Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 4.02. 2012 @ 23:09
 
Lisää Facebook-sivustolle

Jeffrey Luers tarvitsee kotiuttamistukea

Tässä kuussa tuli kuluneeksi 9 vuotta siitä kun toverimme Jeffrey Luers lukittiin telkien taakse istumaan kohtuuttoman kovaa 23 vuoden tuomiota rangaistuksena muutaman auton sabotoinnista.
Vuosi sitten saimme taas kuulla helpotukseksi Jeffreyn tuomiota lyhenettävän 10-vuotiseksi.
Ja sehän tarkoittaa että pian (syyskuussa) hän tulee pääsemään ulos vankilasta, tuosta kurjuuden ja kurituksen pesästä.

Ilomme myötä ei kuitekaan häviä vielä kaikki tehtävä työ. Vielä on vankitukiverkoston panostettava ja annettava apua Jeffreylle tuomion jäljellä oleva aika, sekä huolehtia hieman toverista sen loputtuakin. On autettava hänet takaisin jaloilleen.

Yhdeksän vuotta kestänyt vankeus on muuttanut Jeffreytä, ja ketäpä se ei muuttaisi. Nuori idealisti on tullut aikuiseksi ja aavistuksen kyyniseksi. Hän on kestänyt tuomion, mutta paluu entiseen elämään ei tule sujumaan mutkitta. Tuohon siirtymävaiheeseen kerätään nyt varoja joilla on tarkoitus helpottaa tätä prosessia materiaaliselta kantilta.

Jeffreytä voikin nyt tukea muutamin eri tavoin:

-Voit esimerkiksi ostaa hänen tukikampanjaltaan kaikenlaista tilpehööriä (levyjä, zineä, dvd...)

-vastaavasti voit lahoittaa rahaa taikka Jeffreyn pyytämiä tarvikkeita.

Enää puoli vuotta - on syytä edes pieneen voiton tunteeseen!

http://freejeffluers.org

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 11

Uutta

Artikkeleita


Kommentteja 4 päivää


Kirjasto 7 päivää

Ei uutuuksia kirjastossa

Linkit 7 päivää

Ei uusia linkkejä

Wiki 14 päivää

Ei mitään uutta

Tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia

Miete

Government is that which claims and exercises the Monopoly of Crime.
Albert Jay Nock

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta