(Tarnac9) Tukikomitean jäsen pidätettiin
Iltapäivällä tiistaina 28. huhtikuuta 2009 tukikomitean erittäin aktiivinen jäsen pidätettiin Pariisin kaduilla. Poliisi kahlitsi hänet autonsa ohjauspyörään samalla kun heittivät kyydissä olleet ihmiset pihalle, minkä jälkeen veivät toverimme mukanaan. Hänet vietiin terrorismin vastaisten pykälien nojalla liittovaltion terrorismin vastaisen erikoisyksikön (SDAT) tiloihin. Erikoispykälien nojalla häntä voidaan pitää pidätettynä neljä päivää niin että asianajajan voi nähdä kolmen päivän jälkeen.
Tämä on karkea yritys ahdistella niitä jotka järjestäytyvät terrorismin vastaisia keinoja vastaan sekä Pariisissa ja muualla vangittujen tueksi. Poliisi oikeutti pidätyksen sillä että Tessa on Tarnacin ryhmän "kovan ytimen lähellä", ja hän on pyörinyt Goutailliouxin maatilalla. Oikeusjärjestelmä ei ole hylännyt typerää asetelmaansa ja siihen liittyviä poliisin kategorioita ("solu", "vaikutuspiiri", "kova ydin", "rinki" ja "jäsen"), mutta pyrkii jopa soveltamaan niitä ihmisiin jotka pysyvät tutkinnan kohteena olevien ystäviensä lähellä. Oikeusjärjestelmä ja sen valvojat estävät näitä ystäviä näkemästä toisiaan. SDAT:n uudet operaatiot viestivät myös selvästi: "Yhteisiä ystäviänne pidetään tästedes kommunikaation välittäjinä välillänne, ja näin ollen jäseninä samassa pahantekijöiden yhteenliittymässä; jos tapaatte heitä, me pidätämme heidät."
Tämä toimintamalli, joka mahdollistaa sen että poliisi voi napata jonkun liittämättä asiaan mitään osallisuutta rikoksiin, on hyvin hyödyllinen heidä kannaltaan.
Näemme tämän toimintamallin kehittymisen. Yhtenä päivänä se on Eric Hazan, Tulevan Kapinan julkaisija, jota kuulusteltiin neljän tunnin ajan. Toisea päivänä se on kadulta napattu tukikomitean jäsen. Operaatio on selvä: se banalisoi oikeusistunnot ja pitkät tutkintavankeudet ilman syytä; samaan aikaan se luo mediaspektaakkelimaista agitaatiota, jolla koitetaan saada ihmiset uskomaan että tutkinta etenee, vaikka kaikki ymmärtävät hyvin että vaikka tutkinta talloo ihmisiä, se ei tule koskaan menemään minnekään.
Jokaisen syytetyiltä, heidän asiananajiltaan, sekä heidän tukijoiltaan tulevan julkisen lausunnon jälkeen, syyttäjä - oikeusministeri, tuomari, kyttä tai asiantuntija - väittää vetävänsä hatusta "selkeitä" osoituksia tai muita pseudotodisteita joilla ei todellisuudessa ole mitään laillista arvoa ja jotka, asiayhteydestä irroitettuna, toimivat vain propagandana. Tämän lisäksi voidaan kysyä että mikä on tuomarin kuulustelujen ja tutkimusten perimmäinen tarkoitus? Tällä hetkellä se on Tuleva Kapina: kuka sen kirjoitti, milloin ja miksi. Pikemminkin kuin se mitä kirja sanoo, vallanpitäjien kannalta ongelmallista on se miten kirjasta kaikuu nykyinen räjähdysherkkä tilanne.
Osittain sen spontaanin reaktion seurauksena, joka johti tukikomiteoiden luomiseen eri puolilla Ranskaa, solidaarisuutta ilmaistaan yhä julkisemmin, jopa sanomalehtien sivuilla. Tuomari Thierry Fragnoli ei välitä paskaakaan; ja vuosi tutkinnan aloittamisen jälkeen, ja kuusi kuukautta Julien Coupatin vangitsemisen jälkeen hän ei siltikään pelkää tehdä itseään naurettavaksi pidättämällä kenet tahansa, milloin tahansa, vaikka nämä ihmiset tullaan väistämättä vapauttamaan. Tulemme tarjoamaan käytännön vastauksen näihin turhanpäiväisiin manöövereihin muutaman viikon sisällä.
Vittuilette meille? Ette kauaa.
Kiitos.
Aiemmin Tarnacin tapauksesta ja aiheen vierestä:
Ranskan luotijunia sabotoitu lakon aikana [HS] (21.11.2007)
Kanada: Hyökkäys rautateitä vastaan (22.10.2008)
Ranskalaisten raidevandaalien mietteitä vuodelta 1985 (12.11.2008)
Ranskassa luotijunaliikenteen sabotoinnista epäiltyjen anarkistien pidätyksestä (19.11.2008)
Pysäyttäkää tuo luotijuna (21.11.2008)
Kirje Ranskassa raidesabotaasista epäiltyjen vanhemmilta (30.11.2008)
Ranskan raidesabotaasi: 3 vapautettu, enää kaksi vankilassa (4.12.2008)
Toisinajattelun kriminalisointi (30.1.2009)
Kirje Benjaminilta (23.3.2009)
Kun kohtaamme yhä absurdimman valtiovallan, meidän ei tule enää puhua (25.3.2009)
Tuleva Kapina -kirjasta käännettyjä lukuja:
Miltä tahansa kantilta katsottuna... (15.2.2009)
Ensimmäinen piiri - "I AM WHAT I AM" (15.4.2009)
Toinen piiri - "Hupi on elintärkeä tarve" (4.5.2009)
Kapina (21.11.2008)













