Luo tunnus!
Kirjaudu
lauantai, 11.02. 2012 @ 20:17
 
Lisää Facebook-sivustolle

Anarkisti Nikos Kountardas juoma- ja nälkälakossa Kreikassa

Lauantaina 16. toukokuuta anarkisti Nikos Kountardas asetettiin tutkintavankeuteen sillä verukkeella että hän ei muka olisi noudattanut hänelle aiemmin asetettuja ehdonalaisen ehtoja. Nikosin oli käsketty ilmoittautua paikallisella poliisiasemalla (pohjoisessa Xanthin kaupungissa) kahdesti kuussa. Edellisellä kerralla hänelle kerrottiin ettei hän voi allekirjoittaa läsnäolonsa todistavaa paperia byrokraattisen tekosyyn nojalla (hänen juttuaan käsittelevä kansio ei ollut vielä tullut paikalliselle asemalle). Seuraavan kerran kun hän meni samalle asemalle (16.5.), hänet pidätettiin!

Seuraavana päivänä Nikos siirrettiin Komotinin vankilaan ja laitettiin eristykseen. Kaksi päivää myöhemmin 19.5., ilmiselvässä yrityksessä eristää hänet solidaarisuusliikkeestä, Nikos siirrettiin keskisessä Kreikassa sijaitsevaan syrjäiseen Amfissan vankilaan.

Nikos aloitti juoma- ja nälkälakon pidätysyönään 16. toukokuuta.

Lääkärit varoittavat että Nikosin terveys heikkenee nopeasti ja saattaa pian aiheuttaa peruuttamattomia vahinkoja. Solidaarisuustoimintaa on ollut Kozanin ja Xanthin kaupungeissa. Perjantaina 22. toukokuuta Nikos siirrettiin Nikaian sairaalaan Ateenassa.

Sairaalan edustalla järjestetään solidaarisuusmielenosoitus lauantaina puolilta päivin.

[Occupied London]

2 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Anarkisti Nikos Kountardas juoma- ja nälkälakossa Kreikassa
Anonyymi, sunnuntai, 24.05. 2009 @ 12:22
Onko tänne tulossa raporttia tämän John Zerzanin Tampereen valtiovierailusta? Laittakaa paikalla olleet jotain referaattia tapahtumasta, oliko sillä Zerzanilla hyviä ja viihdyttäviä juttuja kerrottavanaan?
Anarkisti Nikos Kountardas juoma- ja nälkälakossa Kreikassa
Anonyymi, sunnuntai, 24.05. 2009 @ 17:38
Taitaa olla pikkasen väärä artikkeli kommentoida?

Valtiovierailun alustukset tullee joskus intter nettiin.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 13

Tapahtumat

Pääkalenteri

lauantai 11.02.2012

Miete

Authoritarian followers have more trouble thinking logically than most people do. In particular, they tend to agree with sayings and slogans, even contradictory ones, because they have heard them a lot. Thus Tea Partiers reflexively, patriotically thump that the United States is the best country on earth, but as well that it is now an Obama dictatorship.
Bob Altemeyer

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta

15M Suomi

15M Suomi

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta banneri

Vallattomia ääniä Tampereen kaduilta -feed

JKLDiy

fifi

Hyökyaalto

Vallankumouksen hedelmiä

Väärinajattelija

Wikikko

Mustan Kanin Kolo

Hirvitalo

Vastavirta