Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 21:02
 
Lisää Facebook-sivustolle

Viime aikojen uutisia Kreikasta

Kreikan tapahtumista ei ole viime aikoina kirjoitettu paljoa. Osittain se johtuu siitä että aiempi erinomainen lähde Kreikan Suora Toiminta -blogi on ollut hiljaa joulukuun kapinasta lähtien, joten nyt on palattu taas tilanteeseen jossa uutiset pitää kerätä sieltä täältä, eikä iskujen tiedotteita ole enää saatavilla juuri ollenkaan.

Viime aikoina on menty tutuilla urilla. Pommit paukkuu, autot palaa, lakkoja järjestetään, vankeja vapautuu ja uusia tulee.
Medialakko, poliisimurha ja uutta lainsäädäntöä

Keskiviikkona 24. kesäkuuta koko Kreikan mediakoneisto halvaantui vuorokauden mittaisen lehdistö- ja mediatyöläisten lakon ajaksi. Lakko oli vastaus Eleftheros Typos -oikeistosanomalehden ja suositun City Radion äkilliselle lopettamiselle. Niiden omistaja on mediapohatta ja vuoden 2004 olympialaisten presidentti rouva Angelopoulou.

Lehden ja radioaseman sulkeminen tapahtui ilman mitään ennakkovaroitusta, ja sitä on pidetty yhtenä huomattavana vaikutuksena globaalista talouskriisistä. Solidaarisuuslakko oli vastaus 450:n työläisen erottamiselle. Samaan aikaan työläiset valtasivat sanomalehden ja radion tilat.

Mediakriisi ja työtaistelu sattui keskellä kesälomakautta kohonneita jännitteitä. Edellisellä viikolla kaupunkisissiryhmä Vallankumouksellisten Lahko (Sect of Revolutionaries) tappoi poliisin terrorisminvastaiseen eliittiyksikköön kuuluneen kytän, joka vartioi ainoaa syyttäjän todistajaa niin kutsutussa Kansan Vallankumouksellisen Taistelun (ELA) jutussa. ELA lopetti 20 vuotta kestäneen toimintansa 1995. Vallankumouksellisten Lahko hyökkäsi viime talvena automaattiaseilla poliisiasemaa ja TV-studiota vastaan. Poliisimurhasta kirjoitetussa tiedotteessa ryhmä sanoi laittavansa Kreikan vuotamaan verta, ja ottavansa kohteekseen journalisteja, poliitikkoja ja fasistijohtajia.

Yhden paikan enemmistöllä hallitusta pyörittävä oikeistokoalitio esitteli uusia lakeja, joihin kuuluu 1) kenen tahansa 'ulkomaalaisen' (jonkun muun maan kuin Kreikan kansalainen, myös EU:n jäsenmaihin kuuluvat) karkottaminen, jos heitä epäillään (ei siis tarvitse olla tuomittu) rikoksesta josta voi saada yli kolmen kuukauden tuomion; 2) jopa 10 vuotta vankeutta kenelle tahansa kreikkalaiselle (myös terveydenhoitohenkilökunnalle) joka 'auttaa tai suojelee' 'laittomia maahanmuuttajia'; 3) jopa 10 vuotta vankeutta mistä tahansa rikkeestä tai rikoksesta joka tehdään naamioituneena tai muuten 'tunnuspiirteet peittämällä' (myös vahvasti meikattuna); 4) poliisille vapaa oikeus käyttää paukkuvalokranaatteja väkijoukkojen hajottamiseen. Kaikki ei-hallituspuolueet ovat vastustaneet lakeja kiivaasti, ja asianajajaliitto on sanonut haastavansa ne sekä kansallisissa että kansainvälisissä tuomioistuimissa.

[libcom]

Tuhopolttopirskeet

Kathimerini -lehti uutisoi kesäkuun lopussa "anarkistien tuhopolttopirskeistä". Lehden mukaan anarkistit tekivät lauantaina 27. kesäkuuta sarjan tuhopolttoiskuja Ateenassa ja Pireuksessa poliisia ja liikeyrityksiä vastaan. Iskut aiheuttivat huomattavia vahinkoja ilman että kukaan loukkaantui.

Noin 100 ihmistä hyökkäsi Ateenan Exarchiassa opposition sosialistipuolue PASOKin toimiston lähellä olleita mellakkapoliiseja vastaan. Hyökkääjät heittelivät kiviä ja polttopulloja, minkä lisäksi he rikkoivat lähistölle pysäköityjä autoja. Samoihin aikoihin parikymmentä ihmistä tuhosi kolme varikolle parkkeerattua bussia Aghios Dimitriosin lähiössä. Myöhemmin samana päivänä kotikutoinen räjähde hajotti gallupyhtiön (polling firm) toimistoja keskustan Patission -kadulla. Vastaavanlainen pommi vahingoitti myös Pireuksen Taideteollisuuskamaria. Toisen gallupyhtiön toimistoille Ateenassa jätetty pommi ei räjähtänyt, sillä kansalainen näki kynttilän palavan kahden bensakanisterin vieressä ja sammutti sen.

[Infoshop News]

Korkea-arvoisen tuomarin auto poltettiin

Korkea-arvoisen tuomarin Panayiotis Pikramenosin auto poltettiin keskellä päivää oikeustalon edustalla Ateenassa torstaina 2. heinäkuuta. Poliisin mukaan palopommi koostui neljästä retkikaasupullosta, joita anarkistit yleensä käyttävät iskuissaan.

[Infoshop News]

Pommi verotoimistolla

Varhain perjantaina 3.7. räjähti pommi verotoimistolla Ateenan keskustassa. Kukaan ei loukkaantunut voimakkaassa räjähdyksessä, joka vaurioitti lähitaloja ja samassa rakennuksessa ollutta McDonaldsia. Iskusta soitettiin ennakkovaroitus.

[Hesari]

Pidätyksiä ja vapautumisia

Torstaina 2. heinäkuuta pidätettiin neljä ihmistä epäiltynä tammikuisesta laivanvarustajapohatta Perikles Panagopoulosin sieppauksesta. Kreikkan rikkaimpiin lukeutuva Panagopoulos vapautettiin perheen maksettua useiden miljoonien lunnaat. Hänet siepattiin tammikuussa keskellä päivää, kun rynnäkkökivääreillä aseistautuneet sieppaajat nappasivat hänet työmatkaltaan Ateenan läheltä. Kesäkuun viimeisellä viikolla siepattiin laivanvarustaja Aris Theodoridesin vaimo. Aseistautuneet henkilöt pysäyttivät hänen autonsa Paleo Falirossa ja päästivät kuljettajan välittömästi menemään. Siepattu vapautettiin vajaan kahden miljoonan euron lunnaiden maksun jälkeen.

Kun valtio jatkaa maahanmuuttajien massapidätyksiä Ateenan keskustassa, poliisi valittaa ettei heillä ole enää tilaa minne laittaa kiinniotettuja. Nykyään ei ole harvinaista nähdä poliiseja pysäytämässä, hakkaamassa ja pidättämässä keitä tahansa tummemman ihonvärin omaavia keskustan aukioilla. Arviolta 1500 maahanmuuttajaa pidätettiin viime kuun aikana. Tälle viikolle on luvassa suurmielenosoituksia, joilla vastustetaan poliisin muukalaisvihamielisyyttä ja yhteistyötä fasistiryhmien kanssa.

Kesäkuun puolivälissä päästettiin vankilasta vapaaksi anarkisti A. Kiriakopoulos sekä kolme muuta joulukuun kapinasta lähtien vankilassa ollutta. Vapauttaminen tapahtui laajan solidaarisuuskampanjan jälkeen. Epämääräisin perustein vankilassa ollut ja nälkä- ja juomalakolla protestoinut anarkisti Nikos Kountardas vapautettiin torstaina 18.6. solidaarisuuskampanjan jälkeen. Nälkälakko oli kuitenkin horjuttanut pahasti Nikosin mielenterveyttä ja hän pelkäsi hysteerisesti että hänet aiotaan tappaa. Alle viikko vapauttamisensa jälkeen Nikos meni poliisiasemalle ja ilmoitti olevansa syyllinen brittidiplomaatin henkivartijan tappamiseen vuonna 2004. Hän on nyt taas tutkintavankeudessa.

[Two Hundred and 77 Street Fights | Occupied London | Reuters]

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Viime aikojen uutisia Kreikasta
Anonyymi, tiistai, 7.07. 2009 @ 17:41
Jatkakaa iskuja, mutta älkää tappako ihmisiä!
Viime aikojen uutisia Kreikasta
Anonyymi, tiistai, 7.07. 2009 @ 20:04
Samaa mieltä. Pelkään vaan et tätä kautta ei viesti mee perille.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 10

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Olemme vakuuttuneita siitä, että vapaus ilman sosialismia on etuoikeutta, epäoikeudenmukaisuutta; ja sosialismi ilman vapautta orjuutta ja julmuutta.
Mikhail Bakunin
Rauhan ja vapauden liigan ensimmäisessä konferenssissa Genevessa  (1867)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta