapaamisen jälkeen joukko natseja lähti Agios Panteleimonasista ja hyökkäsi Villa Amaliasiin, 19 vuotta vanhaan anarkistisquatiin, heittäen polttopulloja ja muita esineitä. Viime vuonna fasistit onnistuivat sytyttämään squatin tuleen aiheuttaen laajoja vahinkoja historialliselle rakennukselle. Tällä kertaa fasistit epäonnistuivat yrityksessään, vaikka heillä oli tukenaan mellakkapoliisi ja vähän aikaa sitten perustettu "Delta" moottoripyöräjoukko. Hyökkäys torjuttiin onnistuneesti, ja fasistit saivat juosta henkensä edestä suojaan heitä auttamaan tulleiden kyttien selän taakse.
Yhteenvetona: sotilasjuntan nimittämä oikeuskansleri, nykyinen hallituksen ministeri tapaa yleisesti fasistien peiteryhmäksi tiedetyn "asukasyhdistyksen". Hetkeä tapaamisen jälkeen fasistit yrittävät hyökätä paikalliseen anarkistisquattiin poliisin tukemana. Joskus raja fasismin ja demokratian välillä on paljon, paljon ohuempi kuin saatamme arvatakaan.
Tämä uusi poliisin ja natsien yhteistyön tapaus asettaa valtion kapinallisen vastaisen strategian uuteen valoon. Tämä on ensimmäinen kerta kun ministeri tapaa fasistisen taisteluryhmän kanssa. Valtion avoin tuki vastaaville tappajaporukoille oli tavallista myös ennen sotilasjunttaa, kun vallassa oli K. Karamanlisin (nykyisen pääministerin setä) johtama hallitus. Se tuki aktiivisesti EKOF:ia, paravaltiollista ryhmää jonka tarkoitus oli hajottaa mielenosoituksia ja terrorisoida vasemmistoa.
Porvarillinen media on jättänyt tapauksen pimentoon.

[After the Greek Riots|Libcom.org]
Patrasin kristalliyö (pakolaisleiri sytytettiin palamaan, jyrättiin, häädettiin)
Varhain sunnuntaiaamuna 12.heinäkuuta Patrasin sataman vieressä sijainnut pakolaisten asuinpaikka syttyi "mystisesti" palamaan poliisioperaation aikana. Silminnäkijöiden mukaan poliisi eristi alueen noin viiden aikaan aamulla. Neljä lähellä ollutta solidaarista Kreikan kansalaista pidätettiin välittömästi. Hetkeä myöhemmin kytät alkoivat tunnistamaan ja pidättämään leirin pakolaisia. Samaan aikaan alueen yhdestä päästä alkoi "mystisesti" tulipalo - poliisin ollessa paikan päällä. Tuli paloi parin tunnin ajan ja tuhosi suuren osan asutuksesta. Palamatta jääneet talot jyrättiin myöhemmin.
Liekeistä nouseva savu tekee asiasta harvinaisen selvän: Kreikan valtio turvautuu totalitaarisiin, viimeisenä keinonaan fasistisiin menetelmiin kätkeäkseen oman oikeutuksensa romahtamisen - ja pitääkseen tilanteen epätoivoisesti otteessaan. Liekkien läpi saatamme nähdä: valtion "yhteiskuntarauha" on sotaa; tyyneys ja hiljaisuus jonka "tavalliset ihmiset jotka vain tekevät töitään" turvaavat, on kuolemaa.













