Luo tunnus!
Kirjaudu
tiistai, 22.05. 2012 @ 21:22
 
Lisää Facebook-sivustolle

Talonvaltaus häädettiin Pietarissa

Poliisi hääti maanantaiaamuna puoli vuotta toimineen "Pila" -squatin Pietarissa. Kyttien murtautuessa sisään porukka onnistui pakenemaan ikkunoista arvotavaraa mukanaan. Ketään ei otettu kiinni. Kytät kuitenkin rikkoivat ja hajottivat taloon jääneitä arvokkaita tavaroita, kuten soittimia. "Pilassa" asui kahdeksan ihmistä ja siellä järjestettiin monenlaista toimintaa. Kuten suurin osa Venäjän squateista, "Pila" ei ollut julkinen. Toinen tällainen keikkapaikkana toiminut squatti paljastui hiljattain Vasilevskin saarella ja se piti jättää uhkausten takia.
On mielenkiintoista että yhdeksän poliisiauton lisäksi häätöön osallistui myös TV-kuvausryhmä. Ehkä he halusivat kuvata jonkun skandaalijutun talonvaltauksesta jonkinlaista kyttäruutua varten - viime aikoina toimittajat useissa kaupungeissa ovat kertoneet saaneensa käskyjä kirjoittaa juttuja, joissa "antifa" ja "anarkistit" esitetään huonossa valossa. Poliisi-TV on myös ottanut yhteyttä antifasisteihin Moskovassa. Loanheitto mediassa on vain yksi osa Antifan hiljattain kohtaamaa tukahduttamista, mitä tapahtuu kaikkialla Venäjällä.

Vastauksena häätöön valtaajat laittoivat youtubeen videoviestin "Pietarin asukkaille": http://www.youtube.com/watch?v=cuu1gcnX4pU

Videossa kerrotaan mikä on vapaatilojen tarkoitus kaupungissa, ja laitetaan talonvaltauskamppailut laajempaan kontekstiin Pietarin säästämisessä - kaupungissa on merkittävä kansanliike rakentamista vastaan. Liike koittaa säästää kaupungin vanhan ulkoasun uusia jättiprojekteja vastaan. Yksi tällainen projekti on suunnitteilla oleva Gazpromin pilvenpiirtäjä-päämaja.

Lisäksi Pietarissa on käynnissä "taidenälkälakko" poliisin raakuuksia ja "Ääriaineksen vastaisen poliisiyksikön" (CPE) tekemiä tukahduttamisia vastaan. CPE on muun muassa lavastanut Artjom Loskutovin Novosibirskissä. Joitain kuvia: http://ihavexx.livejournal.com/220193.html

[avtonom.org]

0 kommentti(a)

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Rekisteröityjä käyttäjiä: 1
Vieraita sivustolla: 3

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
keskiviikko 23.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

police stations all over the world must have more common with each other than with the neighborhoods in which they are located.
Sophia Nachalo
Letters of Insurgents  (1976)

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta