Raportti Lundin squattausfestivaalista 16.-17.5.

maanantai, 1.06. 2009 @ 19:14

Taustaa

Talonvaltaus on ollut Ruotsissa harvinaista jo vuosien ajan. Pääosin se johtuu valtion nollatoleranssilainsäädännöstä ja käytännöistä. Viimeisen 15-20 vuoden aikana tehdyt talonvaltaukset ovat johtaneet koviin tuomioihin, joiden seurauksena kiinnostus talonvaltaukseen laski erittäin alas. Kööpenhaminan Ungdomshusetin häädön jälkeen monet saivat innostusta vastarinnasta ja nuorisotalon puolesta käytävän taistelun ympärille syntyneestä liikkeestä. Ajatus talonvaltauksesta alkoi tuntua taas todellisemmalta. Huhtikuussa 2008 järjestettyjen kansainvälisten toimintapäivien aikaan vallattiin useita taloja Ruotsin eri kaupungeissa. Valtaukset olivat tarkoituksella väliaikaisia, ja niillä pyrittiin järjestämään julkista toimintaa.

Väliaikaiset talonvaltaukset jatkuivat toimintapäivien jälkeen. Lokakuussa 2008 vallattiin Lundissa talo, joka ristittiin "mansikkapaikaksi" (smultronstället). Se kesti noin kuukauden. Kyseessä oli julkinen valtaus jossa valtaajat pyrkivät elämään niin pitkään kuin mahdollista. Ruotsin yleinen asumistilanne oli alkanut mennä kovaa vauhtia kohti alamäkeä, etenkin verrattuna siihen mukavuuteen jonka monet ottivat annettuna vuosien sosiaalidemokraattisen hallinon aikana niin kutsutussa malliyhteiskunnassa. Pääosin yliopiston ympärille rakentunut pikkukaupunki Lund oli ajautunut erittäin hankalaan asuntotilanteeseen etenkin alueen nuorten kannalta. Paikallisten nuorten oli jopa vaikeampaa löytää asunto kuin muista kaupungista muuttaneiden opiskelijoiden. Valtaajat saivat avoimella ja kutsuvalla asenteellaan nopeasti suurta ja laajaa tukea naapureilta ja kaupungin asukkailta, joista monet vierailivat talossa. Myös paikallismedia esitti tilanteen yllättävän myönteisessä valossa. Asuntopolitiikan hoidosta syytöksiä saaneen kaupungin kanssa aloitettiin neuvottelut, kun se ei uskaltanut antaa häätömääräystä. Mutta viikkojen neuvottelujen ja poliitikkojen antamien lupausten jälkeen talo häädettiin ilman mitään ennakkovaroitusta. Häätöyönä kaupungin halki kulki suuri mielenosoitus ja pian sen jälkeen vallattiin kaksi uutta taloa, jotka kuitenkin häädettiin heti samana päivänä.

Väsyneinä paikallispoliitikkojen valheisiin ja selkäänpuukotuksiin, valtaajat päättivät järjestää suuren festivaalin uusien talojen valtaamiseksi joukolla kaupungin keskustasta. Innoitusta tähän oli saatu vastaavasta G13 -tempauksesta Kööpenhaminassa. Joten kun 16. toukokuuta lähestyi, väki valmistautui eri puolilla Ruotsia ja suunnitelmia tehtiin. Suunnitelmana oli kolme eriväristä pääblokkia, joista kukin valtaisi yhden talon. Talojen sijainnit pidettäisiin salassa toimintapäivään saakka, ja linjaksi sovittiin väkivallaton suora toiminta, sekä neuvotteluista kieltäytyminen sekä poliisin että poliitikkojen kanssa.

Lauantai 16.5.

Muutama sata ihmistä kerääntyi Lundin pääaukiolle iltapäivällä kello kahden jälkeen. Bändejä soitti ja puheita pidettiin. Musiikin lisäksi tarjolla oli vielä ruokaa ja yleisesti ottaen huipputunnelma. Monet olivat pukeneet päälleen valkoiset haalarit ja neljällä eri blokilla oli omat värinsä. Punaiseen, vihreään ja valkoiseen pukeutuneiden blokkien tarkoitus oli kunkin vallata yksi talo. Sininen blokki oli tukijoita varten, jotka eivät halunneet ottaa riskiä yhteenotosta poliisin kanssa.

Vain noin kolmesataa metriä liikkeelle lähtemisen jälkeen mielenosoitus päätyi vihreän blokin kohteena olleelle talolle. Etubanderollin takana tikkaita kantanut porukka lähti juoksemaan talon etupihaa kohti. Suurin osa heistä ohitti ratsupoliisijoukon. Hevoset saatiin perääntymään huutamalla ja käsiä taputtamalla, mutta lopulta osa porukasta saatiin motitettua hevosilla. Pihalla osa porukasta kiipesi tikkaille ja koitti päästä taloon ikkunasta. Pientä yhteenottoa syntyi kun poliisit menivät katolle. Noin 20 ihmistä otettiin kiinni ja laitettiin pihalle siviilikyttien vahdittaviksi. Osa onnistui pakenemaan ravintolan takaoven kautta takaisin kadulle.

Kadulla kytät alkoivat sulkemaan pihaan vievää porttia ja asettuivat riviin pitämään muut blokit poissa. Hevosia kohti heitettiin savua ja ilotulitteita, mikä johti siihen että kytillä oli vaikeuksia hallita hevosia. Samaan aikaan kulman takana punainen blokki sulki kadun kytiltä ja koitti murtautua pihalle toisesta portista isojen kilpien avulla. Kytät kuitenkin estivät yrityksen pippurikaasulla ja pampuniskuilla päähän ja jalkoihin. Yksi menetti tajuntansa ja vietiin sairaalaan aivotärähdyksestä.

Pienen hämmennyksen jälkeen kytät alkoivat saartamaan kahta jäljelle jäänyttä blokkia. Tässä vaiheessa jo varsin sekoittunut valkoinen blokki yritti murtautua ulos saarrosta. Kytät onnistuivat ottamaan yhden isommista kilvistä, mutta pienempien kilpien avulla noin 150 ihmistä onnistui murtautumaan poliisirivin läpi. Kytät alkoivat käyttämään suunnattomia määriä pippurikaasua väkijoukkoa vastaan. Ulos murtautunut ryhmä juoksi puistoon ja pääsi valkoisen blokin kohteelle. Se oli vanha hylätty observatorio, johon mentiin sisään rikkomalla ikkuna tikkailta. Yksi ehti mennä sisään rakennukseen ja toinen oli menossa, kun siviilikytät vetivät hänet pois. Rytäkässä lasi viilsi valtaajan käden auki. Samassa hässäkässä kaksi kyttää putosi talon vieressä olleeseen monttuun ja toinen kytistä katkaisi jalkansa kiivetessään ylös. Kävi ilmi että kyseessä oli "Smultronställetin" häätöä johtanut kyttä Per Grahn - tunnettu rumanaama Lundissa. Jupakka tallentui youtubeen ladatulle nauhalle. 26 ihmistä otettiin kiinni ja päivän päämielenosoitus ilmoitettiin loppuneeksi. Suurin osa porukasta kokoontui opiskelijoiden pyörittämään ravintolaan syömään ja lepäämään. Muutama tunti myöhemmin pidettiin kiinniotettujen tueksi kadunvaltausjuhlat poliisiaseman edessä. Liikkuvat bileet jatkuivat takaisin ravintolalle, jossa pidettiin hyvät juhlat. Äänentoisto soitti kaduilla, oli jalkapalloa ja pieniä tulia.

Yön aikana noin 60 ihmistä valtasi talon kaikessa hiljaisuudessa, ja viettivät siellä yönsä rakennettuaan ensin barrikadit. Taloa oli aiemmin käytetty nuorten mielisairaalana.

Sunnuntai 17.5.

Toisen päivän mielenosoitus lähti kaupungin keskustasta iltapäivällä kahdelta. Siihen osallistui noin 300 ihmistä. Noin puolimatkassa äänentoistoautosta ilmoitettiin että kaupungin eteläosissa on vallattu talo. Hurraava väkijoukko alkoi juoksemaan talon suuntaan. Mielenosoituksen päästessä paikalle kytät olivat juuri alkaneet saartamaan puistoalueen keskellä ollutta taloa. Noin kolmisenkymmentä valtaajaa oli barrikoitunut taloon ja mennyt katolle. Puistossa mielenosoitus hajaantui ja yritti pienissä ryhmissä mennä talolle poliisin linjojen läpi. Kytillä riitti kiirettä saartorenkaan pitämisessä, eivätkä ne onnistuneet estämään vallatun talon naapurissa olleen toisen tyhjän talon valtausta. Noin 60 ihmistä valtasi naapuritalon ja rakensi barrikadeja sinne.

Noin tunnin häslingin jälkeen, kun kytät olivat yrittäneet puolustaa laajentaa talojen saartorengasta, kaksi poliisin tikasautoa saapui paikalle. Puiden seassa olleitta tukijoita koitettiin karkottaa hevosilla ja koirilla, mutta menestys ei ollut kaksinen. Yksi sai koiranpureman, useita ajettiin pois ja noin kolmekymmentä otettiin kiinni. Lopulta kytät pääsivät tikasauton avulla toiseen taloon ja häätivät valtaajat yksi kerrallaan ja ajoivat heidät koulubussilla kaupungin laidalle. Useat olivat alle 15-vuotiaita, eli eivät olleet rikosoikeudellisessa vastuussa. Kaksi taloa olivat yhteydessä toisiinsa koko alueella olevan tunnelivarkoston kautta, ja jotkut liikkuivat talosta toiseen häätöjen aikana. Yhdeltä murtui jalka talosta poistumisen yhteydessä, mutta hän onnistui silti välttämään kiinnioton.

Kyttien erikoisryhmä pääsi ensimmäisen talon katolle tikkaiden avulla. Valtaajat olivat katolla toisiinsa kahliutuneina. Tunnin jälkeen valtaajat pakotettiin väkivalloin alas yksi kerrallaan ullakolla olevasta luukusta. Häätöä vastustelleet laitettiin käsirautoihin ja pippurikaasutettiin. Useita hakattiin matkalla ullakon läpi. Henkilöllisyystarkituksen ja poliisiasemalle viennin jälkeen suurin osa päästettiin vapaaksi syytteillä hallinnan loukkauksesta. Joitain pidettiin sellissä vielä yön yli yhdessä seitsemän lauantaina kiinniotetun kanssa.

Myöhemmin samana iltana oli vielä yksi yritys vallata talo, mutta kytät olivat valmistautuneet ja estivät yrityksen. Viikonlopun aikana otettiin kiinni 90 ihmistä, ja liberaalilehdistö oli tietenkin epätoivoinen ja raivoissaan, kun se yritti väittää että talot oli tuhottu sisältä ja että mielenosoitukset olivat väkivaltaisia. Viikonlopusta aloitteen tehnyt ryhmä pitää viikonloppua suurena onnistumisena. Kahdella valtauksella ja neljällä yrityksellä saavutettiin viikonlopun päämäärä: talojen valtaaminen joukkotoiminnalla.

[Indymedia UK]

Kuvia:
http://motkraft.net/nyheter/3543
http://w2.sydsvenskan.se/bildspel/HROokupantdemo/
http://www.photo.nu/PRESS/20090516-17.00-Demonstration/
http://www.photo.nu/PRESS/20090517-15.00-Ockupation/
http://pppress.se/bilder/main.php?g2_itemId=246090

Videoita:
http://vimeo.com/4843436
http://www.youtube.com/watch?v=4OU6-pvJZk8
http://www.youtube.com/watch?v=dOlppsPjKfQ
http://www.youtube.com/watch?v=GN1kG9dKsWs
http://www.youtube.com/watch?v=9ybU2B1oe3U
http://www.youtube.com/watch?v=kNXWoQbAgHE
http://www.youtube.com/watch?v=EEn_l8GwrGQ
http://www.youtube.com/watch?v=uv-tvjroG-o


Aiemmin:
Talonvaltausfestivaali Ruotsin Lundissa 16.-17.5. (5.5.2009)
Lisää talonvaltauksia Ruotsissa (9.11.2008)
Lund: "Viekää meiltä talo, niin me viedään teiltä kaks" (6.11.2008)

Kommentteja (8)


Takku
http://takku.net/article.php/20090601181452535