Vanha kunnon paniikki, vai...?

Kommentti viikonlopun katujuhlamellakkaan Kööpenhaminassa, poimittuna Tjære og Fjer -blogista

Nyt kun viikonlopun mediahysteria on laantunut, ja kun vaikuttaa siltä että koko Tanskan vasemmisto osoittelee sormella kaikkiin suuntiin voidakseen syyttää mitä tahansa muuta kuin omaa pientä ideologista lokeroaan, tuntuu siltä että on paikallaan heittää muutama huomio näin sivuraiteelta.

Kahden tai kolmen päivän mediamyrskystä vaikuttaa tulleen ulos kaikenlaista selittelyä, syyttelyä ja irtisanoutumista, ja jopa ihmiset festivaalin takana - jolla oli muuten lupaava nimi "Undoing the City" - irtisanoutuivat tapahtuneesta ja sanoivat etteivät he olisi koskaan järjestäneet juhlia jos olisivat tienneet miten se päättyi. Tämä siitä huolimatta että he halusivat "muuttaa kaupungin taistelualueeksi".
Kirjoittajan silmään näyttää siltä että jotkut aktivistit kusivat housuihinsa, kun jotkut toiset ottivat heidän sanansa retoriikan turvallisesta maailmasta ja laittoivat hieman toimintaa niiden taakse. Ja tietenkään se ei ole kovin mukavaa, kun suunnitelmissa oli vain symbolinen voitto, joka näyttää hyvältä mediassa ja istuu sopivasti ideologisten sääntöjen rajoihin.

Mellakan jälkeen esiin nousi monia hämmentyneitä selityksiä, kuten että "energian määrä ampui yli". Tietenkin, sillä suuttumus ja raivo ei kuulosta niin kivalta. Voisiko olla niin että "yliampuva energia" on sitä mitä tulee tyhjistä iskulauseista? Tuleeko tämä energian yliampuminen kenties suuttumuksesta, joka seuraa voimattomuuden tunnetta, jonka alkuperä on havainnossa että oma elämä tyhjenee hitaasti kaikesta merkityksestä "kaupungissa", joka pohjimmiltaan ei ole muuta kuin postmodernistien ja teknofiilien vallankumouksellisten fetisoima kulttuuripalveluja tarjoava työleiri? Tietenkään minulla ei viime kädessä ole hajuakaan siitä oliko asia todella näin, sillä en itse ollut paikalla.

Eräs aktivisti piti ongelmallisena sitä että tällaista tuhoamista ei voi kommunikoida.

Tietenkin voidaan ajatella että tuho on kommunikaatiota. Vasemmistolle ongelma on siinä että se ei voi ottaa haltuun tätä tuhoa. Se ei voi kontrolloida sitä tai ohjata sitä suuntaan, joka on yhdenmukainen ideologisten kehysten kanssa. Se on hallitsematonta ja räjähtävää. Eikä se näytä hyvältä mediassa. Näinä aikoina näyttää siltä että media on ainoa asia jota aktivistit ajattelevat, kun he yrittävät luoda hallittavissa olevan massaliikkeen, mikä on välttämätöntä spektaakkelimaisten symbolisten aktioiden luomiseksi, kuten tempaus Sandholmin säilöönottokeskusta vastaan, jossa aktivistit saavuttivat symbolisen voiton vetämällä nurin palasen aitaa. Tämä spontaani ei-symbolinen tuho, hallitsematon hyökkäys vallitsevaa vastaan, joka ei tee vaatimuksia, ei ryhdy neuvotteluihin tai selitä itseään, on näin ollen konfliktissa sekä aktivistien, median, että vallanpitäjien kanssa, sillä kuvien ja symbolien maailmassa kuvat ja symbolit ovat ainoa turvapaikka, ainoa asia mihin tarttua, ja ainoa mikä on sallittua.

[Tjære & Fjer]

Aiemmin:
Katujuhlat muuttuivat mellakaksi Kööpenhaminassa (12.5.)