Luo tunnus!
Kirjaudu
tiistai, 22.05. 2012 @ 21:16
 
Lisää Facebook-sivustolle

Joensuun vallattu talo häädettiin ja vallattiin uudestaan

Päivitetty 14.5. @ 12:30

Joensuun Torikadulla vapusta lähtien vallattuna ollut talo häädettiin keskiviikkoaamuna. Kaupungin liiketoimintayksikkö ja tilakeskus pyysivät poliisia tyhjentämään rakennuksen. Uutismedioiden mukaan paikalla oli kaksi valtaajaa, jotka poistuivat paikalta rauhallisesti. Talo vallattiin uudestaan samana iltana.
Kaupunki perusteli häätöä rakennuksen huonolla kunnolla. Kaupungin mukaan rakennuksen sähkö- ja paloturvallisuus oli kyseenalainen, minkä lisäksi lattioissa on käytetty asbestia. Lisäksi kaupungin mukaan talossa saattaisi olla hometta.

Talonvaltaajiin kuuluneen Juhana Venäläisen mukaan turvallisuuskysymyksissä esiin nostetut uhat perustuivat faktoja enemmän mutu-tuntumaan. Venäläinen totesi myös että häätö ei ratkaise tilantarvetta, eikä Torikatu 10:n akuuttia kunnostustarvetta.

Torikatu 10 vallattiin vappuna kaupunkilaisten yhteiseksi kohtaamispaikaksi.

Ensimmäinen häädön jälkeinen talokokous pidettiin keskiviikkona kello 17 häädetyn talon sisäpihalla. Talo vallattiin uudestaan.

[Karjalainen | IS]

Aiemmin:
Torikatu 10 (Joensuu) vallattu (2.5.)

1 kommentti(a)

Allaolevista kommenteista on vastuussa vain niiden kirjoittaja. Sivusto ei ole vastuussa niistä.
Joensuun vallattu talo häädetty
Anonyymi, keskiviikko, 13.05. 2009 @ 23:42
[Päivitetty 13. toukokuuta | 21:37]

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Uutiset_maakunta/poliisi_tyhjensi_vallatun_talon_joensuussa_5263770.html


Valtaajat eivät piitanneet häädöstä

Poliisi tyhjensi vallatun puutalon keskiviikkoaamuna. Valtaajat palasivat taloon illalla.


Vappuna alkanut Joensuun Torikatu 10:n puutalon valtaus yritettiin päättää keskiviikkoaamuna poliisin tyhjentäessä rakennuksen. Rakennuksen tyhjentäminen tapahtui kaupungin aloitteesta.

Valtaajat kuitenkin uhmasivat häätöä ja palasivat rakennukseen. Keskiviikkoiltana talossa majaili jälleen useita henkilöitä.

– Tyhjentämisen taustalla ei ole mitään hallintopäätöstä, valtaajat sanoivat tiedotteessa.

Talonvaltauksen lopettamista viranomaisten toimesta kaupunki perusteli sillä, että rakennus on nykykunnossaan sopimaton kokoontumistilaksi. Kaupunki ei halunnut ottaa vastuulleen mahdollisia vahinkoja.

Tilakeskuksen johtaja Timo Korhonen totesi, että valtaajat olivat rakennuksessa sekä omalla vastuullaan että laittomasti. Valtaajien mielestä tilakeskuksen johtajalla ei edes ole toimivaltaa häätää heitä.

Rikosylikomisario Jorma Alvila tyytyi kommentoimaan uusinta käännettä sanomalla, ettei poliisilla ole asiasta mitään uutta tiedotettavaa.

Yleistä sivuista

Takku on tee-se-itse mediaprojekti, joka sanojen voimalla haluaa rohkaista meitä tavallisia ihmisiä välittömään, puolue-, ammattiliitto- ja järjestötoiminnasta riippumattomaan kapinaan (itse)tuhoisaa (epä)todellisuutta vastaan... Lue lisää

Miten osallistua

Takun toiminta perustuu käyttäjien lähettämään sisältöön. Kuka tahansa voi osallistua sisällön tuottamiseen ilman käyttäjäksi rekisteröitymistä... Lue lisää

Käyttäjiä paikalla

Vieraita sivustolla: 2

Tapahtumat

Pääkalenteri

perjantai 18.05.2012 -
keskiviikko 23.05.2012
tiistai 22.05.2012
keskiviikko 23.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
perjantai 25.05.2012 -
sunnuntai 27.05.2012
perjantai 25.05.2012
torstai 31.05.2012 -
maanantai  4.06.2012
perjantai 15.06.2012

Miete

If we withdrew totally from the groupuscule movement, it was to be able simultaneously to enter into liaison with other revolutionaries who had made [a similar] break. Since the essence of politics is fundamentally representation, each group is forever trying to project an impressive image on the social screen. The groups are always explaining how they represent themselves in order to be recognized by certain people as the vanguard for representing others, the class. All political representation is a screen and therefore an obstacle to a fusion of forces.
Jacques Camatte

Oma tunnukseni





Rekisteröidy uutena käyttäjänä
Unohtuiko salasana?

-


Mediakeskus


Uutisia ja ajankohtaista maailmalta